Arto Satosen mielestä näin syntyy 100 000 uutta työpaikkaa

Anonyymi-ap

47

378

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä Suomen ollikarkit vievät valtion rahat. SAATANAN ROSVOT. ORPON, PURRAN JA SATOSEN HIRMUHALLINTO.

    • Anonyymi

      Työpaikkojen pysymistä ja uusien luomista helpottaisi, jos ammattiliitot eivät nelkraajajarruttaisi kaikkia hallituksen uudistuksia.

      • Anonyymi

        Suomen Pankki on julkaissut tänään ennusteensa vuosille 2024–2027. Talous supistuu tänä vuonna 0,5 %. Vuonna 2025 talous kasvaa 0,8 %, ja kasvu vahvistuu seuraavana vuonna 1,8 prosenttiin. Ennustejakson lopulla vuonna 2027 kasvu tasaantuu 1,3 prosenttiin eli lähelle pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia.

        6 päivää sitten julkaistussa ennusteessa.

        Eikä tässä ammattiliitoilla ole osaa eikä arpaa. Hallitus on vain tehnyt kasvutoimia jarruttavia toimenpiteitä, kuten kotimaisen kulutukseen leikkauksia, työelämäheikennyksiä ja jakanut verohelpotuksia varakkaille ja yrityksille tukia, jotka ne jakavat omistajilleen ja useimmiten pörssiyhtiön ulkolaisille omistajilleen.

        Porvarihallitus on onnistunut jo työllisyyden saattamisessa kurjaan tilaan saatikka sitten talouskasvun torppaamisessa kokonaisuudessaan

        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele, ammattiliitot lakkoiluillaan karkottaa investoinnit ja työpaikat Suomesta.

      • Anonyymi

        Valehtelee porvaritrolli korvat heiluen.

      • Anonyymi

        Hulluutta pitää vastustaa kaikin keinoin. Persläpien muroihin kuseminen on kansalaisvelvollisuus.
        Hallitus esitteli listan kasvutoimista mutta kurjistamistoimilistaa eivät uskalla julkaista kun raukkoja ovat.

        Totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele, ammattiliitot lakkoiluillaan karkottaa investoinnit ja työpaikat Suomesta.

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010906982.html

        Höpöhöpö. Nämäkin parsataatihatra vuodessa ansaitsevat lentäjät ja porvareita äänestävät lakkoilevat.

        Poikkeaako tämä lakkoilu mistään?

        Mitähän investointeja lakkoilu on kartoittanut? Esimerkiksi tuo lentäjien kakko...20 % palkankorotukset kaikkine etuineen...kulas siinä häviää eniten...osakkeenomistajat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen Pankki on julkaissut tänään ennusteensa vuosille 2024–2027. Talous supistuu tänä vuonna 0,5 %. Vuonna 2025 talous kasvaa 0,8 %, ja kasvu vahvistuu seuraavana vuonna 1,8 prosenttiin. Ennustejakson lopulla vuonna 2027 kasvu tasaantuu 1,3 prosenttiin eli lähelle pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia.

        6 päivää sitten julkaistussa ennusteessa.

        Eikä tässä ammattiliitoilla ole osaa eikä arpaa. Hallitus on vain tehnyt kasvutoimia jarruttavia toimenpiteitä, kuten kotimaisen kulutukseen leikkauksia, työelämäheikennyksiä ja jakanut verohelpotuksia varakkaille ja yrityksille tukia, jotka ne jakavat omistajilleen ja useimmiten pörssiyhtiön ulkolaisille omistajilleen.

        Porvarihallitus on onnistunut jo työllisyyden saattamisessa kurjaan tilaan saatikka sitten talouskasvun torppaamisessa kokonaisuudessaan

        .

        Siis tuo olisi mahdollinen kasvu, jos hallitus ei jarruta sitä uusilla päätöksillä lisää.

        Jos keväällä tulee se kahden miljardin lisäleikkaukset, niin ensi vuosi tulee menemään myös pakkaselle aivan varmasti. Köyhiä on jo potkittu sen verran paljon, että siitä on vaikea kuvitella saavan enää mitään irti. Alkaa olemaan keskiluokan vuoro lisäkurjastimisiin.

        Totta

        Tulee varmaan niitä miljardisopeutuksia lisää. Purrahan oli sanonut , että "on valmius"..

        Budjettialijäämä ei kutistu varmaan kovin rajusti ensi vuonna...eppäilen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen Pankki on julkaissut tänään ennusteensa vuosille 2024–2027. Talous supistuu tänä vuonna 0,5 %. Vuonna 2025 talous kasvaa 0,8 %, ja kasvu vahvistuu seuraavana vuonna 1,8 prosenttiin. Ennustejakson lopulla vuonna 2027 kasvu tasaantuu 1,3 prosenttiin eli lähelle pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia.

        6 päivää sitten julkaistussa ennusteessa.

        Eikä tässä ammattiliitoilla ole osaa eikä arpaa. Hallitus on vain tehnyt kasvutoimia jarruttavia toimenpiteitä, kuten kotimaisen kulutukseen leikkauksia, työelämäheikennyksiä ja jakanut verohelpotuksia varakkaille ja yrityksille tukia, jotka ne jakavat omistajilleen ja useimmiten pörssiyhtiön ulkolaisille omistajilleen.

        Porvarihallitus on onnistunut jo työllisyyden saattamisessa kurjaan tilaan saatikka sitten talouskasvun torppaamisessa kokonaisuudessaan

        .

        " talouskasvun torppaamisessa.." - voiko talouskasvun muuttaa torpaksi??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hulluutta pitää vastustaa kaikin keinoin. Persläpien muroihin kuseminen on kansalaisvelvollisuus.
        Hallitus esitteli listan kasvutoimista mutta kurjistamistoimilistaa eivät uskalla julkaista kun raukkoja ovat.

        Rosvoporukka. Raukat heikompia kiusaavat. Jääkö Petteri Jouluksi lomailemaan Lappiin veronmaksajien piikkiin?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " talouskasvun torppaamisessa.." - voiko talouskasvun muuttaa torpaksi??

        Nykysuomen sanakirja:
        "Torpata " on
        verbi ja tarkoittaa
        "Estää tai torjua joku asia tai henkilö, erityisesti kilpailutilanteessa."

        Onko sinulla heikko sanavarasto ja vaikuttaako siihen koulupudokkuus?

    • Anonyymi

      SATONEN ON SAMANLAINEN PASKAN PUHUJA KUIN KAIKKI MUUTKIN POLIITIKOT , JA OLLU NÄKÖJÄÄN RUOKA AIKAAN KOTONA

    • Anonyymi

      Sumen kansainvälinen maine on kolahtanut pahasti. Ei tänne ulkomaisia sijoittajia tule.
      Meillä vihataan ulkomaalaisia! Kansakin on ilkeää, ilmasto kauhea!
      Tänne muuttava saa traumoja, kokee vihaa ja syrjintää. Lapsia pilkataan kun eivät puhu suomea. Mutta yliopistoissa kyllä ulkomaalaisille kirjoitetaan kaikki englanniksi! Kiltisti.

    • Anonyymi

      Nyt hallitus aseteollisuus ylös.
      Kuteja alkuun, sitten tykinkuulia, ohjuksia.
      Helposti ainakin 30000 työllistyy.

    • Anonyymi

      Miksi ei ole tulospalkkausta hallituksella , sehän olisi hyvä kannuste ministereillekkin .

    • Anonyymi

      Tuo lässyttävä mannemiehen näköinen sönkkö thatcheristi pistää palkansaajat ja vähäosaiset kurimukseen. Mokoma äidin luona aikuisenakin asunut vanhapoika.

    • Anonyymi

      No ei. Koko hallitus on perseestä.

    • Anonyymi

      Satonen laittaa Suomea kuntoon.

      • Anonyymi

        Rapakuntoon kuten itsekin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rapakuntoon kuten itsekin on.

        Sonni satonen

    • Niinpä niin. Työttömyysaste on 9% - ja nousussa. Kun on uskonut tähän maahan ja sen kykyyn selvitä aina kaikista ongelmista ja isoistakin kriiseistä niin nyt usko alkaa horjua. Suomi selvisi maailmansodasta ja kylmästä sodasta joskin pahoin kärsineenä ja ison osan alueestaan ja itsenäisyydestään menettäneenä. Suomi selvisi niin itse aiheutetuista kuin ulkopuolelta tulleista talouskriiseistä - viimeksi vuosina 2015-18. Suomi selvisi koronakriisistä vähin vaurioin ja Suomi näytti selviävän vakavasta sodan uhkasta onnistumalla luikahtamaan Natoon. Suomi on selvinnyt kaikista uhkista koska kansakunta on säilynyt ristiriidoista ja kiistoista huolimatta riittävän yhtenäisenä. Nyt näyttää siltä, että kansakunta on hajoamassa. Tuhoaako polarisaatio lopulta sitkeän Suomen?

      Sanna Marinin hallitus ei varsinaisesti tuntunut omalta, mutta minulle se oli yksi hailee kunhan hoiti hommansa. Niin hallitus näytti aluksi tekevän. Sitten koitti vuoden 2022 syksy ja hallitus löi hommansa täysin läskiksi. Viimeisenä perintönään hallituksen enemmistönä ollut vihervasemmisto sementoi kansakunnan polarisaation julistamalla isänmaan etua selkeimmin edustavan puolueen kelvottomaksi osallistumaan maan hallitsemiseen. Samalla julistettiin puolueen kannattajien kansalaisoikeudet omani mukaanlukien mitätöidyiksi. Itselläni heräsi pelko, että tästä ei hyvä seuraa.

      Kun ns "liberaali" kansallisvastainen rintama hajosi ja syntyi Orpon hallitus niin toivoin parasta, mutta pelkäsin pahinta. Pahimmat odotukseni toteutuivat kun hallitus julkaisi ohjelmansa. Päin seiniä menee - ajattelin - ja niin on mennyt. Nyt ei yhtään lohduta se, että olin oikeassa. Päin helvettiä on hallituksen hommat menneet. Ei globaalioligarkkien edunvalvojien ohjailema nukkehallitus Suomea kuiville pelasta. Epätoivossani jopa toivoin, että Suomessa nyt valtaa käyttävissä globaalioligarkeissa löytyisi sen verran isänmaallisuutta, että TES-neuvotteluissa suostuttaisiin ay-liikkeen vaatimiin palkankorotuksiin niin pitkälle kuin vain suinkin mahdollista. Mielestäni niihin voitaisiin suostua vaikka kokonaan jos oligarkit tinkisivät voitoistaan Suomen valtion ja kansan enemmistön hyväksi. Kyllä oligarkit siitä itsekin lopulta taloudellisesti hyötyisivät kun lakkosuma vältettäisiin ja yleinen luottamus maan talouteen kotimaassa ja ulkomailla palautuisi. Turha ja lapsellinenhan se toive on. Valta on se mikä tänä päivänä ratkaisee. Oligarkit vaativat itselleen ylivaltaa työmarkkinoilla. Nyt mennään sitten alamäkeä niin että rytinä käy.

      • Anonyymi

        Suomen pitäisi päästä eroon vahingollisesta €URO:sta mutta siitähän ei kukaan vakavasti edes puhu.
        Eurovaluutan puristuksessa Suomi ei tule nousemaan.
        NATOkin oli moka mutta talouden kannalta euro on se ongelma.

        Kaikkea muuta kuin. Ruotsikin harkitsee liittymistä euroon.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Suomen Yrittäjien ekonomistin Roope Ohlsbomin mukaan varsinkin rakentamisen jyrkkä sukellus ja yksityisen kulutuksen merkittävästi odotettua hitaampi elpyminen näkyvät selvästi työttömien määrän kasvuna kuluneen vuoden aikana.

        -  Työttömyyden kasvua ajaa Suomen heikko taloustilanne. Pitkittyneen heikon suhdanteen taustalla on muun muassa heikko kuluttajaluottamus ja tavaraviennin hidas toipuminen. Myös avoimien työpaikkojen määrä on laskenut, mikä vaikeuttaa uudelleentyöllistymistä. Lisääntyvä työttömyys ja kuluttajien heikko talousluottamus ruokkivat toisiaan ja vähentävät yksityistä kulutusta, Ohlsbom sanoo tiedotteessa.

        Talouden nihkeä kehitys on heijastunut myös työllisten määrään. Työllisiä oli marraskuussa 33  000 vähemmän kuin vuosi sitten.

        Työllisiä miehiä oli 16  000 enemmän ja työllisiä naisia 49  000 vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa."

        Oho. Hallituksen
        työpaikkojen lisäys karannut jo Satosen ja hallituksen lapasesta. Nythän ollaan jo -190 000 työllisen päässä tavoitteesta.

        Kai hallitus nyt ymmärtää ottaa käyttöön järeät työllisyystoimet. Vai ehdottaako hallitus edelleen leikkauksia tavallisille työntekijöille ja keskiluokalle sekä työehtojen heikennyksiä?

        Oisko ensalkuun peruttava rikkaiden verohelpotukset ja laajennettava veropohjaa säätiöiden ( muka yleishyödyllisten) voittojen verotukseen ja listaamattomien yritysten osinkojen verotukseen (150 000 € asti vero vain 8 %)

      • Anonyymi

        Laman, isot työttömyys luvut. Koulukiusaajia ovat.

    • Anonyymi

      Työttömyys kasvanut 9 prosenttiin.

      • Anonyymi

        - Se saattaa hyvinkin pudota 4 prosenttiin...esim. vuonna 2045.

        Terv. Artsi Satatonninen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        - Se saattaa hyvinkin pudota 4 prosenttiin...esim. vuonna 2045.

        Terv. Artsi Satatonninen

        Ei taida Arto olla näkemässä tuota.

    • Anonyymi

      Satonen on kyllä sellainen äijä jota en jaksa kuunnella. Väittelyissä se puhuu päälle ja vaihtaa välittömästi puheenaiheen kun on häviämässä. Todella ikävä sönköttäjä.

    • Anonyymi

      Orpon hallitus laittaa suomen kuntoon.

      • Anonyymi

        Rapakuntoon.

    • Anonyymi

      "Hyvää Joulua kansalaiset. Hyvä että voitte kurjasti. Olemme jo hallituksessa leikanneet kaiken tai lähes kaiken jonka voimme. Jos jotain jäi pussin pohjalle, leikataan se ensi vuonna vaikka varmuuden vuoksi!!!"

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010922542.html

      Hallitus näyttää taas keskisormea ja irvistelee suomalaisille.
      Nyt ei auta Orpon "huippukokoukset" EU;n muutamaan oikeistojohtoisten maiden johtajien kanssa. Ei nyt ole maireaa naamaa ja paskan puhumista kansalle esittää tonttuhattu päässä ja sönköttää paremmasta huomisesta.

      Vaaliuurnilla, aluevaalien tavataan, Petteri ja Riikka. Essayah ja Adlercreuz saa oman osuutensa kannatuslaskunsa kansalta.

      Kun koulutettua, valkokaulusköyhälistöä jää entistä enemmän työttömiksi, saa kokoomuskin lunta tupaan oikein kunnolla. Persuille ei enää duunarit näytä kuin keskisormea!!!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.kdlehti.fi/2024/12/19/joulun-ostoskoriin-kotimaista-ruokaa-essayah-muistuttaa-myos-tuottajille-reilummasta-tulonjaosta/

        No kyllä tuokin on sokea Reeta, siis Essayah. Kun ei ole varaa ostaa juurikaan ulkolaistakaan niin tuskinpa kotimaistakaan ruokaa. Hyvä se on siinä 16000 € kuukausipalkalla ja 3000€ vuotuisilla veroalennuksilla jeesustella.

        Kohti valoa, terveisin RKP Adlercreutz (täyttä potaskaa koko höpinä)

        "Takanamme on poliittisesti aktiivinen vuosi. Kotimaassa hallituksemme on tehnyt lyhyessä ajassa i s o j a linjauksia, jotka ovat herättäneet vilkasta keskustelua niin puolesta kuin vastaan. Näistä päällimmäisenä mainittakoon viimeistä silausta vailla oleva SOTE-uudistus, joka tulee vaikuttamaan konkreettisesti myös kaikkien kirkkonummelaisten elämään. Euroopassa jyrisi, kun Brexit’istä tuli, vastoin kaikkia ennustuksia, totta. Maailman mittakaavassa iso asia on Donald Trump’in valinta Amerikan presidentiksi.

        Kaikki nämä tapahtumat ovat sekä yhdistäneet meitä ihmisiä että repineet meitä erilleen.

        Turbulenssin ja vastakkainasettelun keskellä on asioita, jotka eivät muutu. Yksi niistä on joulu. Pimeyden ja kylmän keskelle ajoittuva juhla kokoaa meidät jälleen elämän peruskysymysten ääreen. On aika pysähtyä ja koota voimia uuteen vuoteen.

        Maailmassa on tällä hetkellä paljon epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Keneenkään ei voi olla vaikuttamatta kaikki se järjetön tuho ja anteeksiantamaton välinpitämättömyys, jota Aleppon siviilit kohtaavat päivä toisensa jälkeen. Tai se toivottomuuden aiheuttama jatkuva ihmisvirta, joka pyrkii Pohjois-Afrikasta Eurooppaan. Nämä ovat esimerkkejä epätasa-arvon ja konfliktien aiheuttamasta kurjuudesta, jonka poistamiseen kukin meistä voi jollakin tasolla osallistua. Jollei muuten, niin optimismia viljelemällä ja arvokeskustelua kylvämällä.

        Meillä Suomessa on asiat kohtalaisen hyvin. Ongelmia toki on, mutta ne ovat p i e n i ä ja ratkaistavissa. Toivon, että me täällä omassa kunnassamme voisimme koota voimat entistäkin ehomman kunnan rakentamiseksi. Se, että niin moni kunnan virkamiehistä on viime aikoina hakeutunut töihin muualle, on mielestäni merkki ongelmasta, joka meidän tulee tiedostaa. Koen, että meidän kuntapäättäjien on syytä katsoa peiliin ja tehdä toimintakulttuuriimme muutoksia, jotka lisäävät keskinäistä luottamusta. Virkamiesten on vaikea kantaa vastuuta, jos valtuusto vatuloi – suosittua sanaa käyttääkseni.

        Uudenvuoden kunniaksi lupaan omalta osaltani työskennellä sen eteen, että Kirkkonummella tehtävä politiikka olisi mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. Vieno toivomukseni on, että mahdollisimman monet kuntalaiset jaksaisivat olla kiinnostuneita meneillään olevista asioista. Kunta on yhtä kuin siellä asuvat ihmiset. Meillä jokaisella on roolimme.

        Haasteita siis on, mutta on myös valoa. Valtava määrä hyvyyttä ja toivoa (lue: pahuutta ja epätoivoa) – ihmisiä, jotka välittävät toisistaan. Ihmisiä, jotka antavat omastaan muille. Tapaan näitä ihmisiä työssäni joka päivä (ihan varmasti tapaat, ruotsinkieliset säätiöt jakaa almuja joulun alla). Tämä antaa voimaa ottaa ne pienet askeleet, jotka vievät kohti parempaa.

        Lumi peittäköön alleen erimielisyydet (ihanko totta ehdotat) ja joulu antakoon meille syyn tuntea kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä (300 000 ei tunne työttömyydestä kiitollisuutta), joka meille on suotu. Koska työ eriarvoisuuden tunnistamiseksi ja poistamiseksi on tällä hetkellä erityisen tärkeää, toivon, että meistä jokainen muistaisi tänä jouluna ainakin yhtä ihmistä, joka tarvitsee erityistä huomiota ja rohkaisua.

        Hyvät ystävät, yhdessä teemme ensi vuodesta tätäkin vuotta paremman. Toivotan teille joulun rauhaa."

        Hehhehheh. onpa kiero mies, suorastaa pelle ja pahimmasta päästä. Ongelmat on pieniä? 9 % työttömyys, kaikki on leikattu ja alas ajettu. Ei hyvää heilu tuollekaan ketkulle. Susi lammasten vaatteissa ja ajaa vain ruotsinkielisen eliittin etua.

        Paljonko Satonen lihoo joulun loisinnassa?

    • Anonyymi

      Marin ymmärsi että työpaikkoja voidaan luoda vain julkiselle puolen ja vain velkarahalla.

    • Anonyymi

      Ottaako päähän Suomijuntti?

      Kun uherrat ja puherrat mutta silti valtio ihan kirjaimellisesti VARASTAA neljänneksen kaikista tuotoistasi eikä suostu antamaan sinulle siitä käytännössä MITÄÄN vastinetta!?

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010917068.html

      Ja nyt tuo sulo kultakutri Purra lupaa piinata sinua ensi vuonna vielä LISÄÄ!!!

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010913662.html

      Ja samalla rankaisee myös omaa persepääSIKOJEN puoluetta ;=))

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010915470.html

      Ikävä juttu SuomiSIKA että satuit syntymään juuri SUOMEEN! Siis käytännössä työORJIEN paratiisiin ;=P

      https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-72.png

      MUAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-26.png

      • Anonyymi

        Monennenko kerran kopioit tuon saman jutun tänne. Buahahaa ja potaskaa. Arvaa lukiko kukaan?

    • Anonyymi

      Monen vuosikymmenen naivisti, idealismi politikoinnin tulos on tämä Yli-velka-Suomi !!
      - Suuri ongelma on vero rahan ja valtion lainarahan kiihtyvä katoaminen ulkomaille veroparatiiseihin,
      sekä nato ja eu hovien ylläpitoon,, ja yksityseen busines terv hoito kiskontaan,,, se on suonen isku Suomelle.
      - Enää ei saada omia asioita hoidettua, esim. kohtuu hintaista terv. hoitoa ja energiaa !
      Vaan arktisessa kylmässä maassa olemme jumalattoman , kiskonnan ja keinottelun uhreina ( --syynä se markkina liberalismi uskonto.. sekä super naivismi viher vas...).
      - myös työ on kadonnut Suomesta. Massa-työttömyys on ollut osa sisäpolitiikkaa jo 1990-2025. - Se on "sisäinen devalvaatio malli", tulonjako malli. Tasa-verot ja massa-työttömyys ovat hyvätuloisten ja rikkaiden etu. Tulonjako malli siis.
      Näin politikoiden ja toimien Suomi selvästi taantuu eu nato kehitysmaaksi, johon lisäksi eu pakolla dumpataan elättejä vuotavalta Eu-etelärajalta. Miljardi kulut / vuosi..!!
      Ja näin toimien Suomi muuttuu, askel askeleelta, turvattomaksi kehitysmaaksi myös kulttuurisesti.
      Se on täys tuho !!

    • Anonyymi

      Satonen on nolla poliitikko ei muuta.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4711
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      512
      2476
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      143
      2043
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1969
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1596
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      16
      1404
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      104
      1022
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      124
      862
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      849
    Aihe