Elämänkatsomustiedon vahvistamisen merkitys korostuu

Anonyymi-ap

Elämänkatsomustieto on uskonnottomille tosi tärkeä oppiaine, henkireikä kirkollisen paineen keskellä kouluissa. Meillä on kaikki syy pyrkiä vahvistamaan sitä - sivuillemme vilkuilematta. Jos esittämämme ET:n avaaminen kaikille valittavissa olevaksi oppiaineeksi ei nyt vaan toteudu, mitä sitten! Ei se estä meitä vahvistamasta elämänkatsomustietoa uskontokuntiin kuulumattomien oppiaineena.

Nyt vuodenvaihteessa on jälleen aika, jolloin elokuussa aloittavia uusia ekaluokkalaisia ilmoitetaan oppilaiksi peruskouluun. Tavoitteena on, että kaikki uskonnottomien perheiden lapset pääsevät ET-opetukseen käytännössä eikä vanhempia harhauteta ilmoittamaan lastaan ev.-lut. oman uskonnon opetukseen vetoamalla esimerkiksi siihen, että koulussa ei ole ollut ET-opetusryhmää.

Uusia ryhmiä kyllä syntyy, kun kaikki pitävät kiinni lapsen oikeudesta elämänkatsomustietoon. Ja uuteen ryhmään pitää kutsua myös toisen ja kolmannen luokan oppilaita, jotka ovat joutuneet vastentahtoisesti valittuun uskonnonopetukseen. Myös alakoulun yläluokilla ja yläkoulun alussa on täysin mahdollista siirtyä uskonnosta ET-opetukseen, kun lapsi erotetaan kirkosta.

Tehdään siis välttämättömyydestä hyve! Kun valtio jääräpäisesti holhoaa vauvana kirkkoon liitettyjä uskonnonopetukseen, nostetaan kaikille taatusti tietoon mahdollisuus esittää vastalause holhoukselle - ja erottaa lapsi kirkosta.

Keskusteluissa vuosia esillä olleeseen yhteiseen katsomusaineeseen on kohdistunut paljon toiveita, siitä on tullut eräänlainen toiveiden tynnyri. Ongelma on siinä, että nämä toiveet ovat myös keskenään ristiriitaisia. Yhdet esittävät uskontotietoa, toiset elämänkatsomustietoa. Kellään ei luonnollisesti ole tietoa, millainen siitä tulisi, jos sen monivuotiseen kehittämiseen ryhdyttäisiin. Varmaa taitaisi olla vain, että nykyistä elämänkatsomustietoa ei enää olisi ja nykyisillä uskonnonopettajilla olisi vahva rooli kaikille pakollisen aineen opettajina.

Osa yhteistä ainetta ajavista on vastustanut elämänkatsomustiedon avaamista kaikille, koska ovat pelänneet avaamisen lykkäävän oman tavoitteensa toteutumista. Sen asian voi nähdä toisinkin. Onhan kyseessä vakava yhdenvertaisuusongelma ja lapsen oikeuksien rajoittaminen. Mutta ennen muuta on selvää, että lähivuosina vain elämänkatsomustietoa edelleen vahvistamalla voidaan vaikuttaa kaikkien tulevaisuuden ratkaisujen konkreettiseen sisältöön.

Elämänkatsomustiedon vahvistamista tarvitaan myös nykyisten katsomusaineiden osittain yhdistetyn opetuksen säälliseen käytännön toteutukseen. Osa eri puolilla maata toteutetuista omavaltaisista osittaisista yhdistämisistä on todettu hyvinkin kyseenalaisiksi oikeudenvalvojien ratkaisuissa. Mitään virallista kokeilua ei valtakunnallisesti ole toteutettu. Jos sellaiseen joskus ryhdyttäisiin, sen tulokset olisivat sitä parempia, mitä vahvempi elämänkatsomustieto on.

Esa Ylikoski (Kirjoitus Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024 on tänään julkaistu Vaparien fb-ryhmässä.)

45

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan, mitä sitten! Tehdään välttämättömyydestä hyve.

      • Anonyymi

        Pro ET.


    • Anonyymi

      ETn oppilasosuus kasvuun elokuussa 2025. Asiaan vaikutetaan jo tammikuussa.

    • Anonyymi

      Sivuilleen vilkuilematta. Pääasiaan keskittyen.

    • Anonyymi

      Kirje DVV:lke - ja toiveesi toteutuu.
      "Rakas DVV..."

    • Anonyymi

      Kirkkoon kuulumattomien lasten osuus kasvaa. ET kasvaa. Mukaan kasvuunn.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä. ET:n vahvistaminen mielekästä syrjinnän vastustamista.

    • Anonyymi

      Emme jää surkuttelemaan uskonnonopetukseen holhottuja, vaikka vakava syrjintä onkin ikävää

    • Anonyymi

      Asiaa joulunakin, koska joulukuussa voi tulla uusia oppilaita eeteehen.

    • Anonyymi

      Pidetään vaan kiinni lapsensa oikeudesta eeteehen.

    • Anonyymi

      Kyllä, tehdään välttämättömyydestä hyve.

    • Anonyymi

      Valiiton yhdenvertaisuustalibanit levittävät suomalaisia alistavaa islamia ja venäläisyyttä yhteistyössä Martin Scheininin wokesosialistien kanssa

    • Anonyymi

      Valiiton Scheinin-puuhailu yhdenvertaisuuksien kanssa tukee venäläisten röyhkeyttä Suomessa. Lisää venäläisiä, lisää miehitysvaaraa. Scheinin vaatii itärajan aukaisua

      Nimenomaan Virossa pelätään, että Venäjä yrittäisi oikeuttaa Viron miehityksen maassa asuvan venäläisvähemmistön verukkeella

      Samanlaisiin vaikutusyrityksiin Kreml on pyrkinyt Ukrainan lisäksi Georgiassa ja Moldovassa

      Suomessa ja Virossa painostus itärajalla on kova ja 2022 Putin ilmoitti, että Narva on historiallisesti osa Venäjää, tämä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti sotansa Ukrainassa. Viron ulkoministeriö puuttui kyllä Putininnuhkailuihin ja kutsui Venäjän suurlähettilään puhutteluun

    • Anonyymi

      Mihin nämä johtopäätökset perustuvat?

      • Anonyymi

        Tuossa on monta johtopäätöstä.


      • Anonyymi

        Vaikka ET on kielletty kirkon jäseniltä, ei ole mitään laillista estettä markkinoida ET:tä niille, joilla on oikeus valita se. Ja on syytäkin markkinoida, koska kirkko markkinoi heille uskontoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa on monta johtopäätöstä.

        Os ainakin loogista, että jos osa uskonnosta ja ET:stä aletaan opettaa yhdessä, se sujuu sitä paremmin, mitä suurempi on ET-oppilaiden osuus koko ryhmässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Os ainakin loogista, että jos osa uskonnosta ja ET:stä aletaan opettaa yhdessä, se sujuu sitä paremmin, mitä suurempi on ET-oppilaiden osuus koko ryhmässä.

        Totta, lähtötilanne vaikuttaa suunnitteluun ja käytännön toteutukseen.


    • Anonyymi

      Kirjoittaja on ollut Opetushallituksen katsomusaineiden opetuksen kehittämistyöryhmän jäsen.

      • Anonyymi

        Enkä se näkyy jollain lailla epäsuorasti.


    • Anonyymi

      Tietenkään ETn avaamisvaatimuksesta ei luovuta, vaikka huomio ET-opetukseen oikeutettujen oikeuksiin korostuu.

    • Anonyymi

      Vuodenvaihteessa voi vaihtaa uskonnosta et-opetukseen kyllä.

    • Anonyymi

      Heti vuoden 2025 alussa.

    • Anonyymi

      Enkä ensi lukuvuodelle 2025-26 tulee vihdoin julkinen tilasto katsomusaineista.

    • Anonyymi

      Vaihda nyt eeteehen 7.1.2025 alkaen.

    • Anonyymi

      Tärkeää analyysiä johtopäätöksineen.

    • Anonyymi

      ET pois ja uskontotietoa muutama tunti per lukukausi pakollisena kaikille. Käydään valtauskonnot ja uskonnottomuus läpi sekä erilaisia uskonlahkoja. Aloitus joskus ala-lasteen loppupuolella. Pääviestin pitää olla se, ettei yhdenkään uskonnon todenperäisyydestä ole mitään todisteita ja käydään läpi erinäisten "pyhien" kirjoitusten virheellisyyksiä. Lisäksi käydään läpi kiusallisia kysymyksiä, joista eri uskontojen edustajat pyrkivät vaikenemaan.

      • Anonyymi

        Uskonnonopetuksen vähentämistä vastustetaan vimmatusti.


    • Anonyymi

      Korostus on paikallaan.

    • Anonyymi

      Luin vihdoin. Asiaa.

    • Anonyymi

      Sitä parempi, mitä vahvempi ET koulussa on.

    • Anonyymi

      Näin se yhä on.

    • Anonyymi

      Mutta onpa hyvä, että koulussa on myös uskontoa. Muutenhan koulu edustaisi vapaan ajattelun vastakohtaa.

    • Anonyymi

      Tämä on edelleen ajankohtainen. Hyvin.

    • Anonyymi

      Parissakin vuodessa kehitys kehittyy merkittävästi.

    • Anonyymi

      Näin meillä tänään.

    • Anonyymi

      Nyt ajankohtaistutkimus jo koulutulokkaat.

    • Anonyymi

      Hyviä kokemuksia itsellä ja lapselle.

    • Anonyymi

      Miten ET esitellään Tervetuloa kouluun -oppaissa.

    • Anonyymi

      Yksi keino on ja pysyy.

    • Anonyymi

      Oho. Tämäpä mielenkiintoinen veto.

    • Anonyymi

      Ensi vuonna 2026 yhä useampi ekaluokkalainen ET-opetukseen.

    • Anonyymi

      Infoa, infoa, infoa uusien ekaluokkalaisten huoltajille.

    • Anonyymi

      Tammikuussa taas vahvistetaan uusia esteellisiä elokuulle 2026.

    • Anonyymi

      Henkireikä laajemman kirkollisen paineen alla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9397
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      72
      4877
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4551
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2338
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      42
      1373
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      51
      1302
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1174
    Aihe