Raamattuun uskovat eivät usko tekoälyyn, pitävät sitä saatanan juonena.
He kuitenkin uskovat. VarmaTieto
(ChatGPT tekoäly)
Tekoälyn hyödyllisyyteen uskovat varsin laajalti niin yksilöt kuin eri organisaatiotkin. Seuraavat tahot ovat erityisen näkyviä tekoälyn puolestapuhujia ja kehittäjiä:
1. **Tekoälytutkijat ja tiedemaailma**
- Merkittävät tutkijat, kuten Andrew Ng, Yoshua Bengio, Yann LeCun ja Fei-Fei Li, uskovat, että tekoälyllä on valtava potentiaali esimerkiksi lääketieteessä, ilmastonmuutoksen torjunnassa ja talouden kehittämisessä.
- Monissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa (kuten MIT, Stanford, ETH Zürich) tekoälyä tutkitaan aktiivisesti, ja tavoitteena on löytää sille kestäviä ja eettisiä sovellustapoja.
2. **Teknologiayritykset**
- Suuret teknologiayritykset, kuten Google, Microsoft, Apple ja Amazon, investoivat merkittävästi tekoälyyn nähden sen suurena mahdollisuutena kehittää uusia tuotteita ja palveluita (esimerkiksi puheentunnistus, kuvantunnistus, tekstinkäsittely, lääketieteellinen diagnostiikka).
- Myös pienemmät startup-yritykset ympäri maailman ovat omistautuneet ratkaisemaan haasteita tekoälypohjaisilla malleilla esimerkiksi terveysteknologian, logistiikan ja ilmastotutkimuksen aloilla.
3. **Valtiot ja kansainväliset organisaatiot**
- Monet hallitukset (esim. Yhdysvallat, Kiina, EU:n jäsenvaltiot) laativat tekoälystrategioita ja rahoittavat alan tutkimus- ja kehitystoimintaa, koska näkevät tekoälyn avainasemassa talouskasvun ja yhteiskunnallisen kehityksen kannalta.
- Kansainväliset instituutiot, kuten Euroopan komissio, OECD ja YK, ajavat vastuullisen tekoälyn periaatteita ja tekevät yhteistyötä yritysten, tutkijoiden ja lainsäätäjien kanssa.
4. **Tulevaisuudentutkijat ja talousasiantuntijat**
- Useat futurologit (esim. Ray Kurzweil) ja talousasiantuntijat (esim. Erik Brynjolfsson ja Andrew McAfee) ovat korostaneet tekoälyn roolia uudenlaisena teollisena vallankumouksena.
- He uskovat, että oikein suunnattuna tekoäly voi tehostaa tuottavuutta, parantaa ihmisten elämänlaatua ja auttaa ratkaisemaan globaaleja ongelmia.
5. **Kansalaisten ja kuluttajien näkökulma**
- Laajalle levinneet sovellukset (kuten puheen- ja kuvantunnistus, personoidut hakutulokset, suosittelujärjestelmät) ovat saaneet monet kuluttajat arvostamaan tekoälyn tuomia etuja arjessa.
- Sosiaalinen media ja älypuhelimet ovat tuoneet tekoälyn jokapäiväiseksi osaksi ihmisten elämää, mikä lisää sekä kiinnostusta että hyväksyntää teknologiaa kohtaan.
Vaikka tekoälyn käyttöönotto saa paljon kannatusta, osa ihmisistä ja organisaatioista on huolissaan sen riskeistä ja eettisistä kysymyksistä (kuten yksityisyydensuoja, syrjivät algoritmit, työpaikkojen automatisaatio ja väärinkäytökset). Kuitenkin laajassa mittakaavassa hyvin moni taho uskoo, että tekoäly voi olla merkittävä voima ihmiskunnan kehityksen kannalta – kunhan sitä kehitetään vastuullisesti ja eettisesti.
Ketkä uskovat tekoälyn hyödyllisyyteen ihmiskunnalle ?
26
185
Vastaukset
- Anonyymi
Jeesuskin käytti tekoälyä, sillä hän oli itse täysin älytön. Esimerkiksi vuoristolaissaarnassaan hän toteaa: "Autuaita ovat puupäät, sillä he pysyvät pinnalla!"
- Anonyymi
Edustaako mielipiteesi yleistä ateistien kantaa ? Tyhmä se ainakin on. Ei jatkoon.
VarmaTieto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edustaako mielipiteesi yleistä ateistien kantaa ? Tyhmä se ainakin on. Ei jatkoon.
VarmaTietoEdustaako kommenttisi sinun mielipidettäsi? Aivan tekoälykääpiöinen se ainakin on. Ei muuta kuin hirren jatkoksi.
- Anonyymi
Siinon jutut
- Anonyymi
Pilkkaamisessa tekoäly on loistava apu. Fantastic
- Anonyymi
Lukekaa Johanneksen ilmestys 13 luku, ei ole kovin pitkä.
Löytyy helposti, se on viimeinen kirja Raamatussa, aivan Raamatun lopussa, niin kuin lopunaikoihin kuuluukin.
Peto on tekoäly, tietokone ja pedon merkki mikrosiru. Ei siinä mitään, mutta ihmiset tekevät tästä itselleen jumalan ja haluavat kaikkien vastoin tahtoaankin kumartamaan sitä.
Se siinä Jumalaan uskovissa mättää, sillä merkin ottaminen ja koneen kumartaminen on kielletty Raamatussa.
Pedon aika on kolme ja puoli vuotta ja veikkaan, että sen jälkeen on merkittömillä, mikrosiruttomilla ihmisillä kysyntää, jos heitä vielä löytyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukekaa Johanneksen ilmestys 13 luku, ei ole kovin pitkä.
Löytyy helposti, se on viimeinen kirja Raamatussa, aivan Raamatun lopussa, niin kuin lopunaikoihin kuuluukin.
Peto on tekoäly, tietokone ja pedon merkki mikrosiru. Ei siinä mitään, mutta ihmiset tekevät tästä itselleen jumalan ja haluavat kaikkien vastoin tahtoaankin kumartamaan sitä.
Se siinä Jumalaan uskovissa mättää, sillä merkin ottaminen ja koneen kumartaminen on kielletty Raamatussa.
Pedon aika on kolme ja puoli vuotta ja veikkaan, että sen jälkeen on merkittömillä, mikrosiruttomilla ihmisillä kysyntää, jos heitä vielä löytyy.Höpö höpö. Mikrosirut ovat amerikkalaisten salaliiittoöyhöttäjin keksintöä.
- Anonyymi
Kiitos henkilölle Varma Tieto. Kääntymys on tapahtunut elämäsi on turvattu.
- Anonyymi
Eiköhän ne tekoälyn algoritmit ole ihmisten tekemiä eli jos ei tiedetä tai haluta tietää ratkaisua joihinkin ongelmiin kuten näihin terveyttä koskeviin asioihin kun monet krooniset sairaudet lisääntyvät kulovalkean tavoin. Tällä nyt ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa vaan sillä, että jotkut voivat saada näennäisiä taloudellisia hyötyjä sairauksien ylläpitämisestä terve ihminen kun ei tuota mitään näille tahoille.
Tekoäly ei kykene muuhun kuin siihen mitä sen algoritmeihin on syötetty eli poimimaan valtavasta määrästä informaatiota kuhunkin tapaukseen sopivat ratkaisut, mutta jos tämä käytettävissä oleva informaatio on rajallista kuten näissä moniin terveyteen liittyvissä asioissa niin ei siitä siinä tapauksessa mitään apua ole koska lähtökohdatkin ovat menneet metsään.
Lähtökohtaisestikin ajtellen ihmisten elämänlaatua ei jostain kummasta syystä haluta juurikaan nostaa vaikka taloudelliset mahdollisuudet sen mahdollistaisivat vaan mieluummin halutaan ihmisten elävän keinotekoisessa niukkuudessa vaikka tuotanto on tehostunut suomessakin viimeisen 100 vuoden aikana 14 kertaiseksi. Tämä riittäisi pitämään kohtuullisen elintason jokaiselle kansalaiselle mikäli se vain kanavoitaisiin oikein käyttöön, riippumatta siitä mitä kukakin pilkunviilaja tekee.
Teknologian kehitys ei ole hyödyttänyt kansalaisia siinä määrin kuin se olisi voinut hyödyttää niin miksi uskoisimme tekoälyn toimivan toisin. - Anonyymi
Aidosta tekoälystä tulee olemaan paljon hyötyä. Esimerkiksi erilaiset hahmontuunistus-sovellukset auttavat lääketieteessä ja monella muulla tieteen alalla. Toki tekoälyn käyttöön liittyy riskejäkin, jos/kun aina vajavaisesti testattujen algoritmien päätettäväksi annetaan kriittisiä toimintoja.
Vanhaa sanontaa soveltaen voisi sanoa, että tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että idiootit kopioivat aivottomasti tälle palstalle tekoälyllä toimivien puppugeneraattorien suoltamia tekstejä sellaisinaan ilman mitään omaa panosta tai kritiikkiä. Se on pelkästään keskustelujen kusipäistä terrorisointia.- Anonyymi
Olet täysin oikeassa. Sellaista kusipäisyyttä ei täällä ateismi palstalla esiinny. Kerro heti kun löydät sellaisen kusipäisen viestin. Tekoälyyn on ohjelmoija koodannut myös moraaliset rajat kun kysyt sellaista tekoäly vastaa ; En halua keskustella tästä asiasta, vaihdetaan aihetta. Tekoälyn tulosteet karsivat loukkaavan tekstin et välttämättä voi nimitellä käyttäjää ripulivajakiksi.
Olenkin ihmetellyt miksi Suomi24 sivuston omistajat eivät ole alustan viesteihin. Ei nykyinen tilanne voi olla taloudellisesti kannattavaa. Itse kannatan kirjautumista vastuullisesti omalla nimellä.
VarmaTieto poisti oman nikkinsä maalittamisen vuoksi. Hänet maalitettiin lattialla sätkiväksi hellariksi ja eivät mitkään tosiasiat tätä kumonneet. Kunnianloukkaus ei ole mahdollinen nimimerkin suojan vuoksi.
VarmaTieto - Anonyymi
Mitä puppua löydät tekoälyn laatimasta kristinuskon historia dokumentista jonka lisäsin viestiin jossa valitettiin etteivät tiedä uskontonsa historiasta mitään ?
Kysyy

VarmaTietoEn jaksa kahlata kaikkea soopaa läpi, mutta akupäästä muutama havainto:
"Messiasodotus: Jeesusta pidettiin kristittyjen keskuudessa Vanhan testamentin profeettojen ennustamana messiaana"
Viittaus Vanhaan Testamenttiin on väärä, koska se on kristittyjen Raamatun osa eikä Juutalaisten pyhä kirja ja toiseksi vaikka VT on aivottomasti kopioitu juutalaisten Tanak (kopioivat vähän niin kuin sinä), niin myöskään Tanakia ei ollut vielä olemassa Jeesuksen oletettuna elinaikana. Toki monet ellei kaikki Tanakin tekstit olivat olemassa, mutta oli myös paljon muita uskonnollisia kirjoituksia, jotka sittemmin eivät kelvanneet Tanakin osaksi eikä sitä kautta myöskään Raamattuun. Tanak vakioitiin vasta ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla.
Tämä on aivan oleellinen korjaus, koska se tarkoittaa, että kun kristinuskon perustaja Paavali viittaa "profetioihin" ja "kirjoituksiin", niin emme voi tietää mihin hän oikein viittaa. Johonkin joka on Vanhassa Testamentissa vai johonkin mikä sieltä on jätetty pois. Tai sitten johonkin jonka Paavali luulee olevan olemassa, mutta ei ole (kuten profetia, että Messias syntyy Beetlehemissä).
"Jeesus toimi aikana, jolloin juutalaisuuden ytimessä oli Jerusalemin temppeli, mutta myös paikalliset synagoogat toimivat opetus- ja kokoontumispaikkoina. Ne loivat sosiaalisen verkoston, jossa uusi liike saattoi levitä."
Tämä on jonkun kristityn selittelyä. Juutalainen kulttuuri toimi arameaksi ja hebreaksi, mutta ensimmäieltä vuosisadalta ei ole ENSIMMÄISTÄKÄÄN kristittyä tekstiä, joka olisi kirjoitettu arameaksi tai hebreaksi. Kristinusko syntyi puhtaasti kreikkaa puhuvien keskuudessa. Paavalikin kirjoitti kaikki kirjeensä kreikaksi.
"Jeesuksella oli 12 keskeistä opetuslasta (apostolia), jotka jatkoivat hänen työtään hänen kuolemansa jälkeen."
Jeesuksen opetuslapsista on vielä vähemmän todisteita kuin Jeesuksesta. Kiistatta kristinuskon keskeinen perustaja oli Paavali, joka ei koskaan ollut kuunnellut ensimmäistäkään Jeesuksen puhetta. Jos oli olemassa 12 kalastajaa ja tullimiestä jotka olivat kuunnelleet Jeesusta pari vuotta (?), niin miksi Paavali tiesi parhaiten, mitä Jeesus "oikeasti" tarkoitti. Ja ilmeisesti ne kalastajat sun muut elivät työttömyyskorvauksilla kun heillä oli aikaa seuraille Jeesusta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En jaksa kahlata kaikkea soopaa läpi, mutta akupäästä muutama havainto:
"Messiasodotus: Jeesusta pidettiin kristittyjen keskuudessa Vanhan testamentin profeettojen ennustamana messiaana"
Viittaus Vanhaan Testamenttiin on väärä, koska se on kristittyjen Raamatun osa eikä Juutalaisten pyhä kirja ja toiseksi vaikka VT on aivottomasti kopioitu juutalaisten Tanak (kopioivat vähän niin kuin sinä), niin myöskään Tanakia ei ollut vielä olemassa Jeesuksen oletettuna elinaikana. Toki monet ellei kaikki Tanakin tekstit olivat olemassa, mutta oli myös paljon muita uskonnollisia kirjoituksia, jotka sittemmin eivät kelvanneet Tanakin osaksi eikä sitä kautta myöskään Raamattuun. Tanak vakioitiin vasta ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla.
Tämä on aivan oleellinen korjaus, koska se tarkoittaa, että kun kristinuskon perustaja Paavali viittaa "profetioihin" ja "kirjoituksiin", niin emme voi tietää mihin hän oikein viittaa. Johonkin joka on Vanhassa Testamentissa vai johonkin mikä sieltä on jätetty pois. Tai sitten johonkin jonka Paavali luulee olevan olemassa, mutta ei ole (kuten profetia, että Messias syntyy Beetlehemissä).
"Jeesus toimi aikana, jolloin juutalaisuuden ytimessä oli Jerusalemin temppeli, mutta myös paikalliset synagoogat toimivat opetus- ja kokoontumispaikkoina. Ne loivat sosiaalisen verkoston, jossa uusi liike saattoi levitä."
Tämä on jonkun kristityn selittelyä. Juutalainen kulttuuri toimi arameaksi ja hebreaksi, mutta ensimmäieltä vuosisadalta ei ole ENSIMMÄISTÄKÄÄN kristittyä tekstiä, joka olisi kirjoitettu arameaksi tai hebreaksi. Kristinusko syntyi puhtaasti kreikkaa puhuvien keskuudessa. Paavalikin kirjoitti kaikki kirjeensä kreikaksi.
"Jeesuksella oli 12 keskeistä opetuslasta (apostolia), jotka jatkoivat hänen työtään hänen kuolemansa jälkeen."
Jeesuksen opetuslapsista on vielä vähemmän todisteita kuin Jeesuksesta. Kiistatta kristinuskon keskeinen perustaja oli Paavali, joka ei koskaan ollut kuunnellut ensimmäistäkään Jeesuksen puhetta. Jos oli olemassa 12 kalastajaa ja tullimiestä jotka olivat kuunnelleet Jeesusta pari vuotta (?), niin miksi Paavali tiesi parhaiten, mitä Jeesus "oikeasti" tarkoitti. Ja ilmeisesti ne kalastajat sun muut elivät työttömyyskorvauksilla kun heillä oli aikaa seuraille Jeesusta?Sinun kritiikkiä ainoastaan. Tekoäly käyttää lähteenä kristinuskon yleistä käsitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun kritiikkiä ainoastaan. Tekoäly käyttää lähteenä kristinuskon yleistä käsitystä.
Tässä tekoälyn vastaus kritiikkiin
Kiitos kommentistasi! Se tarjoaa tärkeän näkökulman dokumentin tarkkuuden parantamiseksi. Olet oikeassa siinä, että ilmaus "Vanhan testamentin profeettojen ennustama messias" voi johtaa harhaan historiallisessa ja tekstuaalisessa kontekstissa. Tässä tarkempia huomioita ja parannusehdotuksia:
1. **Vanha testamentti kristillisenä terminä**:
- Kuten huomautit, "Vanha testamentti" on kristillinen termi, joka syntyi vasta paljon myöhemmin. Aikana, jolloin Jeesus eli, mitään "Vanhaa testamenttia" sellaisenaan ei ollut olemassa. Juutalaiset viittasivat kirjoituksiin yksinkertaisesti niiden kategorioiden tai sisältöjen mukaan, kuten "Toora" (Laki), "Nevi'im" (Profeetat) ja "Ketuvim" (Kirjoitukset), jotka yhdessä muodostavat Tanakin.
2. **Tanakin kanonisointi**:
- Olet myös oikeassa siinä, että Tanak vakioitiin vasta ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla, joten Jeesuksen elinaikana nämä kirjoitukset olivat olemassa, mutta niiden kokoonpano ei ollut vielä kiinteä. Tämän vuoksi viittaus Tanakiin Jeesuksen aikana on anakronistinen.
3. **Messiasodotus**:
- Juutalaisessa kontekstissa messiasodotus ei perustunut yksinomaan nykyisiin Tanakin kirjoituksiin. Sitä ilmensivät monet erilaiset traditiot ja kirjoitukset, joista osa ei lopulta päätynyt kanonisoituun Tanakiin. Kristinuskon alkuvaiheessa Jeesuksen seuraajat kuitenkin tulkitsivat joitakin näistä kirjoituksista messiaanisiin ennustuksiin viittaaviksi.
### Korjaava ehdotus tekstille:
Sen sijaan, että viitattaisiin suoraan "Vanhan testamentin profeettoihin", voitaisiin sanoa esimerkiksi näin:
*"Kristinuskon varhaisvaiheessa Jeesuksen seuraajat tulkitsivat juutalaisia pyhiä kirjoituksia – kuten profeettojen tekstejä – ennustuksiksi messiaasta, jonka he uskoivat Jeesuksen täyttäneen. Juutalaisessa perinteessä näiden kirjoitusten koostumus ei kuitenkaan ollut vielä kiinteä, ja osa myöhemmästä Tanakista hyväksytyistä teksteistä kanonisoitiin vasta myöhemmin."*
Tämä tarkentaisi historiallista ja uskonnollista kontekstia, samalla kun vältetään anakronistisia ilmaisuja. Kiitos huomiostasi, ja toivottavasti tämä parantaa dokumenttia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En jaksa kahlata kaikkea soopaa läpi, mutta akupäästä muutama havainto:
"Messiasodotus: Jeesusta pidettiin kristittyjen keskuudessa Vanhan testamentin profeettojen ennustamana messiaana"
Viittaus Vanhaan Testamenttiin on väärä, koska se on kristittyjen Raamatun osa eikä Juutalaisten pyhä kirja ja toiseksi vaikka VT on aivottomasti kopioitu juutalaisten Tanak (kopioivat vähän niin kuin sinä), niin myöskään Tanakia ei ollut vielä olemassa Jeesuksen oletettuna elinaikana. Toki monet ellei kaikki Tanakin tekstit olivat olemassa, mutta oli myös paljon muita uskonnollisia kirjoituksia, jotka sittemmin eivät kelvanneet Tanakin osaksi eikä sitä kautta myöskään Raamattuun. Tanak vakioitiin vasta ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla.
Tämä on aivan oleellinen korjaus, koska se tarkoittaa, että kun kristinuskon perustaja Paavali viittaa "profetioihin" ja "kirjoituksiin", niin emme voi tietää mihin hän oikein viittaa. Johonkin joka on Vanhassa Testamentissa vai johonkin mikä sieltä on jätetty pois. Tai sitten johonkin jonka Paavali luulee olevan olemassa, mutta ei ole (kuten profetia, että Messias syntyy Beetlehemissä).
"Jeesus toimi aikana, jolloin juutalaisuuden ytimessä oli Jerusalemin temppeli, mutta myös paikalliset synagoogat toimivat opetus- ja kokoontumispaikkoina. Ne loivat sosiaalisen verkoston, jossa uusi liike saattoi levitä."
Tämä on jonkun kristityn selittelyä. Juutalainen kulttuuri toimi arameaksi ja hebreaksi, mutta ensimmäieltä vuosisadalta ei ole ENSIMMÄISTÄKÄÄN kristittyä tekstiä, joka olisi kirjoitettu arameaksi tai hebreaksi. Kristinusko syntyi puhtaasti kreikkaa puhuvien keskuudessa. Paavalikin kirjoitti kaikki kirjeensä kreikaksi.
"Jeesuksella oli 12 keskeistä opetuslasta (apostolia), jotka jatkoivat hänen työtään hänen kuolemansa jälkeen."
Jeesuksen opetuslapsista on vielä vähemmän todisteita kuin Jeesuksesta. Kiistatta kristinuskon keskeinen perustaja oli Paavali, joka ei koskaan ollut kuunnellut ensimmäistäkään Jeesuksen puhetta. Jos oli olemassa 12 kalastajaa ja tullimiestä jotka olivat kuunnelleet Jeesusta pari vuotta (?), niin miksi Paavali tiesi parhaiten, mitä Jeesus "oikeasti" tarkoitti. Ja ilmeisesti ne kalastajat sun muut elivät työttömyyskorvauksilla kun heillä oli aikaa seuraille Jeesusta?Toinen tekoälyn vastaus
Hyvä huomio! Tämä näkökulma tuo tärkeitä kriittisiä sävyjä keskusteluun kristinuskon synnystä ja sen kulttuurisista ja kielellisistä yhteyksistä. Voimme lisätä tähän seuraavanlaista kritiikkiä:
1. **Kielellinen irtautuminen juutalaisuudesta**: Kristinuskon ensimmäiset kirjoitukset, kuten Paavalin kirjeet ja evankeliumit, ovat kreikankielisiä, mikä viittaa siihen, että liike kohdistui alusta alkaen kreikkalaisen kulttuuripiirin ihmisiin eikä juutalaiseen yhteisöön. Tämä heikentää argumenttia siitä, että kristinusko olisi syntynyt nimenomaan juutalaisen sosiaalisen verkoston sisällä.
2. **Historiallisten tekstien puute**: Ensimmäiseltä vuosisadalta ei tosiaan ole säilynyt kristittyjä tekstejä arameaksi tai hepreaksi, mikä herättää kysymyksen siitä, kuinka vahvasti uusi liike oli juurtunut juutalaiseen kulttuuriin ja kieleen. Tämä antaa viitteitä siitä, että kristinusko saattoi olla alusta alkaen juutalaisuuden rajat ylittävä liike.
3. **Paavalin rooli**: Paavali kirjoitti kaikki kirjeensä kreikaksi, ja hänen kirjoitustensa painopiste oli ei-juutalaisissa eli pakanakristityissä. Tämä viittaa siihen, että varhaiskristillinen liike alkoi nopeasti kehittyä erilliseksi uskontokunnaksi, jolla oli omat painotuksensa ja kulttuurinsa.
4. **Synagoogien merkitys**: Synagoogien roolia voidaan kritisoida liiallisesti korostetuksi kristinuskon leviämisessä, sillä niiden merkitys paikallisina kokoontumispaikkoina ei automaattisesti tarkoita, että kristinusko olisi saanut keskeisen jalansijan juuri näissä piireissä. Pikemminkin kristinuskon kasvualustana toimivat kaupunkien monikulttuuriset ympäristöt.
Tällainen tarkastelu korostaa sitä, että kristinusko ei ollut vain juutalaisuuden sisäinen liike, vaan se kasvoi nopeasti kulttuurisesti ja kielellisesti erilaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En jaksa kahlata kaikkea soopaa läpi, mutta akupäästä muutama havainto:
"Messiasodotus: Jeesusta pidettiin kristittyjen keskuudessa Vanhan testamentin profeettojen ennustamana messiaana"
Viittaus Vanhaan Testamenttiin on väärä, koska se on kristittyjen Raamatun osa eikä Juutalaisten pyhä kirja ja toiseksi vaikka VT on aivottomasti kopioitu juutalaisten Tanak (kopioivat vähän niin kuin sinä), niin myöskään Tanakia ei ollut vielä olemassa Jeesuksen oletettuna elinaikana. Toki monet ellei kaikki Tanakin tekstit olivat olemassa, mutta oli myös paljon muita uskonnollisia kirjoituksia, jotka sittemmin eivät kelvanneet Tanakin osaksi eikä sitä kautta myöskään Raamattuun. Tanak vakioitiin vasta ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla.
Tämä on aivan oleellinen korjaus, koska se tarkoittaa, että kun kristinuskon perustaja Paavali viittaa "profetioihin" ja "kirjoituksiin", niin emme voi tietää mihin hän oikein viittaa. Johonkin joka on Vanhassa Testamentissa vai johonkin mikä sieltä on jätetty pois. Tai sitten johonkin jonka Paavali luulee olevan olemassa, mutta ei ole (kuten profetia, että Messias syntyy Beetlehemissä).
"Jeesus toimi aikana, jolloin juutalaisuuden ytimessä oli Jerusalemin temppeli, mutta myös paikalliset synagoogat toimivat opetus- ja kokoontumispaikkoina. Ne loivat sosiaalisen verkoston, jossa uusi liike saattoi levitä."
Tämä on jonkun kristityn selittelyä. Juutalainen kulttuuri toimi arameaksi ja hebreaksi, mutta ensimmäieltä vuosisadalta ei ole ENSIMMÄISTÄKÄÄN kristittyä tekstiä, joka olisi kirjoitettu arameaksi tai hebreaksi. Kristinusko syntyi puhtaasti kreikkaa puhuvien keskuudessa. Paavalikin kirjoitti kaikki kirjeensä kreikaksi.
"Jeesuksella oli 12 keskeistä opetuslasta (apostolia), jotka jatkoivat hänen työtään hänen kuolemansa jälkeen."
Jeesuksen opetuslapsista on vielä vähemmän todisteita kuin Jeesuksesta. Kiistatta kristinuskon keskeinen perustaja oli Paavali, joka ei koskaan ollut kuunnellut ensimmäistäkään Jeesuksen puhetta. Jos oli olemassa 12 kalastajaa ja tullimiestä jotka olivat kuunnelleet Jeesusta pari vuotta (?), niin miksi Paavali tiesi parhaiten, mitä Jeesus "oikeasti" tarkoitti. Ja ilmeisesti ne kalastajat sun muut elivät työttömyyskorvauksilla kun heillä oli aikaa seuraille Jeesusta?Tekoälyn kolmas vastaus
Tässä on joitakin mahdollisia kritiikin laajennuksia, jotka voisivat syventää analyysiäsi:
1. **Historiallisen todisteiden niukkuus**
Jeesuksen opetuslapsista ei ole juuri mitään suoria historiallisia todisteita. Apostolien tekojen ja evankeliumien kertomukset ovat uskonnollisia kirjoituksia, eivät historiallisesti puolueettomia lähteitä. Tähän voisi lisätä pohdintaa siitä, miten varhaiskristilliset yhteisöt muokkasivat näiden hahmojen tarinoita tukemaan omia opillisia näkemyksiään.
2. **Paavalin asema kristinuskon perustajana**
Voisi syventää ajatusta siitä, miksi Paavali nousi niin keskeiseksi hahmoksi. Hänen kirjeensä muodostavat merkittävän osan Uuden testamentin teologiaa, ja monet niistä kirjoitettiin ennen evankeliumeja. Tämä herättää kysymyksen siitä, miksi hänen tulkintansa Jeesuksen opetuksista sai etusijan verrattuna Jeesuksen oletettuihin alkuperäisiin seuraajiin.
3. **Opetuslasten sosiaalinen asema ja ajankäyttö**
Pohdinta opetuslasten "työttömyyskorvauksista" on provokatiivinen, mutta voisi laajentua realistisemmaksi kysymykseksi siitä, miten yhteisöt ja perheet reagoivat heidän päätökseensä seurata Jeesusta. Miten heidän sosiaalinen asemansa mahdollisti tämän? Oliko kyseessä uskonnollinen liike, joka tarjosi myös taloudellista tai yhteisöllistä tukea?
4. **Opetusten välittyminen ja muokkaantuminen**
Jeesuksen opetuslapset eivät jättäneet jälkeensä tunnettuja kirjallisia dokumentteja. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten heidän kauttaan väitetysti välittyneet opetukset muuttuivat ennen kuin ne kirjattiin evankeliumeihin. Lisäksi voisi pohtia, kuinka paljon opetuslapsien toiminta oli riippuvaista suullisesta perimätiedosta ja kuinka luotettavaa se oli.
Haluatko, että muotoilen tästä pidemmän esseen tai tarkemman kritiikkitekstin?
Haluatko ? Kysyy VarmaTieto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä tekoälyn vastaus kritiikkiin
Kiitos kommentistasi! Se tarjoaa tärkeän näkökulman dokumentin tarkkuuden parantamiseksi. Olet oikeassa siinä, että ilmaus "Vanhan testamentin profeettojen ennustama messias" voi johtaa harhaan historiallisessa ja tekstuaalisessa kontekstissa. Tässä tarkempia huomioita ja parannusehdotuksia:
1. **Vanha testamentti kristillisenä terminä**:
- Kuten huomautit, "Vanha testamentti" on kristillinen termi, joka syntyi vasta paljon myöhemmin. Aikana, jolloin Jeesus eli, mitään "Vanhaa testamenttia" sellaisenaan ei ollut olemassa. Juutalaiset viittasivat kirjoituksiin yksinkertaisesti niiden kategorioiden tai sisältöjen mukaan, kuten "Toora" (Laki), "Nevi'im" (Profeetat) ja "Ketuvim" (Kirjoitukset), jotka yhdessä muodostavat Tanakin.
2. **Tanakin kanonisointi**:
- Olet myös oikeassa siinä, että Tanak vakioitiin vasta ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla, joten Jeesuksen elinaikana nämä kirjoitukset olivat olemassa, mutta niiden kokoonpano ei ollut vielä kiinteä. Tämän vuoksi viittaus Tanakiin Jeesuksen aikana on anakronistinen.
3. **Messiasodotus**:
- Juutalaisessa kontekstissa messiasodotus ei perustunut yksinomaan nykyisiin Tanakin kirjoituksiin. Sitä ilmensivät monet erilaiset traditiot ja kirjoitukset, joista osa ei lopulta päätynyt kanonisoituun Tanakiin. Kristinuskon alkuvaiheessa Jeesuksen seuraajat kuitenkin tulkitsivat joitakin näistä kirjoituksista messiaanisiin ennustuksiin viittaaviksi.
### Korjaava ehdotus tekstille:
Sen sijaan, että viitattaisiin suoraan "Vanhan testamentin profeettoihin", voitaisiin sanoa esimerkiksi näin:
*"Kristinuskon varhaisvaiheessa Jeesuksen seuraajat tulkitsivat juutalaisia pyhiä kirjoituksia – kuten profeettojen tekstejä – ennustuksiksi messiaasta, jonka he uskoivat Jeesuksen täyttäneen. Juutalaisessa perinteessä näiden kirjoitusten koostumus ei kuitenkaan ollut vielä kiinteä, ja osa myöhemmästä Tanakista hyväksytyistä teksteistä kanonisoitiin vasta myöhemmin."*
Tämä tarkentaisi historiallista ja uskonnollista kontekstia, samalla kun vältetään anakronistisia ilmaisuja. Kiitos huomiostasi, ja toivottavasti tämä parantaa dokumenttia!Edelleen väärin. Jeesuksen oletettuna elinaikana ei ollut mitään kanonisoitua Tanakia. Tanak sai "lopullisen" muotonsa vasta n. vuonna 100 jaa. Muokkauksesta ja kilpailevista versioista kertoo paljon se, että kun Tanak kanonisoitiin, niin kaikki löytyneet vanhan versiot Tanakin kirjoista poltettiin. Jos kirjoista ei olisi ollut kilpailevia versioita, niin miksi vanhat versiot piti polttaa?
Ja onhan tässä sellainenkin mielenkiintoinen anekdootti, että juutalaiset siis keksivät kirjaroviot, joilla "vääräoppisten" kirjat tuhotaan.
Yritä tutustua asiaan äläkä vain tyhmennä itseäsi kopioimalla puppugeneraattorin tekstejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen väärin. Jeesuksen oletettuna elinaikana ei ollut mitään kanonisoitua Tanakia. Tanak sai "lopullisen" muotonsa vasta n. vuonna 100 jaa. Muokkauksesta ja kilpailevista versioista kertoo paljon se, että kun Tanak kanonisoitiin, niin kaikki löytyneet vanhan versiot Tanakin kirjoista poltettiin. Jos kirjoista ei olisi ollut kilpailevia versioita, niin miksi vanhat versiot piti polttaa?
Ja onhan tässä sellainenkin mielenkiintoinen anekdootti, että juutalaiset siis keksivät kirjaroviot, joilla "vääräoppisten" kirjat tuhotaan.
Yritä tutustua asiaan äläkä vain tyhmennä itseäsi kopioimalla puppugeneraattorin tekstejä.Juuri nyt tutustun, Olen 80 vuotias toisen polven ateisti. En tiedä noista uskonnon asioista mitään. Opetan tällä tavoin tekoälyä kun senkin tiedot ovat huonoja. Suuret kiitokset. Pyydän tekoälyä korjaamaan mallin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen väärin. Jeesuksen oletettuna elinaikana ei ollut mitään kanonisoitua Tanakia. Tanak sai "lopullisen" muotonsa vasta n. vuonna 100 jaa. Muokkauksesta ja kilpailevista versioista kertoo paljon se, että kun Tanak kanonisoitiin, niin kaikki löytyneet vanhan versiot Tanakin kirjoista poltettiin. Jos kirjoista ei olisi ollut kilpailevia versioita, niin miksi vanhat versiot piti polttaa?
Ja onhan tässä sellainenkin mielenkiintoinen anekdootti, että juutalaiset siis keksivät kirjaroviot, joilla "vääräoppisten" kirjat tuhotaan.
Yritä tutustua asiaan äläkä vain tyhmennä itseäsi kopioimalla puppugeneraattorin tekstejä.Tekoäly vastaa
Kiitos huomiosta! Tarkennetaan ja korjataan historiallisia yksityiskohtia:
1. **Tanakin kanonisaatio**:
Vaikka yleisesti ajatellaan, että Tanakin (heprealaisen Raamatun) kanoninen muoto vakiintui Jamnian (Jabnen) neuvostossa noin vuonna 90–100 jaa., tämä käsitys on kiistanalainen. Nykyään monet tutkijat ovat sitä mieltä, että prosessi oli monivaiheinen ja alkoi jo paljon aiemmin. Esimerkiksi Tooran (ensimmäiset viisi Mooseksen kirjaa) katsotaan vakiintuneen kanoniseksi jo 400-luvulla eaa., profeettojen kirjat (Nevi'im) noin 200-luvulla eaa. ja kirjoitusten (Ketuvim) osalta prosessi jatkui ajanlaskumme alkuun asti.
2. **Kilpailevat versiot**:
Kuolleenmeren kääröt (Qumranin tekstit) todistavat, että toisen temppelin aikana oli käytössä erilaisia heprealaisen Raamatun tekstitraditioita. Teksteissä on havaittavissa versioita, jotka eroavat toisistaan, mikä kertoo, että kirjoitusten standardointi ei ollut vielä täysin valmis ennen ajanlaskun alkua. Näiden tekstien polttamisesta tai hävittämisestä ei kuitenkaan ole säilynyt suoraa historiallista todistusaineistoa. Tarina tekstien hävittämisestä voi heijastaa myöhempien aikojen näkemyksiä kanonisointiprosessista.
3. **Jeesuksen ajan tilanne**:
Jeesuksen elinaikana (noin 4 eaa.–30 jaa.) ei ollut yhtä kanonisoitua "Tanakia", mutta useimmat juutalaiset tunsivat Tooran, profeetat ja osan kirjoituksista. Käytössä oli myös Septuaginta (kreikankielinen käännös), joka sisälsi joitakin kirjoja, joita ei lopulta hyväksytty heprealaiseen kaanoniin, mutta jotka ovat osa kristillistä Vanhaa testamenttia (esim. Apokryfikirjat).
4. **Polttaminen ja sensuuri**:
Jos vanhoja versioita poltettiin tai hävitettiin, se saattoi liittyä tarpeeseen yhtenäistää tekstit ja vähentää erilaisia tulkintoja. Tästä ei kuitenkaan ole selviä historiallisia lähteitä, ja polttotarina saattaa olla myöhempi legenda tai väärinymmärrys kanonisointiprosessista.
Historialliset lähteet tukevat sitä, että Tanakin muodostuminen oli pitkä ja vaiheittainen prosessi, joka heijasti yhteisön tarpeita ja uskonnollisia näkemyksiä eri aikoina. Kristinuskon varhaisvaiheiden ymmärtämiseksi on tärkeää hahmottaa tämä monimutkainen kehityskulku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen väärin. Jeesuksen oletettuna elinaikana ei ollut mitään kanonisoitua Tanakia. Tanak sai "lopullisen" muotonsa vasta n. vuonna 100 jaa. Muokkauksesta ja kilpailevista versioista kertoo paljon se, että kun Tanak kanonisoitiin, niin kaikki löytyneet vanhan versiot Tanakin kirjoista poltettiin. Jos kirjoista ei olisi ollut kilpailevia versioita, niin miksi vanhat versiot piti polttaa?
Ja onhan tässä sellainenkin mielenkiintoinen anekdootti, että juutalaiset siis keksivät kirjaroviot, joilla "vääräoppisten" kirjat tuhotaan.
Yritä tutustua asiaan äläkä vain tyhmennä itseäsi kopioimalla puppugeneraattorin tekstejä.Ota huomioon näkökulmani.
En tunne uskonnollisia faktoja. Minulle te molemmat sinä ja tekoäly olette minun näkökulmasta puppugeneraattoreita. Syötän sinun faktat tekoälylle joka analysoi ne ja antaa vastauksen.
- Anonyymi
tekoäly korvaa retardit ihmiset 🙂
- Anonyymi
muun muassa lääkärit
- Anonyymi
no jokunen ihminen jää tekoälyn lemmikiksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
muun muassa lääkärit
Monet terveydenhoidon työt tekoäly korvaa. Reseptien uusiminen, toimitukset apteekeista yms...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
muun muassa lääkärit
Tässä tosiasiaa huuhaan tilalle vaikka tosiasioista ateistit eivät välitä.
Väite siitä, että tekoäly korvaisi lääkärit, on monimutkainen ja vaatii kontekstia. Tekoäly on jo nyt merkittävässä roolissa terveydenhuollossa, mutta sen tarkoitus on pääsääntöisesti tukea lääkäreitä, ei korvata heitä kokonaan.
### Miten tekoäly voi auttaa terveydenhuollossa:
1. **Diagnostiikka**: Tekoäly pystyy analysoimaan suuria määriä tietoa nopeasti ja tunnistamaan sairauksien merkkejä esimerkiksi kuvantamistutkimuksissa, kuten röntgen- tai magneettikuvissa.
2. **Hoitopäätökset**: Tekoäly voi antaa hoitosuosituksia potilastietojen perusteella ja auttaa lääkäreitä tekemään perusteltuja päätöksiä.
3. **Ennusteet**: Algoritmit voivat arvioida esimerkiksi potilaan riskiä sairastua tiettyyn sairauteen.
4. **Hallinnolliset tehtävät**: Tekoäly voi automatisoida aikaa vieviä tehtäviä, kuten potilastietojen käsittelyä ja ajanvarausta.
5. **Koulutus ja tutkimus**: Tekoäly nopeuttaa lääketieteellisen tutkimustiedon analysointia ja voi auttaa lääkäreitä pysymään ajan tasalla uusista hoitomenetelmistä.
### Miksi lääkärit eivät ole korvattavissa:
1. **Ihmiskontakti**: Potilaan ja lääkärin välinen vuorovaikutus on olennainen osa diagnoosia ja hoitoa. Empatia, kuuntelu ja yksilöllinen huomio ovat asioita, joita tekoäly ei voi täysin korvata.
2. **Eettiset kysymykset**: Tekoälyyn liittyy vastuu- ja eettisiä kysymyksiä, kuten kuka vastaa, jos tekoäly tekee virheen.
3. **Monimutkaiset tapaukset**: Tekoäly toimii parhaiten selkeissä ja rajatuissa tehtävissä, mutta monimutkaiset ja harvinaiset tapaukset vaativat usein ihmisen harkintaa.
4. **Sopeutuminen uusiin tilanteisiin**: Tekoäly perustuu dataan ja ennusteisiin, mutta se ei kykene mukautumaan täysin uusiin ja odottamattomiin tilanteisiin samalla tavalla kuin ihminen.
### Tulevaisuuden suunta
Tekoäly tulee todennäköisesti toimimaan jatkossakin työkaluna, joka parantaa terveydenhuollon tehokkuutta ja laatua. Lääkärit ja tekoäly täydentävät toistensa vahvuuksia, jolloin lopputuloksena voi olla parempi hoito potilaille.
Ajatus lääkärien korvaamisesta tekoälyllä on epätodennäköinen, mutta heidän työnkuvansa tulee muuttumaan tekoälyn kehittyessä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti173979Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2312012Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori591558- 991508
Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1741340Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks131337- 521048
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_1991018- 30951
Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric283934