Xanor 2mg

Nyt voin itsekin todeta, että olen jäänyt kyseiseen lääkkeeseen riippuvaiseksi. Syön niitä enintään 3 päivässä että olo olisi normaali..
Voi perskules.. En uskalla lopettaa.
71196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

nami nami

Äänestä

käytin useamman vuoden aikoinaan xanoria. en pitänyt hirveästi koko aineesta, mutta paniikkikohtauksiin sitä aina vaan määrättiin. tuntui ettei voi hengittää ellei suonissa virrannut xanoria. loppuvaiheessa niitä meni varmaan n.7-10 per pvä. nukuin kuin tukki niillä - muuta hyötyä niistä ei kai sitten ollutkaan.

näin sitten eräänä päivänä dokumentin jossa käsiteltiin paniikkihäiriötä. siinä kerrottiin oireista ja oikeasta lääkityksestä. oireet olivat samat kuin minulla - mutta lääkitys oli aivan päin honkia.

marssin lääkäriin seuraavana päivänä ja sanoin tohtorille että xanorien syönti saa loppua. eihän tätä nukkumista kestä enää erkkikään ja ilmoitin haluavani paniikkihäiriöön tarkoitettua lääkettä; propralia. enkä mitään riivatun kolmiomömmöä.

lekuri laittoi propralit pitkin hampain ja siihen jäi xanorit. vielä vuosien jälkeen jaksan ihmtellä intensiteettiä jolla sitä syötettiin - kun tarjolla olisi ollut vähemmän vaarallista ainetta, vähemmän koukuttavaa.

hyi hitto että värähdän vieläkin kun kuulen nimen xanor. sillä on saatanallinen kaiku.

ps. käsittämätöntä oli se, että vaikka lopetin xanorien syönnin kuin seinään, en saanut minkäänlaisia vierotusoireita.
tutut sanovat että se johtuu siitä että mulla on vaan niin helkkarin kova pää. luupää. ettei se ota edes vierotusoireita niinkuin muut.

Äänestä
  • Viestissäs on paljon outoja yksityiskohtia, pistää vähän miettimään oisko toi trolli? No joo, jos nyt oletetaan et kirjottamas piti paikkansa niin; ihmettelet kun sullu "xanoria syötettiin". Mä en taas meinaa todella tarpeelliseks kokemaani Xanoria saada riittävästi lääkäriltä (reiltä), ottaa kupoliin.
    Mä oon kokenu Xanorin parhaimpana lääkkeenä paniikkihäiriööni ja ahdistukseen, en haluais muuttaa mihkään muuhun lääkkeeseen. Oon kyl sinnitelly kolme kertaa pienemmällä annoksella ku sinä, sillä mun pitäis pärjätä. Tost väsyttävästä vaikutuksesta voin sanoo et tietyl annostuksessa Xanor väsyttää mut sit se saattaa joitakuita vähän isommalla annostuksella, yllättävää kyllä, jopa piristää. Enerigaa kun jää muuhunki ku hermoiluun, koska Xanor tosiaan auttaa paniikkihäiriöön. Unilääkkeeks siit ei välttämättä ole, tosin se on kai yksilöllistä.

    Propral on IMO huono lääke paniikkihäiriöön, eihän se vaikuta edes keskushermostoon missä ko. ahdistus syntyy, Propral on lähinnä tarkotettu sydämentykytykseen ja käsien tärinään, esiintymisjännitykseen etc. Ootko varma että tosiaan olet kärsiny "aidosta" paniikkihäiriöstä? Jos Propral sua auttaa niin hyvä, mut ei se kyl mihkään valtavaan paniikkisyndroomaan tehoa.

    "suonissa virrannu xanoria" ....Joopa joo. Jotku hullut rännää sitäkin...

    "loppuvaiheessa niitä meni varmaan n. 7-10 per pvä".... No oliko ihan pakko nostaa sitä tolea koko ajan?

    Ja täytyy sanoa et aika ihme epeli olet jos et saanu minkäänlaisia vierotusoireita. On sulla merkillinen elimistö. Mut hyvä niin.

    Äänestä

  • Et nyt sanonut kuinka kauan söit xanoria, mutta en
    usko että sulla oli kyseessä paniikkihäiriö,se ei
    parane millään propranilla,en myös oikein usko että
    lopetit seinään ilman vieroituksia.

    Äänestä

  • elviira kirjoitti:

    Viestissäs on paljon outoja yksityiskohtia, pistää vähän miettimään oisko toi trolli? No joo, jos nyt oletetaan et kirjottamas piti paikkansa niin; ihmettelet kun sullu "xanoria syötettiin". Mä en taas meinaa todella tarpeelliseks kokemaani Xanoria saada riittävästi lääkäriltä (reiltä), ottaa kupoliin.
    Mä oon kokenu Xanorin parhaimpana lääkkeenä paniikkihäiriööni ja ahdistukseen, en haluais muuttaa mihkään muuhun lääkkeeseen. Oon kyl sinnitelly kolme kertaa pienemmällä annoksella ku sinä, sillä mun pitäis pärjätä. Tost väsyttävästä vaikutuksesta voin sanoo et tietyl annostuksessa Xanor väsyttää mut sit se saattaa joitakuita vähän isommalla annostuksella, yllättävää kyllä, jopa piristää. Enerigaa kun jää muuhunki ku hermoiluun, koska Xanor tosiaan auttaa paniikkihäiriöön. Unilääkkeeks siit ei välttämättä ole, tosin se on kai yksilöllistä.

    Propral on IMO huono lääke paniikkihäiriöön, eihän se vaikuta edes keskushermostoon missä ko. ahdistus syntyy, Propral on lähinnä tarkotettu sydämentykytykseen ja käsien tärinään, esiintymisjännitykseen etc. Ootko varma että tosiaan olet kärsiny "aidosta" paniikkihäiriöstä? Jos Propral sua auttaa niin hyvä, mut ei se kyl mihkään valtavaan paniikkisyndroomaan tehoa.

    "suonissa virrannu xanoria" ....Joopa joo. Jotku hullut rännää sitäkin...

    "loppuvaiheessa niitä meni varmaan n. 7-10 per pvä".... No oliko ihan pakko nostaa sitä tolea koko ajan?

    Ja täytyy sanoa et aika ihme epeli olet jos et saanu minkäänlaisia vierotusoireita. On sulla merkillinen elimistö. Mut hyvä niin.

    No kai mä sitten olen ihme epeli kun tosiaan sain sen lopetettua kuin seinään. Vuosien varrella on tullut muitakin vastaavia eteen, erään leikkauksen jälkeen jäin koukkuun kodeiinijohdannaisiin. Käytin vuoden niitä aika reippaapuoleisesti. Mitta tuli täyteen, ja lopetin kuin seinään, jälleen, koko roskan. Tosin tällä kertaa tuli vierotusoireita jotka kestivät tasan 2 päivää.

    Koukkuun jääminen, vierotusoireet jne. ovat aina yksilöllisiä. Lääkäri tosin sanoi että suuremmalla todennäköisyydellä saan lottovoiton kuin pääsen irti omin avuin Xanorista. No, lottovoittoa ei ole näkynyt mutta Xanor jäi historiaan. Lekurin kommentti kyllä kertoo jotain tuon lääkkeen ominaisuuksista.

    Mitä sihen tulee oliko / onko paniikkihäiriöni "oikea" en sano mitään. Tiedänhän itse miltä tuntuu kun henki ei kulje, ei kuule mitään, sydän jyskyttää ja koko kroppa tärisee. Pari oiretta mainitakseni. Ja kun oireet vielä paheni, totta helvetissä nostin annostusta. Kukapa ei?

    En usko että tänä päivänä niin helposti Xanoria saakaan kuin silloin, vuosia sitten. Väärinkäyttäjiä on tasan varmasti enemmän ja kontrolli tiukempaa.

    " Energiaa kun jää muuhunki ku hermoiluun, koska Xanor tosiaan auttaa paniikkihäiriöön. Unilääkkeeks siit ei välttämättä ole, tosin se on kai yksilöllistä "

    Tähän vastaan että itse koin niin että Xanorista ei muuhun ollutkaan kuin unilääkkeeksi. Se väsytti ja siihen juuri kyllästyinkin, aina oli puhti pois ja järki seisoi kuin heinäseiväs.

    No, jos nyt joku siitä kuitenkin avun saa niin hyvähän se on. Itse en koske enää tikullakaan siihen paskaan.

    Äänestä

  • juhaniko kirjoitti:

    Et nyt sanonut kuinka kauan söit xanoria, mutta en
    usko että sulla oli kyseessä paniikkihäiriö,se ei
    parane millään propranilla,en myös oikein usko että
    lopetit seinään ilman vieroituksia.

    Kuulkaas..niinkuin tälläkin palstalla on monesti todistettu niin lääkkeet vaikuttavat ihmisiin eri tavoin.Tätä aihetta ei pidä vähätellä,mutta läääkkeiden syöminenkin on omalla tavallaan makuasia..toinen pitää xanoria hyvänä ja toinen toista lääkettä.On olemassa tuhansia lääkkeitä,joista juuri kukin löytää aina itselleen sopivan vaihtoehdon.
    ite oon käyttänyt xanoria ja uskon sen tehokkuuteen..ikävä kyllä mukana tulee myös haittapuolia.Yritän jatkossa selviytyä vaivoistani ilman bentsolääkkeitä ja uskoa siihen,että on olemassa muitakin keinoja..hyvää kesänjatkoa kaikille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TYHMELIINI kirjoitti:

Nyt voin itsekin todeta, että olen jäänyt kyseiseen lääkkeeseen riippuvaiseksi. Syön niitä enintään 3 päivässä että olo olisi normaali..
Voi perskules.. En uskalla lopettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu