Ennen ei tättä perseilyä oltas hyväksytty. Nykyään koetaan että on uusi normaali esim. kun viime vuonna 13 000 maatilaa ajettiin alas ja tänä vuonna kuulemien huhujen mukaan 15 000 suomalaista ravintoa tuottavaa maatilaa on ajettu alas. No miksi sitten näin saattaa ihan oikeastikin olla ?
No, jos päästään syöttämään kansalle pelkkää tai, suurimmin osin pelkkää geenimanipoloitua, tai keinoteko lihaa, joka ei ole luonnollista ja johon ei ole mitään tarvetta edes, niin vaikka sä koet että siihen ois tarvetta, niin silti se ei kun ei ole luonnollista, ei normaalia, niin sei kuulu sun kehoon, joten siitä voi ainoaStaan olla ei hyötyä sulla. Mä näkisin asian niin, että Globalistit kiusaa ja EU pehmitti pään Suomen kansalta, koska kaiken ne hyväksyy. Kamalakin ois kelvannu, ja ihan sama kuin huanost Suomella menee, ei nää etes huomaa mitään eroa 80 - 90 luku hyvinvointiin, ihailee vaan jotai Natoa mikä ei ois tullu kuuloonkaan 80 - 90 luvuilla.
80 - 90 luvun suomalaiset viisaampia ?!
6
183
Vastaukset
- Anonyymi
Ainakaan siihen aikaan ei uskottu tärähtäneisiin salaliittoteorioihin. 80-luvulla vielä moni uskoi Neuvostoliittoon ja kommunismiin mutta 90-luvulla ei juuri kukaan enää siihenkään.
- Anonyymi
Kyllä niitä sellaisiin uskovia on ollut kautta historian, Internet vain on antanut niille helpomman keinon löytää toisensa ja levittää "ilosanomaansa".
Monet tämän päivän salaliittoteoriat oli jo hyvissä voimissa 90 luvulla, niitä vain on teknisesti päivitetty ajan kuluessa nykyaikaan lisäämällä aina kyseisen ajan muotisanoja, kuten nyt tuo "AI". Toisin sanoen, niistä on aina ajankohtainen päivitetty inkarnaatio esillä muutaman vuoden välein.
Näin ensimmäisen kirjan NWO:sta joskus 70 luvulla, en tiedä miksi vanhemmillani oli sellainen; ja en ajatellut kysyä. - Anonyymi
Luodaan ongelma ja tarjotaan siihen ”ratkaisua” mitä muutoin kansa ei hyväksyisi, mutta paineen alla ajattelevat olevan hyvä vaihtoehto. Huvittavaa että puhutaan useissa uutisissa kansan tahdosta, johon on vastannut aina n. 1200 vastaajaa. Koskaan mitään kyselyä en ole kuullut lähipiirin saavan.
- Anonyymi
En kans oo nähny mitään kyselyjä koskaan mikä on johtanut huijaamisfiilikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kans oo nähny mitään kyselyjä koskaan mikä on johtanut huijaamisfiilikseen.
Joo, kukaan kenenkään lähipiirissä ei ole kertonut koskaan osallistuvansa kyselyihin tommosii.
Onkohan Armanin ohjelmissa käytetty monesti samoja näyttelijöitä kuten se koditon vois olla jossain amerikka ristiretkisarjan jaksossa näytellyt jotain Jenkkiä ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, kukaan kenenkään lähipiirissä ei ole kertonut koskaan osallistuvansa kyselyihin tommosii.
Onkohan Armanin ohjelmissa käytetty monesti samoja näyttelijöitä kuten se koditon vois olla jossain amerikka ristiretkisarjan jaksossa näytellyt jotain Jenkkiä ?Natsisaksan aikana samat ihmiset marssivat korttelia ympäri luoden vaikutelman suuresta kannatuksesta : )
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2522662Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka162180Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3281902- 1031639
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois901566Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001250- 671210
- 251131
- 501093
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731026