Olisi väärin olla lopettamatta päivystyksiä

Kun kyse on kuitenkin suomalaisten ehkä hartaimmasta toiveesta. Suomalaiset on äänestäneet wokettajia ja matuttajia, jotka sitten on lappaneet rahamme matutukseen, kehitysapuun ja Eurostoliitolle. Kun kaikki on vielä tapahtunut velaksi, niin on päivän selvää, että ihmiset on ymmärtäneet, että päivystykset, sosiaaliturvat ja sen sellaiset joudutaan lopettamaan.
Kyllä poliitikkojen on noudatettava kansan tahtoa, matut sisään, päivystykset ulos!
12112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Näin on . Kyllä raiskaukset ja muut woke jutut täytyy saada kunniaa .

Äänestä

Voi sanoa niin, että ainakaan Suomessa ei ole yhtään aikuista ihmistä, joka ei olisi ymmärtänyt, mihin tuo rahan lappaminen muille kuin suomalaisille johtaa.

Äänestä
  • Niin yksinkertaista, joka ei olisi ymmärtänyt, ei kerta kaikkiaan voi olla olemassa.

    Äänestä

Hyvä että kansaa on kuultu. Nyt sitten pulinat pois!

Äänestä

Aloittaja osui naulankantaan! Rahan kylvämisen ympäri maailmaa pitää jatkua ja siksi sairaalat kiinni jne. leikkaukset. Miljardikuluista ei kannata mitään tarkempia laskelmia tai kyselyjä oikeusvaltiossa odotella, raha vaan menee ja sillä sipuli!

Äänestä

2015:ta tuon jo tajusi. Kymenessä vuodessa nuo murjaanit ovat pystyneet tuhoamaan hyvinvointimme. Ja missähän mennään tästä kymmenenvuoden kuluttua?

Äänestä
  • Mitään eivät ole tehneet tämän maan hyvinvoinnin eteen ja silti heitä passataan. Melkoisen outoa.

    Äänestä

Sukupuolenvaihtoleikkaukset tuli Sannan aikana päivystysten tilalle.

Äänestä

Tekstiteeveen mukaan Suomi on jo muuttotappio yhteiskunta. Alkuperäiset pakenevat maasta ja tilalle matuja. Katafrovin ainekset.

Äänestä
  • Perskokkareet ymmärsi kuitenkin jakaa sukulaisille ja tuttaville joululahjarahaa verovaroista 50 miljoonaa euroa, sairaaloiden yöpäivystykset olisi maksanut 26,5 miljoonaa
    euroa eli puolet joululahjarahoista mutta siihen ei perskokkareiden ymmärrys riittänyt että sairaita ja köyhiä olisi muistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Perskokkareet ymmärsi kuitenkin jakaa sukulaisille ja tuttaville joululahjarahaa verovaroista 50 miljoonaa euroa, sairaaloiden yöpäivystykset olisi maksanut 26,5 miljoonaa
    euroa eli puolet joululahjarahoista mutta siihen ei perskokkareiden ymmärrys riittänyt että sairaita ja köyhiä olisi muistettu.

    Sanna laittoi 7mrd italialaisten merenrantahuviloiden Carrara-marmori sisustuksiin.

    Äänestä

Kyllä on persuagendaa selittää kaikki muiden yleensä edellisen hallituksen syyksi vaikka oikeisto vetoiset hallitukset tässä maassa on velkaa huomattavasti ottaneet sekä meidän kansallisomaisuutta myymällä on saatu budjetit näyttämään paremmilta, mutta sen jo tiesittekin, mutta vaan parempi syytellä muita niin toivoen ettei oma kakka housuissa haise...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun kyse on kuitenkin suomalaisten ehkä hartaimmasta toiveesta. Suomalaiset on äänestäneet wokettajia ja matuttajia, jotka sitten on lappaneet rahamme matutukseen, kehitysapuun ja Eurostoliitolle. Kun kaikki on vielä tapahtunut velaksi, niin on päivän selvää, että ihmiset on ymmärtäneet, että päivystykset, sosiaaliturvat ja sen sellaiset joudutaan lopettamaan.
Kyllä poliitikkojen on noudatettava kansan tahtoa, matut sisään, päivystykset ulos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu