Millainen on päivän menuu?

Anonyymi-ap

Meikäläinen herää klo 9 jälkeen ja syön XTra pikakaurahiutaleista tehtyä kaurapuuroa n.3dl verran.
Päälle puolukkasurvosta ja muita itse kerättyjä pakastemarjoja, mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa, karpaloita.
Maitoa 1,5dl ja kahvia noin 1,5 dl.

Iltaäivällä syön lämpimän aterian klo 14-15 aikoihin.
1,5 perunaa, kastiketta, 5-6 eineslihapullaa, kurkkusalaattia, punajuuri viipaleita,
viipaleen leipää ja 1,5dl maitoa tai 2 dl vettä.
Vaihtoehtoisesti keittoruokaa n.3dl verran tai pastaa, lasagnea tai muuta n. saman verran.

Illalla sitten 1,5 dl kahvia ja herkuttelen pullanpalalla/kakunpalalla, jonka -50% alennuksesta olen saanut ostettua.

Kaloreista en osaa saonoa, mutta varmaan jää alle 1000 kaloria päivässä.

18

317

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aamulla 4-viljan puuroa, pari siivua paahtista hillon kanssa, keitetty kananmuna ja kuppi kahvia. Ihan vakiasmisinen ollut jo vuosia.
      Päivällä lämmin ateria, vaihtelee tietysti.
      Tänään söin kanan minisnitseleitä, mitä sai lidlin tarjouksesta. Ovat jollain murojutulls leivitettyjä kanapihvejä. Siihen paistetut perunat ja currylla maustettu kevytkermaviilidippi lisäksi, pihvien päälle vähän sitruunamehua. Ruokajuomaksi xtran sokeriton metsämarjajuoma.
      Illalla pari voileipää ja jugurtti ja kahvia. Kahvin kanssa 2-3 suklaahippukeksiä.

    • Anonyymi

      Päivä alkaa 3 kuppia kahvia ja 3 sätkää,sitten nistipataa kun on tullut keskustasta laahustamasta ja huuumeilemasta, ryöstelyiltä.

      • Anonyymi

        😁😁


    • Anonyymi

      Ruisleipää ja pikakahvia
      Perunaa ja kalaa, vihersalaattia. + vähän karkkia
      Marjajogurttia esim kirsikka, mustaa teetä.
      Perunalastuja ja vähän limpparia.
      Kaloreita väh. 2000kcal.

    • Anonyymi

      Ihan hyvä ruokavalio ja edullinen.

    • Anonyymi

      Katoin videon kun Stubb vaalikampanjan aikana valmisti tyypillisen aamupalansa,2 kananmunaa+survottu bananaani+kaurahiutaleita ja kaikki sekaisin,paistetaan paistinpannulla ni toi varm jonkinlainen pannukakku.Yleensä syön vellin aamusta ni kyllähän siihenkin banaani ja kananmuna sekaan menis. x-tra pikakaurahiutaleet makso 0,37cen paketti.

    • Anonyymi

      Jouluruokia pursuaa jo korvistakin joten tänään piti jo räväyttää
      lautaselle jotakin ihan muuta. Niinpä kävin noutamassa pari kebabsalaattia.
      Kylläpä maistui mehvälle laatikkoruokien ja kinkun jälkeen-

      • Anonyymi

        Jouluruokia en ole syönyt, en ole moneen jouluun syönyt mitään jouluruokia.


    • Anonyymi

      Keitin spagetit ja paistoin ne sen jälkeen voissa ruskean rapeaksi jääkalan, sipulien kanssa.
      VOISTA JA VEHNÄJAUHOISTA JUUSTOKASTIKE PÄÄLLE-
      JA LEIPÄÄ UUNISTA, OLI HYVÄÄ. ja halapaa,
      suositukset, tuo spagetinkin paisto.

      • Anonyymi

        Minä teen välillä pannulasagena paistinpannussa.
        Tulee oikein hyvän makuista, ihan saman makuista, kuin uunissa, mutta paljon vähemmän vaivaa ja aikaa menee valmistukseen.
        Tonnikalapasta on myös hyvää ja edullista. Kummastakin riittää syömistä 4-5 päivän ajalle.


    • Anonyymi

      Aamulla: Puuroa marjojen kera, lohivoileipä, maitokahvia 2 kupillista.
      Lounas: Broilerin koipinuijia, riisiä, carrykastiketta ja salaattia.
      Välipala: Hedelmä, tänään se on omena.
      Päivällinen: Lounaalta jäänyttä broiskua ja runsas annos salaattia.
      Iltapala: Näkkileipä juustolla ja lasillinen maitoa.

      Iltapalaa en syö joka päivä, jos olen syönyt päivällisen vasta klo 18:n aikoihin.
      Kahvia juon vain aamulla.

    • Anonyymi

      Tänään: kl 07.30 lasillinen vettä+aamukahvit kaksi mukillista.
      Pari tuntia sen jälkeen mikrossa valmistettu kaurapuuro voisilmällä + lasi maitoa. Välipala yksi mandariini. Nyt lounas, mikrossa lämmitin keitettyjä perunoita, valkokastiketta jossa keitettyä kananmunaa, pilkoin myös sekaan medvurstimakkaran siivun, lasi vettä + 2 näkkileipää levikkeenä voi.
      Eiköhän tällä pärjää iltaan saakka.

    • Anonyymi

      Puuroista tulee mielyttävämpi lusikoida kun sitä ei keitä lainkaan.
      Kuuma vesi vain päälle ,suolaa voipala ja kananmuna.
      Keitetty puuro on kuin lappaisi liisteriä suuhun.
      neljän viljan Kotimaista tullee syötyä.

      Mutta kukin tavallaan.

      • Anonyymi

        Yllättävän nopeasti hiutaleet pehmentyy. Olen tehnyt samoin.


    • Anonyymi

      Sämpylä, jogurtti aamukahviila.
      Lounas punajuurilaatikkoa, lihapullia.

    • Anonyymi

      Kiekonheittäjä Pertti Hynni on syönyt 100 nakkia ja perunat päälle! Perunoita oli Pertin kertoman mukaan alle kymmenen, joten Pertti itse ei halua että perunoita lasketaan mukaan tuohon ennätykseen koska perunoita oli niin "vähän".

      • Anonyymi

        Ei edes uuden vuoden ikaan päässyt lähellekään tuota määrää kun perunasalaattiakin
        piti ahtaa sisuksiinsa. Onneksi nyt voi syödä kevyemmin niinkuin keitettyä perunaa
        ja wieninleikettä + punajuurikuutioita. Siis melkein kasvisruokaa.


    • Anonyymi

      Aamulla 0.5 litraa matea ja pari ruisleipää tahinilla, tuoremehua+ lisäravinteet. Lounaaksi varmaankin eilistä pinaatti- pähkinä- peruna pataa (hyvikkilaatikko innovaatio). Myöhemmin ehkä perunamuusia ja paistettua tofua, salaatiksi löytyy ainakin retiisejä ja porkkanaraastetta, en nyt ehdi kauppaan. Jälkkäriksi ja iltapalaksi jäätelöä/ soijajugua, hedelmiä , muroja tai leipää. Täytyy tehdä hummusta leiville.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      82
      1389
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      66
      1185
    3. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      212
      1180
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      201
      1171
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1039
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      103
      993
    7. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      906
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      128
      881
    9. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      788
    10. Tiesin, että olet jotenkin paha ihminen

      Vaikka muuta osaat esittää.
      Ikävä
      77
      755
    Aihe