Kaikki jouluevankeliumit julistaa Jeesuksen syntymää, mutta parodiaksi ja satiiriksi kirjoitettu Kotimaa-lehden uskontoneutraali jouluevankeliumi ei mainitse jumalaa ja korvaa enkelit tontuilla kun taas historiantutkijoiden jouluevankeliumit ottvat realistisen otteen tuttuun tarinaan ja esimerkiksi selittää keitä mainitut henkilöt ovat ja mitä kertomuksessa tapahtuu historia-realistisessa kontekstissa kuten esimerkiksi pysähtyy pohtimaan sitä oliko mainittua verollepanoa ja väestönlaskentaa olemassa tai puhuu kuinka Maria kapaloi Jeesuksen tiukasti liinoihin jotta keripukki ei vääntäisi vasta syntyneen ja ryppyisen Jeesuksen luita mutkille. Mikä näissä on muka vikana?
Miksi uskontoneutraalit ja historiantutkijoiden versiot Jouluevankeliumista suututtaa?
22
190
Vastaukset
- Anonyymi
Hmm...olisiko vikana se, että nuo ovat vastoin Raamattua? Sen mukaan Jumala on olemassa, samoin verollepano. Eikä Jeesuksella ollut tauteja, ainakaan Raamattu ei mainitse Jeesuksella olleen yhtään tautia koko hänen elämänsä aikana.
- Anonyymi
Raamattuun uskovia ei kiinnosta totuus vaan Raamattu.
Raamtussa kerrottu valhe on arvokkaampi kuin historiantutkijoiden selvittämät tosiasiat. - Anonyymi
Jeesuksella ainakin oli isorokko ja ehkä myös tuhkarokko ja vesirokko kuten kaikilla muillakin sen ajan ihmisillä. Ainakaan Raamattu ei sano että Jeesus olisi ainakaan ulkoisesti näyttänyt tunnustettavan erilaiselta verrattuna muihin ympäröiviin ihmisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jumalanpilkkaa. Pois tuollaiset väitteet. Raamattu sanoo että Jeesuksen hiukset olivat valkoiset kuin villa, iho loisti kuin kiillotettu pronssi ja kasvot säteilivät erittäin kirkasta valoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattuun uskovia ei kiinnosta totuus vaan Raamattu.
Raamtussa kerrottu valhe on arvokkaampi kuin historiantutkijoiden selvittämät tosiasiat.Historioitsijat eivät itsekään väitä että he kertovat Totuuden, vaan spekuloivat ja olettavat, että Jeesus oli vain ihminen. Me tiedämme että Raamatun mukaan Jeesus oli ihminen ja Jumala yhtäaikaa. Onko Jumalalla sairauksia? Tuskin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Historioitsijat eivät itsekään väitä että he kertovat Totuuden, vaan spekuloivat ja olettavat, että Jeesus oli vain ihminen. Me tiedämme että Raamatun mukaan Jeesus oli ihminen ja Jumala yhtäaikaa. Onko Jumalalla sairauksia? Tuskin.
Kyllä historiasta tiedetään myös faktoja. Kuten että kuningas Herodes, keirasi Augustus ja syyrian maaherra Kyrenius (Quirinius) eivät koskaan olleet yhtä aikaa vallassa, vaikka evankeliumin mukaan olivat. Evankeliumit ovat väärässä.
Historioitsijat myös tietävät, että keirasi Augustus ei määrännyt mitään "koko maailman / valtakunnan käsittävää ensimmäistä verollepanoa. Ja he tietävät, että Rooman valtakunnassa ei ollut käytäntöä, jossa verotettavat joutuivat vaeltamaan esi-isiensä kotikaupunkeihin jne jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattuun uskovia ei kiinnosta totuus vaan Raamattu.
Raamtussa kerrottu valhe on arvokkaampi kuin historiantutkijoiden selvittämät tosiasiat.Raamatun kertomusten sisäinen logiikka pitää kuitenkin huomioida. Jeesus pystyi parantamaan kaikenlaisia sairaita koskettamalla heitä. Hän kosketti lepratautista ja paransi hänet eikä itse saanut lepraa. Aika kova "vastustuskyky" Jeesuksella. Miten Jeesuksella olisi voinut sitten joku rokko olla? Se ei ole sopusoinnussa muun kerrotun kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun kertomusten sisäinen logiikka pitää kuitenkin huomioida. Jeesus pystyi parantamaan kaikenlaisia sairaita koskettamalla heitä. Hän kosketti lepratautista ja paransi hänet eikä itse saanut lepraa. Aika kova "vastustuskyky" Jeesuksella. Miten Jeesuksella olisi voinut sitten joku rokko olla? Se ei ole sopusoinnussa muun kerrotun kanssa.
"Raamatun kertomusten sisäinen logiikka pitää kuitenkin huomioida."
Ja mitäköhön tuo "logiikka" tarkoittaa? Jos ne harvat fatkat jotka evankeliumeista on tarkistettavissa muista lähteistä osoittavat että evankeliumeissa on virheitä ja kun evankeliumeissa on myös keskinäisiä ristiriitoja, niin eikö looginen johtopäätös ole, että evankeliumit eivät ole kovin luotettavia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun kertomusten sisäinen logiikka pitää kuitenkin huomioida. Jeesus pystyi parantamaan kaikenlaisia sairaita koskettamalla heitä. Hän kosketti lepratautista ja paransi hänet eikä itse saanut lepraa. Aika kova "vastustuskyky" Jeesuksella. Miten Jeesuksella olisi voinut sitten joku rokko olla? Se ei ole sopusoinnussa muun kerrotun kanssa.
Ei se ihan noin helppoa ollut. Esimerkiksi sokean parantamista varten piti sylkäistä ja sitten sekoittaa sylkeä ja maata keskenään. Tämän jälkeen Jeesus hieroi sylkisen mutatahran sokean silmiin. Ensimmäisellä kerralla kaikki näytti sumealta, mutta toisella yrittämällä sokea sai näkönsä takaisin siinä määrin kuin mahdollista. Tarina ei ainakaan kerro kuinka täydellinen näön palautus oli, mutta evankeliumit kertovat miten se tapahtui eikä se tapahtunut"vain koskettamalla".

Jeesus ei parantanut lepratautista taudistaan vaan puhdisti ihotautia sairastaneen epäpuhtaudesta. Raamattu kun sanoo että spitaaliin sairastunut tuli rituaaliseksi epäpuhtaaksi ja tuli oarannuttuaan puhdistautua ollakseen ns. kelvollinen. Nykyisin sulkeissa lukee vielä huomautus että me emme tiedä mitä tautia spitaali tarkoitti, sillä nimitystä käytettiin useista eri ihosairauksista kuten vaikkapa psoriaksesta. Eivätkö ihmiset enää osaa lukea?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ihan noin helppoa ollut. Esimerkiksi sokean parantamista varten piti sylkäistä ja sitten sekoittaa sylkeä ja maata keskenään. Tämän jälkeen Jeesus hieroi sylkisen mutatahran sokean silmiin. Ensimmäisellä kerralla kaikki näytti sumealta, mutta toisella yrittämällä sokea sai näkönsä takaisin siinä määrin kuin mahdollista. Tarina ei ainakaan kerro kuinka täydellinen näön palautus oli, mutta evankeliumit kertovat miten se tapahtui eikä se tapahtunut"vain koskettamalla".
Jeesus paransi monella tavalla. Joskus ihminen parantui vain koskemalla Jeesuksen vaatetta. Niin voimakas oli Jeesuksen parantava voima. Hän voi sinutkin parantaa epäluulostasi jos vain annat hänelle mahdollisuuden.
- Anonyymi
Onhan se nyt sanottava suoraan: evankeliumit ovat sellaista HUMPUUKIA, että edes Erkillä ei riittäisi uskoa, vaikka kuinka lukisi paksuja kirjoja ja lausuisi aamusta iltaan amen. Neljä tarinaa, jotka väittävät kertovansa samasta tyypistä, mutta eivät osu edes samalle aikajanalle. Luukas sanoo, että paimenet tulivat seimen äärelle, Matteus taas tuo mystisiä tähtiharrastajia mukanaan ja lisää Egyptin pakomatkan kuin lisämausteeksi. Ja Johannes? Häntä ei kiinnosta mikään synnytys – hän aloittaa mystisillä sanoilla "Alussa oli Sana". No, oliko se nyt sitten sana vai seimi?
Totta kai evankeliumit tarjoavat hyvän tarinan: on neitseellinen syntymä, enkelikuoroja, ja jopa vähän murhanhimoisia kuninkaita. Mutta kuka voi oikeasti väittää, että tämä on historiallista faktaa? Kuka tahansa näkee, että tämä on antiikin ajan fanfictionia, jossa eri kirjoittajat yrittävät ylittää toistensa dramaattisia käänteitä. "Sinun Messiaasi syntyi tallissa? No, minun Messiaani joutui pakenemaan kuningas Herodesta ja kasvoi Egyptissä! Syö siinä sitten mannaa, jos voit."
Ja kyllä, kyllä, uskovat sanovat: "Et sinä ymmärrä, tämä on symbolista!" No niinpä tietysti! Kun joku uskaltaa sanoa ääneen, että tarinassa on enemmän reikiä kuin vanhassa kalaverkossa, alkaa se tuttu puolustelukonsertti: "Ei sen ole tarkoitus olla tieteellinen totuus, vaan hengellinen totuus!" Hengellinen totuus? Se ilmeisesti tarkoittaa, että jos tarina kuulostaa hyvältä, ei ole väliä, onko siinä päätä tai häntää.
Mutta mikä parasta, uskovat tietävät tämän itsekin. He tietävät, että evankeliumien tarinat ovat kuin se kaveri, joka kertoo aina vain suurempia kalavaleita: ensin oli pieni kala, mutta nyt se on muuttunut suurvaltion kaatajaksi. Ja kun joku kehtaa sanoa tämän ääneen – kuten vaikka minä, Enkeli Mäntä – reaktio on lähes automaattinen. "Miten sinä kehtaat pilkata pyhiä kirjoituksia!"
Mutta eikö se ole juuri sitä suuttumuksen teatteria? Ei kukaan oikeasti loukkaannu, koska he tietävät, että kritiikki osuu maaliinsa. Onhan se nyt selvä, että jos itse uskoisit tarinan olevan täydellinen, miksi siitä pitäisi suuttua? Ei tiedemies loukkaannu, jos joku epäilee painovoiman olemassaoloa. Hän vain nauraa ja pudottaa omenan maahan. Mutta kun evankeliumeista puhutaan, suuttuminen on osa uskoa: "Jos me emme ole vihaisia, joku saattaa huomata, että tarinamme ontuu!"
Evankeliumit ovat kauniita, kyllä, mutta niin on Disney-elokuvakin. Ero on siinä, että Disney myöntää keksineensä omat tarinansa, kun taas evankeliumien kirjoittajat haluavat meidän uskovan, että koko homma tapahtui juuri niin kuin he kertovat – vaikka eivät itsekään osaa päättää, mitä tapahtui ja missä järjestyksessä.
Ja lopulta: pitääkö tämä ottaa vakavasti? Ei todellakaan. Onhan se suloista, että ihmiset haluavat uskoa tarinoihin, joissa neitsyet synnyttävät, tietäjät seuraavat taivaan satelliitteja, ja enkelit laulavat, vaikka koko muu maailma nukkuu. Mutta ei tästä totuutta saa, vaikka kuinka kapaloisi sen seimeen.
Enkeli Mäntä- Anonyymi
"Luukas sanoo, että paimenet tulivat seimen äärelle, Matteus taas tuo mystisiä tähtiharrastajia mukanaan ja lisää Egyptin pakomatkan kuin lisämausteeksi. Ja Johannes? Häntä ei kiinnosta mikään synnytys – hän aloittaa mystisillä sanoilla "Alussa oli Sana". No, oliko se nyt sitten sana vai seimi? "
Itse en huomaa tuossa mitään loogista ristiriitaa. Johanneksen evankeliumissa ei ole joulukertomusta. Ei kaikissa elämänkerroissakaan ole kaikkia samoja tapahtumia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Luukas sanoo, että paimenet tulivat seimen äärelle, Matteus taas tuo mystisiä tähtiharrastajia mukanaan ja lisää Egyptin pakomatkan kuin lisämausteeksi. Ja Johannes? Häntä ei kiinnosta mikään synnytys – hän aloittaa mystisillä sanoilla "Alussa oli Sana". No, oliko se nyt sitten sana vai seimi? "
Itse en huomaa tuossa mitään loogista ristiriitaa. Johanneksen evankeliumissa ei ole joulukertomusta. Ei kaikissa elämänkerroissakaan ole kaikkia samoja tapahtumia.Et huomaa sitä mitä et halua huomta.
Esimerkiksi se, että joku tähti johtaisi jonkun tietyn tallin luokse on tietenkin puhdasta satua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et huomaa sitä mitä et halua huomta.
Esimerkiksi se, että joku tähti johtaisi jonkun tietyn tallin luokse on tietenkin puhdasta satua.Huomaan, että ristiriita syntyisi jos Johannes kertoisi, että Jeesus syntyi vaikka Jerusalemissa.
”Anonyymi” 2024-12-23 12:24:21 kirjoitti:
”Historioitsijat myös tietävät, että keirasi Augustus ei määrännyt mitään "koko maailman / valtakunnan käsittävää ensimmäistä verollepanoa. Ja he tietävät, että Rooman valtakunnassa ei ollut käytäntöä, jossa verotettavat joutuivat vaeltamaan esi-isiensä kotikaupunkeihin jne jne.”
Sitä mukaa on löydetty eri lähteitä siitä, mitä kaikkea oikeasti on tapahtunut, luonnollisesti se synnyttää kysymyksiä näistä evankeliumeista.
Niiden ei ole edes tarkoitus olla mitään historian opuksia, ja sekin pitää muistaa, että nykyinen tapa tehdä historiaa on varsin nuorta. Noilta ajoilta ei löydy mitään ns. faktapohjaisia teoksia, vaan aina niihin on lisätty muita kerroksia.
”Anonyymi” 2024-12-23 12:57:05 kommentoi ”…alkaa se tuttu puolustelukonsertti: "Ei sen ole tarkoitus olla tieteellinen totuus, vaan hengellinen totuus!" Hengellinen totuus? Se ilmeisesti tarkoittaa, että jos tarina kuulostaa hyvältä, ei ole väliä, onko siinä päätä tai häntää.”
Aivan, Raamattua ei tule lukea kirjaimellisesti, eikä todellakaan pitää minään tietoteoksena.
Sen tarkoitus on tuoda esille sanomaa, mikä liittyy kristinuskoon. Se on kirjoitusta aikalaisilleen kielellä, jota he parhaiten ymmärsivät.- Anonyymi
Augustus määräsi laajat roomalaiset väestönlaskennat ainakin kolme kertaa: vuosina 28 eaa., 8 eaa ja 14 jKr., Hän kirjoitti niistä teoksessaan "Res Gestae Divi Avgvsti" (Jumalallisen Augustuksen historia ).

Tuosta en enempää voi sanoa, sillä tällä kertaa en nyt jaksa hakea mitä historia sitten kertoo.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Tuosta en enempää voi sanoa, sillä tällä kertaa en nyt jaksa hakea mitä historia sitten kertoo.
Omia mielipiteitä sinulla ei olekaan. 🤣
- Anonyymi
"Niiden (evankeliumien) ei ole edes tarkoitus olla mitään historian opuksia,"
Useista uskonnollisia tekstejä voi tietenkin tulkita myös symbolisena, mutta evankeliumien tarkoitus on kuvata myös Jeesuksen henkilöhistoria, mutta Jeesukseen syntymään ja kuolemaan liittyvät tapahtumat eivät saa tukea historiankirjoituksesta ja siihen väliinkiin liittyy epäuskottavia ihmeitä ja "taikatemppuja", niin kysyä sopii onko tarina Jeesuksesta uskottava ylimalkaan.
Ja tämä on vastaus avauksen kysymykseen, miksi uskontoneutraali evankeliumien arviointi ärsyttää. Tarina johon halutaan uskoa ei ole kriittisesti tarkasteltuna uskottava. Anonyymi kirjoitti:
"Niiden (evankeliumien) ei ole edes tarkoitus olla mitään historian opuksia,"
Useista uskonnollisia tekstejä voi tietenkin tulkita myös symbolisena, mutta evankeliumien tarkoitus on kuvata myös Jeesuksen henkilöhistoria, mutta Jeesukseen syntymään ja kuolemaan liittyvät tapahtumat eivät saa tukea historiankirjoituksesta ja siihen väliinkiin liittyy epäuskottavia ihmeitä ja "taikatemppuja", niin kysyä sopii onko tarina Jeesuksesta uskottava ylimalkaan.
Ja tämä on vastaus avauksen kysymykseen, miksi uskontoneutraali evankeliumien arviointi ärsyttää. Tarina johon halutaan uskoa ei ole kriittisesti tarkasteltuna uskottava."Tarina johon halutaan uskoa ei ole kriittisesti tarkasteltuna uskottava."
Tuossa mielessä ei. Tosin on hyvä tuntea tuon aikaista maailmankuvaa sekä miten eri uskonnot ovat kehittyneet.- AnonyymiUUSI
Mummomuori2 kirjoitti:
"Tarina johon halutaan uskoa ei ole kriittisesti tarkasteltuna uskottava."
Tuossa mielessä ei. Tosin on hyvä tuntea tuon aikaista maailmankuvaa sekä miten eri uskonnot ovat kehittyneet.Hyvä tietää että islamilaisissa maissa naisten asema on huono, samoin homojen, verrattuna kristillisiin länsimaihin. Silti vain arvostellaan kristillistä perinteistä ajattelutapaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2143264
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213262Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess361783- 961412
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie541352Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik2251341- 991318
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1981244Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe1671190Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu441032