Kela ei enää maksa vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeitä esimerkiksi Espanjassa ja Portugalissa pysyvästi asuville suomalaiseläkeläisille...
Ymmärrettävästi työstä maksetaan palkkaa kun käy työssä ja työskentelee ja opiskelijana pidetään henkilöä joka opiskelee - ei sillä väliä missä.
Eläkeläinen on hän joka nauttii elämästä ja eläkkeestä!
Uusi laki olisi voitu kirjoittaa suoraan "venäläisittäin", että "eläkeäisenä henkilö hyväksytään vain Suomessa ja vain muissa mainituissa ystävällisissä maissa, mutta ei tietyissä ns. epäystävällisissä maissa. kuten..."
Tasa-arvolaki lie hölynpölyä se?!
Sitten eläkkeellä nautitaan elämäntyön tuloksista
8
355
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi tarvitsee nää köyhät sairaat kotimaahansa . Niistä on pulaa jatai niitten kuuluu kärsiä.
- Anonyymi
Voisi kyllä maksaa näiden rikkaiden eläkeläisten asumisen ulkomailla.
- Anonyymi
Eläkejärjetelmä ei koskaan ole Suomessa ollut yhtenäinen, johtuen siitä että valtio ei ole se joka tuon on kokonaisuudessaan aikaansaattanut. Valtion eläkkeet pohjautuvat virkamies eläkkeisiin ja kuten tiedetään virkamiehet rahoitetaan valtiollisesti kuten siten myös heidän eläkekarttumansa veron keruun kautta.
Nykyisin tuota kutsutaan julkiseksi sektoriksi ja tuon sektorin eläkekarttumista on huolehdittu huonosti. Sensijaan yksityisen sektorin eläkkeet on hoidettu hyvin ja niihin katutetut varat oivat palkansaajien varallisuutta ei valtion,joten valtiolla ei ole sanomista siihen kuinka varoja käytetään.Tosin tuolta taholta usein annetaan ymmärtää että varat on valtiollisesti hallittavaissa ja niin myös on pyritty varoja valjastamaan varkain valtiollisesti ,valtion talouden ollessa heikomalla kantilla kuin nuo eläkekassat joita valtiota lainoitetaan.
Kansaneläkkeet hoidetaan myös valtiollisesti ,käytänössä niille joilla ei ole työuria.
Eläkkeiden maksussa tuleekin jatkossa huomioida tuo varallisuus ja kenen varoita on kysymys kun eläkkeitä ulos maksetaan, joten eläkevarojen ulosmaksussa on huomioitava kuinka varoja on kartutettu ja miten niitä on varaa maksaa ulos,sekä suhteuttaa jukisista varoita masettavat eläkkeet julkisen puolen eläkekarttumiin ,sekä kerättyyn varallisuuteen ja eriyttää ne ykstyisetä sektorista jossa tuo arvio on tehtävissä sen puolen kassojen kestävyyden puitteissa. Käytännössä ,kullekkin varojen ja ansioidensa mukaan, jotta eläkkeet olisivat tulevaisuudessa kestävällä pohjalla asiotulojen kautta .
https://www.verkkouutiset.fi/a/usko-elakejarjestelmaan-horjuu/#54e5aa2f - Anonyymi
Odotetaanko kenties että "eräät maat" antavat itse perusturvan suomalaiselle eläkeläisille
Oletetaanko myös että Suomi vastavuoroisesti kustantaa sosiaali-, eläke-, ym . turvan tänne saapuville pakolaisille, turvapaikan hakijoille, maahanmuuttajille , .. ?- Anonyymi
Eihän tässä mitään odoteta vaan kysehän on Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvasta tuesta johon ovat oikeutettuja vakituisesti Suomessa asuvat kansalaiset, myös ne joiden kansallisuus on joku muu kuin Suomi.
Jokaisella maalla lienee oma käytäntö ja mennee varmaan linjassa sen kanssa kuinka vauraasta valtiosta on kyse!
- Anonyymi
Ehkä taas tuli uusi laki jonka vuoksi ennen pitkää törmätään eturistiriitoihin kuten usein aiemminkin ja huomataan että on siimat sekaisin kuin harrastelija kalastajalla ja kaaos on valmis.
Se sitten vaatii taas remontin korjausta! - Anonyymi
Olit muuten kirjoittanut otsikon aika "hauskasti" siihen nähden minkälaista tarinaa kirjoituksesi sitten sisälsi - Et ilmeisesti itse edes ymmärtänyt ristiriitaa!
"Sitten eläkkeellä nautitaan elämäntyön tuloksista" - Näinhän se juurikin menee!
Eläkkeellä nimenomaan nautitaan elämäntyön tuloksista, EDELLEENKIN! Kaiken sen työeläkkeen minkä olet työurasi aikana saanut kerättyä (elämäntyön tulos) saat kyllä tilillesi ihan riippumatta siitä missä asut eläkkeellä!
Kansaneläke (vanhuus ja/tai työkyvyttömyys eläke) taas kuuluu sosiaalietuuksien piiriin ja sitä maksetaan mikäli työeläke jää tietyn summan alapuolelle. MUTTA niin kuin muitakin sosiaalietuuksia (työttömyys, vuokratuet yms) niin ne kuuluvat vain Suomessa asuville! - Anonyymi
Kansaneläkkeiden vieminen ulkomailla asuessa on täysin EU:n vastaista.
Missä vapaa liikkuvuus ja oleskelu ja asuma oikeus EU:n alueella?
Eikö sitäkään ole muilla kuin fasisteilla, rikkailla, muiden kyykyttäjillä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820