https://yle.fi/a/74-20130346?origin=rss
KAIRO Silpoutunut kädentynkä säkissä. Vain se jäi jäljelle gazalaisen Abdelrahman Yaser Almqayyadin isästä. Isä kuoli Israelin ilmaiskussa viime vuoden lokakuussa.
Sairaalan säkistä löytynyt käsi oli helppo tunnistaa.
– Isäni oli vangittuna ensimmäisen intifadan (palestiinalaisten kansannousun) aikaan. Kun vankeja kidutettiin, heidän kyntensä vedettiin irti ja vauriot näkyivät yhä isäni käsissä, Abdelrahman kertoo Kairossa, Egyptin pääkaupungissa.
Yle kävi tapaamassa Gazasta paenneita palestiinalaisia Egyptissä, sillä Israel ei edelleenkään päästä toimittajia raportoimaan Gazaan.
Tapahtumien muisteleminen saa Almqayyadin, 27, koskettelemaan omia kynsiään ja hän tuntuu tukahtuvan kokemastaan.
– Olen täysin mennyttä, mies sanoo.
Vielä vähän yli vuosi sitten Almqayyadin tulevaisuus näytti valoisalta.
Ihanaa Yle uutista pukkaa jouluksi
Anonyymi-ap
4
72
Vastaukset
- Anonyymi
Silti Europolin uuden tilaston mukaan jihadismi on voimissaan Euroopassakin.
- Anonyymi
Ei ollut sentään sika säkissä?
- AnonyymiUUSI
Olikohan isä vangittu hänen mahdollisesti terrorististen tekojensa vuoksi? Gazalaiset joutuivat pulaan, kun äänestivät Gazan kaistan johtoon Hamasin, jonka tavoite on valloittaa Israel ja tappaa kaikki juutalaiset.
- AnonyymiUUSI
Hysss
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124280MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822161Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551701Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903- 171874
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3868