Nöyryyden sanoma on tärkeä kristitylle varsinkin Jouluna

Suomalaisista suomalaisin, Sanomatalo, muistuttaa suomalaisia juuri Jouluna, jolloin kilvan koristellaan ikkunaa ja pihanmaata jouluvaloilla ja koristeilla hienommaksi kuin naapurilla, käytetään auto pesussa ja jätetään se yöksi ulos kiiltämään siten, että varmasti näkyy naapurin työttömän ikkunaan ja kuvataan some täyteen lahjapaketteja ja kalliita juomia ja leivonnaisia, että luterilaiselle kristitylle on tärkeintä nöyryys.

Toimituksessa on laitettu 1980-luvun kasettisoittimeen soimaan Elämän valttikortit ja kirjoitettu takuu varma klikkibaitti suomalaisten luettavaksi kristikunnan suurimman ilojuhlan ajaksi:

https://www.is.fi/urheilu/art-2000010492030.html

Parempaa joululahjaa ei suomalainen mieli voisi saada. Itse sain pienenä joululahjaksi Mark Twainin kirjan Prinssi ja kerjäläispoika, ja se tuhosi niin ihanasti koko joulun, kun järkytyin sen lukemisesta. Kunnon luterilaisena luin hirveän tarinan läpi saakka ja olihan siinäkin sitten se onnellinen ratkaisu, mutta koskaan sen jälkeen joulu ei enää tuntunut samalle. Coca Cola-pukki menetti kerrasta uskottavuutensa ja päätin, että isona minusta tulee kommunisti ja alan valehtelemaan, että Neuvostoliitossa ei ole dickensiläistä kuten Lontoossa.

Luterilaiset ovat uskoltaan horjuvia, alituisessa vaarassa langeta syntiin ja astua harhaan, ikukapa ei olisi muutenkin, joten elämänoppia on jaettava vuoden kaikkina päivinä.

Uskallankohan kuunnella Joulun kirkkokomennon? Jos sielläkin on joku opettavainen tarina, ja alan kuvitella, että saarnaja on joku kansakoulun opettajan näköinen ateisti Minja Koskela.

Onneksi on tallella vanhat Aku Ankat. Luen sieltä Lumiprisenssan tarinan ja voin uskoa, että hyvyys on sittenkin syntynyt maailmaan taas tänäkin Jouluna.