Olin aamusella tosi hankalalla päällä ja kirjautuminenkin meni itsekseen välillä pois päältä.
Vastailin viesteihin hankalasuivaantuneena. Sori siitä, kuten valtakunnan ykkösori kerran sanoi.
Nyt oli katujäätikölle kipattu tonneittain soraa ja pysyin pystössä.
Eli reklamaationi kaupungin pallopää päättäjille auttoi. Lisäksi oloni seesteisymistä edistää se, että ostin 12 tölkkiä enatolipohjaista, sangen maltaista virkistysjuomaa. Lisäksi myös rasiallisen tekonuuskapusseja.
1 pussi 4mg nikotiinia. Sopivan laimeaa ja raikkaan mintun makuista.
Parempi tämäkin, kuin savuavan pöllin veto. Niissä on noin 12mg nikotiinia yhdessä sätkässä.
Lopuksi totean, että pysykäämme lujina ja sinkkupalstalla vielä, kun te muutkin jäätte eläkkeelle.
Laitoin tuimia vastauksia
3
173
Vastaukset
- Anonyymi
Joskus jutut lähtee näppäimistöltä salamana, rasvattuna sellaisena. Sitten täytyy paikkailla. Tuttua.
Mulla menee jatkuvasti kirjautuminen pois päältä ja sitten kun kirjoitat viestin, niin sen jälkeen tulee tyhjä valkoinen sivu näkyviin. Ja sen jälkeen näyttää siltä, ettei viestiä ole kirjoitettu. Mutta silti se myöhemmin näkyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400