Näin siinä sitten käy, että koko Suomea johdetaan tuollaisella vähemmistöllä jolle ei tukijoita riitä.
Melkoinen osa kansanedustajista tulee saamaan potkut, jos ei välikysymyksissä ja luottamusäänestyksissä ala näkymään mielenmuutos Kokoomuksen johtajuuksista.
Melkoinen osa kansanedustajista tulee saamaan potkut, jos ei välikysymyksissä ja luottamusäänestyksissä ala näkymään mielenmuutos Kokoomuksen johtajuuksista.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Suomea johtaa enemmistöhallitus, eduskuntavaalit käydään seuraavan kerran vuoden 2027 keväällä.
Silloin tulee monet kansanedustajat saamaan potkut jos ei suunta muutu.
Eduskuntavaaleissa ratkaistaan toki eduskunnan kokoonpano, mutta kannatuslukemat kertovat mihin suuntaan ne vaalit tulee menemään. Aikaa on toki vielä muuttaa suhtautumista, jotta saisi enemmän kannatusta.
Kohta tulee eduskuntakauden puoliväli vastaan ja viimeistään silloin pitäisi kaivaa taskusta ne kansaa miellyttävämmät toimet esiin jotta ei eduskuntajakkara alkaisi liikaa heilumaan.
Lisäksi, kun kannatuslukemat riittävästi alenee, on se jo selvä merkki sille että meneillään oleva eduskuntakausi voi myös katketa lyhyeen. Jos kannatuslukemissa iso muutos, silloin tullaan menemään eduskuntavaalien kautta, uudesta hallituksesta ei neuvotella enää vanhojen kannatuslukemien perusteella.
Tämä tarkoittaa sitä, että Orpon hallituksella ei ole varaa tehdä virheitä eikä ole myöskään varaa laiminlyödä välikysymyksiin vastaamista siten että vastaus tyydyttää.
Sitähän se demokratia on, vaaleissa kansa voi äänestää uudet edustajat.
Toisaalta demokratian heikkous, kansan miellyttämisellä ei tämä maa nouse suosta.
Suomea johtaa keinotekoinen enemmistöhallitus, koska kansa ei tätä enemmistöä antanut vaaleissa, vaalijärjestelmä vaan tuotti tuon sairaan tuloksen, jossa vähemmän ääniä saanut sai enemmän kansanedustajia eduskuntaan.
Jos maan suosta nostaminen vaatii että vähemmistön pitää saada valta ja että tehdään toimia jotka ei miellytä kansaa tai ovat jopa lainvastaisia toimia, niin ei se maa suosta todellakaan nouse niin.
Maa nousee suosta vasta sitten kun eduskuntakin sopeutuu niihin omiin velvollisuuksinsa, siellä on kyettävä tekemään yhteistyötä, eikä kehitellä toimia joilla ajetaan vain omia asioita.
Ehkä riittävän suuret menoleikkaukset eduskunnassakin olisi tarpeen jotta korvien välit eduskunnassa alkaisi tuulettumaan paremmin?
Hyvää on se, että hallituksen taipale voi päättyä jo kesken hallituskauden, se on itse asiassa melko yleistä, mutta ainakin useimmiten ovat saaneet aikaan uuden hallituksen ilman uusia eduskuntavaaleja.
Nimenomaan kansa antoi edellisissä vaaleissa tälle hallitukselle mandaatin.
Niinhän se on, mutta kelan rahoilla elävä punikki tai matu ei sitä ymmärrä? Tosin SFP lähtee hallituksesta jonkun keksityn syyn takia, kun luulevat että kukaan ei muista millaisia lampaita ovat? Kaikki käy kunhan ei ruotsinkielisten etuja ei poisteta.
kertaa vaalien äänestysprosentti 0.719 = 30.9 %.
Ei tosiaankaan voida sanoa että kannatus on 50% jos äänestäneitä on esim. 10%, silloin kannatus on 5 %.
Äänestysprosentti ei myöskään ole ainoa asia mikä vaikuttaa, vaan myös se, että äänestysprosentin suuruus vaikuttaa myös äänien jakautumiseen, esim. matala äänestysprosentti tarkoittaa sitä että suurempi osa niistä äänestäjistä äänestää Kokoomusta. Heillä on varaa kruisailla laatuautoillaan huonollakin kelillä äänestyspaikalle.
Nämä ovat kuitenkin asioita, joissa äänestäjilläkin on oma vastuunsa, eli jos ei halua vaivaa nähdä äänestääkseen jotain, niin sekin on tavallaan äänestäjän oma valinta.
Juuri näin, paitsi usassa, siellä köyhillä asuinalueilla on niin vähän äänestyspaikkoja, että joutuu jonottamaan 10 tuntia päästäkseen äänestämään, ei jaksa.
Kokoomuslaisille äänestäminen on ääri-isänmaallinen velvollisuus.
Köyhillä kun ei ole maata, ei ole velvollisuuksiakaan, äänestämällä köyhät voisivat kuitenkin joukko-vaikuttaa asioihinsa, 40 % äänestäneistä, jotka eivät nyt äänestä, on Suomen suurin puolue, joka äänestäessään äänestäisi vasemmistoa. Siksi äänestämään!
On vähän hullunkurista sekoittaa ahneus ja vallanhimo isänmaallisuuteen, mutta muutoin olet aivan oikeassa.
Äänestäjien pitäisi äänestää, erityisesti kaikkien heidän joiden etuja tyypillisesti ajaisi paremmin vasemmistoon kallellaan olevat puolueet.
Aina kannattaa oma äänensä käydä antamassa, usein sanotaan että äänestäminen ei vaikuta, no, eihän se vaikuta jos ei äänestä. Vaikutusta tulee kyllä kun riittävän moni käy äänestyskopilla.
Yhdysvaltojen historiassa on monin eri tavoin yritetty estää koko kansan äänestäminen, tai jopa tehty niin että annettu ääni ei ole saman arvoinen kuin jonkin rikkaan valkoisen väestönosan antama ääni.
Kyllä se ainakin on ihan toteennäytettyä että pelkästään rikkaiden etuja ajamalla ei saada aikaan kovinkaan hyvin toimivaa yhteiskuntaa, vaan pikemminkin maan sisäistä jakautumista, jopa asuinalueet erotellaan muureilla ja piikkilangoilla toisistaan jotta rikkaat voivat elää omassa dystopiassaan.
Suomessa demokratia toimii sentään kohtalaisen hyvin, se on myös rikkaan etu kun voi liikkua vapaasti kaikkialla Suomessa ilman ongelmia turvallisuudesta. Säästyy paljon kustannuksia kun ei tarvitse rahoittaa muureja ja 24/7-turvallisuuspalveluita ja luodinkestäviä autoja.
Valtaosa persujen kansanedustajista joutuu etsimään uusia töitä.
Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen.
Punikkien kannatus 33% ei voi kuin hekotella.
Miksi enää äänestää kun ei ole vaihtoehtoja, tai ihan sama mitä puoluetta tai ketä äänestäö niin sillä ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Tärkeintä olisi saada mamukiimaiset pihalle, vaikka tuskin sekään globaalia agendaa hidastaisi.
Olis paljon kivempi, jos keskityttäs aina juhlimaan vaan omien menestymistä eikä keskityttäs muiden epäonnistumisiin. Se on ikävä piirre tässä vihervasemmistossa. Erikoinen negatiivinen tapa juhlia, lyödään lyötyä.
Tää on sama, kuin aina toivotaan että ihan sama kuka voittaa jääkiekossa, kun se ei kuitenkaan ole suomi, ettei Ruotsi voittais.
Jos vähän asioita katsois positiivisemman kautta maailma olis paljon parempi. Tässäkin vois ihan hyvin juhlia, että opposition kannatus on yli 50 %.
Sairaaksi olette saaneet ajatusmaailman suomessa, kunnon vasemmistoajattelua.
Näin siinä sitten käy kun rahan ilmaisjakelun sijaan taloutta tasapainotetaav.
Ei miellytä työnvieroksujia,