Nisun joulu

Anonyymi-ap

Jouluaaton aatto oli käsillä. Nisu oli jollain ihmeen kaupalla saanut tulet leivinuuniin ja sitten alkoi odotus! Tulevan joulukinkun tuoksu ja riemu siitä sai Nisunkin laulamaan ja soittamaan, kuten vahan pelimannin pitääkin. Viululla koreasti ja polskan tahtiin Nisun sorkat taputtelivat tuvan lattiaa. "Jippijaijuu ja perkele juu! Pandoilla kunnan laskut maksuun!" Nisu riimitteli ja hyppi riemusta. Olihan hän bisnes-nero, jonka valtavat oivallukset olivat tehneet mannaa ja mammonaa kotipitäjälle! Ja siitähän olivat kaikki Suomen kunnat kateudesta vihreänä. Kyllä Ähtärin maine Suomen veroparatiisina ei ole turhaa puhetta Nisu tuumi ottaen uuden virvokkeen useiden edellisten lisäksi. Aikaa kului ja tuvan täytti palaneet lihan kutsuva tuoksu. Nisu vahtasi malttamattomana uunin luukkua, "Koskahan saa maistaa?" Vihdoin lihan tuoksu ja uunin lämpö tekivät Nisulle täysin ylitsepääsemättömän esteen. Liha pois uunista ja äkkiä! Nautinnollisin ilmein Nisu laittoi haarukan mehukkaaseen ja kypsään lihaan, Miten taivaallisen makuista lämmin ja pehmyt liha olikaan. Nisu suorastaan kehräsi tyytyväisyyttään! Syötyään hyvän matkaa mureaa lihaa Nisun haarukkaan osui karvas kohta, joka ei mennyt Nisun ahnaasta kidasta suoraan alas. Mitä kummaa nyt? Nisu tutki lihanpalaa. Mustavalkoinen karva aiheutti pientä raksutusta vähäkapasiteettisissä aivoissa. Onko possu punainen vai voiko olla mustavalkoinen, Nisu mietti. Samaan aikaan Nisu muisti, että Kiinaan palautettiin Ähtärin matkailutykit ja tulevaisuuden turvaajat, ihanat pandat takaisin Kiinaan. Mikä häpeä ystävällismielistä diktatuuria kohtaan! Viimeisen päälle isänmaallinen ja kotikunnan parastaan ajatteleva Nisu oli päättänyt ottaa toisen matkaajista takaisin kotiin ja teetättää kyseisellä yksilöllä eläinpuistoon erilaisen sukusiitoksen omaavan "Ähtäriläisen" Pandan ja kissan risteytyksen. Mutta nyt erehdyksessä Nisu oli mennyt syömään joulukinkkuna toisen pandan. Mutta ei ole hätä tämännäköinen! Kukaan ei asiaa muista ja tästä ei saa puhua ja Nisu äänestetään taas jatkokaudelle. Näin viisaita ihmisiä sentään maailmassa riittää! Onneksi vastuuta ei tarvitse kantaa ikinä! Nisu helpottuneena totesi ottaen hyvillä mielin uuden haarukallisen.

22

914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan mahtavaa! Lisää tarinoita. Nää on hauskoja.

    • Anonyymi

      Kepu pettää aina, mutta Nisun vatsa ei petä!
      Se huutaa taukoamatta täytettä ja kurkkukin kaipaa mallasta.

    • Anonyymi

      Idiootit

      • Anonyymi

        Sinä myös


    • Anonyymi

      Tollo

    • Anonyymi

      Kyllä Seppo on lahjakas kirjuuttelija.
      Ei ole tukiryhmässäkäänj toista nuin lahjakasta näpäyttelijää.
      Kaikesta vaahtoamisesta huolimatta näyttää kuitenkin nuo vastuukysymykset jääneen haaveiksi, jos perätään matkailumäen miljoonien maksajiksi muita kuin vernmaksajia.

    • Anonyymi

      Nää Nisutarinat on ihan huippuja! Seuraavaa kertomusta odotan.

    • Anonyymi

      Seuraava kirjoitus tulee olemaan Nisun uudenvuoden vietosta Olemme kaikki niin kiitollisia tälle kunnallisveron nostajalle ja todellakin OMAN EDUN TAVOITTELIJALLE! Ja kaikille niille idiooteille, jotka tätä hölmoä äänestävät. Emme lopeta koskaan, ennen kuin Nisu-poika on maksanut korvaukset takaisin. Uutta tarinaa pukkaa T. Kirjoitustiimi.

    • Anonyymi

      Palikka

      • Anonyymi

        Sano palikat! Sano palikat! Meitä on monta. Nisu on viimeisen päälle vihattu "mies". Tiedoksi viiripäävisionäärille ja muille!


    • Anonyymi

      Viha on vain katkeruutta,minkä kanssa joudutte elämään hamaan loppuun saakka 🙏

      • Anonyymi

        Ja kepun tekemien velkojen kanssa.


    • Anonyymi

      Nisu on totaalisen kyvytön hoitamaan yhteisiä asioita.

    • Anonyymi

      Vieläkö on Viirupää Visionääri linjoilla nuolemassa Nisun peppua ja poistamassa viestejä????

    • Anonyymi

      Nisu ja kansankusettajat ovat nyt piiitkällä joululomalla joka päättyy vasta helmikuun toisella viikolla ja alkoi ennen joulua.Nisunsyönti nyt stopissa mutta saahan sitä Ähterin Nesteeltä ja keskustan kahviosta.
      Äiti leipoo mikkopoijalle nisut pakastimeen.Pian on kunnallisvaalit.
      Toki on kahvitarjoiluja nisulla.Toki Nisuäijä valitaan eikä jotain persupetturia.
      Saavatko perutit jytkytappion.Nyt JYTKYTETÄÄN JYTKYTETÄÄN

    • Anonyymi

      Nisu tarjoaa joulupuuroa kylillä ja kaikki töppäykset unohdetaan saman tien. Sanoo mummoille, jotka joutuvat Alavudelle saattohoitoon, että kyllä on niin haikea olo kun sairaalaa ei oo. Mummot siihen että oot sinä Nisu niin rakas, meidän ainoa puolustaja.

    • Anonyymi

      Nisuäijä tuleva kunnallisneuvos.
      Neuvoja kyllä tarvitseekin.
      Onneksi 3 kuukauden päästä on kunnallisvaalit niin Ahterin valtuusto menee vaihtoon.

      • Anonyymi

        Kyllä ja nyt äänestetään valtuustoon pelkkiä keskustalaisia niin saadaan taas talous kuntoon.


    • Anonyymi

      Pullasta ja pullapitkoista notkuu taas kunnan pöydät 1 000 000€ löytyy tililtä

    • Anonyymi

      Kannatais vaihtaa nimensä
      Mikko Nisula

    • Anonyymi

      Lisää faktaa Nisun seikkailuista, pyydän. Ovat ihan huippuja.

    • Anonyymi

      Nisuäijä odottelee jo vesi kielellä laskiaispullaa kermavaahdolla ja vadelmahillolla

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      70
      2447
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1425
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1283
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      28
      722
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe