Jos sanoisin mitä venäläisistä ajattelen

Se viesti joutuisi poistoon. V""ttu mikä kansa tuossa naapurissa. Loukkaantuvat kaikesta mutta eivät häpeä mitään.
17208
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Siinä on varsinainen kiusaajakansa eikä pelkkä kiusaaja vaan pahempi

1Äänestä

Sinun kiukuttelulla ei ole mitään merkitystä. Turha vaivata päätään asioilla joille ei mitään mahda.

Äänestä
  • Haista sinä vaikka hanskaa.

    1Äänestä

Eiköhän nyt olisi aika sulkea venäläisomisteinen Harjavallan nikkelitehdas. Ryssä on järjestänyt jälleen sellaisen terrorin superviikonlopun Euroopassa, että enää ei tarvitse miettiä oikeutusta täyssulkuun venäjän ja venäläisten suhteen.

Äänestä
  • Ampuvat siviilikoneen alas ja paskovat sivistysmaiden kaapelit. Ihan kuin jotkin alkuasukkaat.

    1Äänestä

  • Kansallistaa se pitäisi. Sama tapahtui neukkulassa Fortumin sijoituksille.

    1Äänestä

Venäjä on maa, jossa köyhä kansa pyörii sianpaskassa ja sodissa, samalla kun rikkaat viettävät luksuselämää. Putlerin johdossa Venäjästä on tullut häpeällinen kehitysmaa.

Äänestä
  • Kunhan tuo paska pysyisi itärajan toisella puolella, mutta kun tuppaa valumaan hallitsemattomasti koko Eurooppaan.

    Äänestä

venäläiset ovat ihana kulttuurikansa. Niiden valtiokin on maailman suurin tunkio. Haisevat ja näyttävät itse aivan samalle. Hirveää tässä tilanteessa on itärajan vuotaminen; viimeisen laskennan (2023) mukaan maahamme pesiytyi taas yli 4000 venäläistä putinistia. neukut ovat edelleen ja kaikesta huolimatta kolmanneksi suurin maahanmuuttajasakki Suomeen. Tilanne on aivan hirveä.

Äänestä
  • Mikä on sitten se toisiksi suurin; rantahurristöko muka?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mikä on sitten se toisiksi suurin; rantahurristöko muka?

    Rantahurrien maansisäisiä liikkumisia tuskin maahanmuutoksi lasketaan. Luulisi mamukriitikon älyävän edes jotakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Rantahurrien maansisäisiä liikkumisia tuskin maahanmuutoksi lasketaan. Luulisi mamukriitikon älyävän edes jotakin.

    Nyt on aivan pakko kirjoittaa jo ihan täysin avoimesti se tosiseikka, että minä myönnän sen, etten tajua enää YHTÄÄN mitään siitä, mikä on 1984-Orwell-Suomessa on määritelmällisesti loogista ja mikä ei; minä AIDOSTI uskon siihen, että lähitulevassa SUOMESSA murhataan tavisväestöä siitä hyvästä, että tohtii sanoa luistinta luistimeksi eikä NWO-pakkopullamaisesti lätkämailaksi.

    Ja se tapahtuu näin:

    BEYOND THE RESET An Animated Short Film

    Äänestä

Muutama kaapeli poikki, Ohjusisku Kiovan siviilikohteisiin, ja yksi alasammuttu matkustajalentokone. Ryssän joulupaketti kaikille. Eikö Nato todellakaan voi tehdä mitään asian pysyväksi korjaukseksi?

Äänestä
  • Ei voi ja jatkossa vielä vähemmän, kun strumpin mukaan putler on "hieno ihminen".

    Äänestä

  • Voisiko venäloiset itse asialle tehdä jotain?
    Heinäkuussa 1918 ne vielä osasi.....

    Äänestä

Suomella on ilo rajautua maailman parhaimpaan naapuriin eli Ruotsiin ja siihen huonoimpaan eli nykyneukkulaan.

Äänestä

❤️❤️❤️🇷🇺🇷🇺💪💪

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se viesti joutuisi poistoon. V""ttu mikä kansa tuossa naapurissa. Loukkaantuvat kaikesta mutta eivät häpeä mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu