Suuri taisto Jutikkalan rampin pysäkistä 2012 :D

Oli huvittavaa kun paroni vaati väellä ja vängällä 3-tien Jutikkalan rampin pysäkkiä itselleen. Ely ratkaisikin tilanteen kieltämällä OB:n vuoroja käyttämästä Jutikkalan pysäkkiä. Paroni sai näin vielä vähäksi aikaa sukuoikeusjatkon Jutikkalan hikiseen pysäkkiin. Nykyään tuolla mitättömällä pysäkillä ei pysähdy mikään bussi. Olihan paroni houkka. Pekka meinasi kuolla nauruun ja julkaisi OB:n Facebookissa pilkkapäivityksen: "Pois Jutikkalasta köyhät ja kipeet - paronin riemusaatto tulee!"
33594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mitäh

Äänestä
  • Vuonna 2012 alkoi suomen kaukobussiliikenteen vallankumous, kuin ranskassa kerran konsanaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Vuonna 2012 alkoi suomen kaukobussiliikenteen vallankumous, kuin ranskassa kerran konsanaan!

    Vallankumous on hieman lässähtänyt, kun on käynyt ilmi että kaikki osapuolet ovat loppupeleissä häviäjiä. Suurin häviäjä on joukkoliikennettä tarvitseva kuluttaja, joilta monilta on viety se viimeinenkin vuoro.

    Äänestä

Halvat on sinun huvisi. Tulee mieleeni eräs saituri maanviljelijä, joka tapasi sanoa, ettei hauskanpitoon paljoa rekvisiittaa tarvita, riittää, että istuu rappusilla ja pitää hauskaa.

Äänestä
  • Mutta paronin huvit eivät olleet halvat. Äijä hassasi kymmeniätuhansia asianajo- ja oikeuskuluihin OB:n lupia vastaan. Häviten kaikki jutut. Satojentonnien kartellisanktiot siihen päälle. Casinotappiot ja viinalaskut ja rattijuoppoussakot siihen vielä päälle!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mutta paronin huvit eivät olleet halvat. Äijä hassasi kymmeniätuhansia asianajo- ja oikeuskuluihin OB:n lupia vastaan. Häviten kaikki jutut. Satojentonnien kartellisanktiot siihen päälle. Casinotappiot ja viinalaskut ja rattijuoppoussakot siihen vielä päälle!

    Paljonko Masi sinulta pyysi menoihinsa, ja paljonko sinulla oli varaa auttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mutta paronin huvit eivät olleet halvat. Äijä hassasi kymmeniätuhansia asianajo- ja oikeuskuluihin OB:n lupia vastaan. Häviten kaikki jutut. Satojentonnien kartellisanktiot siihen päälle. Casinotappiot ja viinalaskut ja rattijuoppoussakot siihen vielä päälle!

    Huomaa kuitenkin se, että hän käytti omia rahojaan. Alalla on sellaisiakin "suuria osaajia", jotka ovat polttaneet miljoonia muiden rahoja taivaan tuuliin.

    Äänestä

Ehdotan Jutikkalan tarpeettomaksi käyneen pysäkkikatoksen muuttamista Jutikkalan Suuren Taistelun 2012 muistomerkiksi!

Äänestä

Pekka on totuudessa järkkymätön!

Äänestä
  • Tämän voisi muuttaa muotoon: "Pekka ja Lauri olivat tyhmyydessään järkkymättömiä". Tämä kuvaisi parhaiten heidän koko toimialalle ja yhteiskunnalle aiheuttamiaan vahinkoja.

    Äänestä

  • "MUAAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    BUOOHOHOHPHOHOHOHOHOHOHOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!"

    Oletko tosiaan sitä mieltä, että tuo on Pekan mielipide. Itse veikkaisin Pyhää Lauria.

    Äänestä

Mielestäni Jutikkalan pysäkin "merkittävyyteen" vetoaminen oli muiden paronin pointtien _ohessa_ vain yksi perustelu yrittää saada Ely vesittämään tai jopa kokonaan kieltämään Onnibusin liikenne Helsinkiin. Kirjoittaja varmaan tämän tietääkin eli ei Jutikkala sinänsä paronille tärkeä pysäkki ollut.

Äänestä
  • No toki näin. (Tahaton) huumorihan oli nimenomaan siinä että paroni voitti jotain mitä ei oikeasti edes halunnut: yksinoikeuden täysin mitättömään pysäkkiin! Kiero paroni oli liioitellut Jutikkalan pysäkin tärkeyttä tosiasiallisena tavoitteenaan saada viranomainen kieltämään OB:n liikennöinti kokonaan hänen sukuoikeusreviirillään. Siinähän paroni ei onnistunut. Mutta saipahan olla hetken Jutikkalan Kingi! Sillekös me poijjaat naurettiin makeasti. Ja nauretaan yhä joskus. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No toki näin. (Tahaton) huumorihan oli nimenomaan siinä että paroni voitti jotain mitä ei oikeasti edes halunnut: yksinoikeuden täysin mitättömään pysäkkiin! Kiero paroni oli liioitellut Jutikkalan pysäkin tärkeyttä tosiasiallisena tavoitteenaan saada viranomainen kieltämään OB:n liikennöinti kokonaan hänen sukuoikeusreviirillään. Siinähän paroni ei onnistunut. Mutta saipahan olla hetken Jutikkalan Kingi! Sillekös me poijjaat naurettiin makeasti. Ja nauretaan yhä joskus. :D

    Se on hyvä ettei huumori lopu. Elo siellä pöllipinojen äärellä ja Afrikan synkimmässä viidakossa taitaa joskus olla aika ankeaa.

    "Sillekös me poijjaat naurettiin makeasti. Ja nauretaan yhä joskus. :D"
    Kai käytte jopa Lamminpäässä nauramassa, maistuu varmaan makeammalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "Sillekös me poijjaat naurettiin makeasti. Ja nauretaan yhä joskus. :D"
    Kai käytte jopa Lamminpäässä nauramassa, maistuu varmaan makeammalta.

    Katumaton oli katumaton. Anteeksipyytämätön oli anteeksipyytämätön.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No toki näin. (Tahaton) huumorihan oli nimenomaan siinä että paroni voitti jotain mitä ei oikeasti edes halunnut: yksinoikeuden täysin mitättömään pysäkkiin! Kiero paroni oli liioitellut Jutikkalan pysäkin tärkeyttä tosiasiallisena tavoitteenaan saada viranomainen kieltämään OB:n liikennöinti kokonaan hänen sukuoikeusreviirillään. Siinähän paroni ei onnistunut. Mutta saipahan olla hetken Jutikkalan Kingi! Sillekös me poijjaat naurettiin makeasti. Ja nauretaan yhä joskus. :D

    Kyllä minuakin joskus naurattaa. Varsinkin silloin, kun Onnibus on hajonnut, on kyljellään ojassa tai ilmiliekeissä. Nauran makeasti myös silloin, kun tajuan Laurin aiheuttamien tappioiden massiivisuuden. Nämä tappiothan kohdistuvat sellaisiin tahoihin, jotka ovat Laurin pelastaneet nöyryytykseltä useampaankin kertaan. Tämä jos mikä kuvaa minkälainen moukka on kyseessä. Kyllähän myös Pekan Afrikan seikkailut lievästi hymyilyttävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kuulin hämäläisen huoltoaseman kahvilassa, että Pekka olisi organisoimassa linja-autojen monimutkaisia rahoituskuvioita ja tietenkin afrikkalaisella pääomalla.
    Ei kai kyseessä vain oli nigerialainen prinssi ja hän satumaiset käteisensä??

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "Sillekös me poijjaat naurettiin makeasti. Ja nauretaan yhä joskus. :D"
    Kai käytte jopa Lamminpäässä nauramassa, maistuu varmaan makeammalta.

    En yhtään ihmettelisi, vaikka nämä pellet tekisivät tarpeensa Lamminpään hautausmaalla erään entisen liikennöitsijän haudalle. Kun ihminen on riittävän katkera ja käytöstavoiltaan moukka, niin tämäkin on mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    En yhtään ihmettelisi, vaikka nämä pellet tekisivät tarpeensa Lamminpään hautausmaalla erään entisen liikennöitsijän haudalle. Kun ihminen on riittävän katkera ja käytöstavoiltaan moukka, niin tämäkin on mahdollista.

    Pyysikös paroni anteeksi? Muistaakseni ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Pyysikös paroni anteeksi? Muistaakseni ei.

    Olisi ollut suotavaa että paroni olisi testamentannut hieman omaisuuttaan Laurille, postuumina anteeksipyyntönä, jonka Lauri varmasti olisi hyväksynyt. Olisi paroni saanut levätä rauhassa ja olisi voitu antaa unhoituksen lumen sataa paronin kannalta kiusallisen historian päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Pyysikös paroni anteeksi? Muistaakseni ei.

    Sekö oikeuttaisi tarpeiden tekemisen toisen haudalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Sekö oikeuttaisi tarpeiden tekemisen toisen haudalle?

    Kuka muu täällä puhuu tarpeiden tekemisestä toisten haudoille ja kynttilän viemisistä ELÄVIEN ihmisten "haudoille" kuin paronimieliset?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kuka muu täällä puhuu tarpeiden tekemisestä toisten haudoille ja kynttilän viemisistä ELÄVIEN ihmisten "haudoille" kuin paronimieliset?

    Sanovat vaan ääneen sen mitä onnibus-mielisillä on suunnitelmissa. Sen verran näillä punahousuisilla on vielä häveliäisyyttä, että eivät kaikkea sano ääneen mitä mieleen tulee. Keskenään he näistä kyllä keskustelevat ja nimettöminä netissä ihannoivat toisten haudoille kuseksimisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kuka muu täällä puhuu tarpeiden tekemisestä toisten haudoille ja kynttilän viemisistä ELÄVIEN ihmisten "haudoille" kuin paronimieliset?

    Ainakin minä vien 2001 kuolleen Laurin haudalle kynttilän, puhukoot nuo erääseen Helkeen hurahtaneet mitä tahansa. Ole onnnellisen uskossasi Pekkaan ja Lauriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Se on hyvä ettei huumori lopu. Elo siellä pöllipinojen äärellä ja Afrikan synkimmässä viidakossa taitaa joskus olla aika ankeaa.

    Ei ole yhtään ankeaa! Puukauppa käy kuumana ja Fenniarailin markkinaosuus rautatiekuljetuksista on kasvanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Sanovat vaan ääneen sen mitä onnibus-mielisillä on suunnitelmissa. Sen verran näillä punahousuisilla on vielä häveliäisyyttä, että eivät kaikkea sano ääneen mitä mieleen tulee. Keskenään he näistä kyllä keskustelevat ja nimettöminä netissä ihannoivat toisten haudoille kuseksimisesta.

    Hulluus rehottaa. Mutta Paunun perintö yhä virtaa Huhtakadun holviin!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Hulluus rehottaa. Mutta Paunun perintö yhä virtaa Huhtakadun holviin!

    Onpa ollut sitten valtava perintö! Että riittää lohkaistavaksi rintaperillisten lisäksi vielä toiselle liikennöitsijällekin! Kertoo kuinka vakavarainen Paunu oli.

    Luulen tosin, että Huhtakadulle virtaa perintäkirjeitä..

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Onpa ollut sitten valtava perintö! Että riittää lohkaistavaksi rintaperillisten lisäksi vielä toiselle liikennöitsijällekin! Kertoo kuinka vakavarainen Paunu oli.

    Luulen tosin, että Huhtakadulle virtaa perintäkirjeitä..

    Tänäkin yönä tuli valtava potti kolmostien pimeydestä!

    Äänestä

Tämäkin ketju omituista sisäpiirin höpinää.

Äänestä
  • Ylistäköön Lauria sinun sielusi ja kaikki mikä sinussa on, ylistäköön Hänen Pyhää Nimeään.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ylistäköön Lauria sinun sielusi ja kaikki mikä sinussa on, ylistäköön Hänen Pyhää Nimeään.

    Käyn kyllä Laurin haudalle viemässä jouluksi kynttilän.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Käyn kyllä Laurin haudalle viemässä jouluksi kynttilän.

    KUNINGAS ELÄÄ!

    ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Oli huvittavaa kun paroni vaati väellä ja vängällä 3-tien Jutikkalan rampin pysäkkiä itselleen. Ely ratkaisikin tilanteen kieltämällä OB:n vuoroja käyttämästä Jutikkalan pysäkkiä. Paroni sai näin vielä vähäksi aikaa sukuoikeusjatkon Jutikkalan hikiseen pysäkkiin. Nykyään tuolla mitättömällä pysäkillä ei pysähdy mikään bussi. Olihan paroni houkka. Pekka meinasi kuolla nauruun ja julkaisi OB:n Facebookissa pilkkapäivityksen: "Pois Jutikkalasta köyhät ja kipeet - paronin riemusaatto tulee!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu