Google haluaa vain rahastaa

Etsin erästä nettisivua. Ei löytynyt Googlesta. On aiemmin ollut hakusanan perusteella aivan kärjessä.
Vaihdoin hakukoneeksi Bing ja sieltähän se löytyi, siis aivan kärjestä.
Google ei ilmeisesti noudata sitä että eniten hakusanalla haetut sivustot nousevat kärkeen.
Aiemmin on näkynyt. Muutos on tullut nyt alkutalven aikana.
Johtopäätös on se että jos ei maksa Googlelle sivun näkyvyydestä Google ei näytä sivua.
Olen muutenkin kyllästynyt Googleen, vaatii lähes aina vahvistuksen kännykällä kun kirjautuu pöytäkoneella sähköpostiin. Kuka nyt kännykän päällä aina istuisi?
Nyt kyllä lähtee Google selain, ja myöhemmin myös gmail, kunhan ehtii järjestellä.
Sitten aikaa myöten myös muut Googlen palvelut.
1477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jep.. Kyllä Gmail ja Google on ihan perseestä.
Puhelin asetukset ei enää hankalammaksi voi mennä osa on puhelimessa ja osa Googlen takana.
Ja vielä helvetin taidokkaasti piilotettuja.
Aina pitäisi olla vahvistamassa jotain idioottimaisuuksia.
Odotan innolla kiinalaista Harmony Os puhelinta saatavaksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Etsin erästä nettisivua. Ei löytynyt Googlesta. On aiemmin ollut hakusanan perusteella aivan kärjessä.
Vaihdoin hakukoneeksi Bing ja sieltähän se löytyi, siis aivan kärjestä.
Google ei ilmeisesti noudata sitä että eniten hakusanalla haetut sivustot nousevat kärkeen.
Aiemmin on näkynyt. Muutos on tullut nyt alkutalven aikana.
Johtopäätös on se että jos ei maksa Googlelle sivun näkyvyydestä Google ei näytä sivua.
Olen muutenkin kyllästynyt Googleen, vaatii lähes aina vahvistuksen kännykällä kun kirjautuu pöytäkoneella sähköpostiin. Kuka nyt kännykän päällä aina istuisi?
Nyt kyllä lähtee Google selain, ja myöhemmin myös gmail, kunhan ehtii järjestellä.
Sitten aikaa myöten myös muut Googlen palvelut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu