Voi isänmaatani!
Kuka on tämä haavoitettu, surullinen ratsastaja
joka kiitää surmanratsun selässä, otsikoilla
kruunattuna?
Kuka on tämä, jonka henki on katteeton
eikö ole jumalaa, joka sen kattaisi?
Ei ole kättä, joka pyyhkisi puhtaaksi
hänen sydämensä nokiset ikkunat
ja armahtaisi hänen vapinansa ja rauhoittaisi sen.
Kuka on tämä, jonka henki on alaston, alaston
kuin tyttö ramman miehen edessä?
Kuka on tämä, joka on ristiinnaulittu,
ristiinnaulittu,
kuin Jeesus, jota ei kukaan auta ristiltä alas?
Kuka on tämä, joka on vaipunut maahan,
kun asukkaat ovat köyhiä ja valtioit väärämielisiä,
tuonne missä aurinko on puutetta kärsivien leipä?
Kuka on tämä, jonka tie on ammottava haava joka ei
umpeudu?
Kuka on tämä, joka kulkee huudon,
lyöntien ja
valituksen keskellä?
Se on minun isänmaani, isänmaani, isänmaani!
Mitä pahaa isänmaani on tehnyt,
kun sen tuska kestää näin kauan?
Mitä pahaa se on tehnyt, kun sitä kukaan ei tue
kun kukaan ei asetu sen puolelle?
Mitä pahaa ovat tehneet ne,
jotka historian väärennys on karkottanut
kuin intiaanit?
Mitä pahaa he ovat tehneet?
Miksi heidän historiansa on jätetty riippumaan
raunioiden ja hautojen vaiheille?
Ei edes luonnollinen kuolema ole maassani enää
sallittu!
Ne, jotka nousevat historian kaatopaikoilta
ja merirosvojen laivoista,
ovat riistäneet jopa rauhallisen kuolemankin,
ovat vieneet jopa sateenkin mennessään,
niin ettei taivaalta enää tule kuin napalmia ja
tuhoa.
Ja lapsi, joka syntyy murhan ja murhan välillä,
mitä pahaa hän on tehnyt,
kun hän jää vain epämääräiseksi numeroksi
kirjeenvaihtajien sähkeissä?
Voi isänmaatani!
Me tapasimme eilen, ja näin sinut maahan lyötynä,
tikarien ympäröimänä.
Sinussa ei enää ollut muuta kuin sykkivä sydän
ja silmät, jotka olivat muuttuneet tuhkaksi.
Kasvoillesi kuivunut veri teki minulle kysymyksiä,
lasten nälkä teki minulle kysymyksiä,
äitien tuska, joka varisi kuin jasmiinin kukat,
teki minulle kysymyksiä.
Minulta kysyttiin,
millainen maailma on.
Maailma voi erinomaisesti, isänmaani!
Maailma on demokraattinen kuten tiedät:
jokaisella länsimaalaisella on oikeus arabien öljyyn,
ja jokaisella arabilla on oikeus kuolla länsimaisesta
luodista.
Ja epäonnistunut äpärä pyörittää uudestaan
vanhoja lännenfilmejä.
Sinä juokset, intiaani,
ja sinulla on sulkina päässä huuto
ja murentunut sielu.
Ja juokset joka taholle, mutta tie on tukossa
– minne voit mennä?
Sinä kaadut suruusi, voimattomuuteesi,
mielipahaasi, pettymykseesi.
Punainen Risti peittää sinut, antaa anteeksi
sinun syntisi.
Se välittää kuolinsanomasi turvallisuusneuvostolle
ja valtioiden päämiehille,
ja ne esittävä valittelunsa.
”– Sääli, siellä ei ollut öljyä.
Se ei ollut edes sen luodin arvoinen,
jolla se
tapettiin.”
He jakavat rauhanpalkintoja
ja unohtavat sinut.
Sahban Mroueh
Palestiinassa,
kesäkuussa 1982
Kuka on tämä haavoitettu, surullinen ratsastaja
joka kiitää surmanratsun selässä, otsikoilla
kruunattuna?
Kuka on tämä, jonka henki on katteeton
eikö ole jumalaa, joka sen kattaisi?
Ei ole kättä, joka pyyhkisi puhtaaksi
hänen sydämensä nokiset ikkunat
ja armahtaisi hänen vapinansa ja rauhoittaisi sen.
Kuka on tämä, jonka henki on alaston, alaston
kuin tyttö ramman miehen edessä?
Kuka on tämä, joka on ristiinnaulittu,
ristiinnaulittu,
kuin Jeesus, jota ei kukaan auta ristiltä alas?
Kuka on tämä, joka on vaipunut maahan,
kun asukkaat ovat köyhiä ja valtioit väärämielisiä,
tuonne missä aurinko on puutetta kärsivien leipä?
Kuka on tämä, jonka tie on ammottava haava joka ei
umpeudu?
Kuka on tämä, joka kulkee huudon,
lyöntien ja
valituksen keskellä?
Se on minun isänmaani, isänmaani, isänmaani!
Mitä pahaa isänmaani on tehnyt,
kun sen tuska kestää näin kauan?
Mitä pahaa se on tehnyt, kun sitä kukaan ei tue
kun kukaan ei asetu sen puolelle?
Mitä pahaa ovat tehneet ne,
jotka historian väärennys on karkottanut
kuin intiaanit?
Mitä pahaa he ovat tehneet?
Miksi heidän historiansa on jätetty riippumaan
raunioiden ja hautojen vaiheille?
Ei edes luonnollinen kuolema ole maassani enää
sallittu!
Ne, jotka nousevat historian kaatopaikoilta
ja merirosvojen laivoista,
ovat riistäneet jopa rauhallisen kuolemankin,
ovat vieneet jopa sateenkin mennessään,
niin ettei taivaalta enää tule kuin napalmia ja
tuhoa.
Ja lapsi, joka syntyy murhan ja murhan välillä,
mitä pahaa hän on tehnyt,
kun hän jää vain epämääräiseksi numeroksi
kirjeenvaihtajien sähkeissä?
Voi isänmaatani!
Me tapasimme eilen, ja näin sinut maahan lyötynä,
tikarien ympäröimänä.
Sinussa ei enää ollut muuta kuin sykkivä sydän
ja silmät, jotka olivat muuttuneet tuhkaksi.
Kasvoillesi kuivunut veri teki minulle kysymyksiä,
lasten nälkä teki minulle kysymyksiä,
äitien tuska, joka varisi kuin jasmiinin kukat,
teki minulle kysymyksiä.
Minulta kysyttiin,
millainen maailma on.
Maailma voi erinomaisesti, isänmaani!
Maailma on demokraattinen kuten tiedät:
jokaisella länsimaalaisella on oikeus arabien öljyyn,
ja jokaisella arabilla on oikeus kuolla länsimaisesta
luodista.
Ja epäonnistunut äpärä pyörittää uudestaan
vanhoja lännenfilmejä.
Sinä juokset, intiaani,
ja sinulla on sulkina päässä huuto
ja murentunut sielu.
Ja juokset joka taholle, mutta tie on tukossa
– minne voit mennä?
Sinä kaadut suruusi, voimattomuuteesi,
mielipahaasi, pettymykseesi.
Punainen Risti peittää sinut, antaa anteeksi
sinun syntisi.
Se välittää kuolinsanomasi turvallisuusneuvostolle
ja valtioiden päämiehille,
ja ne esittävä valittelunsa.
”– Sääli, siellä ei ollut öljyä.
Se ei ollut edes sen luodin arvoinen,
jolla se
tapettiin.”
He jakavat rauhanpalkintoja
ja unohtavat sinut.
Sahban Mroueh
Palestiinassa,
kesäkuussa 1982
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.