Kannibaalikapitalismin voittokulku

Kun kyky voiton muodostukseen laskee ja talouskasvun ylläpito onnistuu vain runnomalla ja riistolla monet teoreetikot ovat jo puhuneet "paluusta 1800-luvulle". Yksi selvästi käynnissä oleva mutaatio on kapitalismin kannibalisoituminen, muuttuminen itse itseään syöväksi.

Finanssikapitalismi ei investoi tuotantoon, vaan virtuaalisiin rahavälineisiin, loisien kokonaan aineellisen tuotannon päällä. Finanssikapitalismi tarvitsee voittoja, jotka ovat "normaalissa" tuotannossa saavuttamattomia, siis voittoprosentteja ja tuotto-odotuksia, jotka ovat paljon suurempia. Tämä on yksi syy nykyisen finanssikapitalismin tuholuonteeseen; finanssikapitalismi tarvitsee ja saa parempia tuottoja kierrosta eikä siksi ole kiinnostunut investoimaan tuotantoon. Sama syy kertoo osaltaan miksi pankkien huima, historiallisesti ainutkertaisen kokoinen tukeminen vuoden 2008 jälkeen (tuhansilla miljardeilla) ei ole elvyttänyt reaalitaloutta.

Mutta vielä karmivampaa on "katabolinen" tai "kannibalistinen" kapitalismi, joka saa tuottonsa tuotannon edellytysten tuhoamisesta, siis tulevan tuotannon edellytysten heikentymisestä esimerkkinä vaikkapa yritykset, jotka ostavat toisia voitollisia firmoja ja likvidoivat ne. Samaan tapaan kasvukykynsä menettänyt kapitalismi saa voittonsa nappaamalla olemassaolostaan kamppailevia firmoja, myymällä ne paloina, likvidoimalla varallisuuden, irtisanomalla työvoiman ja jättämällä eläkkeet ja muut sitoumukset maksamatta. Kaikki, mikä irti saadaan myydään paloina, ei tuotannon, vaan lyhytnäköisen voiton nimissä. Tästä on Suomessakin paljon hyviä esimerkkejä.

Kaikenlainen vyönkiristys ja talouskuri -politiikka tukee katabolista kapitalismia antamalla mahdollisuuksia yksityistämiselle ja nopeille voitoille, samalla tuhoten kysynnän ja hyvinvoinnin, joka voisi tuottaa markkinoita kapitalistiselle tuotannolle.
0166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun kyky voiton muodostukseen laskee ja talouskasvun ylläpito onnistuu vain runnomalla ja riistolla monet teoreetikot ovat jo puhuneet "paluusta 1800-luvulle". Yksi selvästi käynnissä oleva mutaatio on kapitalismin kannibalisoituminen, muuttuminen itse itseään syöväksi.

Finanssikapitalismi ei investoi tuotantoon, vaan virtuaalisiin rahavälineisiin, loisien kokonaan aineellisen tuotannon päällä. Finanssikapitalismi tarvitsee voittoja, jotka ovat "normaalissa" tuotannossa saavuttamattomia, siis voittoprosentteja ja tuotto-odotuksia, jotka ovat paljon suurempia. Tämä on yksi syy nykyisen finanssikapitalismin tuholuonteeseen; finanssikapitalismi tarvitsee ja saa parempia tuottoja kierrosta eikä siksi ole kiinnostunut investoimaan tuotantoon. Sama syy kertoo osaltaan miksi pankkien huima, historiallisesti ainutkertaisen kokoinen tukeminen vuoden 2008 jälkeen (tuhansilla miljardeilla) ei ole elvyttänyt reaalitaloutta.

Mutta vielä karmivampaa on "katabolinen" tai "kannibalistinen" kapitalismi, joka saa tuottonsa tuotannon edellytysten tuhoamisesta, siis tulevan tuotannon edellytysten heikentymisestä esimerkkinä vaikkapa yritykset, jotka ostavat toisia voitollisia firmoja ja likvidoivat ne. Samaan tapaan kasvukykynsä menettänyt kapitalismi saa voittonsa nappaamalla olemassaolostaan kamppailevia firmoja, myymällä ne paloina, likvidoimalla varallisuuden, irtisanomalla työvoiman ja jättämällä eläkkeet ja muut sitoumukset maksamatta. Kaikki, mikä irti saadaan myydään paloina, ei tuotannon, vaan lyhytnäköisen voiton nimissä. Tästä on Suomessakin paljon hyviä esimerkkejä.

Kaikenlainen vyönkiristys ja talouskuri -politiikka tukee katabolista kapitalismia antamalla mahdollisuuksia yksityistämiselle ja nopeille voitoille, samalla tuhoten kysynnän ja hyvinvoinnin, joka voisi tuottaa markkinoita kapitalistiselle tuotannolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu