Mikähän siinä on että ruotsi pärjää ilman autoveroa, muttei suomi. Ottaisivat valtiovarainministeriön herrat kerrankin oppia länsinaapurista. Nyt suuri osa käytettyjen autojen tuonnista saaduista veroista kuluu tullin ym. virkamiesten pyörittämään turhaan showhun jossa selvitellään oikeita verotusarvoja tuontiautoille. Kaikista yksinkertaisinta olisi periä tuontiautoista tasasuuruinen rekisteröintimaksu rekisteriröinnin yhteydessä vaikka 1000ekeä. Kaikki tietäisivät jo auton hakuvaiheessa mitä auto tulee maksamaan,eikä kuten nyt jolloin joutuu odottamaan tullin arpajaisia veronmäärästä,josta autontuoja ei voi olla varma mistä se vero on kertynyt.
Näin saataisiin suomen käytettyjenautojen markkinakin terveemmälle pohjalle.
Näin saataisiin suomen käytettyjenautojen markkinakin terveemmälle pohjalle.
Vastaukset 23
Vanhimmat
siitä syystä, että kuuluu itse autoja valmistaviin maihin. Mitä halvempi Volvo, sitä enemmän verotuloja muuta kautta valtiolle. Ruotsin korkeampi elintaso perustuu huomattavan laajaan teollisuuteen ja muutenkin talous on selkeästi Suomen taloutta vankemmalla pohjalla.
Tai siis pitäisi pystyä ajattelemaan eurooppalaisesti. EU:n sisällä olevat protektionistiset saarekkeet, kuten Suomi autoverokysymyksessä, haittaavat talouden kehittymistä unionin alueella. Kolahtaa pahasti omaan nilkkaan, kun emme kykene virtaviivaistamaan verotustamme ja sitä kautta lisäämään kulutustamme.
että autot ovat täällä halpoja. Mitä halvempi Volvo, sitä enemmän verotuloja muuta kautta valtiolle.
Ruotsi pärjää koska se on vanhastaan rikas maa ja ennenkaikkea siksi, koska siellä kansalaisia verotetaan muuta kautta Suomea ankarammin, eli Ruotsin kokonaisveroaste on Suomea korkeampi. Ruotsissa ei autoveroa ole muista pohjoismaista poiketen sen vuoksi, koska silläkin tavalla on haluttu tukea omaa autoteollisuutta. Siitä huolimatta autoteollisuus on Ruotsistakin karkaamassa pois, eikä autotehtaiden omistus ole enää Ruotsissa. Auton hankintavero tulee muuttumaan Suomessakin ajan myötä omistamisen verotukseksi.
Ruotsissa on viisaammat kansalaiset ja päättäjät. Siellä ei mene noin paksu pajunköysi läpi.
Liikkumisen rajoittamista selitellään hyvin vointivaltion rahoittamis valheella.
Yhtä pöljää kansaa ei taida löytyä kuin Pohjoiskoreasta.
"Liikkumisen rajoittamista selitellään hyvin vointivaltion rahoittamis valheella." Mitäs tuo mahtoi tarkoittaa?
Minusta ei pidä sekoittaa puuroja ja vellejä, eli autoverotuskäytännön kritiikkiä ja hyvinvointivaltion vastaista veropopulismia.
että verovaroja kertyisi lisääntyneenä myyntinä ja muuna aktiivisuuden lisääntymisenä myös. Luultavasti enemmän jos autovero poistettaisiin.
Jos kertyisi hieman vähemmän, niin mitä sitten? Kukaan ei ole perustellut miksi nykytavalla saataisiin kerättyä jotenkin maksimi määrä? Kysy vaikka Kalliomäeltä.
Auroveron todellinen tarkoitus on yksityisautoilun liikennemäärän vähentäminen. Siis ideologinen. Sama asia/tavoite tulee esille myös kaavoituksen ja ympäristöohjausten puolella.
nykyisen kaltainen periminen on älytön ja ainoa tarkoitus on suojella virallista autokauppaa, yksityisen kansalaisen kustannuksella???
Uskomatonta protektionismiä valtiovallan
puolelta joka ei kuulu 2000 luvulle eikä muutenkaan julkisen hallinnon tehtäviin.
Keksiköön joku jonkun muun yksityisen liikkeenharjoittamisen alan jota verommaksajien rahoilla suojellaan yhtä tehokkaasti välittämättä hallintoalamaisen perusoikeuksista tai oikeuskäsityksestä.
Autokauppiaiden tavoite kilpailun estäminen.
Valtion tavoite liikkumisen rajoittaminen.
Kaikki osapuolet tyytyväisiä???
Kuluttajista viis? Luultavasti kuluttajanäkökulmasta löytyisi helpommin autoveron kaatava virhe kuin nyt suoraan lakia tutkimalla yritetään. Autot maksavat Suomessa enemmän kuin suoraan verosta voitaisiin laskea.
Meneekö etumerkit sekaisin?
> Autot maksavat Suomessa enemmän kuin suoraan verosta voitaisiin laskea.
Lukuun ottamatta ehkä joitain huippukalliita poikkeustapauksia, autot maksavat meillä huomattavasti VÄHEMMÄN kuin "pelkän veron perusteella voisi laskea. Toisin sanoen, maksavat huomattavasti vähemmän kuin jos ottaisi pohjaksi "keski-eurooppalaisen" verottoman hinnan ja lisäisi siihen Suomessa kannettavat verot tuosta hinnasta laskettuna.
Tämä nyt vaan johtuu siitä yleisesti tunnetusta faktasta, että meillä veroton hinta on halpa. Sekin on tiedossa, että yhtenä tähän vaikuttavana on lähes Euroopan halvin tehtaan hinta. Mutta myöskään kotimaiset katteet eivät voine olla kovin korkeat, jos vertailee hintoja EU:n kilpailuosaston tilastojen perusteella.
Tämä asia on keskusteltu jo miljoona kertaa täällä. Suomalaisten autokauppiaiden katteet per auto ovat monopoliasemasta ja kilpailun puuttumisesta johtuen huippuluokkaa.
Luultavasti valtion ja autokauppiaiden väliseen sopimukseen kuuluu että myydän yksi auto joka sisältää kahden auton katteen. (mikä olisi normaali tilanne).
Tämän faktan voi kuka tahansa todeta selailemalla netistä eurooppalaisia autohinnastoja. Suomalaisten verojen osuus, eli autovero, elvi ja korkeampi arvonlisävero tekevät yhteensä suomalaisesta hinnasta yli kolmanneksen. 30.000 euron auto pitäisi olla mannereuroopassa alle 20.000, mutta näin ei ole. Esim. Sveitsissä ei ole autoveroja ja alvi on vain 7 %, kun se Suomessa on 22 %. Näistä on perin helppo laskea, että itse auton ja kaupan katteen osuus on muualla suurempi kuin Suomessa. Täällä autot ovat halpoja ja verot on muodossa tai toisessa aina maksettava. Järkevämpää on verottaa auton ostoa kuin työn tekoa, yrittämistä, asumista jne. Suomessa ei ole autoteollisuutta, jota olisi tarvis tukea verohelpotuksin.
"Täällä autot ovat halpoja"
Ja joulupukkikin asuu korvatunturilla.
Onko tuo tulkittava väitteeksi, että Suomessa autot ovat kalliita ja verot alhaisia ? Jos uskoo joulupukkiin saattaa uskoa väitteeseenkin.
takia autoja yleinsäkään pitää verottaa? Senkö takia että aina ollaan niin ennenkin tehty. Eikös kateusverot nykyaikana ole aika lapsellinen käsite, vaikka sossut maata johtaakin.
1. Autoverohan otettiin käyttöön sotien jälkeen tasamaan vaihtotasetta, ts. vähentämään pääoman kulkua ulkomaille.
2. Valtion talous kestäisi erinomaisesti autoverosta kokonaan luopumisen vaikkei käyttömaksuja tai polttoaineveroja edes samalla korotettaisi, tai vaikka niitä jopa myös alennettaisiin.
3. Autoveron päätarkoitus ei ole liikkumisen rajoittaminen. Hankintavero on täysi muinaisjäänne ja nykymaailmassa sille on vaikea keksiä mitään järkevää perustelua.
4. Autot eivät ole Suomessa halpoja vaikka mitä väitetään. Vertaa Ruotsin, Saksan ja Suomen liikenteen kokonaisverotusta ja toteat että Suomessa yhtä ajoneuvoa kohden veroa kerätään kokonaisuutena huomattavasti enemmän, joten korkeammalla käyttömaksulla asiaa on vaikea perustella. (Itseasiassa käyttömaksut ovat autosta riippuen jopa alhaisemmat.) Edullisempi tehdashinta ei kuluttajaa lohduta.
5. Hinnoittelu on oltava sellainen että hinta ulkomailla verot kotimaassa > hinta kotimaassa, muuten kauppa jähmettyy.
6. Valtio suojelee kotimaista autokauppaa kilpailulta.
Todellisuudessa ainoa este autoveron poistolle on veromuutoksen vaikutus olemassa olevan autokannan arvoon. Ruotsissakin tästä selvittiin suuremmitta ongelmitta, luultavimmin valtio (ja autokauppa) pelkää muutoksen vaikutuksia turhaan. Muutoksella olisi kuitenkin myös huomattava kauppaa piristävä vaikutus.
Niin. Väliraha lopulta ratkaisee. Ongelma on hoitaa kaupan varastojen arvonalennus siististi. Uskoisin senkin menevän paremmin, jos tehtäisin selkeä portaittainen julkinen suunnitelma. Ihmisten on kuitenkin liikuttava, ei kaikilla ole mersua, saabia tai volvoa, jolla voi vähän pedata vaihtoaikataulua.
>Suomessa ei ole autoteollisuutta, jota olisi tarvis tukea
>verohelpotuksin.
Ensinnäkin elämme yhteismarkkina-aikaa, mikä on eräiden poliitikkojen vielä vaikea ymmärtää. Saksan ja Ranskan autoteollisuuden hyvinvointi vaikuttaa suoraan suomalaiseen hyvinvointiin. Jos ei BMW:tä myydä, niin ei Hans osta sanomalehtiä, Nokian kalliimpaa Suomessa valmistetua kännykkää jne...
Toiseksi liikkumisen verotus kertautuu suomalaisen tuotteen hinnassa. Täällä on pitkät välimatkat sekä tuotteella että työntekijällä. Suomen tavoitteena tulee olla Keski-Eurooppaa alhaisempi kuljetusten kokonaisveroaste. Se mahdollistaa tuotannon tulevaisuudessakin täällä Euroopan laidalla.
Kolmanneksi autoilun verotuksen tulee tukea autokannan vaihtumista uudempaan, koska sillä on positiivisia ympäristövaikutuksia ja suoraa taloudellista vaikutusta vähentyneinä sairaanhoitokuluina. Eli jos/kun autoiluun kohdennetaan ylimääräistäverotusta, on sen oltava selvästi kevyempää uudemmassa autokannassa.
1. Autoverohan otettiin käyttöön sotien jälkeen tasamaan vaihtotasetta, ts. vähentämään pääoman kulkua ulkomaille.
Suomessa oli sotien jälkeen tuontisäännöstely ja sen purkamiseen liittyen alettiin periä monien muiden maiden tapaan autoveroa. Jopa sodan kurimuksilta säästyneessä Ruotsissa perittiin autoveroa ja siitäkin huolimatta, että heillä oli omaa autoteollisuutta. Toki Ruotsin autoveron taso oli hyvin alhainen esim. muihin pohjoismaihin verrattuna.
2. Valtion talous kestäisi erinomaisesti autoverosta kokonaan luopumisen vaikkei käyttömaksuja tai polttoaineveroja edes samalla korotettaisi, tai vaikka niitä jopa myös alennettaisiin.
Mitä valtion talous kestää on hyvin suhteellista. Mm. Italian talous kestää 4 %:n budjettialijäämän ja yli 100 %:n velkaantumisasteen ja vieläpä EU katselee asiaa läpi sormien. Suomi on julkisen talouden suhteen, kuten lähes kaikessa muussakin Euroopan huippumaa. Siinä suhteessa on totta, että Suomen talous kestäisi autoveron poiston. Kyse on vain siitä onko järkevämpää käyttää pelivara palkkaverojen, yritysverojen ym. talouden dynamiikkaa tukevien verojen alentamiseen. Nyt vara on etupäässä käytetty jälkimmäisten alentamiseen, eikä kenellekään ole epäselvää kumpi on järkevämpää.
3. Autoveron päätarkoitus ei ole liikkumisen rajoittaminen. Hankintavero on täysi muinaisjäänne ja nykymaailmassa sille on vaikea keksiä mitään järkevää perustelua.
Autoveron yksinomainen tarkoitus on valtion budjettivarojen kerääminen. Suomen autoveroon ei sisälly esim. ympäristöohjausta, eikä Suomella ole intressejä tukea autoteollisuutta.
4. Autot eivät ole Suomessa halpoja vaikka mitä väitetään.
Se mitä liikenteestä kerätään veroja, ei kerro sitä, mitä autot maksavat kun ne tuodaan Suomeen.
Suomen alhaiset tehdashinnat ovat todettavissa monenmonista tilastoista ja muista lähteistä. Autot tulevat Suomeen halvalla, mutta itse auton hinnan lisäksi auton hankintaan ja omistamiseen on kytketty erilaisia veroja, jotka ovat puhtaasti veroja eivätkä varsinaista autosta maksettavaa hintaa. Auton varsinainen hinta on aina mennyt ulkomaille, veroraha jää kiertämään suomen kansantalouteen.
5. Hinnoittelu on oltava sellainen että hinta ulkomailla + verot kotimaassa > hinta kotimaassa, muuten kauppa jähmettyy.
Mitä merkitystä on sillä, jos auton veroton hinta oliskin Saksassa yhtä halpa kuin täällä ? Harva autonostaja ottaa selvää, mitä auto ulkomailla maksaa.
6. Valtio suojelee kotimaista autokauppaa kilpailulta.
Todellisuudessa ainoa este autoveron poistolle on veromuutoksen vaikutus olemassa olevan autokannan arvoon. Ruotsissakin tästä selvittiin suuremmitta ongelmitta, luultavimmin valtio (ja autokauppa) pelkää muutoksen vaikutuksia turhaan. Muutoksella olisi kuitenkin myös huomattava kauppaa piristävä vaikutus.
Vation tehtävä on edistää kotimaista elinkeinoelämän olosuhteita, mutta EU-aikana mahdollisuudet suojata kilpailulta ovat rajoitetut. Autoala työllistää yli 30.000 suomalaista, eli sillä on merkittävä rooli Suomenkin taloudessa. Käytettyjen tuontia pyritään rajoittamaan siitä syystä, että tuomalla uusia autoja saadaan autokanta nuoremmaksi ja uusista autoista saadaan suurempi verotuotto.
Edellinen autoveron alennus oli tasoltaan lähellä Ruotsin taannoista autoveron poistoa. Vastaavia alennuksia on tulossa jatkossakin ja autokauppa pystyy sopeutumaan vaihtoautovaraston arvon alennukseen. Kukaan vähääkään asioista perillä oleva ei ole puhunut autoveron kertapoistosta, eikä sellaista tule Suomessa eikä missään muussakaan korkean autoveron maassa. Autoveroa peritään jonkin tasoisena 10 vuoden kuluttua. 15 vuotta saattaa jo olla realistinen poistumisaika.
"Autoveron päätarkoitus ei ole liikkumisen rajoittaminen."
Kuinka paljon rajoitetaan autoverolla liikennemääriä, jos ei ihan päätarkoitus?
Kevättalvella korkea autoveroviranomainen AutoBild lehdessä kommentoi nykysysteemin hyväksi puoleksi liikennemäärän rajoittamisen. (Naureskellen)
Kalliomäki sivusi aihetta viimeksi eduskunnassa: "Autoveron alentamisen vaikutusta liikennemääriin ei ole vielä tarpeeksi selvitetty."
"on totta, että Suomen talous kestäisi autoveron poiston. Kyse on vain siitä onko järkevämpää käyttää pelivara palkkaverojen, yritysverojen ym. talouden dynamiikkaa tukevien verojen alentamiseen."
Millähän tavalla autoveron poistaminen ei tukisi talouden dynamiikkaa? Enemmän kauppoja => enemmän työpaikkoja automyyjille => enemmän vuosi/takuuhuoltoja => enemmän työpaikkoja mekaanikoille.
" Käytettyjen tuontia pyritään rajoittamaan siitä syystä, että tuomalla uusia autoja saadaan autokanta nuoremmaksi ja uusista autoista saadaan suurempi verotuotto."
Tähän on kai pyritty, mutta nykymuotoisella lailla on päädytty siihen että tänne on kannattanut tuoda vain 10 vuotta vanhoja isoja autoja. Yli 30 000 auton vuosivautia. Autokannan nuorentamiseksi olisi käytettyjen tuonninrajoituksista päästävä kokonaan eroon että uudempien pikkuautojen ja perheautojen tuonti kannattaisi.
Voi sinua raukkaa. 70, 80, 90luku ovat jo historiaa!
Virkamiehet ovat onneksi sekoilleet niin lujaa nykyisen tuontiautoverotuksen kohdalla että se kaatuessaan omaan mahdottomuuteensa pakottaa vihdoinkin tekemään radikaaleja muutoksia myös uusien autojen verotuskäytäntöön.