Kuka hyökkää nyt Yhdysvaltoihin
Anonyymi-ap
395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Baba Vangan ennustus voi toteutua, mikä olisi se sopiva urheilun suurtapahtuma jossa alienit esittäytyisivät kuten ennustuksessa ennutettiin.
Trump antoi kuukausi sitten aika järisyttävän haastattelun.
Kertoi miten viime presidentin kautensa aikana hän oli ottanut jos JF-kansion käteensä ja raottanut sitä. Ympärillä olleet neuvonantajat olivat kehottaneet olla avaamatta, ja Trump laittoi kansion kiinni todeten voivansa tehdä sen myöhemmin.
Nyt hän kertoi haluavansa avata kansion, sisällöstä löytyy tietoja myös syystä miksi ampuminen tapahtui. yksi syy mistä hän vihjaisi ovat ufot.
Heikko puolustus.