Yliopistoista näkyy löytyvän entisiä kiihkeitä taistolaisia asettelemaan asenteellisia sanomiaan koko kansan aivopesuun.
Eikä puhettakaan että vastapuolelta pyydettäisiin jotakuta ottamaan kantaa näihin
vihjaileviin syytöksiin.
Tänään kyse oli tapaus Kiurusta.
Eikä puhettakaan että vastapuolelta pyydettäisiin jotakuta ottamaan kantaa näihin
vihjaileviin syytöksiin.
Tänään kyse oli tapaus Kiurusta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuo uutisissa kommentoija on kirjoittanut oikein kirjan : Jätkät & Jytkyt: "Perussuomalaiset ja populismi."
Ja pienen Googlailun jälkeen kirjoittajasta löytyi yhteys taistolaiseen "Tiedonantaja"-lehteen. Että sellaisia uutiskommentoijia on YLEllä.
"Kiihkeitä taistolaisia"
Hei, ei olla enää viime vuosituhannella. :D
Vaikka kommentoija pyöritteli asiaa kuin kuumaa perunaa suussaan , asenteesta ei jäänyt mitään epäselvää.
Vaikka tekijä on jo todistettu satunnaisesti vaikka kenen päälle hyökkäilleeksi , haluttiin
YLEn taholta asia poltisoida vihervasemmiston lyömäaseeksi heidän suurinta vihollistaan, perussuomalaisia vastaan.
Persun kassa keskustellessa, tajuaa äkkiä ettei heillä kaikki ole kotona.
Varastomies tukee oikestopolitiikkaa.
"Anonyymi
2024-12-14 21:00:41
YLEn taholta asia poltisoida vihervasemmiston lyömäaseeksi heidän suurinta vihollistaan, perussuomalaisia vastaan."
###################
Ette te populistit ole meidän vihollisia vaikka te meitä vihaatteki.
Siinäpähän mellestätte.
Ja muistakaa YLEn hallintoneuvosto joka vastaa ohjelmista.
Hallitus11 ja oppositio 9
.................Ride on
Miksi kultalusikka siellä syntynyt muretisi duunarin murheita.
Entä duunari Persu, joka, tyhmyyttään kannattaa oikeistopolitiikkaa.
Miksi oikeistolaiset tuhlaisi elämästään korkeakoulutukseen koska suku elättää.
Senkin ymmärrän, mutta Persu duunari hyökkää työtä tekevien kimppuun.
Anonyymi
2024-12-14 21:39:17
++++++++++++++++
Sitä saakin kyllä ihmetellä?
Mutta joo.
Minkäs sille teet