Sana-lehti, 21.6.1995
Teksti: Olli Karhi
Räjähdysonnettomuuden uhri Lauri Hallikainen:
Kävin kuoleman rajan takana ja minulle oli valtava pettymys, kun jouduin tulemaan takaisin.
Moni pelkää kuolemaa, kirkkaan valon ja lämmön ympäröimänä minä pelkäsin henkiin jäämistä, sotaharjoituksissa loukkaantunut Lauri Hallikainen sanoo.
Kovista kokemuksitaan huolimatta Hallikaisella on huumori herkässä. Hän on hyväntuulinen pohdiskelija, joka asettelee sanansa tarkasti. Vuonna 1982 Lauri oli yhdeksäntoista vuotias ja suorittamassa asevelvollisuuttaan. Rovajärven sotaharjoituksissa hän oli raskaan kranaatinheittimen lataaja, kun sattui inhimillinen erehdys.
”Yhtäkkiä näin kirkkaan välähdyksen ja kuulin terävän rysähdystä muistuttavan äänen. Sen jälkeen näin elämäni kuin filminauhalta pikakelauksena. Sitten jokin suunnattoman paha voima alkoi vetää minua puoleensa. Samalla tunsin etten ollut omassa ruumiissani, vaan sen ulkopuolella. Hätäännyin hirveästi ja minut valtasi pakokauhu ja pelko siitä, mihin olen menossa.
Muistin vanhempieni neuvon: Hädän hetkellä huuda avuksesi Jeesusta. Tartuin tähän toivoon kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Heti kun olin sanonut Jeesuksen nimen, minut ympäröi valtava kirkkaus ja rauhallinen, hyvä olo. Sitä tunnetta ei pysty mitenkään kuvailemaan. Mitään vastaavaa en ole kokenut koko maallisen elämäni aikana.”
Kirkas hahmo odotti rajan takana
”Kun paha oli päästänyt otteensa minusta, näin vasemmalla hyvin kirkkaan hahmon. Hahmo sädehti ja valaisi niin kirkkaana, etten erottanut yksityiskohtia. Mitenkä kuvaisin sitä valoa, Lauri miettii ja on hetken hiljaa. Vaikka se oli valtavan kirkas, se ei häikäissyt eikä jättänyt varjoja. Sen lisäksi se oli lämmin ja minusta tuntui aivan kuin kokemani hyvä olisi tulvinut tästä kirkkauden lähteestä. Hahmon oikealla puolella näin suuret, kallioon hakatut kirjaimet ”Jeesus”. Tekstin alapuolella huomasin kaksi hahmoa, jotka tunnistin neljän vuoden ikäisenä kuolleeksi Eero-veljekseni ja kaksikymmentä vuotiaana menehtyneeksi Elli-sisarekseni. Heillä ei ollut fyysistä olemusta, vaan paljon kauniimpi ylösnousemusruumis. He olivat aivan kuin enkelihahmoja ja heistä loisti täydellinen onni. Näin heti että heidän oli hyvä olla.
Pian tämän jälkeen minut palautettiin takaisin tähän maailmaan. Tulin osittain tajuihini ja jotenkin kaukaisesti ymmärsin, että olin joutunut vakavaan onnettomuuteen. Käteni olivat puutuneet enkä pystynyt liikuttamaan niitä. Joka puolella oli pimeää, vaikka tiesin että silmäni olivat auki. Kuulin ja tunsin, että minua yritätetään auttaa, mutta siitä huolimatta hätäännyin. Halusin takaisin siihen hyvään, josta minut oli palautettu. En pelännyt kuolemaa, vaan pelkäsin hnkiin jäämistä.”
Harva ihminen saa nähdä taivaan
Lauri ei tiedä, kuinka paljon aikaa kului ennen kuin hänet saatiin siirretyksi Rovajärven maastosta Rovaniemen keskussairaalaan. Joka tapauksessa tuskat olivat tuona aikana niin kovat, että niiden muisteleminenkin näyttää tekevän kipeää.
”Jossain vaiheessa sain kipulääkettä ja ambulanssissa vajosin tajuttomuuteen. Sairaalassa minulle tehtiin neljätoista tuntia kestänyt leikkaus. Paljon ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Kasvojeni ja käsieni lähellä räjähtänyt kranaatti oli vienyt näköni ja melkein kaikki sormeni.”
Lauri oli sairaalassa yhteen menoon puoli vuotta. Sen jälkeen hän oli hoidettavana lyhyempiä jaksoja niin, että onnettomuuden aiheuttamaa sairaalassaoloa kertyi kaikkiaan kaksi vuotta. Sinä aikana hänelle tehtiin kaksikymmentäkaksi leikkausta.
”Tiedän että maallisen mittarin mukaan minun pitäisi olla hyvin katkera ja vihainen, mutta en ole. En myöskään syytä ketään. Onnettomuus johtui inhimillisestä erehdyksestä, ei ampuja tahalleen laukaissut karanaattia sillä hetkellä, kun olin lataamassa uutta. Olen onnellinen että olen saanut elää näin rikkaan elämän, vain harva ihminen saa elämänsä aikana kokea taivaan kirkkauden. Sen rinnalla sokeus ja vammaisuus eivät ole suuria murheita. Se, mitä minulle näytettiin, on jo kolmentoista vuoden ajan ollut minulle valtava voimanlähde. Kokemus rajan takana käymisestä ja Kristuksen kohtaaminen siellä ovat kaiken yläpuolella.
Olen kiitollinen vanhemmilleni kristillisestä kasvatuksesta ja niistä neuvoista, joita olen lapsena saanut. Arvokkain perintö, jonka vanhemmat voivat lapsilleen antaa, on opettaa heidät turvautumaan Jumalaan ja tuntemaan Jeesus, johon voi turvautua, olivatpa murheet pieniä tai suuria. Ilman vanhempieni neuvoja en olisi osannut huutaa hädässäni avuksi Herraani.
Se mitä koin ja näin heti onnettomuuden jälkeen ei ole mitään mielikuvituksen tuotetta. Tiedän varmasti, että olen saanut tuntea esimakua taivaan ihanuudesta, Lauri Hallikainen sanoo.”
Teksti: Olli Karhi
Räjähdysonnettomuuden uhri Lauri Hallikainen:
Kävin kuoleman rajan takana ja minulle oli valtava pettymys, kun jouduin tulemaan takaisin.
Moni pelkää kuolemaa, kirkkaan valon ja lämmön ympäröimänä minä pelkäsin henkiin jäämistä, sotaharjoituksissa loukkaantunut Lauri Hallikainen sanoo.
Kovista kokemuksitaan huolimatta Hallikaisella on huumori herkässä. Hän on hyväntuulinen pohdiskelija, joka asettelee sanansa tarkasti. Vuonna 1982 Lauri oli yhdeksäntoista vuotias ja suorittamassa asevelvollisuuttaan. Rovajärven sotaharjoituksissa hän oli raskaan kranaatinheittimen lataaja, kun sattui inhimillinen erehdys.
”Yhtäkkiä näin kirkkaan välähdyksen ja kuulin terävän rysähdystä muistuttavan äänen. Sen jälkeen näin elämäni kuin filminauhalta pikakelauksena. Sitten jokin suunnattoman paha voima alkoi vetää minua puoleensa. Samalla tunsin etten ollut omassa ruumiissani, vaan sen ulkopuolella. Hätäännyin hirveästi ja minut valtasi pakokauhu ja pelko siitä, mihin olen menossa.
Muistin vanhempieni neuvon: Hädän hetkellä huuda avuksesi Jeesusta. Tartuin tähän toivoon kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Heti kun olin sanonut Jeesuksen nimen, minut ympäröi valtava kirkkaus ja rauhallinen, hyvä olo. Sitä tunnetta ei pysty mitenkään kuvailemaan. Mitään vastaavaa en ole kokenut koko maallisen elämäni aikana.”
Kirkas hahmo odotti rajan takana
”Kun paha oli päästänyt otteensa minusta, näin vasemmalla hyvin kirkkaan hahmon. Hahmo sädehti ja valaisi niin kirkkaana, etten erottanut yksityiskohtia. Mitenkä kuvaisin sitä valoa, Lauri miettii ja on hetken hiljaa. Vaikka se oli valtavan kirkas, se ei häikäissyt eikä jättänyt varjoja. Sen lisäksi se oli lämmin ja minusta tuntui aivan kuin kokemani hyvä olisi tulvinut tästä kirkkauden lähteestä. Hahmon oikealla puolella näin suuret, kallioon hakatut kirjaimet ”Jeesus”. Tekstin alapuolella huomasin kaksi hahmoa, jotka tunnistin neljän vuoden ikäisenä kuolleeksi Eero-veljekseni ja kaksikymmentä vuotiaana menehtyneeksi Elli-sisarekseni. Heillä ei ollut fyysistä olemusta, vaan paljon kauniimpi ylösnousemusruumis. He olivat aivan kuin enkelihahmoja ja heistä loisti täydellinen onni. Näin heti että heidän oli hyvä olla.
Pian tämän jälkeen minut palautettiin takaisin tähän maailmaan. Tulin osittain tajuihini ja jotenkin kaukaisesti ymmärsin, että olin joutunut vakavaan onnettomuuteen. Käteni olivat puutuneet enkä pystynyt liikuttamaan niitä. Joka puolella oli pimeää, vaikka tiesin että silmäni olivat auki. Kuulin ja tunsin, että minua yritätetään auttaa, mutta siitä huolimatta hätäännyin. Halusin takaisin siihen hyvään, josta minut oli palautettu. En pelännyt kuolemaa, vaan pelkäsin hnkiin jäämistä.”
Harva ihminen saa nähdä taivaan
Lauri ei tiedä, kuinka paljon aikaa kului ennen kuin hänet saatiin siirretyksi Rovajärven maastosta Rovaniemen keskussairaalaan. Joka tapauksessa tuskat olivat tuona aikana niin kovat, että niiden muisteleminenkin näyttää tekevän kipeää.
”Jossain vaiheessa sain kipulääkettä ja ambulanssissa vajosin tajuttomuuteen. Sairaalassa minulle tehtiin neljätoista tuntia kestänyt leikkaus. Paljon ei kuitenkaan ollut tehtävissä. Kasvojeni ja käsieni lähellä räjähtänyt kranaatti oli vienyt näköni ja melkein kaikki sormeni.”
Lauri oli sairaalassa yhteen menoon puoli vuotta. Sen jälkeen hän oli hoidettavana lyhyempiä jaksoja niin, että onnettomuuden aiheuttamaa sairaalassaoloa kertyi kaikkiaan kaksi vuotta. Sinä aikana hänelle tehtiin kaksikymmentäkaksi leikkausta.
”Tiedän että maallisen mittarin mukaan minun pitäisi olla hyvin katkera ja vihainen, mutta en ole. En myöskään syytä ketään. Onnettomuus johtui inhimillisestä erehdyksestä, ei ampuja tahalleen laukaissut karanaattia sillä hetkellä, kun olin lataamassa uutta. Olen onnellinen että olen saanut elää näin rikkaan elämän, vain harva ihminen saa elämänsä aikana kokea taivaan kirkkauden. Sen rinnalla sokeus ja vammaisuus eivät ole suuria murheita. Se, mitä minulle näytettiin, on jo kolmentoista vuoden ajan ollut minulle valtava voimanlähde. Kokemus rajan takana käymisestä ja Kristuksen kohtaaminen siellä ovat kaiken yläpuolella.
Olen kiitollinen vanhemmilleni kristillisestä kasvatuksesta ja niistä neuvoista, joita olen lapsena saanut. Arvokkain perintö, jonka vanhemmat voivat lapsilleen antaa, on opettaa heidät turvautumaan Jumalaan ja tuntemaan Jeesus, johon voi turvautua, olivatpa murheet pieniä tai suuria. Ilman vanhempieni neuvoja en olisi osannut huutaa hädässäni avuksi Herraani.
Se mitä koin ja näin heti onnettomuuden jälkeen ei ole mitään mielikuvituksen tuotetta. Tiedän varmasti, että olen saanut tuntea esimakua taivaan ihanuudesta, Lauri Hallikainen sanoo.”
Vastaukset 36
Vanhimmat
Hyvin moni muukin on kertonut samankaltaisista kokemuksista kun ovat olleet
"kuolleina"
On tärkeää, että lapset kastetaan heti Kolmiyhteisen Pyhän Jumalan Nimeen!
Joten heillä on aina Kolmiyhteisen Pyhän Jumalan suoja ympärillään!
Harva Suomessa ymmärtää kun viettää Nimipäiväänsä, että se on hänen Kasteensa muistopäivä!
Hätäkaste ei ole Raamatussa.
Usko ei ole taikauskoa, eikä kaste ole taikakalu.
Yliluonnolliseen usko on taikauskoa.
Eipä niin. Jeesus on todellisuutta ja Vapahtaja.
Hurja tapaus.
Sadut ja tarinat ovat yleensä hurjia.
Kuolemanrajakokemus voi olla totaalisen muutoksen aiheuttava ilmiö. Siitäkin huolimatta, että se on vain mielessä tapahtuva ilmiö.
Paljon enemmän kuin mielessä tapahtuva.
27 minuuttia kuolleena oli mies jonka tapauksesta TV7 juuri esitti uusinnan.
Kurikassa kesken kädenvääntökilpailun sydän pysähtyi.
Sairaalassa lapset olivat jo koolla viimeisiä jäähyväisiä jättämässä.
Silloin kuolleen kylmä kroppa alkoi lämmetä ja hän heräsi henkliin.
Nopeapa oli matka kädenvääntökisoista sairaalan vuoteelle. Ja sukukin ehdittiin hoitaa paikalle alle puoleen tuntiin :)
Kauimpana kilpailupaikasta oli vaimo, jolle paikakunnalla olleet lapset välittivät netistä lukemansa uutisen.
Aki Kangasmäi on nimensä
https://www.tv7.fi/arkki/isannan-poydassa/vieraana-aki-kangasmaki-osa-2-2_p91164/
Uutinen siis ehti nettiinkin alle puolessa tunnissa? Vau.
Hieno tarina. Samanlaisia kokemuksia on jonkun verran. Tuo on niin hienoa ja myös täysin totta. Kaikkea hyvää!
Hän ei kuollut vaan oli elossa ja hourasi.
Kiva ettei syyttänyt sitä ampujaa omasta virheestään.
Putken pitää olla tyhjä, ennen kuin lataaja voi sen uudelleen ladata…
Uskovaiset eivät ikinä ota vastuuta omasta tekemisestään… kaikkihan on sen luojan käsissä…
Selvästi helluntalaisten propagandaa. "Eivät kaikki jotka hokevat Herra, Herra pääse taivaaseen".
Kukahan oli nakutellut Jeesus tekstin kallioon?
Jos siellä ollaan ilman fyysistä kehoa olevis henkiolentoja niin eipä taida taltta ja vasara pysyä hyppysissä.
Suomeksiko oli "Jeesus". Teksti pitäisi olla "jesus'
Haiskahtaa uskovaisten propagandalta.
https://www.tv7.fi/arkki/kuolleista-heratetty_p69853/
Toinen tapus, nyt Siilijärveltä,
Täyttä sontaa koko juttu.
Tätä arvokasta kokemusta ei kerrottukaan niitä varten jotka suostuvat mielellään että pahuus vetää heidät ikuiseen syvyyteen kun lähtevät ruumiistaan.
Vaan tämä kerrottiin niitä varten jotka haluavat että se ikuisen hyvyyden lähde Persoona pelastaa heidät äärettömään onnellisuuteen taivaaseen.
Nimi on siis JEESUS.
Ihminen voi nähdä häkyjä ja kuulla harhoja silloin kun kuolemanprosessi on meneillään. Kestää jonkin aikaa kunnes lamppu sammuu lopullisesti.
Seliseli.
Harhoissa ei näy hyvyyden lähde Persoona.
Harhoissa näkyy hahmoja mutta ei mitän onnellisuutta tai kirkkautta.
Sitä paitsi se on joissakin kokeissa todistettu ettei aivoissa tapahtunut sähkövirtaa kuolleena ja silloin ei myöskään näe harhoja.
Mutta toki vain usko pelastaa joten ei tarvitse uskoa jos ei halua pelastua. Totuus ei kuitenkaan katoa vaikka siihen ei uskoisikaan. Eikä helvetti ole olemassa vain jos siihen uskoo.
Sielu menee joka tapauksessa johonkin riippumatta uskooko mihinkään vai ei.
Aivot toimivat vielä noin 15 min kuoleman julistamisen jälkeen joten ne voivat prosessoida monenlaisia asioita kuten kuuloaistia. Siinä ajassa ehtii nähdä jo vaikka mitä.
Jätkä oli jo haamu mutta tuli back? Just.
Kiukkuajat raivoaa: Ei saa olla totta! EI! EIII!!
Raivoajat vihaa hyvyyttä eli Jeesusta.
Mutta jopa muslimit ovat nähneet Jeesuksen vaikka ovat kristittyjä jahdanneet.
Valinta on täysin vapaa mihin haluaa päätyä kuoleman jälkeen.
Kertomuksen mies sai palata elämään koska huusi Jeesusta pelastajaksi. Valinta tulee kuitenkin tehdä maanpäällä. Ilman Jeesusta hänkin olisi mennyt sinne syvyyteen.
Kuolemanrajakokemus on vain mielessä tapahtuva ilmiö. Se voi kokemuksena olla valtava, mutta mitään yliluonnollista siinä ei ole. Mitään sielua ei irtoa kehosta, eikä ihminen ole kehonsa ulkopuolella, sillä kaikki tällaiset kuvitelmat ja uskomukset on vain kuolevan ihmisen mielessä koettuja asioita. Myöskään kertomuksia, jotka on pelkkää tekstiä tai puhuttua sanaa, ei ole syytä automaattisesti pitää totena, eikä varsinkaan kaverilta kuultua.
Hauskoja nää satuiilijat kun ihan pokkana olettavat että lukija uskoo heidän mielipiteitään.
Ihanko hatusta keksit "varman" näkemyksesi?
Teidän ainoa motiivinne on pahuus viedä toivo niiltä jotka kysyvät "miksi olemme olemassa".
Mutta kosto tulee niille jotka estävät lapsia pelastumasta.
Matteus
8:14 Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.
Jos kadotusta ei olisi ei myöskään Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla meidän rangaistuksen sijaiskärsinjänä.
Nämä lienevät henkilöiden omia todistuksia.
Jos kukaan henkilö ei kykene mitään todistamaan niin turhaan niitä kutsutaan maallisiinkaan oikeuksiin selittämään satuja.
Kurikan tapauksessa ensihoito oli paikalla ja varmaan asiakirjoihin jäi selostus.
Siilinjärveltä näytettiiin lehtikirjoituksia ja taaskin uskon lääkintähenkilökunnan raportoineen kaiken
Molemmista selviäisi paljon katsomalla puolituntiset ohjelmat.
Miten tuo kaikki käy yhteen raamatun tekstien kanssa? Ei sinne taivaaseen livahdeta heti. Viimeisenä päivänä vasta herätetään kuolleet ja valitaan mihin kukin joutuu.
Ei hihhulien hilpeissä houreissa koskaan ole mitään järjellistä logiikkaa.
Näkeehän sen tämänkin ketjun hihhuliviesteistä, että hourivat kaukana kaukana todellisuuden tuolla puolen
Jeesus sanoi viereisellä ristillä olevalle: Tänänpäivänä tulet olemaan kanssani paratiisissa. En muista ihan tarkkaa sanamuotoa, mutta jotenkin noin.