KAIKILLA tuntuu olevan RAHAA KUIN ROSKAA, on OMAKOTITALO, tallissa AUDI tai TESLA.. akateemisia TURBO-juppeja jokapuolella.. Mistä löytäisin elämänkalluja ja RAHAPULA-porukkaa..? en pysty samaistumaan TURBOJUPPIEN porukoissa..=(
Misä seurakunnassa Suomessa olisi KÖYHIÄ uskovaisia?
50
328
Vastaukset
- Anonyymi
Ehkä leipäjonoista voisi löytyä.
Uskovien kohdalla on kahtiajako, ovat ne rahauskovat ja sitten olemme me köyhät.
Raamatun kertomaa tasausta ei näy, ei kuulu:
12 Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.
!!!
13 Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,
14 että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,
15 niinkuin kirjoitettu on: "Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut".
!!!
Alkuseurakunnan aikana:
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Mutta nyt siis monet keräävät vain mammonaa itselleen ja itsekkyys rehottaa uskovien keskuudessa, eikä sitä TASAUSTA näy, eikä kuulu.
Rakkaus puuttuu ja sen sijalla on rakkaudettomuus / itsekkyys.
Mihin jäikään Jeesuksen perus opetus ?
Matt. 22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
Mark. 12:31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."
Luuk. 10:27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Room. 13:9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Gal. 5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Jaak. 2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
Eipä toteudu uskovien kesken tässä ajassa tämä asia !- Anonyymi
Jospa se sinunkin seurakuntasi on siellä kivisydämessä tai lihasydämessä. Älä pelkää! Usko ainoastaan. Markus 5. luku 36 jae.
Katto päänpäällä, tarkenee, laskut maksettua, moninaista leipää pöydässä, (jouluna jopa pröystäillen, ei velkaisia autoja pihassa, vähän on, mutta paljon) Kiitos Herran Suomesta ja esi-äideistä, isistä.
Hyvää Itsenäisyyspäivää, sytyttäkäämme huomenn` kynttilä itsenäisyystaistelijoille. Veteraanaille, lotille, ja kaatuneille.
Me emme voi ymmärtää. Kuitenkin ymmärrämme. Kuinka työntakana kaikki on ollut.
Herra on aina hyvä herra!
Jos rahaa menee kessuihin, sitten menee. Mitä se keneenkään tekee? Mokomatkin jeesustelijat! TÄYDELLISET! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa se sinunkin seurakuntasi on siellä kivisydämessä tai lihasydämessä. Älä pelkää! Usko ainoastaan. Markus 5. luku 36 jae.
Katto päänpäällä, tarkenee, laskut maksettua, moninaista leipää pöydässä, (jouluna jopa pröystäillen, ei velkaisia autoja pihassa, vähän on, mutta paljon) Kiitos Herran Suomesta ja esi-äideistä, isistä.
Hyvää Itsenäisyyspäivää, sytyttäkäämme huomenn` kynttilä itsenäisyystaistelijoille. Veteraanaille, lotille, ja kaatuneille.
Me emme voi ymmärtää. Kuitenkin ymmärrämme. Kuinka työntakana kaikki on ollut.
Herra on aina hyvä herra!
Jos rahaa menee kessuihin, sitten menee. Mitä se keneenkään tekee? Mokomatkin jeesustelijat! TÄYDELLISET!Täytynee täydentää tuota edellistä kirjoitusta.
Minä olen jo oppinut oloihini tyytymään, kuten Paavalikin kirjoitti.
Mutta oma köyhyys on avannut silmät näkemään sen, kuinka väärin ja itsekkäästi moni uskovaksi itseään nimittävä toimii.
Minä en ole katkera, enkä kateellinen, vain surullinen siitä, että tilanne on näin huono uskovien keskuudessa.
Lisäksi olen surullinen noiden rikkaiden vuoksi, sillä me emme voi palvella Jumalaa ja mammonaa sanoo sana.
Matt. 6:24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
Luuk. 16:13 Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."
19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.
21 Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
1 Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
2 Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä,
3 ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",
4 niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
5 Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?
6 Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?
7 Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?
8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia
Mitä siitä siis seuraa ?
24 Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne!
25 Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset, sillä teidän on oleva nälkä! Voi teitä, jotka nyt nauratte, sillä te saatte murehtia ja itkeä!
1 Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.
2 Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät;
3 teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
4 Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.
5 Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä.
6 Vanhurskaan te olette tuominneet ja tappaneet; hän ei vastusta teitä.
7 Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.
8 Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.
9 Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.
1. Tim. 6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Näin siis pahimmillaan voi käydä, siis kun itsekyys ja mammona ja rahanhimo vie uskovaa.
Tästä syystä olen suruissani rikkaiden puolesta, sillä heillä on väärä suunta ja väärä tie, ikävä kyllä.
Ja kaikki siis kiteytyy jo tässä ydinasiassa :
Gal. 5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Jaak. 2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
Rakkauden puute on huutava !
- Anonyymi
Hyvä että sinäkin heräät asiaan. V. 2023 keskimääräinen alkoholin kulutus 100% alkoholia oli 8,7 l. Tilastossa on 15- vuodesta ylöspäin ihmiset. Litrahintaa en tiedä. Paljon, paljon tupakoidaan tässä maassa. Aski n.9 e. Laskekaa jo nämä menot. Pidemmän päälle tulee kerrannaismenoja yhteiskunnalle. Ja tulee paljon. Näitä kuluja ei tule uskoville. Nämä ovat isot menoerät monilla. 5. Moos. 15:4. Jo VT:n aikana kansassa ei ollut köyhiä. Itsellä on hyvin rahaa kahdessa pankissa. Olet aloittaja oikeassa. Mutta ajattele asioita syvällisesti. Minnehän sinullakin raha menee ? Meneekö paljon pitkäripaiseen ?
- Anonyymi
Juuri näin. Aina tuntuu varattomuus olevan ihmisen oma vika. Anteeksi että olen sairas, anteeksi kun menee paljon rahaa lääkkeisiin, anteeksi etten ole työkykyinen enkä sellaiseksi tule. Anteeksi että olen olemassa.
- Anonyymi
Ja lisäksi paljon, paljon tuodaan viinaa Tallinnasta. Ne eivät näy Suomen tilastoissa.
- Anonyymi
Kyllä aina on ollut köyhiä !
Siinä menit todella pahasti pieleen.
Jo Jeesus itse sanoo näin:
Mark. 14:7 Köyhät teillä on AINA keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina.
Mutta nykyään tahtoa vain puuttuu ja paljon.
Sinäkin selittelet itsellesi sitä, että et auta lähimmäisiäsi, kun olet JO päättänyt sen, että köyhyys on kunkin oma vika ja siten sinäkin voit paaduttaa sydämesi ja olla auttamatta jopa uskonveljeä / sisarta ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä aina on ollut köyhiä !
Siinä menit todella pahasti pieleen.
Jo Jeesus itse sanoo näin:
Mark. 14:7 Köyhät teillä on AINA keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina.
Mutta nykyään tahtoa vain puuttuu ja paljon.
Sinäkin selittelet itsellesi sitä, että et auta lähimmäisiäsi, kun olet JO päättänyt sen, että köyhyys on kunkin oma vika ja siten sinäkin voit paaduttaa sydämesi ja olla auttamatta jopa uskonveljeä / sisarta !Tosiaalta niihän se on, että Hengellinen tila näkyy luonnollisella puolella ja se paljastaa siis sen nykyisen vallalla olevan Hengellisen tilan siten.
Eli Suomessakin kukin saa pärjätä omillaan, eivätkä edes vanhemmat auta lapsiaan, eivätkä siten lapset aikanaan auta vanhuksiaan.
Ihn sama on Hengellisellä puolella, kukin joutuu pärjäämään keskenään, eikä siis edes "perhettä", eli uskon veljiä ja sisaria auteta.
Ja kun eivät edes uskovat pidä huolta perhekuntalaisistaan, niin miten maailma ja maailman ihmiset haluaisivat sitä samaa väärää toimintaa, jota he nyt jo joutuvat kestämään ?
Ei ole ihme se, ettei ilosanoma maistu uskosta osattomille, kun he seuraavat meidän vääriä toimiamme ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Aina tuntuu varattomuus olevan ihmisen oma vika. Anteeksi että olen sairas, anteeksi kun menee paljon rahaa lääkkeisiin, anteeksi etten ole työkykyinen enkä sellaiseksi tule. Anteeksi että olen olemassa.
Hyviä Raamatunpaikkoja edellisellä. Älkökäämme siis pyytäkö olemassaoloamme anteeksi, vaan rohkaiskaamme veljiämme ja sisariamme, vaikka niitä ei perheessämme olisikaan.
Kaikkihan olemme toistemme veljiä. Sisaria. Siksi Jeesus Kristus.
Vapautuksen ajat on käsillä. Jumalamme voittaa aina. Hän ei häviä, ei katoa, ei mene tyhjyyteen! Hän ON.
Sillä me häviämme! Jumalamme ei! Sillä meillä on Jumalan Kirja, joka ei ole jumala.
Sana pysyy, eikä häviä sydämeen piirrettynä milloinkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyviä Raamatunpaikkoja edellisellä. Älkökäämme siis pyytäkö olemassaoloamme anteeksi, vaan rohkaiskaamme veljiämme ja sisariamme, vaikka niitä ei perheessämme olisikaan.
Kaikkihan olemme toistemme veljiä. Sisaria. Siksi Jeesus Kristus.
Vapautuksen ajat on käsillä. Jumalamme voittaa aina. Hän ei häviä, ei katoa, ei mene tyhjyyteen! Hän ON.
Sillä me häviämme! Jumalamme ei! Sillä meillä on Jumalan Kirja, joka ei ole jumala.
Sana pysyy, eikä häviä sydämeen piirrettynä milloinkaan.Pohjalainen on viimeinen joka pyytää olemassaoloaan anteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyviä Raamatunpaikkoja edellisellä. Älkökäämme siis pyytäkö olemassaoloamme anteeksi, vaan rohkaiskaamme veljiämme ja sisariamme, vaikka niitä ei perheessämme olisikaan.
Kaikkihan olemme toistemme veljiä. Sisaria. Siksi Jeesus Kristus.
Vapautuksen ajat on käsillä. Jumalamme voittaa aina. Hän ei häviä, ei katoa, ei mene tyhjyyteen! Hän ON.
Sillä me häviämme! Jumalamme ei! Sillä meillä on Jumalan Kirja, joka ei ole jumala.
Sana pysyy, eikä häviä sydämeen piirrettynä milloinkaan.Aivan, ihmisethän tunnetusti tarvitsevat jotakin suurempaa, johon he voivat heijastaa omat toiveensa ja pelkonsa. Olkoon se sitten kuolematon Jumala, kirjallinen opas tai vaikkapa viittasankari Gothamista. Onhan meillä Jeesuksen lisäksi laaja valikoima muita pelastajia: Batman, joka taistelee rikollisuutta vastaan; Superman, joka pelastaa meidät ulkoavaruuden uhilta; ja Iron Man, joka rakentaa tekniikalla parempaa maailmaa (ja egonsa).
Näin joulun alla erityisesti Joulupukki täyttää tämän sankarin aukon: jakaa lahjoja, valvoo meidän tekemisiämme ja tuo ripauksen taikaa. Vapautuksen ajathan ovat käsillä – kuka tarvitsee vapautuksen synnistä, kun on mahdollisuus vapautua sukkapulasta?
Enkeli Mäntä, Fiktiivisten voimahahmojen ystävä
- Anonyymi
Onkohan lypsetty vanhuksilta perintöjä?
- Anonyymi
Toiset saa enemmän, toiset vähemmän perintöä. Haudassa kun ei tarvita omaisuutta. Ne ovat kyllä laissa määrätyt, Niihin ei voi itse vaikuttaa.
- Anonyymi
Vapaissa suunnissa seurakunnissa ei ole köyhiä. Kun lapset olivat jo niin suuria etteivät tarvinneet päivystämistä, tein paljon ylitöitä. Myös lauantaisin. Se ei ollut minulle mikään ongelma. Kun aina vaan ylitöitä ei ollut tarjolla. Nyt eläkeläisenä on todella mukava nauttia töidensä hedelmää. Ja nauttia takan lämmöstä. Köyhyydestä puheenollen , Suomessakin uskomattomien keskuudessa aina tulee olemaan köyhiä. Keski-Suomessa eläminen onpaljon halvenpaa kuin pääkaupunkiseudulla. Esim. sähköä kuluu meillä n. 10000 kW /vuosi. Harva pääsee tuohon lukemaan 140 m2 omakotitalossa. Suora sähkö seka takka. Listakulutus 18000 kW / vuosi. Ahkeruus palkitsee kyllä.
- Anonyymi
Saahan sitä työllään tienata. Kilowatti on kilowatti. Siitä oheistoiminnasta ja 20. vuoden harrastuksesta sen enempää. Ja niin saa ollakkin. Kilowatti maksaa, teki sen Suomessa tarvittavan lämmön millä energiamuodolla hyvänsä. Valinta. Eikä siinä kenelläkään pitäisi, eikä pidä olla valinnassa sanansijaa. Lämmität kyllä aktiivisesti liettäsi. Ja hyvä niin. Se on sitä kansantaloutta se! Ja VAPAUS. Ja metsäinhoitotaloutta.
Pääkonttoriistakin loppus akkiä hommat. Jos ei kukaan teksisi käsillään mitään. Koskahan ne "eräät" sen hoksaa? Toki sparraamista aina on. Sparraamista aina on.
Kuutiothan ne, jotka lämmittää. Jos saivartelemaan alkaa. Matikkaa vaan. Vapaus. Leski antoi vähästään. Rikas ei paljostakaan.
Kuulemma.
- Anonyymi
te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",
niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?
Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?- Anonyymi
Mutta Jumala on rikas antaja kaikille jotka Häntä avuksi huutavat. Kolme kertaa on jo Vanhassa Testamentissa köyhää ei keskuudessasi tule ollakaan. Tunnen kyllä raamatun.
- Anonyymi
KYLLÄ kun seurakutaan tulee joku PUKU PÄÄLLÄ ja KRAVATTI kaulassa pihaan AUDILLA, non johan ollaan MIELINKIELIN ja hymistellään!!! seurakunnan naiset ovat CLITORIS märkänä heti ja availevat LEGGINGS-haarojaan kutsuvasti seurakunnassa CAMELTOE näkyen piukoista leggareista!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Jumala on rikas antaja kaikille jotka Häntä avuksi huutavat. Kolme kertaa on jo Vanhassa Testamentissa köyhää ei keskuudessasi tule ollakaan. Tunnen kyllä raamatun.
Sokea ei vaan tajua sitä, että mistä rikkaudesta Raamattu puhuu !
19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.
21 Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
22 Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu.
23 Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!
24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
Eli mitkä rikkaudet eivät puutu oikeisiin asioihin keskittyvätä uskovalta ?
Paavali apostoli itse kirjoitti köyhyydestään:
11 Ei niin, että minä puutteen vuoksi tätä sanon; sillä minä olen oppinut oloihini tyytymään.
12 Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että NÄKEMÄÄN NÄLKÄÄ, elämään sekä runsaudessa että puutteessa.
13 Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.
Eikä turhaan Paavali kirjoittanut tätäkään:
Room. 15:26 Sillä Makedonia ja Akaia ovat halunneet kerätä yhteisen lahjan niille Jerusalemin pyhille, jotka ovat köyhyydessä.
- Anonyymi
Kannattaa mennä jonkun supervoidellun seurakuntaan. Anna paljon rahaa sinne. Saat kymmenkertaisesti takaisin. Näin on luvattu. Näissä kirkoissa ei voi olla köyhiä. Kaikki saavat jotain. Eikä olla todellakaan köyhiä ja kipeitä!
- Anonyymi
Nyt en käy puhumaan energiahommia. Seurakuntia, ja kirkkoja ihan tarpeeksi. Yhteistyötä, Yhteistyötä. Tässä sairaassa yhteiskunnassa. Nimeltä Suomen Tasavalta. Presidentin arvonimellä varustettuna ja kakkospaikan pääministerin.
Aatelkaa ny vuosikymmenien takaisia. Kylässä toinen kampaa toisensa tukkaa. Ja sama kymppi kulkee talosta taloon! Voi, hyvänen aika! Se on sitä oheistoimintaa se. Maa on liian pieni väkimäärältään semmottiin. En sano puolueellisen nimeä. En sano.
Mikä meitä elättää?? Maa! Ja maan tuotanto. Pääpiirteittäin. Radikaalia? Liian?
Kehoitan vaan kunnioittamaan sitä Isää, Taivaallista joka leivän pöytään suo. Ja säitä.
Kenenkään ei tartte nykyään vaihtaa pontikkaa päivän leipään! Ajatelkaa..antaa ajatuksen rulettaa. Mistä on lähdetty. Mihin on tultu.
- Anonyymi
Kaikenlaista selityästä on tullut kitjoitettuani hieman Raamatullista asiaa.
Mutta pysytäänkö siinä YDIN asiassa kuitenkin ?
Gal. 5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Jaak. 2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
Missä om se Rakkaus, joka on Hengen hedelmä ?
Tästä ette pääse yli, ettekä ympäri, sillä tämä on Jeesuksen, eli Jumalan mukaan YDIN asia.
Eli varsinkn, jos on kyseessä uskon veli / sisar, niiin hänellä tämän mukaan ei voisi olla huonommin kuin sinulla itselläsi !
Muistutan alkuseurakunnan Rakkaudellisesta toiminnasta:
42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Siis näinkö se meillä nykyään menee ?
Vai ihan päinvastoin ?
Kukin tutkikoon itseään tässä asiassa !- Anonyymi
Lipsautin villasukissani, joita harva nykymamma edes osaa näinä päivinä tikuttimilla kutoa. Ja se on sitä kulttuuria se.
10 megawattia-100megawattia. Sanoin ja korjaan. Ennenkuin jokin itteään wiisaampi yliopiston professori alkaa provosoimaan ja tiedottamaan millään kanavilla kilowateista tai mega.
Eli pysytään YDINasiassa. Miten köyhä löytää seurakunnan? Jossa ei ole pintaliito-juppeja.
Kokoontuminen kaiketi on hyväksi. Ja yhdelle, jos toisille, kirjoittelu saattaa olla sitä terapiaa?
Kunnioittakaamme Kaikkivaltiasta Jumalaa. Jota emme pysty ymmärtämään, käsittämään, tajuamaan. Hänen suuruuttaan.
Ja rakastakaamme lähimmäisiämme. Kaksi lakia, jotka sisältävät kaikki.
Hän ei tullut kumoamaan laista piirtoakaan. Vaan täydentämään sen.
Lapsi parkaisee ensialuksi, kun hän äidinkohdusta syntyy tähän kylmään maailmaan.
Ja jos ei heti, synnytysavustaja läpsäisee hellästi vauvaa takamukselle. Että parkaisisi.
Itsetutkistelu on aina suotavaa ja hyvästä. Oli sitten herra tai narri. Johtaja tai siivooja. Tai talonmies, mitä kaikkea nimikettä maailmassa onkin.
Herra sanoo: Autuaita ovat hengessään köyhät. Ja paljon, paljon muuta.
Kylmä tulisi, jos ei lämmittäisi taloaan. Näillä leveyspiireillä myös.
- Anonyymi
Se on sillä tavalla että jos eläkeikään ei ole euroja tuhlattu mihinkään turhuuksiin niin väkistenkin pankkitili kasvaa.
Se on puhasta matematiikkaa ei se sen kummempaa.- Anonyymi
Niin että en tunne yhtään köyhää helluntaissa !
Kyllä se on ihmetyksen paikka monelle luterilaiselle ja yleensä jumalattomille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin että en tunne yhtään köyhää helluntaissa !
Kyllä se on ihmetyksen paikka monelle luterilaiselle ja yleensä jumalattomille.Puuäijä se laitettaisiin heti helluntain ovenpielukseen jos siellä köyhiä olisi, harvemmin sellaista on nähty ko paikoissa.
Eikä ole pakkoverojakaan eikä maksuja, tosiharvoin on jotain maksullisia tarjoilujakaan, joskus vapaaehtoisuuspurkki ruokanotkupäydällä, pieni vaatimatin purkki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puuäijä se laitettaisiin heti helluntain ovenpielukseen jos siellä köyhiä olisi, harvemmin sellaista on nähty ko paikoissa.
Eikä ole pakkoverojakaan eikä maksuja, tosiharvoin on jotain maksullisia tarjoilujakaan, joskus vapaaehtoisuuspurkki ruokanotkupäydällä, pieni vaatimatin purkki.Höpö höpö !
Umpisokeita olette, jos ette köyhiä näe !
Olen itsekin ollut sosiaaalituen varassa ja kerrankin puuttui 50 centtiä ruuasta, menin seurakuntaan, niin siellä eteeni työnnettiin kolehtihaavi, ja minua katsottiin alta kulmien kun ei vaan ollut varaa laittva yhtään mitään sinne. vaikka minä siis olisin tarvinnut apua.
Eli oli siellä muitakin köyhiä penkissä, eikä heitäkään autettu, vaikka sillä "kermalla" oli itsellään mammonaa yllin kyllin, ja kuitenkin siis niiltä köyhiltä kerättiin vielä kolehtia, vaikka niitä olisi tullut auttaa.
Ei siis ollut todellakaan kyse mistään tasauksesta !
2. Kor. 8:14 että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,
Köyhät seurakunnan maksumiehinä ja rikkaat vain kemuilivat esim. "gospel raideres" moottoripyörä leluillaam ja muilla omaisuuksillaan.
Seurakunta jopa suljettiin kesäksi, jotta nämä rikkaat pääsivät kiertämään niillä leluillaan ympäri Suomea "gospel raideres" tapahtumissa.
Eipä pitäneet paimenet / vanhimmat huolta laumastaan, vaan vain itsestään syvässä itsekkyydessään.
Totesin siinä kohtaa sen, että se "seurakunta" ei ole minua varten, enkä halunnut olla osallisena niin pahasti väärään toimintaan.
Siis kuten Raamatussa sanotaan:
1. Tim. 5:22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle,
äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö !

äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.Niin ja tätähän se siellä oli, eli kahden kerroksen väkeä.
1) Rikkaat hienoissa vaatteissaan ja kulta käädyissään kemuilivat edessä esiintymis lavalla.
2) Köyhät vanhoissa vaatteissaan, osa jopa nälissään, istuivat penkeissään toimettomina, vaikka kaikilla tulisi Sanan mukaan olla mahdollisuus jakaa Herralta saamansa anti / Hengelliset eväät ns. "yhteiseen pöytään" .
1. Kor. 14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on JOKAISELLA jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
Mutta nythän "seurakunnissa" vain se ns "kerma" esiintyy ja kemuilee esiintymislavoilla ja korokkeilla valoshow:ssa, kuin vain maallisissa tapahtumissa ja konserteissa.
Voi voi kun on kauas eksytty Raamatullisesta tavasta kokoontua Seurakuntana pyhien yhteyteen !
Minä en ainakaan kestä enää katsoa tuollaista toimintaa, enkä halua tulla osalliseksi sellaiseen ihan väärään toimintaan.
Ap:lle sen verran, että epäilen pahasti sitä, että löytyykö Suomesta sellaista Seurakuntaa, jossa oikeasti kokoonnuttaisiin Raamatullisella pohjalla, Raamatun selvien ohjeiden mukaan?
Siis kun laajalti on omaksuttu ihan väärät toimintatavat !
Kuitenkin Raamattu sanoo:
Room. 12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja tätähän se siellä oli, eli kahden kerroksen väkeä.
1) Rikkaat hienoissa vaatteissaan ja kulta käädyissään kemuilivat edessä esiintymis lavalla.
2) Köyhät vanhoissa vaatteissaan, osa jopa nälissään, istuivat penkeissään toimettomina, vaikka kaikilla tulisi Sanan mukaan olla mahdollisuus jakaa Herralta saamansa anti / Hengelliset eväät ns. "yhteiseen pöytään" .
1. Kor. 14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on JOKAISELLA jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
Mutta nythän "seurakunnissa" vain se ns "kerma" esiintyy ja kemuilee esiintymislavoilla ja korokkeilla valoshow:ssa, kuin vain maallisissa tapahtumissa ja konserteissa.
Voi voi kun on kauas eksytty Raamatullisesta tavasta kokoontua Seurakuntana pyhien yhteyteen !
Minä en ainakaan kestä enää katsoa tuollaista toimintaa, enkä halua tulla osalliseksi sellaiseen ihan väärään toimintaan.
Ap:lle sen verran, että epäilen pahasti sitä, että löytyykö Suomesta sellaista Seurakuntaa, jossa oikeasti kokoonnuttaisiin Raamatullisella pohjalla, Raamatun selvien ohjeiden mukaan?
Siis kun laajalti on omaksuttu ihan väärät toimintatavat !
Kuitenkin Raamattu sanoo:
Room. 12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.Herra ymmärtää sitä, jolla altis mieli ja auttavan käsi. Tyhjän saa pyytämätäkin. Eikä aina saa, vaikka pyytäisikin.
Aina ei käy kuten Hannu Hanhelle Aku Ankka lehdissä ja löytyy vitonen, satanen maasta tai kaupan lattialta.
Silmää ei saa siis sulkea, ei kumpaakaan, köyhemmältä. No. Minähän idearikkaana saarnamiehenä toki seurakunnassani perustaisin köyhäin seurakuntalaisten eräänlaisen apurahaston, jos vaikka joltakin jääkaappi, liesiuuni, no astiainpesukone ei niin välttämätön.
Niin ainakin olisi hieman "pesämunaa" rikkimenneen koinkoneen tiloille. No, eihän seurakunta kuitenkaan, mikään sossu ole. Kun ei sieltäkään rahaa heru. Edes järkiperustein ja laskelmin.
Rahakin voi mennä "päähän". Ja tulla omahyväinen, itsekäs, nihilisti, nuukapukki. Ja kaikki itselle-toiselle ei mitään asenne.
Raamattu on erinomainen oppikirja. Ikäänkuin muistutuksena meille kaikille, jotta oppisimme käytännössä tuntemaan Jumalamme paremmin. Aa:sta Oo:hon.
Eikä se sielu "sinne vilahda", vaikka antaisi kaikki, vaikka kuinka runsaasti kirstuun tiputtaisi.
Kun tiputtaisi nuukamummot ja paapat kolehtiin enempikin. Vapisevin käsin sitten kaivetaan lompsasta kolikoita, niin kuin viimeisiä vietäisiin. Käykää kirkossa joskus kattomassa.
- Tavis - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja tätähän se siellä oli, eli kahden kerroksen väkeä.
1) Rikkaat hienoissa vaatteissaan ja kulta käädyissään kemuilivat edessä esiintymis lavalla.
2) Köyhät vanhoissa vaatteissaan, osa jopa nälissään, istuivat penkeissään toimettomina, vaikka kaikilla tulisi Sanan mukaan olla mahdollisuus jakaa Herralta saamansa anti / Hengelliset eväät ns. "yhteiseen pöytään" .
1. Kor. 14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on JOKAISELLA jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
Mutta nythän "seurakunnissa" vain se ns "kerma" esiintyy ja kemuilee esiintymislavoilla ja korokkeilla valoshow:ssa, kuin vain maallisissa tapahtumissa ja konserteissa.
Voi voi kun on kauas eksytty Raamatullisesta tavasta kokoontua Seurakuntana pyhien yhteyteen !
Minä en ainakaan kestä enää katsoa tuollaista toimintaa, enkä halua tulla osalliseksi sellaiseen ihan väärään toimintaan.
Ap:lle sen verran, että epäilen pahasti sitä, että löytyykö Suomesta sellaista Seurakuntaa, jossa oikeasti kokoonnuttaisiin Raamatullisella pohjalla, Raamatun selvien ohjeiden mukaan?
Siis kun laajalti on omaksuttu ihan väärät toimintatavat !
Kuitenkin Raamattu sanoo:
Room. 12:2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.kateus ja ymmärtämättömyys puhuu henkisen tietonsa pohjalta...
Tuollinen kateus- on ymmärtämättömyyttä ja sitoo puhujan pienen ryysyrannan porstuan tuvan puolelle, jossa ei oikein ole jauhoja, eikä voita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kateus ja ymmärtämättömyys puhuu henkisen tietonsa pohjalta...
Tuollinen kateus- on ymmärtämättömyyttä ja sitoo puhujan pienen ryysyrannan porstuan tuvan puolelle, jossa ei oikein ole jauhoja, eikä voita.Voi voi sentään, kun taas on köyhän oma syy se, että hän on köyhä.
Ei enää riitä se köyhyyskään, vaan vielä pitää syytellä siitä köyhää.
Raakaa ja todella ymmärtämätöntä on puhe.
Olen senkin todennut käytännössä, mistä joku tuolla jo kirjoittikin, että köyhät jakavat vähistäänkin, ja siten tassavat sitä köyhyytään, mutta rikas ei anna paljostaankaan.
- Anonyymi
Silloiset suurperheet eivät kovin rikkaita,kun yhden palkalla eletään kymmenkunta lasta perheelliseksi ja samaan tahtiin jäseniä seurakuntaan lisääntyvät.
- Anonyymi
Ei se lasten määrä, vaan se laatu. Ja suotavaa isilläkin olla aikaa tekeleilleen.
Aina on asioilla puolensa ja puolensa.
Sen kummemmin sormella osoittamatta ja nimiä sanomata.
"Nääs loukkaantuvat."
- Anonyymi
Mikä kansakoululaisen valitusvirsi- aloitusvuodatus nyt lähti jonkun lapasesta.
ei omaisuus ole taivasesto- jos usko on olemassa. Siinä henkilö hoitaa leivisköitään ja sillä siisti.
Jos henkilö on ansaitussa tehtäväkuvassa, missä yritys maksaa palkaa, jolla voi tavallaan esiintyä noita mainitsemisasi elementtejä, se ei ole syntiä henkilölle, mutta sinun kateutesi on sinulle synti.....
Ko. yrityshenkilö, tai vastaava- voi hoitaa ystäväsi työpaikan elämää, missä hänelle maksetaan palkka.
Tiedän pari hyvin ansaitsevaa - jo eläkkeellä olevaa ihmistä.
He kustansivat kirkkorakennuksen niille nuorille, joilla ei ollut omaa pätäkkää rakentaa sitä, ja nämä viisaat- sitten myös hotivat sen rakennuksen kustannuspuolenkin siten, että siihen sopi yritysvuokralaisia, jotka tavallaan ylläpitivät näitten nuorten kirkon kustannuksia, että he voivat toimia siellä.
Eli ????? pienessä talossa pienet ongelmat- isommassa isommat, mutta taidollinen hoitaa isossa sen, että se pysyy pystyssä.... Se on sitä leiviskän hoitoa se.
Taivaassakin hyvin leiviskänsä hoitaneet täällä ---- saavat useamman kaupungin hoidettavakseen..... ---että--- se siitä.- Anonyymi
Omaisuus ei ole Jeesuksen opettaman vertauksen leiviskä, puhut potaskaa! Ihmistä ei tuomita kadotukseen omaissuuden huonosta hoidosta! Sinullaole laisinkaan järkeä!
- Anonyymi
Fifty-fifty.

"Taivaassakin hyvin leiviskänsä hoitaneet täällä ---- saavat useamman kaupungin hoidettavakseen"
Ahaa, tämäpä mainio tarjous! Eli jos täällä ahertaa hiki hatussa ja pidetään kiinni kunnollisesta kristillisestä moraalista, niin palkinnoksi *kuolemassa* pääsee sitten pyörittämään isompaa byrokratiaa taivaallisessa metropolissa? Tämähän kuulostaa aivan siltä, kuin töiden tuplaus ilman palkankorotusta olisi jonkinlainen siunaus. Onko kyseessä kenties pilvipalveluiden modernisointihanke vai enkelihallinnon aluesuunnitteluprojekti? Kuka olisi uskonut, että ikuinen autuus muistuttaa lähinnä kunnallispoliitikon toimenkuvaa!
Enkeli Mäntä, Taivaallisen työntekijäliiton asiantuntija ja pyhän byrokratian konsultti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Taivaassakin hyvin leiviskänsä hoitaneet täällä ---- saavat useamman kaupungin hoidettavakseen"
Ahaa, tämäpä mainio tarjous! Eli jos täällä ahertaa hiki hatussa ja pidetään kiinni kunnollisesta kristillisestä moraalista, niin palkinnoksi *kuolemassa* pääsee sitten pyörittämään isompaa byrokratiaa taivaallisessa metropolissa? Tämähän kuulostaa aivan siltä, kuin töiden tuplaus ilman palkankorotusta olisi jonkinlainen siunaus. Onko kyseessä kenties pilvipalveluiden modernisointihanke vai enkelihallinnon aluesuunnitteluprojekti? Kuka olisi uskonut, että ikuinen autuus muistuttaa lähinnä kunnallispoliitikon toimenkuvaa!
Enkeli Mäntä, Taivaallisen työntekijäliiton asiantuntija ja pyhän byrokratian konsultti.No nääs, köyhä kun jakaa toiselle puolet ja toisen leipäpuoliskon itselleen. Vähän, eli kuitenkin, yhteensä sata, koko leipä. Fiksumpi, ainakin vähän, tuosta puolesta, jakaa vitosen muillekin, tai säätää paremman päivän varalle.
Ja kun molemmat, tuosta sadasta tekee niin. Niin yhdestä vitosesta tulee kahdelta kymppi. Auttaa jo kummasti.
Harva tekee niin. Se on totuus. Tuo Raamattumme mukainen opetus. Joten aika heppoisilla "eväillä" ollaan, kun ja jos rahoilla ja lahjoituksilla ruvetaan mittailemaan ja vertailemaan.
Parempi antaa, kuin ottaa. Ja jos ottaa. Antaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nääs, köyhä kun jakaa toiselle puolet ja toisen leipäpuoliskon itselleen. Vähän, eli kuitenkin, yhteensä sata, koko leipä. Fiksumpi, ainakin vähän, tuosta puolesta, jakaa vitosen muillekin, tai säätää paremman päivän varalle.
Ja kun molemmat, tuosta sadasta tekee niin. Niin yhdestä vitosesta tulee kahdelta kymppi. Auttaa jo kummasti.
Harva tekee niin. Se on totuus. Tuo Raamattumme mukainen opetus. Joten aika heppoisilla "eväillä" ollaan, kun ja jos rahoilla ja lahjoituksilla ruvetaan mittailemaan ja vertailemaan.
Parempi antaa, kuin ottaa. Ja jos ottaa. Antaa.Jopa on mielikuvituksen köyhyys päässyt pahemman kerran velkaantumaan. Suomessa kun kerran on progressiivinen verotus ja sossun luukku, niin tällaisten mututalousteorioiden pyörittelyllä ei kannattaisi keittää edes väljähtänyttä kahvia. Mitä tässä oikein väitetään? Että köyhä jakaa puolikkaan leivän ja syntyy taianomaisesti "sata leipää"? No joo, ehkä leipäkoneella, jos sähkö ei ole poikki.
Ja se viispiikkinen, joka muka "auttaa kummasti"? Missä tämä taikalipas sijaitsee? Vinkkaa toki, sillä suurimmalla osalla vitosella ei saa edes kunnon kahvia enää. Että vitonen olisi taloudellisen pelastuksen kaava, jossa köyhät keskenään tuottavat rikkauksia, on kyllä sellainen talousutopia, että Marx ja Jeesus pitäisivät yhteisen naurupiirin. Progressiivinen verotus sen sijaan ihan oikeasti tekee sitä työtä – mutta kai se on liian arkista ja tylsää, kun voi visioida vitosten ihmeitä.
Ja tuo Raamattu-vertaus! Tietenkin parempi antaa kuin ottaa, mutta valitettavasti, jos kaikki antavat eikä kukaan ota, niin olemme käsitelleet myös talouden kiertokulun loppuun. Ja mitä tulee lahjoitusten "mittailemiseen ja vertailemiseen", niin kyllä – rahalla mittaillaan, koska valitettavasti maailma toimii edelleen sillä periaatteella, että rahalla saa ruokaa, lämpöä ja niitä kuuluisia leipiä. Vai pitäisikö kaikille jakaa siunattuja viljasiemeniä ja luottaa, että naapuri tuottaa sadon, jos jaksan tarpeeksi rukoilla?
Kiitos tästä hartaushetkestä. Ehkä seuraavaksi voisimme keskustella, miten kauppakassi muuttuu viideksi loheksi ja kahdeksi leiväksi, kunhan vaan uskoo tarpeeksi kovasti.
Enkeli Mäntä – Taloustieteen pyhässä huvituksessa. - Anonyymi
Etpä ole tätä asiaa ja aihetta näköjään Raamatusta tutkinut ollenkaan !
Lukisit sitä Raamattuasi edes vähän enemmän, niin ei sinunkaan tarvitsisi täällä paljastaa noin totaalista ymmärtämättömyyttäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etpä ole tätä asiaa ja aihetta näköjään Raamatusta tutkinut ollenkaan !
Lukisit sitä Raamattuasi edes vähän enemmän, niin ei sinunkaan tarvitsisi täällä paljastaa noin totaalista ymmärtämättömyyttäsi.Tämä oli siis vastine tuolle kirjoittajalle, joka helveksi köyhää tähän tapaan :
" Mikä kansakoululaisen valitusvirsi- aloitusvuodatus nyt lähti jonkun lapasesta. " - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jopa on mielikuvituksen köyhyys päässyt pahemman kerran velkaantumaan. Suomessa kun kerran on progressiivinen verotus ja sossun luukku, niin tällaisten mututalousteorioiden pyörittelyllä ei kannattaisi keittää edes väljähtänyttä kahvia. Mitä tässä oikein väitetään? Että köyhä jakaa puolikkaan leivän ja syntyy taianomaisesti "sata leipää"? No joo, ehkä leipäkoneella, jos sähkö ei ole poikki.
Ja se viispiikkinen, joka muka "auttaa kummasti"? Missä tämä taikalipas sijaitsee? Vinkkaa toki, sillä suurimmalla osalla vitosella ei saa edes kunnon kahvia enää. Että vitonen olisi taloudellisen pelastuksen kaava, jossa köyhät keskenään tuottavat rikkauksia, on kyllä sellainen talousutopia, että Marx ja Jeesus pitäisivät yhteisen naurupiirin. Progressiivinen verotus sen sijaan ihan oikeasti tekee sitä työtä – mutta kai se on liian arkista ja tylsää, kun voi visioida vitosten ihmeitä.
Ja tuo Raamattu-vertaus! Tietenkin parempi antaa kuin ottaa, mutta valitettavasti, jos kaikki antavat eikä kukaan ota, niin olemme käsitelleet myös talouden kiertokulun loppuun. Ja mitä tulee lahjoitusten "mittailemiseen ja vertailemiseen", niin kyllä – rahalla mittaillaan, koska valitettavasti maailma toimii edelleen sillä periaatteella, että rahalla saa ruokaa, lämpöä ja niitä kuuluisia leipiä. Vai pitäisikö kaikille jakaa siunattuja viljasiemeniä ja luottaa, että naapuri tuottaa sadon, jos jaksan tarpeeksi rukoilla?
Kiitos tästä hartaushetkestä. Ehkä seuraavaksi voisimme keskustella, miten kauppakassi muuttuu viideksi loheksi ja kahdeksi leiväksi, kunhan vaan uskoo tarpeeksi kovasti.
Enkeli Mäntä – Taloustieteen pyhässä huvituksessa.Tunnet kerran, kerran, Raamatun. Pastori mäntä. Niin pääset kyllä kertaamalla perille vertauksestani. Se on lopuksi hywää matematiikkaa se! Eli jos ottaa, antaa kanssa.
Ollakko Jeesus meitä, nällikkäitä sanankäänteissämme, olevia fiksumpi.
Siinon sun progressiosi ansioutuneisuudesta vittuiluista.
Ei pidä teeskennellä fiksumpaa, kuin todellisuudessa onkaan.
Eli on autuas olla näinkin juntti idiootti.
Aikasi huvittelet. Sitten olet kosmoksiesi maantomua ja persees pukkaa horsmaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnet kerran, kerran, Raamatun. Pastori mäntä. Niin pääset kyllä kertaamalla perille vertauksestani. Se on lopuksi hywää matematiikkaa se! Eli jos ottaa, antaa kanssa.
Ollakko Jeesus meitä, nällikkäitä sanankäänteissämme, olevia fiksumpi.
Siinon sun progressiosi ansioutuneisuudesta vittuiluista.
Ei pidä teeskennellä fiksumpaa, kuin todellisuudessa onkaan.
Eli on autuas olla näinkin juntti idiootti.
Aikasi huvittelet. Sitten olet kosmoksiesi maantomua ja persees pukkaa horsmaa!Kiitos tästä syvällisestä ekskursiosta galaksien ja maallisen mataluuden välimaastoon! Pastori Mäntä kuittaa – ja mikäli näinkin autuas idioottius on hyve, niin anna mun kiillottaa oma junttiuden kruununi vielä kirkkaammaksi. Sinä olet löytänyt totuuden ytimeen: otetaan, annetaan, ollaan fiksuja tai vähemmän fiksuja, mutta lopulta päädymme kaikki maantomuksi. Paitsi että toinen haisee paremmalta kompostissa.
Mutta joo, tuo progressiivisen ansioutuneisuuden vittuilu? Sehän on pelkkää sarkasmin verokantaa, joka lankeaa jokaisen lukijan maksettavaksi. Ja mikä tärkeämpää, tässä kohtaa ei ole kysymys siitä, kuka teeskentelee fiksumpaa – koska realismi rysäyttää meidän kaikkien yli. Fakta on se, että kosmos ei kysy, olitko tyhmän viisas vai viisaasti tyhmä. Lopulta olet vain multaa, ja juures heittää leikkiä sun selkärangallasi.
Mutta eikö siinä juuri ole elämän kauneus? Että saamme hetken täällä pyöritellä matematiikkaa, vertauksia ja vittuilla progressiivisesti, ennen kuin universumi siirtyy seuraavaan idioottiin? Siis aivan autuaan typerää ja samalla niin täydellistä. Kiitos tästä. Pistä kukat kasvamaan perseestäni sitten joskus – mutta valitse horsmien sijaan vaikka kehäkukkia. Niillä on sentään hyötykäyttöä.
Ystävällisin terveisin,
Pastori Mäntä – maantomun sarkastinen sanansaattaja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tästä syvällisestä ekskursiosta galaksien ja maallisen mataluuden välimaastoon! Pastori Mäntä kuittaa – ja mikäli näinkin autuas idioottius on hyve, niin anna mun kiillottaa oma junttiuden kruununi vielä kirkkaammaksi. Sinä olet löytänyt totuuden ytimeen: otetaan, annetaan, ollaan fiksuja tai vähemmän fiksuja, mutta lopulta päädymme kaikki maantomuksi. Paitsi että toinen haisee paremmalta kompostissa.
Mutta joo, tuo progressiivisen ansioutuneisuuden vittuilu? Sehän on pelkkää sarkasmin verokantaa, joka lankeaa jokaisen lukijan maksettavaksi. Ja mikä tärkeämpää, tässä kohtaa ei ole kysymys siitä, kuka teeskentelee fiksumpaa – koska realismi rysäyttää meidän kaikkien yli. Fakta on se, että kosmos ei kysy, olitko tyhmän viisas vai viisaasti tyhmä. Lopulta olet vain multaa, ja juures heittää leikkiä sun selkärangallasi.
Mutta eikö siinä juuri ole elämän kauneus? Että saamme hetken täällä pyöritellä matematiikkaa, vertauksia ja vittuilla progressiivisesti, ennen kuin universumi siirtyy seuraavaan idioottiin? Siis aivan autuaan typerää ja samalla niin täydellistä. Kiitos tästä. Pistä kukat kasvamaan perseestäni sitten joskus – mutta valitse horsmien sijaan vaikka kehäkukkia. Niillä on sentään hyötykäyttöä.
Ystävällisin terveisin,
Pastori Mäntä – maantomun sarkastinen sanansaattaja.PitäISIKÖ teille tämän ketjun kirjoittelijoille vielä jotakin selventää? Lukekaa itse.
Ja jos ette lukemalla löydä. Opiskelkaa. Maailma on kirjoja täynä, ja eräät lukeneet liikaakin. käsityskykyynsä nähden. Roviolle asti.
Kaikenmaaiman porkkanaperse runkkareita!
Kyllä on viisasta. Oikein älyjen, älyä. Täysi kunniaton kunniamaininta! Ja ilman sitä papukaijamerkkiä. Nyt se on sitten se Homo saa Penis päässyt oikein valloilleen älysä näyttänyt.
- Anonyymi
Köyhyys lähtee töissä olemisella ja säästäväisellä elintavoilla.
oho noin simppeliäkö se olikin.- Anonyymi
Harva työnteolla rikkaaksi tulee, jos ollenkaan. Konnat ne on jotka vempuloi ja rikastuu!
- Anonyymi
Kaikille ei vaan niitä töitä riitä, eivätkä kaikki ole työkykyisiä, mutta silti eivät pääse edes eläkkeelle.
- Anonyymi
"Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä.."
Mutta kun olen sekä maallisesti että hengellisesti köyhä.. - Anonyymi
Kaljottelu ja tupakointi ym rillutukset jo köyhdyttää töissä olijankin.
Kaikki muu huono taloudenhoito viimeistelee asian.
Jos et viiteenkymmeneen polta etkä osta sihijuomia, laske paljonko olisi tililläsi ilman niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2103045
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172741Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3671449Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess211364- 901284
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531209- 981190
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681041Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1621025- 131942