Minulle sattui niin ikävästi puolisen vuotta sitten Voikkaan K- markettiin mennessäni, että minut melkein ryöstettiin.
Homma eteni näin: Minulla kun on inva pysäköintilupa, niin tarkoitukseni oli ajaa auto invaruutuun, mutta se oli jo varattu. Luonnollisesti aina katson jos siihen on mua ennen joku jättänyt auton, että onko hänellä lupa siihen. No ei ollut. Jäin odottamaan kunnes siihen autonsa jättänyt henkilö saapuu.
Hetken päästä autolle saapui kaksi romanimiestä sekä lössi valtaväestöä edustavia nuoria jätkiä tai mitä lie renkiä, hängäreitä lieneevät. Huomautin kohteliaasti asiasta että siihen pysäköitäessä vaaditaan inva pysäköintilupa kuten minulla ja näytin tunnustani.
Siihen noin 30v romanimies vastasi näyttämällä käsiasetta hanskalokerosta että Tässä on mun lupa, muuta en tartte. Ja olin kuulemma kuluttanut heidän kallista aikaansa, joten minun olisi pitänyt maksaa 200 euroa. (Näköjää työttömän romanin aika on kalliimpaa kuin työssä käyvien kantasuomal. aika.)
Sanoin ettei minulla ole sellaisia rahoja eikä minun edes tarvitsisi antaa rahaa. Samassa romanit käskytti nuoria valkolaisjätkiä tutkimaan mun taskuja. Huusin että lopettakaa.
Kävi tuuri, sillä tilanteen sattui näkemään tatuoitu äijä kuka näytti enemmän rikolliselta kuin minut melkein ryöstäneet kaikki yhteensä. Hän komensi ryöväreitä antamaan kaiken takaisin mitä ottivat ja olivathan he huomaamatta puhelimeni ottaneetkin jo.
Kiltisti mannet ojensi kaikki tavarani takaisin ja pyysivät anteeksi vielä. Vaikutti siltä että mannet jotain kautta tiesivät tyypin ja pelkäsivät häntä. Minua kohtaan hän oli avulias, kohtelias. Kertoi asuvansa ihan k- kaupan lähellä olevassa tallssa.
Kuulin jälkeenpäin että minua auttaneella on vankilataustaakin. Mutta ei kaikki ole mummojen ryöstäjiä.
Voikkaan K- Marketin ympäristössä pyörivät hyvät hurjat.
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798