Kokoomuslaisten olisi syytä tajuta. ettei nykymuotoisia perussuomalaisia voi hyväksyä osaksi Suomen politiikkaa.”
Kauanko tätä hallitusta pitää kestää ja kärsiä ?
Anonyymi-ap
27208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Sammakonkeitto" jatkuu. PS yrittää edetä strategiassaan, jonka Halla-aho laittoi alulle 2017
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttirautiainen/279552-halla-aho-yrittaa-siedattaa-meilla-persujen-natsiyhteyksia/
Kokoomus aliarvioi ja mitätöi kansalaisten mielipiteen
Suuri osa kansalaisista ei katso hallitusta hyvällä silmällä.
Sen kannatus olikin viimeksi vain 29 %.
Eikö kokoomuksessa soi hälytyskellot ?
Vasuri-trolli
Keskisarjan esiintyminen oli toteuttamassa äärioikeiston toivetta.
Väkivallattomuus ei todista mitään marssista, jota Keskisarja johti ja
jossa hän oli juhlapuhujana. Marssiin osallistui samoja ihmisiä kuin aikaisemmin
iltapäivällä järjestetyssä Suomi herää-kulkueessa eli henkilöitä avoimesti fasistisista ja äärioikeistolaisista piireistä.
Keskisarja käveli kärjessä läheisyydessään fasistisen sinimustan liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru.
Ei ollut yllätys, että marssilla nähtiin myös natsitervehdyksiä.
Äärioikeiston toive oli siirtää fasismin hyväksymistä piirun verran eteenpäin,
tehdä siitä "normaalimpaa", mutta äärioikeisto koki onneksi pahan takaiskun
ja tappion.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010886320.html
Kokoomuksen on korkea aika reagoida.
Onko kokoomuksella varaa laskevaan kannatukseensa PS:n takia ?
Painukoot maata keiertävälle radalle molemmat. Ei tule ikävä.
Rahaeliitin silmin Orpo on toiminut upeasti lapioimalla näille lisää rahaa, joka tosin suurimmaksi osaksi on julkista sekä velkarahaa. Työnantajien oikeuksia ja vapauksia on lisätty. Hallituspolitiikasta hyötyvät äänestävät kyllä kokkareita jatkossakin.
Meillä on kerrankin hyvä hallitus . Edellinen pissis tyttöjen hallinto teki velkoja mitä maksamme nyt
"Anonyymi
2024-12-08 20:08:59
Meillä on kerrankin hyvä hallitus . Edellinen pissis tyttöjen hallinto teki velkoja mitä maksamme nyt"
+++++++++++++++++++
Marriinin ois pitänt jättää korona hoitamatta ja Ukrot iliman rahhoo.
Nyt täsä sitte:" Ejellisen hallituksen velekoja sitte maksellaa, niin kerta"
Persut saavat kiittää Marinin hallituksessa mukana ollutta pissistyttö Anna-Majaa, 66, siitä että ovat yleensäkin hallituksessa tekemässä velkaa enemmän kuin Marinin hallitus.
Eipä nykyhallitus maksa tai lyhennä velkaa, kuin korkeintaan korkoja. Noin kahden vuoden päästä olisi kiva nähdä paljonko tuosta tämän hallituskauden ottamasta 40 miljardista on maksettu takaisin. Kyllä ne rahat on varastettu kokoomuslaisten ja muun eliitin taskuihin
Nykyinen hallitus ottaa seuraaviin edellistä hallitusta enemmän velkaa:
- solidaarisuusvero 60 miljoonaa
- olutvero 25 miljoonaa
- yksityisten lääkärien tukemiseen kela korvaus 570 miljoonaa.
Yöi 0,6 miljardia edellistä hallitusta enemmän velkaa. Lisäksi myydään ennätysmäisesti valtion omaisuutta. 4 miljardilla.
Velkaraha meni yritysten elvytykseen. Petterikin kannatti silloin velkaa
innokkaasti. Jälestäpäin yrittää muunnella totuutta.
Vaalivalvojaisten jälkeen hän lupasi, että valtion velkaa lyhennetään 6 mrd € ensimmäisen vuoden (2023-2024) aikana ja 3 mrd seuraavina vuosina, mutta onkin ottanut moninkertaisesti lisää velkaa.
Purra on EU:n velkakuningatar Orpon tuella. Nyt paljon velkaa ja
rahat rikkaille !!! Seuraavat hallitukset joutuvat yrittämään korjata
persuhallituksen rauniot. Ne eivät korjaannu yhdessä hallituskaudessa,
niitä korjailevat vielä ne "lapsenlapsemmekin", joille Orpo hyvinvaltiota
nyt rakentaa romuttamalla sen ensin.
Kaiken romutus on hallituksen päämäärä ja tarkoitus tai oikeastaan romutus syntyy
massiivisten tulonsiirtojen seurauksena valtion (veronmaksajien) yhteisen omaisuuden siirtämisestä rikkaille.
Ei kyllä kestä Kokoomustakaan. Ja KD nauttii hillotolpasta kaikessa mukana.
Helsingin Sanomista luin:
Purralta kysyttiin, mitä mieltä hän on jos Perussuomalaisteen äänestäjiä
loikkaa äänestämään KD:tä.
Purra vastasi: "Ei haittaa mitään. KD:llä on sama linja" (kuin PS:llä)
Järkyttävää.
Voiko tämä olla totta? Järkyttävää.
Ristus puolue ja PS ovat samoilla linjoilla. Hallelujaa !!!
Mikä järkyttää, kummatkaan eivät halua tänne yhtään lisää muslimeja. Tämä nyt on tosiasia.
Hamas on terroristijärjestö eikä mikään vapaustaistelijoista koostuva sissijoukko.
niin kauan, että Arto Satonen saa perversionsa tyydytettyä
Hänen tavoitteensa (100 000 uutta työtöntä) toteutuu reipasta vauhtia, kun ostovoima heikkenee (ja siten liike-elämä ja työllisyys) Purran veronkorotusten seurauksena.
Työntekijät ovat ihmisiä. Työntekijöitten aseman heikentäminen on ihmisten
aseman heikentämistä.
Se koskee koko työtätekevää luokkaa, joka yritetään alistaa
ja suurentaa rikkaitten "hajurakoa" "rahvaaseen".
Hallituksella on itse asiassa menossa luokkataistelu,
jossa työtätekeviltä on tarkoitus ottaa "luulot pois".
Orpon hallitus haluaa palauttaa yhteiskuntamme keskiajan sääty-yhteiskunnaksi.
Tulemme varmuudella äänestämään perussuomalaiset uudestaan maan johtoon. Tämä on fakta ja totuus. Vassarit on pohjasakkaa.
Hommaforumistako kopioit, persu ?
Mukava lukea suvakkien alituista nillitystä. Ehkä seuraava hallitus on taas suvakkivetoinen Suomi maailman sosiaalihuolloksi teemalla operoiva hallitus. Sen jälkeen taas persut tulevat entistä isompana takaisin, koska tavalliset suomalaiset ovat kyllästyneet kotoutettavien lisääntyneeseen rikollisuuteen ja heihin turhaa laitettaviin miljoonien tukiin ilman vastinetta.