Mistä johtuu neitsyys raivo, eli se, että vanhapiika tai vanhapoika voi joutua vainotuksi. Takana on satanismi jota on lopulta kaikki okkultismi drudismit, hedelmällisyyskultti gaismi ym...Neitsyitä nimittäin toden totta edelleen uhrataaan demoneille edelleen, myös nykyajassa.
Tämä selittää sen miksi pedofiilin uhri voi joutua yhtä pahojen hyökkäysten kohteeksi kuin pedofiilikin. Usein lasta käyttämään kultti valitsee hermafrodiitin henkilön tai naisen koska nainen käyttäjänä on niin harvinainen, että uhriksi jo lapsena valikoitu ihminen on juuri tästä tunnistettavissa. Tunnistaessaan aikuisen neitsyen tai naisen/hermafrodiitin lapsena seksuaalisesti koskeman henkilön kultti aktivoituu hyökkäämään neitsyen kimppuun. Hyväksikäytöt ja raiskaukset tehdään kulttien piirissä varmistamaan trauma jonka avulla henkilö pysyy myös aikuisuudessa neitsyenä. Kultti myös usein vahtii jo lapsena uhriksi valittua, että hän ei pääsisi eroon neitsyydestään eikä millään tavalla seurustelusuhteisiin. aina ei seksuaalisa traumoja ole lapsuudessa aiheutettu, uhriksi valittua vain vahditaan tai häntä on muulla tavoin fyysisesti ja henkisesti pahoin pidelty.
Demoni saa neitsyen turhautumasta ja kiukusta sekä taistelun kasvattamasta tahdosta sielun energiaa enemmän kuin pehmeästi kohdellusta ihmisestä. Tästä syystä myös monet vanhaat pojat ovat natsihtavia ja tuntevat vetoa sotaan ja toisinaan päätyvät palkkasotureiksi tai natsiympyröihin.
Neitsyys raivo
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Outoa sinänsä kun Raamatussa moni neitsyt nainen synnytti lapsen , josta tuli merkittävä ihminen !
- AnonyymiUUSI
Tämä ei ole sama asia ja esim Kristillisissä seurakuntayhteisö tukee aviopuolison löytämistä, oikeastaan mikään Kristillinen lahko ei julista oppia mistään "kylän poikamiehestä tai vanhaoiiasta" Vaan pikemminkin puolison etsimistä voidaan rohkaista ja yhteensaatamisessa seurakuntayhteisö voi suttaakkin...toisin kuin näissä satanistikultrissa joissa kultti vahtii, että mikään pariutumisyritys ei onnistuisi neisytuhrauksen onnistumiseksi...
Mitä neitsyt Marian tulee niin hän oli Joosefin kanssa kihlautunut vaikka olikin neitsyt...He olivat joko lupautuneet toisilleen tai yhteisö ja oli laittanut heidät yhteen .. Eli täysin toisenlainen tilanne kuin ketjun aloittaja kuvailee. neisytuhrauksen yhteydessä....
- AnonyymiUUSI
Neitsyt voi tulla raskaaksi vaikka keinohedelmöityksellä ihan maallinen asia.
- AnonyymiUUSI
kUKA LOI jUMALSAN, ELI ILMOITZ HETI JOS FIEDÄT jUMALN ÄIXDINNIMEN.'
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2143284
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213282Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess401829- 961422
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik2441379Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie541362- 991318
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1991262Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe1771226Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu501059