Putinilta yksi varoitus Venäjälle

Putinilta yksi varoitus Venäjälle
Hehkutuksensa ohessa Putin varoitti Venäjää yhdestä asiasta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti maanantaina länttä siitä, että se koettelee Venäjän ”punaisia rajoja”. Tämä oli Putinin mukaan tilanne, johon Venäjän on vastattava.

Asiasta kertoo Reuters.

Putin lausui kommenttinsa Venäjän puolustusviranomaisten tapaamisessa. Putinin mukaan Venäjä seuraa huolestuneena Yhdysvaltojen lyhyen ja keskipitkän kantaman ohjusten kehittämistä ja niiden sijoittamista.

Putinin mukaan Venäjä luopuu kaikista omista vapaaehtoisista rajoituksistaan ohjusten sijoittamisen suhteen, jos Yhdysvallat jatkaa samalla linjalla.

Ukraina sai Yhdysvalloilta marraskuussa luvan iskeä Venäjän maaperälle pitkän kantaman ATACMS-ohjuksilla. Ukraina on kerrottu iskeneen niiden avulla esimerkiksi ilma­torjunta­järjestelmiin ja lentotukikohtiin.

Samaisessa kokouksessa Putin kehui joukkojensa nykytilannetta Ukrainassa.

Putinin mukaan Ukrainan eturintamalla on tapahtumaisillaan käännekohta, ja hän toivoo, että Venäjän joukot pysyvät nykytahdissaan Ukrainassa.

Putinin mukaan suuri määrä värvättyjä sotilaita on mahdollistanut sen, että sota on kääntynyt Venäjän hyväksi. Putin sanoi, että tänä vuonna noin 430 000 venäläistä oli solminut sopimuksia armeijan kanssa, mikä on 300 000 henkeä edellisvuotta enemmän.

Venäjän talousministeri Andrei Belousov väitti aiemmin maanantaina, että Venäjän joukot ovat tänä vuonna ajaneet Ukrainan joukot pois lähes 4 500 neliökilometrin alueelta ja etenevät keskimäärin 30 neliökilometriä päivässä.

Putin kuitenkin varoitti, ettei Venäjä voi kasvattaa loputtomiin sotakulujaan. Tällä hetkellä Venäjä sitoo sotabudjettiinsa 6,3 prosenttia bruttokansantuotteestaan, Reuters kertoo.
12188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jep. Hulluhan se putin tosiaan on, sen kannattajista nyt puhumattakaan.

1Äänestä

Välähtikö Putinin ainoassa aivosolussa? Toivottavasti ei poksahtanut poikkeavan toiminnan johdosta.

Äänestä

Jonkun pitäisi antaa sille ansionsa mukaan niin että punaiset viivat valuu korvista.

Äänestä
  • hälle kellot ovat raksuttaneet jo 2014v lähtien

    Äänestä

On se kyllä erikoinen lammaskansa, onko he täysin sokeita kun eivät näe että Puuttin vie Venäjän perikatoon.
Eikö kenelläkään kellot soi?

Äänestä
  • Kellot sovat venäläisille. Lopun ajan kellot.

    Äänestä

"Putin kuitenkin varoitti, ettei Venäjä voi kasvattaa loputtomiin sotakulujaan."

Putin on tehnyt nerokkaan havainnon !!!

Äänestä
  • On sillä vielä muutama aivosolu.

    Äänestä

Kalsariensa ruskeista rajoista taisi puhua.

Äänestä

Valitettavasti havainto ei uppoa meidän ”koti-Tiltuumme”? Hän uskoo yhä Venäjän omaavan rajattomat sotaresurssit!

Äänestä

Joko ukko pieree verta?

Äänestä

"Putin kuitenkin varoitti, ettei Venäjä voi kasvattaa loputtomiin sotakulujaan."

Mieti tiltuloinen kaikessa rauhassa tätä Putinin pitkän pohdinnan tuloksena syntynyttä havaintoa. Kun olet sisäistänyt tämän nerokkaan ajatuksen perinpohjaisesti ja pysyvästi, palaa sitten palstoille ja kirjoita mitä ajatuksia sinulle herää tästä Putinin uudesta havainnosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Putinilta yksi varoitus Venäjälle
Hehkutuksensa ohessa Putin varoitti Venäjää yhdestä asiasta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti maanantaina länttä siitä, että se koettelee Venäjän ”punaisia rajoja”. Tämä oli Putinin mukaan tilanne, johon Venäjän on vastattava.

Asiasta kertoo Reuters.

Putin lausui kommenttinsa Venäjän puolustusviranomaisten tapaamisessa. Putinin mukaan Venäjä seuraa huolestuneena Yhdysvaltojen lyhyen ja keskipitkän kantaman ohjusten kehittämistä ja niiden sijoittamista.

Putinin mukaan Venäjä luopuu kaikista omista vapaaehtoisista rajoituksistaan ohjusten sijoittamisen suhteen, jos Yhdysvallat jatkaa samalla linjalla.

Ukraina sai Yhdysvalloilta marraskuussa luvan iskeä Venäjän maaperälle pitkän kantaman ATACMS-ohjuksilla. Ukraina on kerrottu iskeneen niiden avulla esimerkiksi ilma­torjunta­järjestelmiin ja lentotukikohtiin.

Samaisessa kokouksessa Putin kehui joukkojensa nykytilannetta Ukrainassa.

Putinin mukaan Ukrainan eturintamalla on tapahtumaisillaan käännekohta, ja hän toivoo, että Venäjän joukot pysyvät nykytahdissaan Ukrainassa.

Putinin mukaan suuri määrä värvättyjä sotilaita on mahdollistanut sen, että sota on kääntynyt Venäjän hyväksi. Putin sanoi, että tänä vuonna noin 430 000 venäläistä oli solminut sopimuksia armeijan kanssa, mikä on 300 000 henkeä edellisvuotta enemmän.

Venäjän talousministeri Andrei Belousov väitti aiemmin maanantaina, että Venäjän joukot ovat tänä vuonna ajaneet Ukrainan joukot pois lähes 4 500 neliökilometrin alueelta ja etenevät keskimäärin 30 neliökilometriä päivässä.

Putin kuitenkin varoitti, ettei Venäjä voi kasvattaa loputtomiin sotakulujaan. Tällä hetkellä Venäjä sitoo sotabudjettiinsa 6,3 prosenttia bruttokansantuotteestaan, Reuters kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu