Keskustan kannatus.

Emeritus

Olen silloin tällöin poikennut lueskelemaan palstan kirjoituksia ja suuresti huvittuneena huomannut, että taas on pohdittu ja äimistelty mistä kummasta mahtaa johtua keskustan korkea kannatus. Ja samalla on esitetty teorioita ja jopa aikatauluja mihin mennessä keskustan kannatus on "sille kuuluvalle" 5% tasossa.
Tälläkin kertaa ovat olleet asialla tämä virtuaalinen valehtelijoiden klubi, vakiojäsenensä Jäbän johdolla. Muina jäseninä ainakin Mielipidepankki ja K.K.Korhonen, joita kaikkia yhdistää paranoian kaltainen kepukauna.
Tälle klubille ja muillekin voin todeta politiikkaa n. 40 vuotta aktiivisesti seuranneena ja itsekin siihen jossain määrin osallistuneena, että "puheet kuolemastani ovat ennenaikaisia ja suuresti liioiteltuja (Mark Twain)".
Tosiaan n. 40 vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran puheita "auringon laskun puolueesta" jne, mutta nämä ennustajaeukot ovat järjestään joutuneet ennustuksineen häpeään. Tosiasia on, että keskusta on sekä kannatukseltaan, että järjestöllisesti maan suurin puolue, eikä merkkejä tämän tilan muuttumisesta ole näköpiirissä.
Teidän klubinne toiveet keskustan kannatuksen romahtamisesta ovat muodostuneet teille uskomuksiksi, jopa uskonnoksi, mutta meille keskustan kannattajille ei niillä ole mitään merkitystä.

27

969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaba_43

      Keskusta on suurin puolue vain eduskunnassa.

      Kunnallisvaaleisa SDP oli suurin, kepu toinen ja kokoomus vain yhden prosenttiyksikön verran kepun takana.

      EU-vaalissa kokoomus oli suurin puolue.

      Median teettämissä kannatusgallupeissa on ollut hyvin selkeä trendi puolitoista vuotta: keskustan kannatus laskee ja kokoomuksen kannatus kasvaa.

      Kun tämä trendi ilmeisesti jatkuu, niin se merkitsee, että 2007 eduskuntavaaleissa kokoomus nousee keskustaa suuremmaksi puolueeksi.

      Yllä olevassa tekstissä ei ole sanaakaan kepukaunaa eikä yhtään uskomusta, joten niiltä osin tavanomainen ja asenteellinen avauksesi voi jäädä sille kuuluvaan, mitättömään arvoonsa.

      • ???

        Millä puolueelle on eniten kunnanvaltuutettuja?

      • Jaba_43
        ??? kirjoitti:

        Millä puolueelle on eniten kunnanvaltuutettuja?

        En muista valtuutettujen määrää, koska minusta puolueiden suuruus kunnallisvaleissa on havainnollisempi mitata prosentteina annetuista äänistä.

    • Ongelmista

      -"Tälläkin kertaa ovat olleet asialla tämä virtuaalinen valehtelijoiden klubi, vakiojäsenensä Jäbän johdolla. Muina jäseninä ainakin Mielipidepankki ja K.K.Korhonen, joita kaikkia yhdistää paranoian kaltainen kepukauna."
      He ovat jollakin tavalla ns."löylynlyömiä",siis omasta mielestään elämässä häviölle jääneitä tyyppejä, jotka purkavat omaa katkeraa mieltään ja keskustan etenemisenpelkoa. Kun keskustalla menee hyvin, menee tällä valehtelijain klupilla huonosti ja se sairas "hätätila" purkautuu tällä saitilla.
      Saittiriippuvuus on yksi osatekijä. Se taasen saattaa johtua ihmissuhde ongelmista ja sisäisestä yksinäisyydestä.Elämän köyhyydestä, jota ei rahalla rikastuteta.

      • Jaba_43

        Miksiköhän minusta tuntuu, että kuvailit edellä itseäsi?

      • ggöuoguo
        Jaba_43 kirjoitti:

        Miksiköhän minusta tuntuu, että kuvailit edellä itseäsi?

        Ethän sinä reppana itse omaa tilaasi ymmärrä...

    • Tilastourheilija

      Ulosteiden ja sp-elimien luettelun ohella olemme matkan varrella tottuneet kuulemaan loputtoman rimpsun ennustuksia ja suoranaisia uhkauksia.

      " Siinä loksahtavat keppulireppanoilta leuat saranoiltaan kun äänet sunnuntai-iltana lasketaan, siihen loppuvat puheet hallituksen muodostamisesta"

      Knntsii kuunnella tätä roknoosiveijaria.

      • Jaba_43

        Sinulla se on sitten perikeppulinreppanamainen tapa kommentoida kirjoittajaa eikä kirjoitusta, "tuomo".

      • ...velikulta ?
        Jaba_43 kirjoitti:

        Sinulla se on sitten perikeppulinreppanamainen tapa kommentoida kirjoittajaa eikä kirjoitusta, "tuomo".

        Tuleeko taas vaahtoa suusta ja vettä silmistä, niin että se hankaloittaa kirjoitetun tekstin havaitsemista ?

        Eikös noissa kaikissa viesteissä ja kommenteissa ole puhuttu puolueiden kannatuksesta ?

        Tuo solvaaminenhan sinulta käy silmät ummessakin, ihan siinä syljen erityksen lomassa.

      • Vanha kokoomuslainen
        ...velikulta ? kirjoitti:

        ....silmistä vettä? Siis Scarpieksen oireita?

        Kyllä harmittaa niin vietävästi...

      • Jaba_43
        ...velikulta ? kirjoitti:

        Tuleeko taas vaahtoa suusta ja vettä silmistä, niin että se hankaloittaa kirjoitetun tekstin havaitsemista ?

        Eikös noissa kaikissa viesteissä ja kommenteissa ole puhuttu puolueiden kannatuksesta ?

        Tuo solvaaminenhan sinulta käy silmät ummessakin, ihan siinä syljen erityksen lomassa.

        Jopa oman tekstisi lukeminen ja ymmärtäminen alkaa sinulla jo heittää.

        Meeppä lenkille tai saunan lämmitykseen niin rauhotut ja otsasuonesi pullistuskin helpottaa.

      • liehlihgQIh
        Jaba_43 kirjoitti:

        Jopa oman tekstisi lukeminen ja ymmärtäminen alkaa sinulla jo heittää.

        Meeppä lenkille tai saunan lämmitykseen niin rauhotut ja otsasuonesi pullistuskin helpottaa.

        Heitä homo voltti!

    • kummajainen

      Siis, onhan kepu eurooppalaisittain todellinen kummajainen. Jos suomalaiset siitä tykkäävät niin ei siinä mitään nokankoputtamista ole mutta silti en voi olla ihmettelemättä. Ruotsissa jossa elinkeinorakenne on suurin piirtein sama kuin Suomessa heidän kepu eli Centerpartiet saa 5% äänistä, välillä on vaarassa jäädä Ruotsin vaalilainsäädännön mukaisen 4% äänikynnyksen alapuolelle.

      Jotenkin omituista tuo kepun jatkuva valta-asema Suomessa on. Koko kolmipuoluejärjestelmä on mielestäni niin omituista että en voi sanoin kuvailla. Esimerkiksi se, että viime eduskuntavaalit käytiin akselilla kepu-demarit mutta vaalien jälkeen molemmat puolueet menivät sulassa sovussa samaan hallitukseen. Ja sit vielä ihmetellään, että poliitikkoihin ei oikein luoteta. Ok, myönnetään teidän kepulaistenkin puolesta sellainen fakta että vuosien 95-03 sateenkaarihallitus oli vain siksi että pidettäisiin kepu pois vaikka kaikkine konservatiiveineen, vihreineen ja kommareineen se oli todellinen demokratian irvikuva.

      • ...tuo länsimainen...

        ...demokratia harrrrrmittaa.

      • Vanha kokoomuslainen
        ...tuo länsimainen... kirjoitti:

        ...demokratia harrrrrmittaa.

        demokratiasta vietttttäväästi......

        On kuntaolot kunnossa...

    • Voit huvitella itsesi kanssa vähän lisää, kun muokkaan tekstiäsi asuun, joka olisi vaikkapa vuonna 1985 NL:ssa kuulostanut tältä (paitsi ettei siellä olisi voitu tällaista kirjoittaa):

      Olen silloin tällöin poikennut lueskelemaan palstan kirjoituksia ja suuresti huvittuneena huomannut, että taas on pohdittu ja äimistelty mistä kummasta mahtaa johtua kommunistien korkea kannatus. Ja samalla on esitetty teorioita ja jopa aikatauluja mihin mennessä kommunistien kannatus loppuu kokonaan.
      Tälläkin kertaa ovat olleet asialla tämä virtuaalinen valehtelijoiden klubi, vakiojäsenensä Jäbän johdolla. Muina jäseninä ainakin Mielipidepankki ja K.K.Korhonen, joita kaikkia yhdistää paranoian kaltainen kommunistikauna.
      Tälle klubille ja muillekin voin todeta politiikkaa n. 40 vuotta aktiivisesti seuranneena ja itsekin siihen jossain määrin osallistuneena, että "puheet kuolemastani ovat ennenaikaisia ja suuresti liioiteltuja (Mark Twain)".
      Tosiaan n. 40 vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran puheita "auringon laskun puolueesta" jne, mutta nämä ennustajaeukot ovat järjestään joutuneet ennustuksineen häpeään. Tosiasia on, että NKP on sekä kannatukseltaan, että järjestöllisesti maan suurin puolue, eikä merkkejä tämän tilan muuttumisesta ole näköpiirissä.
      Teidän klubinne toiveet kommunistien kannatuksen romahtamisesta ovat muodostuneet teille uskomuksiksi, jopa uskonnoksi, mutta meille kommunisteille ei niillä ole mitään merkitystä.

      • Keskustaporvari

        Vaikka Suomi kuuluukin puolisosialistiseen EUvostoliittoon, niin täällä saa sentään valita puolueen ihan oman tahtonsa ja mieltymyksensä mukaan.
        Niin että ei tuo sinun hengentuote taaskaan ylittänyt rimaa. Ei sinne päinkään.

      • Keskustaporvari kirjoitti:

        Vaikka Suomi kuuluukin puolisosialistiseen EUvostoliittoon, niin täällä saa sentään valita puolueen ihan oman tahtonsa ja mieltymyksensä mukaan.
        Niin että ei tuo sinun hengentuote taaskaan ylittänyt rimaa. Ei sinne päinkään.

        Muistatko vielä, minkäläisen kannatuksen SKP sai Suomen vapaissa vaaleissa heti sotien jälkeen. Ja tiedätkö, kuinka suuri osa väestöstä nyt kannattaa SKP:ta. Se menee jo limbona vaikka minkälaisen riman alta. Keskustan paksut ökyisänntä eivät ihan vielä sieltä mahdu, mutta vartotaan aikoja parempia. Ensin Skp, sitten...seuraava sosialistipuolue.

      • Jaba_43
        Keskustaporvari kirjoitti:

        Vaikka Suomi kuuluukin puolisosialistiseen EUvostoliittoon, niin täällä saa sentään valita puolueen ihan oman tahtonsa ja mieltymyksensä mukaan.
        Niin että ei tuo sinun hengentuote taaskaan ylittänyt rimaa. Ei sinne päinkään.

        Minun mielestäni oli kiinnostavaa, miten saumattomasti Mielipiepankki sai Emerituksen kepuviestin muutetuksi kommunismia koskevaksi ilman, että viestin sisältöön syntyi minkäänlaista ristiriitaa.

        Minun mielestäni Mielipidepankki osoitti mielenkiintoisella tavalla, että Emerituksen suhde ja usko puolueeseensa on saman kaltainen kuin NL:on kommunisteilla aikanaan oli NKP:hen.

      • puheenjohtaja...
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Muistatko vielä, minkäläisen kannatuksen SKP sai Suomen vapaissa vaaleissa heti sotien jälkeen. Ja tiedätkö, kuinka suuri osa väestöstä nyt kannattaa SKP:ta. Se menee jo limbona vaikka minkälaisen riman alta. Keskustan paksut ökyisänntä eivät ihan vielä sieltä mahdu, mutta vartotaan aikoja parempia. Ensin Skp, sitten...seuraava sosialistipuolue.

        sano joukoilleen, aina kun aloittaa puheen: "Hyvät toverit" aivan samalla tavalla kuin stallarit aina ennenkin?

        Onko keskustajohtajat tai maalaisliittolaiset koskaan käyttäneet tuota aloitusta?

      • Jaban sisarenpoika 2003:
        Jaba_43 kirjoitti:

        Minun mielestäni oli kiinnostavaa, miten saumattomasti Mielipiepankki sai Emerituksen kepuviestin muutetuksi kommunismia koskevaksi ilman, että viestin sisältöön syntyi minkäänlaista ristiriitaa.

        Minun mielestäni Mielipidepankki osoitti mielenkiintoisella tavalla, että Emerituksen suhde ja usko puolueeseensa on saman kaltainen kuin NL:on kommunisteilla aikanaan oli NKP:hen.

        "Kyllä siinä keppulireppanoilta tipahtaa alaleuka saranoiltaan kun äänet sunnuntai-iltana lasketaan. Silloin loppuvat puheet hallituksen muodostamisesta"

        Liekö sitten "suhde ja usko samankaltainen kuin NL:on kommunisteilla aikanaan oli NKP:hen" ?

      • Jaba_43
        Jaban sisarenpoika 2003: kirjoitti:

        "Kyllä siinä keppulireppanoilta tipahtaa alaleuka saranoiltaan kun äänet sunnuntai-iltana lasketaan. Silloin loppuvat puheet hallituksen muodostamisesta"

        Liekö sitten "suhde ja usko samankaltainen kuin NL:on kommunisteilla aikanaan oli NKP:hen" ?

        Näytän saaneen sinut kovasti ärsyyntymään, kun hyökkäät kommentoimaan jokaista viestiäni noin kiivaalla tavalla. Pyydän anteeksi, koska tarkoitukseni ei ole mitenkään erityisesti ärsyttää juuri sinua.

      • Siinähän...

        ...vain referoitiin omaa viestiäsi.

        Pitäähän maailmassa hupia olla.

      • JormaKKorhonen

        Poistuin jo täältä äsken, mutta vielä palasin pistäytymään, ja kannatti.

        Tuo on suorastaan hykerryttävän hyvä! Se myös osoittaa hyvin sen, kuinka paljon samaa kepulaisuudessa ja kommunismissa on.

        Hiljattain oli saitilla huu-haa-Hietasen tekstistä vastaava käännös, jossa Hagiksen punakone oli muutettu MTK:ksi, aivan yhtä hykerryttävästi sekin oli tehty. Kukapa lieneekään ollut tekijä, ei sillä väliä, mutta huomionarvoisinta on se, miten helposti tuota kepulaista aatemaailmaa, sen pyrkimyksiä ja saavutuksiakin voidaan muuntaa siihen, mitä he jyrkästi kieltävät olevansa.

        Ei se ekskapismi taida olla vain sen yhden kepulaisen ominaisuus, vaan se taitaa kuulua olennaisena osana "aatteeseen".

      • kuguguotg-i
        Siinähän... kirjoitti:

        ...vain referoitiin omaa viestiäsi.

        Pitäähän maailmassa hupia olla.

        kuten aina.

      • JormaKKorhonen

        ...onko C-K:n vaikutus yltänyt jo minuunkin, kun huomaan eskapismista tulleen ekskapismin!

      • patakattilat

        >>> vuonna 1985 NL:ssa kuulostanut tältä (paitsi ettei siellä olisi voitu tällaista kirjoittaa)

        Sellaisen aspektin tähän kaksijakoisuuteen toisin, ettei tekstissä mainittu Mark Twain uskaltanut omaa kirjaansa Huckleberry Finnin seikkailut kotimaassaan Amerikassa eläessään julkaista. Muistaakseni myös Matkakirjeitä maasta taitaa olla postuumisti julkaistu.

        Sananvapaus on ollut kaikkialla ja aina varsin rajoittunut vapaus. Olipa järjestelmä minkä niminen tahansa ja pitipä se "vapautta" miten suuressa arvossa tahansa, varsinaisilla luovilla ajattelijoilla on aina ollut vaikeuksia selvitä paheksunnasta, kirkonkirouksista, toverituomioistuimista tai rikkaan eliitin etuja ajavasta Korkeasta Oikeudesta. Myös Suomen kirjallisuuden historia on paljolti sensuurin historiaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      965
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      705
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      612
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      35
      604
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe