Asiantuntija kertoo vaaran merkeistä: Jos näet kadulla itseään sukivan ihmisen, jonka katse on nauliintunut, voi olla aika paeta
Itsepuolustuksen asiantuntija Tommi Nyström kertoo Iltalehdelle, mistä merkeistä voi havaita, että joku on hyökkäämässä kimppuusi.
Käyköhän tämä ukkeli täysillä.
Tämän perusteella kaikki ihmiset ovat hyökkäämässä kimppuun suomessa.
22
153
Vastaukset
- Anonyymi
Näinhän suomalaiset käyttäytyvät normaalisti haloo.
– Hyökkääjä kuin saalistava eläin, eli katse on kiinnittynyt sinuun.
Henkilö voi myös elehtiä rauhattomasti ja esimerkiksi sukia itseään ja hiuksiaan. Tällaisen käyttäytymisen taustalla on tiedostamaton pyrkimys rauhoitella itseään jännittävässä tilanteessa.
Jos henkilö on kiihtynyt, tämä saattaa puristaa kättänsä nyrkkiin. Jos hyökkääjällä on jonkinlainen väline mukanaan, voi tämä jatkuvasti kosketella taskuaan.
– Nyt puhutaan tietenkin sellaisista henkilöistä, jotka eivät ole psykopaatteja, jotka menevät vain ympäriinsä hyökäten ihmisten kimppuun. Mutta kyllä heidänkin käytöksestä on nähtävissä, että tässä on nyt jotain outoa.- Anonyymi
Sukiminen eli suinti on turkin harjaamista tai silittämistä tai turkin tarkkaa tutkimista sormin. Monet eläimet sukivat toisiaan. Myös ihmiset sukivat eläimiä, toisia ihmisiä ja itseäänkin, esimerkiksi kammatessaan.
Linnut sukivat itseään rasvatakseen ja asetellakseen höyhenpukunsa vedenpitäviksi.
Apinoiden sukimisella tarkoitetaan turkin tarkkaa sormeilua, hellävaraista nyppimistä ja kaivelua - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sukiminen eli suinti on turkin harjaamista tai silittämistä tai turkin tarkkaa tutkimista sormin. Monet eläimet sukivat toisiaan. Myös ihmiset sukivat eläimiä, toisia ihmisiä ja itseäänkin, esimerkiksi kammatessaan.
Linnut sukivat itseään rasvatakseen ja asetellakseen höyhenpukunsa vedenpitäviksi.
Apinoiden sukimisella tarkoitetaan turkin tarkkaa sormeilua, hellävaraista nyppimistä ja kaiveluaeli jos naiset kampaa hiuksia kadulla se on merkki siitä että kohta se hyökkää jonkun kimppuun
- Anonyymi
KIURUN OLIS KANNATANUT JUOSTA VENÄJÄLLE ASTI
”Älä pysähdy” on tärkein neuvo
Kun ihminen joutuu vaaralliseen tilanteeseen, on Nyströmin mukaan ensimmäinen ja luonnollinen reaktio usein jähmettyminen. Vaikka se on luonnollista, pitäisi jähmettymisestä pyristellä irti ja liikkua poispäin mahdollisesta hyökkääjästä ja ”luoda etäisyyttä”.
– Älä pysähdy.
Jos henkilö lähtee tulemaan kohti, liikkumista ei saa lopettaa. Nyströmin mukaan tältä voi kysyä, voitko olla hänelle jotenkin avuksi.
– Tarkoitus ei oikeasti ole olla avuksi, vaan kysymys toimii hämäyksenä, koska henkilö toinen joutuu tällöin reagoimaan kysymykseen. On silti tärkeää jatkaa samalla matkaa kauemmas.
Nyströmin mukaan pää kannattaa pitää kylmänä, ja miettiä, mihin suuntaan lähtee. Jos suuntaa ei tiedä, ei kannata lähteä suin päin juoksemaan mihin tahansa. Kun tilanteesta on päästy turvalliseen paikkaan tai ihmisten ilmoille, voi silloin tapahtuneesta soittaa hätäkeskukseen.
– Ei mihinkään kannata lähteä juoksemaan, jos ei tiedä suuntaa.
Siihen, kannattaako mukanaan kantaa puolustautumiseen käyttävää välinettä, kuten pippurisumutetta, Nyströmilla on yksinkertainen neuvo.
– Jos et osaa käyttää välinettä, niillä ei ole mitään merkitystä.
Nyströmin mukaan välineitä tehokkaampaa on oma järjenkäyttö. Omien mahdollisuuksien mukaan kannattaa ensisijaisesti pyrkiä välttämään sellaisia tilanteita ja alueita, joissa on kasvanut väkivallan riski.
– On kaksi eri asiaa, tuoko väline turvallisuuden tunnetta vai aitoa turvallisuutta, hän sanoo.
– Pahimmillaan ollaan tilanteessa, jossa ollaan tuotu väline tälle halukkaalle ja kyvykkäälle pahoinpitelijälle, jolla ei ole samanlaista kynnystä väkivallan käyttöön kuin tavallisella ihmisellä.- Anonyymi
"Tarkoitus ei oikeasti ole olla avuksi, vaan kysymys toimii hämäyksenä, koska henkilö toinen joutuu tällöin reagoimaan kysymykseen"
Ei välttämättä reagoi, jos aikomus on vakaa. Silloin ei juur mitkään puheet auta.
Mut sit:
"Jos et osaa käyttää välinettä, niillä ei ole mitään merkitystä."
Ei aina pidä paikkaansa. Jos joku uhkaa sua aseella, sillä on todellakin merkitystä! Ensinnäkin ei voi tietää osaako tyyppi käyttää asetta vai ei, ja toisekseen, ei ole tiedossa onko ase varmistettu tai ladattu, tai onko panoksia edes lippaassa, tai koko lipasta edes kiinni. Kun aseen kanssa heilutaan, noit asioita ei ala miettimään, vaan ensimmäisenä sitä, miten saat pysyttyä poissa luodin tieltä.
- Anonyymi
MITÄ AINEITA TÄMÄ HEPPU VETELEE JUTUT KUIN AVRARUUS OLIOILLA
EILI KÄSITTÄMÄTÖNTÄ HORINAA PSYKOOSISSA.
– Kun kävelemme, olemme silti samalla tavalla liikenteessä kuin autollakin. Oma nopeutemme ei vain ole sellainen että voimme aiheuttaa muille vahinkoa, mutta meille voidaan aiheuttaa vahinkoa.
Tärkeää Nyströmin mukaan on, että jos oma vaisto kertoo, että kaikki ei ole kunnossa, täytyy vaistoa myös kuunnella.
– Jos tuntuu, että nyt on jotain outoa, siinä todennäköisesti on jotain outoa.
Nyströmin mukaan on olemassa tutkittua tietoa siitä, että väkivallan kohteiksi joutuneilla henkilöillä on usein ollut ennen tapahtunutta tunne siitä, että kaikki ei ole ollut kunnossa.
– Kykymme tehdä havaintoja on paljon parempi kuin kykymme järkeillä niiden syitä.- Anonyymi
Miks pitää vedota tutkittuun tietoon? Nk. kuudes aisti on fakta kaikella elämällä. Jos koulussa ei sitä opeteta, mitä hallitus haluaa meiltä? Myöskään luonnetyyppejä siellä ei opeteta, sama kysymys, ja lisättynä: miksei hallitus halua onnistuneita parisuhteita?!
- Anonyymi
EI SAATNA JO ON ASIANTUNTIJA LÖYDETTY AHHAHA EHHEH
SEKOPÄÄ. - Anonyymi
sss
- Anonyymi
taitaa olla vartijoitten kouluttaja hullujen ihmisten kimmpuun hyökkääjien
- Anonyymi
Eikö mitään opita.
Mitä enemmän asiasta vaahdotaan..
Sitä enemmän näitä tulee. - Anonyymi
Nekkerit tuijottaa aina
- Anonyymi
Jos näette kadulla istuvan ihmisen, jonka jalat sojottaa eteenpäin ja se hinaa itseään eteenpäin kädet sivulla ja hankaa takapuoltaan maahan, kuten koirat tekee, niin sillä ihmisellä kutittaa persettä.
- Anonyymi
aaa
- Anonyymi
Kato negro
Viini - Anonyymi
afegs
- Anonyymi
sss
- Anonyymi
En tiedä mikä toi Nyström on, mutta hän sanoi jotain todella typerää:
"Jos et osaa käyttää välinettä, niillä ei ole merkitystä".
Jokaisen pitäisi sen verran tajuta, että... no, jääköön sanomatta. - Anonyymi
asdc
- Anonyymi
vzd z<
- AnonyymiUUSI
<ZXC
- AnonyymiUUSI
ZYSGO
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778