Essitalopram kokemus

Halusin nyt purkaa ajatuksiani ja olojani jonnekin, ehkä näistä joku saa vertaistukea ja samalla itse pääsen latomaan fiilikset ulos.

Sain neljä vuotta sitten burnoutin. Samalla diagnosoitiin keskivaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö sekä pakko-oireinen häiriö. Näihin määrättiin Essitalopram (SSRI) lääkettä, josta olin lukenut kauhutarinoita jo aiemmin, eikä ajatus aivojen ronkkimisesta lääkkeillä innostanut. En siksi uskaltanut aloittaa lääkitystä heti. Lopulta huomasin ajattelevani elämäni päättämistä päivittäin, joten päätin kokeilla lääkitystä sillä mentaliteetilla, että mitä hävittävää tässä enää on.

Pakko-oireet ja ajatukset, joista olin kärsinyt päivittäin, vähenivät huomattavasti pian lääkkeen aloituksesta, kunnes loppuivat kokonaan. Myös aiemmat paniikkikohtaukset loppuivat. Koen siis, että omalla kohdallani lääke auttoi minua suuresti, mm. käsittelemään vaikeita asioita ilman, että niiden ajatteleminen ajaisi minut paniikin ja ahdistuksen syöksykierteeseen.

Yhtenä isona haittavaikutuksena aloin kärsiä pahenevasta hypersomniasta. Määräaikainen työsuhteeni oli juuri päättynyt, enkä onnistunut saamaan heti uutta työtä. Nukuin pahimpina aikoina lähes 20 tuntia vuorokaudessa, enkä ollut koskaan virkeä. Saatoin nukkua 16h "yöunet", olla sen jälkeen noin neljä tuntia hereillä ja nukkua taas 8h. Elämä vaan kului ohi ilman, että tein yhtään mitään, koska väsytti vaan niin kovasti.

Nyt neljä vuotta myöhemmin halusin lopettaa lääkkeen käyttämisen, jotta saisin selville millainen perusvointini on ilman lääkettä tänä päivänä. Pudotin ensin 20mg annostuksen 10mg, ilman sen ihmeellisempiä oireita. Söin 10mg annosta noin 5 kuukautta. Lääkkeet alkoivat olemaan lopussa ja resepti olisi pitänyt uusia, joten tein hieman riskaabelin päätöksen ja päätin lopettaa lääkkeen ottamisen siihen viimeiseen 10mg pilleriin.

Nyt olen ollut täysin ilman lääkettä tasan 20 päivää. Pahimmat oireet ovat nämä kuuluisat aivosähköiskut/säpsähdykset ja muutenkin inhottava tunne pääkopassa, sekä ärsyyntyneisyys ja itkuherkkyys. En siis pillitä mitenkään jatkuvasti, mutta aika ajoin tulee palan tunne kurkkuun mitä piemimmästäkin asiasta, vaikka olisin muuten ihan iloisella päällä. Mielialoissa en ole vielä huomannut sen ihmeempää yleismuutosta.

Toivon, että tämä kaikista ärsyttävin oire eli pääkopan säpsähdykset eivät kestäisi kovin kauaa. Niiden kanssa voi kyllä toistaiseksi elää, mutta on se pirun rasittavaa.

Koitan varata ajan omalääkärille alkuvuodesta varuksi ja kertoa tästä lääkityksen lopetuksesta, niin on helpompi palata asiaan mikäli vointini muuttuu. Tästä olisi toki voinut keskustella ennen kun lopetin lääkkeet, mutta en silloin saanut aikaiseksi. Katsotaan mitä tuleman pitää.