Puolustan palstalaista

Anonyymi-ap

Nyt on pakko puolustaa entistä palstamme keskustelijaa, joka ei enää moneen vuoteen ole täällä itsestään ilmoitellut. Tarkoitan nimimerkkiä pilkkuviivaviiva. Aitoa, alkuperäistä ja rekisteröitynyttä. Hänestä edelleen palstalainen tai pari hyvin kyseenalaisia kommentteja rustailee, mutta yksi oleellinen piirre hänessä on ehkä päässyt unohtumaan. Pvv oli mielipiteineen palstan uskoville punainen vaate, mutta kaiken kaikkiaan hänen vaikutuksensa, tai ainakin pyrkimyksensä palstalle, oli keskutelun tason kohottaminen. Pvv edusti asiallista tyyliä, ja hän poikkeuksetta perusteli näkemyksensä, näin samalla osoittaen hyvinkin laajan sivistyksensä. Sitä hän oli, sivistynyt, vaikka muistaakseni ei ollut paljoa kouluja käynyt. Pvv myös odotti, ja tivasi, myös muilta palstalaisilta perusteluja esitetyille näkemyksille, pelkkiin heittoihin hän ei tyytynyt. Tämä piirre hänessä ehkä aiheutti sen, että varsin laajasti häneen suhtauduttiin negatiivisesti, jos kohta hän sai kiitostakin, lähinnä palstan sivistyneimpien kirjoittajien taholta. Nämä nykyfundikset jotka häntä mollaavat, oli heitä yksi tai useampi, näyttävät jo tyystin unohtaneen, mistä pvv todella palstalla kirjoitti, ja ovat keskittyneet pelkkään henkilön demonisointiin.

18

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienosti toimittu💪

    • Anonyymi

      Itseäsi tuot taas esille, ei sinua kukaan kaipaa!

      • Anonyymi

        Hieno kommentti sinultakin 💪


      • Anonyymi

        Kuulekkun ei meitä ole täällä kuin muutama tuomassa esiin itseä ja mollaamassa niitä paria muuta


      • Anonyymi

        Tämä on kaatopaikka. Aidot on lähteneet. Ei tätä kukaan järkevä jaksa. Minä olen feikki. Sinä olet feikki.


    • Nyt on sen verran hyvin kirjoitettu, että taidat olla siellä itse asialla 🧐eikä siinä mitään.
      Se ihan ok , kukas kissanhännän nostaisi ellei kissa itse ja itseään on hyvä puolustaa mutta turhaa näet tuollaista vaivaa. Ala vaan rohkeasti kirjoitelmaan uudelleen, älä välitä muutamasta räksyttävästä rakista. Tämähän on avoin palsta , tänne saa kirjoittaa kaikki ja tosiaan taso ei taatusti ainakaan voi alemmaksi mennä.

      • Anonyymi

        Unohdit homottaa. 😂


      • Anonyymi

        >>taso ei taatusti ainakaan voi alemmaksi mennä<<

        Kuule, ihan taatusti voi, ei olla vielä pohjaa nähty 😎


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>taso ei taatusti ainakaan voi alemmaksi mennä<<

        Kuule, ihan taatusti voi, ei olla vielä pohjaa nähty 😎

        >>Liity mukaan keskusteluihin>> suosikkifoorumilaisen? tyyliin

        INTRO osa B.1 jatkoa C.13-27-2018 hell-palsta X (jatkoa 3-134-1937)
        -----------------------------
        • Paavali ( ITSE)
        • Pyhä Jeesuksen Apostoli Paavali ( MINÄ ITSE)
        • Katsokaa, miten SUURIN KIRJAIMIN MINÄMINÄ nyt omakätisesti kirjoitan teille! ( Gal. 6:11)

        3) Enkli mättäää

        Ketä? - miksi? niin! pläsiin

        • Tulen ja otan selväää!
        • MINÄ en valehtele ( Gal. 1:20)

        Aloitus päättyy...

        2) KOMMENTTIA:
        Enkä muka ole apostoli?! VARmasti oLEN APOSTOLI teille!! ( 1. Kor. 9:1-2)

        • Syökää kaikkea mitä luihakaupassa myydäänm ( 1.Kor. 10:25)

        ----------------------------
        >>..Lopetus alkaa..>> <<päättyy<< ..>>jatkuu.>>


      • Anonyymi

        Miten tuo liittyy homoseksuaalisuuteen?


    • Anonyymi

      joko sen rambo hauiksen sydän on poksahtanut ?

    • Anonyymi

      Ottamatta kantaa yksittäisiin kirjoittajiin niin kyllä täällä ennen oli parempia keskusteluja. Vai kuvittelenko vaan🤔

      • Anonyymi

        Oli täällä ainakin monipuolisempia aiheita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli täällä ainakin monipuolisempia aiheita.

        Palstan on pilanneet pari äänekästä aitouskovaa ja heidän kaverinsa aitolainen monilla nikeillään jotka päivästä toiseen vinguttavat homo humppaansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli täällä ainakin monipuolisempia aiheita.

        Läskiksi meni jutut nopeasti ennenkin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan on pilanneet pari äänekästä aitouskovaa ja heidän kaverinsa aitolainen monilla nikeillään jotka päivästä toiseen vinguttavat homo humppaansa.

        Siitä jutellaan mikä kiinnostaa


    • Anonyymi

      Pvv on mennyt mutta on menneet myös monet muut entiset änkyrät kuten pertsa, daavidintähti, mikko a,

      • Anonyymi

        Pertsa oli jännä sekoitus fundamentalistista Raamatun tulkitaa ja väärin ymmärrettyä kvanttifysiikkaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      229
      3344
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      21
      3312
    3. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      40
      1869
    4. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      96
      1422
    5. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      1402
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      54
      1372
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1328
    8. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      209
      1302
    9. Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?

      Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe
      Maailman menoa
      181
      1241
    10. Kunnan piikkiin meni nuorten surma

      Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu
      Nurmijärvi
      51
      1078
    Aihe