Sanna käytti kaikki säästönsä kauneusleikkauksiin suomalaisella klinikalla IS extra juttu

Anonyymi-ap

(Lainattu Mira Hurmaksen tekstiä)

39-vuotias Sanna oli säästänyt rahaa jo kaksi vuotta. Hän halusi vihdoin tuntea itsensä kauniiksi.

Hän meni kauneusleikkaukseen, jota on kutsuttu maailman vaarallisimmaksi. Silti niitä tehdään myös Suomessa. Lopputulos oli totaalinen järkytys. Se on vaikuttanut muun muassa Sannan alapäähän ja seksielämään.

Sanna kokee, että hän valmistautui operaatioihin parhaansa mukaan. Sanna oli kuullut paljon huonoa turkkilaisista ja tallinnalaisista kauneus­klinikoista, joita osa suomalaisista suosii halvempien hintojen vuoksi. Sanna itse tahtoi leikkauksiin Suomessa, koska ajatteli sen olevan turvallista. Hän tutustui suureen kotimaiseen kauneusklinikka­yritykseen. Luottamusta herätti, että klinikalla työskentelevät kirurgit olivat töissä myös julkisella puolella. Konsultaatiokäynnit sujuivat hyvin, ja plastiikka­kirurgian klinikalla operaatioiden kerrottiin olevan mahdollisia. Sannalle tehtiin samalla klinikalla ensin kaksoisleuan rasvaimu. Se sujui ongelmitta.

Sitten oli vuorossa brazilian butt lift. Paikallispuudutuksessa vatsasta imettiin rasvaa, joka siirrettiin pakaroihin. Hintalappu oli 4 900 euroa. Seuraava rasvansiirto tehtiin 1,5 kuukauden päästä ensimmäisestä. Se maksoi 3 900 euroa. Yhteensä Sanna oli käyttänyt vatsan- ja pakaran­alueen rasvan­siirtoihin siis 8 800 euroa.

Heti toisen rasvansiirron jälkeen Sanna ymmärsi, että kaikki ei mennyt kuten piti.
Rasvaa otettiin häpykummun päältä, kuten Sanna oli toivonut. Sannan mukaan hänelle oli sanottu, että se on harvinaista, mutta mahdollista.

Häpykumpu näytti operaation jälkeen hyvin turvonneelta. Takapuoli sen sijaan oli Sannan mukaan tismalleen samankokoinen kuin aiemminkin. Sen yläosassa tosin erottui rasvaklönttejä paikoissa, joihin rasvaa oli siirretty.

Sannan mukaan hänelle vakuutettiin, että rasva siirtyy ajan myötä alaspäin pyöristäen koko pepun.

Kotona häpykumpuun ilmestyi suuri mustelman näköinen tumma kohta. Paikat, joista rasvaa oli siirretty, repesivät auki.

Sanna otti yhteyttä klinikkaan.

Hänelle määrättiin antibiootteja. Ne eivät tehonneet. Sanna hakeutui päivystykseen julkiselle puolelle.

Selvisi, että häpykumpuun oli tullut kuolio. Se oli hyvin kipeä ja osin myös tunnoton. Sanna pelkäsi, että tunnottomuus leviäisi koko alapäähän.Sanna vaati klinikkaa korjaamaan tilanteen. Lopulta kirurgit suostuivat leikkaamaan häpykummun kuolion pois.

Sen jälkeen alkoi tulehduskierre, Sanna kertoo. Operaatio oli ollut keväällä. Koko kesä kului sängyn pohjalla.

– En minä pystynyt missään liikkumaan alapääni kanssa. Olin itkuinen ja masentunut. Se vaikutti koko perheeseeni. He ymmärsivät minua, mutta ei se ollut heille helppoa.

Juttu jatkuu vielä pitkälti, en kopioi toimittajan koko juttua, mutta lopputulema oli ettei kukaan ottanut vastuuta ja tilanne on yhä sama, eli huono. Mietin että mikähän Klinikka mahtaa olla kyseessä? Vaikka Homma siis hoidettiin järkyttävän huonosti niin tietysti Maailman parhaimpina itseään pitävät suomalaiset joilta aina kuulee sen oikean ja absoluuttisen totuuden, muistivat varoittaa Viron ja Turkin klinikoista ja kirurgeista. Tietysti.


IS on nähnyt kirurgien vastausviestin. Kirurgit pahoittelivat Sannalle, mikäli he eivät olleet pystyneet tekemään toimenpiteitä Sannan toivomalla tavalla. He kuitenkin vakuuttivat toimineensa asian­mukaisesti ja turvallisuutta noudattaen. Plastiikkakirurgien mukaan Sannalla oli ollut poikkeavan paljon toipumis­ongelmia, minkä vuoksi hänelle ei suositella enää lisä­toimenpiteitä.

IS tavoitti myös toisen Sannan leikkaukseen osallistuneista plastiikkakirurgeista, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa edes yleisellä tasolla. viestin lopussa kirurgit kertoivat, etteivät enää itse toimi kyseisellä klinikalla, joten he eivät voisi auttaa Sannaa.

IS otti yhteyttä klinikkaan, jonka mukaan leikkauksen tehneillä kirurgeilla on täysi vastuu kaikesta tapahtuneesta.

1

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jutussa oli kauheat kuvat. Sääliksi käy. Suomalaiset "ammattilaiset" joilla on massiivisesti vähemmän leikkauskokemusta, kuin esim. Viron kirurgeilla, tietysti ovat siltikin se Universumin paras valinta. Suomalaisten liikeidea: Puhutaan asiakas leikkaukseen puudutuksessa, niin voidaan tarjota alempi hinta ja ollaan melkein vaihtoehto Virossa leikkaamiselle. Juuri kun komplikaatioriski on suurimmillaan, potilas lähtetään kotiin. Eli EI tarkkailuyötä sairaalassa. Moraalittomia ääshouleja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3371
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2066
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1865
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1861
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1778
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1572
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1420
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1384
    9. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1367
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1314
    Aihe