Venäjä aloittanut taas vaalivaikuttamisen

Huhut pakolaisista rajan pinnassa on tarkoitettu tietenkin nostamaan persujen ja mamukriittisten kokoomusehdokkaiden, kuten Sammallahden kannatusta.

Samaan aikaan on taas alkanut massiivinen vyörytys sosiaaliturvaa vastaan, vaikka kunta- ja aluevaaleissa ei niistä äänestetäkään. Asiat eivät ole vaikuttamisessa oleellisia, vaan tunne. Suomen ikävästi Natoon vieneet demarit yritetään taas mustamaalata ja suomalaiseen äänestäjään vedotaan kuin venäläiseen oligarkkiin: köyhät syö sun pöydässäs.

Tietenkin Afrikan Tähtikin kaivettiin taas esille. Vihreät ja äärivasemmisto ratsastavat sen kieltämisellä ja venäläismieliset persut "puolustavat vapautta" rasismiin.

Kaikenlaiset poliittiset pyrkyrit, kuten Asmo Maanselkä, jq hohhaileva helppoheikit ovat lähteneet liikkeekke puolueiden imagostrategien kanssa, ja oikeistolle Venäjän antama apu aina kelpaa. Puheita itärajan takana väijyvistä siirtolaislaumoista tultaneen toistelemaan yhdellä jos toisella vannoutuneiden valkoisten heteromiesten some- ja youtube-kanavilla ja vähävaraisten ja kärsivien kanssasuomalaisten haukkuminen loisiksi kiihtynee taas.

Parasta kaikessa on, että Karjalansa menettäneet ikäloput oikeiston riveissä ovat aivan vapaaehtoisesti Venäjän hyödyllisiä idiootteja.
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Venäjän pupettipoikia Musk sitten ottaa osaa r*ssän koordinoimaan operaatioon, ja on valinnut sanomansa huolella.

Afgaanien ja irakilaisten raiskaukset. Vastapuoli tietenkin pääsee sanomaan, että ilman lahopäisiä amerikkalaisia republikaaneja, joiden "talousohjelmaa" joku Asmo Maaselkäkin yrittää sanasta sanaan tavata aina kun ääneen pääsee, ja persuissahan ääneen pääsee sitä paremmin, mitä tyhmempi sattuu olemaan, ei Suomessakaan olisi juuri yhtään pakolaista kummastakaan maasta. He ovat täällä Bush nuoremman uskomattoman tyhmien, mutta amerikkalaisten republikaani-idioottien tapaan Israelille erittäin hyödyllisten, sotien takia.

Jo pelkästään Muskin ulkonäöistä on helppo päätellä, että jotain sukua löytyy myös Venäjältä, ja juutalaisuutta on varmaan myöskin, josko ei ehkä niin paljon, että pääisi Israelin kansalaiseksi.

R*ssän kätyrit ovat jo aloittaneet Muskin twiitin ahkeran levittämisen palstoilla ja Kokoomuksen äänitorvi, kaikille torville tarkoitettu Iltalehti tietenkin julkaisi jo tuonkin "uutisen".

Äänestä

Olisipa Suomessakin jollakin toimijalla rahaa rakentaa pilvenpiirtäjiä ja muutenkin modernisoida kaupunkejamme.

Kiinteistörahastojen tuotot ovat yhä miinuksella ja sijoittajat haluavat rahojaan ulos. Suomalaisten rahat on kiinni kämpissään. Häviämme koko ajan varallisuutta, kuten haluamme.

Kohta tänne ryntää ulkomaalaiset kiinteistösijoittajat ja ostavat viimeisenä rippeet kansallisvarallisuudestamme, eli asunnot. Mahtaa Natokannattajilla olla ilo ylimmillään, kun hääsitte Venäjän kaupan, turistit, kiinteistö-omistuksen ja liikkumisen. Siitä saitte köyhtymistä ja lopulta kiinteistöt ulkomaiseen omistukseen.

Miksi Natohihhulit vihaavat Suomea niin paljon jää mysteeriksi?

https://www.iltalehti.fi/talous/a/f730950b-d985-467f-9688-d4d42bf5db06

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Huhut pakolaisista rajan pinnassa on tarkoitettu tietenkin nostamaan persujen ja mamukriittisten kokoomusehdokkaiden, kuten Sammallahden kannatusta.

Samaan aikaan on taas alkanut massiivinen vyörytys sosiaaliturvaa vastaan, vaikka kunta- ja aluevaaleissa ei niistä äänestetäkään. Asiat eivät ole vaikuttamisessa oleellisia, vaan tunne. Suomen ikävästi Natoon vieneet demarit yritetään taas mustamaalata ja suomalaiseen äänestäjään vedotaan kuin venäläiseen oligarkkiin: köyhät syö sun pöydässäs.

Tietenkin Afrikan Tähtikin kaivettiin taas esille. Vihreät ja äärivasemmisto ratsastavat sen kieltämisellä ja venäläismieliset persut "puolustavat vapautta" rasismiin.

Kaikenlaiset poliittiset pyrkyrit, kuten Asmo Maanselkä, jq hohhaileva helppoheikit ovat lähteneet liikkeekke puolueiden imagostrategien kanssa, ja oikeistolle Venäjän antama apu aina kelpaa. Puheita itärajan takana väijyvistä siirtolaislaumoista tultaneen toistelemaan yhdellä jos toisella vannoutuneiden valkoisten heteromiesten some- ja youtube-kanavilla ja vähävaraisten ja kärsivien kanssasuomalaisten haukkuminen loisiksi kiihtynee taas.

Parasta kaikessa on, että Karjalansa menettäneet ikäloput oikeiston riveissä ovat aivan vapaaehtoisesti Venäjän hyödyllisiä idiootteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu