Sähköauton jäännösarvo on niin surkea että moni joutuu käytännössä turvautumaan kulutusluottoon jotta loppuvelasta selviää. Se mihin olet tottunut normaalissa autossa arvonlaskun suhteen on historiaa sähköautossa jonka arvo syöksyy kuin kivi jatkuvasti. Että mieti vielä haluatko velkaantua ja hankaloittaa samalla elämää?
Valtaosa ei pysty koskaan vaihtamaan sähköautosta seuraavaan autoon
26
133
Vastaukset
- Anonyymi
Tämän on moni kokenut valitettavasti. Sähköautojen akut halpenevat 5 vuodessa vielä 30% joten viiden vuoden päästä nykysähköautoilla ei juuri arvoa ole, ihmisellä jää vain velkaa.
- Anonyymi
Kieltämättä on paljon ihmisiä, joilla on tapana ostaa autonsa uusina ja myydä suhteellisen vähäisen käytön jälkeen. Kuitenkin pääsääntöisesti muille autoilijoille ja osalle tuostakin porukasta, siis suurimmalle osalle, ajatus, että autoa ostaessa olisi innostunut miettimään siitä luopumista ja paljonko luopumisesta saa korvausta, on outo. Minun käy suorastaan sääliksi sellaiset, jotka uutta autoa ostaessaan murehtivat jo kovasti siitä luopumista. Meillä päin hyvästä autosta pidetään kiinni pitkään. Käytetyssä on usein parempi hinta-laatu-suhde kuin uudessa. Mutta sähköautoon en minäkään koskisi. Ihmettelen vaan, kun minusta tuo jäännösarvonäkökohta kohdistuu niin rajalliseen porukkaan. Tarkoitan, että sehän on käytetyn auton ostajalle eduksi, jos jäännösarvo on alhainen. Joko sähköauto on mennyt niin paskaksi ettei sillä ole jäännösarvoa tai omistaja vaihtuu ja se paska pysyy liikenteessä toistaiseksi. Vai vihjaatko, että jotkut Teslan ostaneet ovat kuvitelleet autonsa arvon nousevan? Kaikki uudet autot menettää arvoaan nopeasti.
- Anonyymi
Tiesitkö että jo 20-30 tonnin autoista valtaosa ostetaan osamksulla? Yli 50tonnin autoista yli 80% ja näistä moni nolla tai pienellä käsirahalla. Isot tulot antavat mahdollisuuden ostaa jopa yli 100 tonnin auton ilman käsirahaa ja näin minökin olen tehnyt.
Akut halpenevat 30-40% lähivuosina ja tekniikka kehittyy. Nykyiset sähköautot käytettynä kokevat vielä uuden kovan tiputuksen tämän tapahtuessa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkö että jo 20-30 tonnin autoista valtaosa ostetaan osamksulla? Yli 50tonnin autoista yli 80% ja näistä moni nolla tai pienellä käsirahalla. Isot tulot antavat mahdollisuuden ostaa jopa yli 100 tonnin auton ilman käsirahaa ja näin minökin olen tehnyt.
Akut halpenevat 30-40% lähivuosina ja tekniikka kehittyy. Nykyiset sähköautot käytettynä kokevat vielä uuden kovan tiputuksen tämän tapahtuessa.Jos talous ei kestä auton arvon alenemista, olet joko tehnyt liian kalliin hankinnan, tai sinulla on liian pienet tulot.
- Anonyymi
Tosin polttomoottoriautot tiputtavat arvonsa vieläkin nopeammin, joten sähköautojen omistajilla menee ihan mukavasti, toisin kuin pakoputkipojilla.
- Anonyymi
Itselleen on kiva valehdella? Jokainen jo tietää että sähköauto on se jossa hinta lahoaa ennätyksellisesti myös käytettynä. Tekniikka kehittyy etkä voi sille mitään. Nykysiet sähköautot on uuden tekniikan tullessa halvemmalla hinnalla täysin ympäristöjätettä vaihtotilanteessa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Itselleen on kiva valehdella? Jokainen jo tietää että sähköauto on se jossa hinta lahoaa ennätyksellisesti myös käytettynä. Tekniikka kehittyy etkä voi sille mitään. Nykysiet sähköautot on uuden tekniikan tullessa halvemmalla hinnalla täysin ympäristöjätettä vaihtotilanteessa.
Jokainen täysijärkinen osaa lukea tilastoja, joista selviää että sähköautot pitävät arvonsa paremmin kuin pakoputkiautot.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen täysijärkinen osaa lukea tilastoja, joista selviää että sähköautot pitävät arvonsa paremmin kuin pakoputkiautot.
Nimenomaan pitävät paljon huonommin. Toki kun olet sähköauton ostanut on pakko valehdella muille jotta saisi muutkin samaan ansaan ja velkavankeuteen. Sähköauton arvonlasku on todella raju eikä sitä edes voi verrata polttikseen joka pitää koko ajan arvonsa entistä paremmin. Sähköautohössötys on ajanut monet velkavankeuteen ja se on surullista.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan pitävät paljon huonommin. Toki kun olet sähköauton ostanut on pakko valehdella muille jotta saisi muutkin samaan ansaan ja velkavankeuteen. Sähköauton arvonlasku on todella raju eikä sitä edes voi verrata polttikseen joka pitää koko ajan arvonsa entistä paremmin. Sähköautohössötys on ajanut monet velkavankeuteen ja se on surullista.
Kuten kirjoitin, jokainen täysijärkinen…
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan pitävät paljon huonommin. Toki kun olet sähköauton ostanut on pakko valehdella muille jotta saisi muutkin samaan ansaan ja velkavankeuteen. Sähköauton arvonlasku on todella raju eikä sitä edes voi verrata polttikseen joka pitää koko ajan arvonsa entistä paremmin. Sähköautohössötys on ajanut monet velkavankeuteen ja se on surullista.
Youtube on pullollaan sähköautojen hintaromahduksia. Esim. vaihtoarvo voi olla useita tuhansia loppuvelkaa pienempi!?
- Anonyymi
Mitä järkeä maksaa kymppitonneja jostain akusta, jonka ympärille on kasattu joku epämääräisesti autoa muistuttava teline? Itse maksan mielummin autosta, en mistään akunliikutteluvälineestä.
- AnonyymiUUSI
Mitä järkeä maksaa kymppitonneja tehottomasta ja paljon kuluttavasta polttomoottoritekniikasta, jonka ympärille on kasattu joku epämääräisesti autoa muistuttava teline?
Itse maksan mieluummin tehokkaasta ja edullisesti kulkevasta autosta, enkä mistään vanhanaikaisesta pörisevästä pakoputkiautosta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitä järkeä maksaa kymppitonneja tehottomasta ja paljon kuluttavasta polttomoottoritekniikasta, jonka ympärille on kasattu joku epämääräisesti autoa muistuttava teline?
Itse maksan mieluummin tehokkaasta ja edullisesti kulkevasta autosta, enkä mistään vanhanaikaisesta pörisevästä pakoputkiautosta.Se polttomoottori on vain pieni osa auton kokonaiskuluja. Polttomoottoriauto on yleensä hyvin tasalaatuinen. Kun taas akku on ylivoimaisesti kallein komponentti, jolloin kaikesta muusta on täytynyt tinkiä. Eikä sillä akulla kovin pitkälle pötkitä. Hullua maksaa moisesta raakileesta itsensä kipeäksi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Se polttomoottori on vain pieni osa auton kokonaiskuluja. Polttomoottoriauto on yleensä hyvin tasalaatuinen. Kun taas akku on ylivoimaisesti kallein komponentti, jolloin kaikesta muusta on täytynyt tinkiä. Eikä sillä akulla kovin pitkälle pötkitä. Hullua maksaa moisesta raakileesta itsensä kipeäksi.
Polttomoottori ei toimi ilman oheistekniikkaa; lukuisia antureita, moottorin ohjainjärjestelmä, polttoainejärjestelmä, sytytysjärjestelmä, jäähdytysjärjestelmä, vaihteisto, yms.
Eli kyseessä onkin hyvin vikaherkkä ja kallis järjestelmä. Esim Mersun cdi koneesta on tullut kiertokanget lohkon kyljestä läpi jo alle 50tkm ajettuna.
Ja nyt jo on osoitettu, että sähköauton akustot ovat paljon ennakoitua pitempi-ikäisiä, eli kestävät huomattavasti pitempään kuin polttomoottorit.
- AnonyymiUUSI
Sähköauto oli vain poliittinen väline. Nytkun vihervasemmiston ideologia saa kyytiä ympöri maailman ja perinteiset arvot valtaavat maailmaa takaisin hömpötyksiltä alkaa myös sähköautot olla mennyttä. Hyvä niin, fossiili energiassa on tulevaisuus. Trump alkaa pian lisäämään öljyn tuotantoa joka on upea asia. Vihreät ovat matkalla jossain toisessa galaksissa kuten saksassa joku sanoikin hallituksen juuri kaatuessa.
- AnonyymiUUSI
Kansaa on kusetettu...
- AnonyymiUUSI
Maksaa entisen pois ja vaihtaa. Ei voi sanoa, että ei koskaan. Minkä tahansa ~50k€ auton hankinta olemattomalla käsirahalla ja pienellä kk-erällä johtaa samaan lopputulemaan. Itsestään selvyys.
- AnonyymiUUSI
Nyt taitaa olla oikea taloustieteen Einstein liikkeellä.
"joutuu käytännössä turvautumaan kulutusluottoon jotta loppuvelasta selviää"
Mitä sille alkuperäiselle velalle tapahtuu kun se muuttuu "loppuvelaksi"? Miksi velanmaksuun tarvitaan toinen velka, jos sitä kuitenkin lyhennetään vaikkapa joka kuukausi? Muuttuuko se jotenkin kalliimmaksi?
Vai oletko ottanut jonkun nigerialaispankin lainan, jossa joka kuukausi arvioidaan ostamasi auton sen hetkinen hinta, ja lainaa ja korkoa säädetään sen mukaan?
Siinä tapauksessa peili käteen ja aasinhattu päähän, ihan oma moka.- AnonyymiUUSI
Taidat olla talousasioista aivan pihalla. Ei se vanha velka mihinkään katoa kun menet autoa vaihtamaan😂😂😂 auton arvo kun on vaikka puolet loppuvelasta niin siinä tulee äitiä ikävä autoa vaihtaessa. Ja näin käy nyt todella monille ja nämä ovat usein sähköauton ostaneita. Velka ei muutu saatavaksesi vaikka olisit kuinka sosiaalidemokraatti ja käsi toisen taskussa😂
Kulutusluotto on monelle sähköautoilijalle pakollinen jotta autoa pystyy vaihtamaan enää ikinä. Kulutusluotolla sitten kuittaat loppuvelan ja maksat uutta autovelkaa plus kulutusluottoa. Näin sinulle varmaan on jo käynyt tai viimeistään kun sähköauton haluat vaihtaa😂 - AnonyymiUUSI
Eihän tuo persaukinen pakoputkipoika tiedä edes mitä käteismaksu tarkoittaa.
Ressukka keräilee pulloja, että saa siihen katiskaansa muutaman litran polttoainetta.
- AnonyymiUUSI
hätähousujen piti saada jossa on satasen sähkömoottori ja kympin tabletti kojelaudassa..
- AnonyymiUUSI
Sähköauto eli konkurssivatkain. Sitä se teettää kun menee rahansa sellaiseen laittamaan.
- AnonyymiUUSI
Auto kannattaa ostaa sillä rahalla, jonka saa taskusta kaivettua. Velaksi sitä ei kannata ostaa. Jos ei ole tarpeeksi uuteen, pitää tyytyä käytettyyn. Taloutesi pysyy näin tasapainossa.
- AnonyymiUUSI
Suomessa auton keski-ikä jo lähellä 13 vuotta. Niin siitä ostelemaan vaan niitä muutaman tonnin sähköautoja,))
- AnonyymiUUSI
Itsehinkkaava Toyota farkku Kamuxin listoilta ajamaton. 2024, 31800€ 3 vuotta vanha,17900€ tippunut kuin kivi 13900 ,joka on 43%. karkeasti kolmessa vuodessa puoleen Heh, joo revi siitä.
- AnonyymiUUSI
Sähköautossa 50% ekana vuonna. Tuossa vaiheessa 70-80% jo mennyt siitä mikä on hyvitys..pyytää voi toki mitö vaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851