kunnioittaa jokaisen omaa tarinaa ja kohdella häntä inhimillisesti ja kannustavasti. Miksi pitää olla vahingon iloinen ja ilkeä aina kun jollain menee huonosti?
Olisi kivampi keskustella ja saada vaikka vinkkejä asioihin, kun se että nauretaan ja ilkutaan toisten raha ongelmille ja käyhyydelle. Ne ongelmat kun ei ole aina itse aiheutettu, sillä niin moni asia yhteiskunnassa tekee ihmisestä varattomia, esim hallituksen jatkuvat leikkaaukuset ja asioiden alasajot. Niihin kun ei kukaan meistä voi vaikuttaa.
Rääväsuita ei tarvi lisäämään kenenkään tuskaa. Tärkeimpää on saada elämä järjestykseen ja elää suht koht hyvää elämää, vaikka nyt se on orpon takia mahdotonta, mutta siihen on sopeuduttava. Nuo hallituksen teot ei ole kenenkään muun vika kuin hallituksen.
Miksi tällä palstalla ei voida
11
171
Vastaukset
- Anonyymi
Päin mäntyä taas aloituksesi kun jotain politiikkaa tuot esille kun kyllä yksilöllä itsellä vastuu tekemisistään. Onhan Suomessa aina verotettu eikä varmaan lähelläkään tilanne se kun oli 90-luvun lama,Toki koronan pirulainen toi joillekin työttömyyttä,meni säästöt yms.
- Anonyymi
Kyllä vääriä valintoja voi arvostella. Samalla voi toki myös neuvoa parempaan.
- Anonyymi
Kyllä täällä vähävarsisetkit kohtelee työssä käyviä samalla tavoin ilkeästi., joten tasoissa ollaan. Haukutaan, että työssä käyvät ovat töissä 9 euron päiväpalkalla ja kehuskeleevat miten hyvin pärjäävät kela rahoilla. Voin kyllä malliksi etsiä esimerkkejä näistä kommenteista, jos aloittajalta on nämä jääneet huomaamatta. Vai pitääkö nyt alkaa rääkyä ja ulvoa miten aloittajan kaltaisia ressukoita kohdellaan ja vastata ja voivotella heidän tilannettaan maan tappiin asti. Olisi tosiaan kivempaa, jos myös köyhät kohtelisivat työssä käyviä kannustaen, niinkuin nyt vaatii vähävaraisia kohtelemaan.
- Anonyymi
Aiemmin näin ei ollut, vaan työttömien ym. vuosikausien haukkumisen jälkeen myös työlliset ovat alkaneet saada lokaa niskaan. Ihan peiliin katsomisen paikka sulla.
- Anonyymi
Jotkut ihmiset ovat vain syntyneet primitiivisiksi ja ymmärtämättömiksi eikä sitä asiaa voi muuttaa. Parasta vain ohittaa eli ignoorata ne kokonaan
- Anonyymi
Samaa meinasin kirjottaa. Myös tahallinen pilkkaaminen ja huutelu on täällä yhden ai kahden ihmisen touhuja. Ihminen joka ei kykene olemaan toisten ihmisten seurassa eikä keskustelemaan asiallisesti ei tarvi minkäänlaista huomiota eikä häntä tarvi noteerata.
Tahallinen häiriköinti on lapsellista myös mielen sairautta.
- Anonyymi
Kunnioittaa jotain tampiota joka jouluomenaa ostaessaan punnitsee sen kaalina ja urpo ei mene edes taaraamaan oikeaa hintaa vaan jättää ostoksen tekemättä. Vaikka omena oli ostoslistassa.
Tai jotain kartanon omistajatarta joka hakee ruokansa mersuilta ruokajonoista ja keuhkoaa kuitenkin suomessa köyhät ruokapulassa.- Anonyymi
No miksi sitten teet niin????? Jos ymmärrät että se on kaali eikä omena, niin luulisi osaavan sun lukea.
Sinä osaat tiedostaa omat ongelmasi ja huutelet niistä täällä, miksi et tee korjausliikettä omaan käyttäytymiseesi????? tarviitko siihen auttajaa vai mistä kiikastaa ettet osaa korjata virheitäsi itse? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miksi sitten teet niin????? Jos ymmärrät että se on kaali eikä omena, niin luulisi osaavan sun lukea.
Sinä osaat tiedostaa omat ongelmasi ja huutelet niistä täällä, miksi et tee korjausliikettä omaan käyttäytymiseesi????? tarviitko siihen auttajaa vai mistä kiikastaa ettet osaa korjata virheitäsi itse?Onko kartanossa akanrähjällä vajakilla tylsää Ja nälkäkin hiipii kun pihatie on auraamatta ja mersulla et pääse lähikaupungin ruokajonoon.lumilinkoakaan ei ole kun ei mahtunut logistiikkahameen alle.viinaa sinulla sentään piisaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kartanossa akanrähjällä vajakilla tylsää Ja nälkäkin hiipii kun pihatie on auraamatta ja mersulla et pääse lähikaupungin ruokajonoon.lumilinkoakaan ei ole kun ei mahtunut logistiikkahameen alle.viinaa sinulla sentään piisaa
No näinhän se on, toki toki... hehee... kiva kun purat agressioitasi taas, se on sun oikeutesi. Voit sanoa ihan mitä itse haluat, se on sun mielipiteesi. Uskottavuutesi on mennyt jo aikoja sitten, joten pura vaan musta mieli pois, se helpottaa.
Halin sua, sillä se auttaa kun on vaikeeta, ja laske 10 niin sekin helpottaa, vanha kikka rauhoittumiseen.
Kerro vaan miltä susta tuntuu... mielikuvat auttaa myös kohtaamaan ongelmat, joita sinä harrastat aina täällä. Kiva kun pysyt avautumaan onhan noita hauska lukea mitä kuvittelet ihmisistä, fiktiot auttaa rauhoittumiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No näinhän se on, toki toki... hehee... kiva kun purat agressioitasi taas, se on sun oikeutesi. Voit sanoa ihan mitä itse haluat, se on sun mielipiteesi. Uskottavuutesi on mennyt jo aikoja sitten, joten pura vaan musta mieli pois, se helpottaa.
Halin sua, sillä se auttaa kun on vaikeeta, ja laske 10 niin sekin helpottaa, vanha kikka rauhoittumiseen.
Kerro vaan miltä susta tuntuu... mielikuvat auttaa myös kohtaamaan ongelmat, joita sinä harrastat aina täällä. Kiva kun pysyt avautumaan onhan noita hauska lukea mitä kuvittelet ihmisistä, fiktiot auttaa rauhoittumiseen.Sinähän olet tyhmempi kuin laivalastillinen savolaisia vasemman jalan saappaita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821399Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä681197Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2141184Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2021174Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121039Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103993Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi65913Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍128891Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123788- 77755