Demarit kouluttaa työttömiä maistereita.

Demarin epärealistinen unelma kaikkien koulutuksesta tohtoreiksi,lääkäreiksi,maistereiksi,jne.
Hoitoala tai teollisuus ei kelpaisi työpaikaksi,vaan niihin haetaan ulkomailta työntekijöitä.
Nyt työtön kouluttautunut vesiheinän tutkija on lähes varmasti ikuisesti työtön,masennuslääkkeitä napostellen kotona työttömyystuella.
Liika ylikoulutus aloille jotka ei työllistä tai ei ole olemassa koko työpaikkoja,on järjetöntä valtion varojen tuhlausta.
Teollisuus huutaa työvoimaa joka makaa hienoilla titteleillä kortistossa nenää nyrpistellen.
Missä järki?
Nykyiset teollisuustyöpaikat on hyviä työpaikkoja,siinä missä muut työ ja töitä on mielenkiintoinen valikoima eri firmoissa.
Demarit suosivat työttömyyttä ja ihmisen ikuista opiskelua,mielellään 40 vuoden ikään saakka.
19314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Parempi on olla kouluttamaton persu.Ei koulutus kannata.Eduskuntaan pääsee töihin jos ei muualle kelpaa.Miksi siis hankkia sivistystä.

Äänestä

Kouluttautuminen on jokaisen omassa taskussa, ei demareitten. Serkkunikin lähti aikoinaan lukemaan taideaineita ja filosofiaa. Sai sitten tuta, ettei niillä eväillä ollut työmarkkinoille asiaa. Luki sitten sosionomiksi ja nyt erikoistuu sosiaalipuolelle. Ja on todella omalla alallaan.

Äänestä

Demarit suosivat ikuista kouluttautumista,ilman että valmistuu käytännössä mihinkään.
Demareiden yksi vaalivankuminen on lisää koulutukseen rahaa ja esim.ammattikoulujen koulutustaso on ajettu niin alas ettei koulusta tuleva pysty töihin ennenkuin yrittäjä kouluttaa uusiksi.
Tästä ovat yrittäjät puhuneet monet kerrat,kuuroille korville.

Äänestä
  • Eikö ole hallituksen vaatimus, että ihmiset tekevät työtä leipänsä eteen? Minun mielestäni klo 15:56:16 kirjoitus oli hyvä esimerkki siitä, ettei taivaanrannanmaalarin "koulutuksella" jäädä makoilemaan.

    Minun jälkikasvustani yksi oli miltei kymmenen vuotta kaupassa tekemässä sekalaisia töitä, sai tarpeekseen ja hakeutui AMK-opintoihin. Hän valmistuu piakkoin sairaanhoitajaksi ja on innoittanut muitakin sopivia henkilöitä opiskelemaan samaa alaa. Ne, jotka voivat, ovat lähteneetkin. Kaikki eivät voi taloudellisen tilanteensa, perhe, asuntolaina jne. tekemään samaa ratkaisua, kun aikuiskoulutustuki lakkautettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eikö ole hallituksen vaatimus, että ihmiset tekevät työtä leipänsä eteen? Minun mielestäni klo 15:56:16 kirjoitus oli hyvä esimerkki siitä, ettei taivaanrannanmaalarin "koulutuksella" jäädä makoilemaan.

    Minun jälkikasvustani yksi oli miltei kymmenen vuotta kaupassa tekemässä sekalaisia töitä, sai tarpeekseen ja hakeutui AMK-opintoihin. Hän valmistuu piakkoin sairaanhoitajaksi ja on innoittanut muitakin sopivia henkilöitä opiskelemaan samaa alaa. Ne, jotka voivat, ovat lähteneetkin. Kaikki eivät voi taloudellisen tilanteensa, perhe, asuntolaina jne. tekemään samaa ratkaisua, kun aikuiskoulutustuki lakkautettiin.

    "Eikö ole hallituksen vaatimus, että ihmiset tekevät työtä leipänsä eteen? "

    Tarkoitat siis nykyisen hallituksen vaatimus, EI äärivihervasudemujen, jotka viimeisimmässä puoluejohtaijien vaalitentissä ilmaisivat puolueensa kannan kysymykseen: saako terve ihminen elää pelkän sosiaaliturvan varassa, ilman tyvelvoitetta, johon AnttiL, MinjaK ja SohviV vastasivat SAA ELÄÄ!! No, viime vaalien tulos kertoo omaa karua kieltään, kun kannatus nousi kaikilla noilla kolmella rajusti!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nykyisen hallituksen vaatimus on, että ihmiset tekevät työtä leipänsä eteen samalla kun Orpo ja Purra tekevät leipänsä eteen sitä että työpaikkoja olisi päivä päivältä vähemmän ja vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Eikö ole hallituksen vaatimus, että ihmiset tekevät työtä leipänsä eteen? "

    Tarkoitat siis nykyisen hallituksen vaatimus, EI äärivihervasudemujen, jotka viimeisimmässä puoluejohtaijien vaalitentissä ilmaisivat puolueensa kannan kysymykseen: saako terve ihminen elää pelkän sosiaaliturvan varassa, ilman tyvelvoitetta, johon AnttiL, MinjaK ja SohviV vastasivat SAA ELÄÄ!! No, viime vaalien tulos kertoo omaa karua kieltään, kun kannatus nousi kaikilla noilla kolmella rajusti!!!!

    Kerrotko missä välissä muut kuin Koskela ovat jotain tuon tapaista sanoneet?

    Äänestä

Sivistystä ei ole, olla kouluja käynyt ikuisesti työtön.
On jo monet kerrat todettu,että esim. taidealoille yms.on koulutettu ihmisiä jo monen pienen maan tarpeet.
Työttömiä lähes kaikki.

Äänestä

Demarin ikä ei riitä maisterin koulutukseen.

Äänestä
  • Auts noita sanojasi... Minun työmaallani on monia demareita ja olemme miltei järjestään valmiita maistereita. Nyt et tiedä, mistä puhut vaan olet kouluja käymätön PS-puolueeseen kuuluva.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Auts noita sanojasi... Minun työmaallani on monia demareita ja olemme miltei järjestään valmiita maistereita. Nyt et tiedä, mistä puhut vaan olet kouluja käymätön PS-puolueeseen kuuluva.

    Koti on paikka, joka on elämän keskipiste. Koti on olemassa sitä varten, että lapsi saa kehittyä ja kasvaa rauhassa oman äidin hoidossa. Hän oppii elämää oman perheen parissa oikealla tavalla. Äiti on perheen sydän. Yhteiskunta on mätä, jos se ei toimi niin, että kannustaa ja ohjaa äitiä hoitamaan itse omia lapsiaan. Lapsi kokee elämänsä turvalliseksi oman äidin hoidossa ja oppii samalla, mitä on lähimmäisen rakkaus. Kirjanoppineet ja fariseukset ohjaavat yhteiskuntaa niin, että lapset viedään päiväkoteihin viettämään aikaa laumaelämään ja kasvamaan yhteiskunnan orjiksi työelämää varten. Olen käynyt 70 vuotisen elämänkoulun työelämässä, sekä joutunut viemään yhteiskunnan koululeireille lapseni aivopesuun. Elän pakkoyhteiskunnassa, jossa minulla ei ole ollut oikeutta kasvattaa lapsiani tavalla, jonka katson lapsen mielenterveydelle parhaimmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Auts noita sanojasi... Minun työmaallani on monia demareita ja olemme miltei järjestään valmiita maistereita. Nyt et tiedä, mistä puhut vaan olet kouluja käymätön PS-puolueeseen kuuluva.

    "Auts noita sanojasi... "

    Hyvä, että osui ja upposi... ihan yhtä luotettava oli tuo mielipide, kuin sinun vastineesi, mikä osoittaa ettet sinäkään mitään tiedä, vaikka muka olet maisteri.

    Äänestä

Kiitos Avaaja. Harvoin on mahdollista lukea noin selväkielistä ja vakavaa ruumiinavauslausuntoa.
Demarien hölmö idealismi wörkkii just tuolla mielettömällä tavalla.

Äänestä

Sosialismi perustuu käteen veronmaksajan taskussa. Sillä kouluttaudutaan elokapinalliseksi ja nelikymppiseksi Tampereen puna-opistossa. Työnantaja on riistäjä ja tuhottava ihminen. Kaikkea kaikille ilmaiseksi ja elintaso mamut mukaan kulutusjuhliinhomoilemaan!

Äänestä

"Demarin epärealistinen unelma kaikkien koulutuksesta"

Ei tuo nyt niin epärealistinen ole, esimerkiksi Italiassa jo yli puolet bussikuskeistakin on suorittanut korkeakoulututkinnon!!! Lisäksi kun ottaa huomioon, että maa on ns. nettosaaja!!

Äänestä

Joska poika lukisit Euroopan keskiarvoja korkeakoulutettujen määrissä, niin Suomi on alle keskiarvon ja laskusuunnassa ja sehän ei pienelle kansalle ole järkeä suunta. Tänne pitää saada ulkomailta koulutettua väkeä vetämään yrityksiä, sillä omin voimin ei enää olla onnistuttu nostamaan firmojen tehokkuutta muiden maiden tasolle ja esim. hallitukselle riittää kunhan otetaan lainaa ja annetaan rikkaille helppoa rahaa.

Äänestä

Tuo pitää muuten ihan paikkansa. Suomessa muutenkin koulutuksen taso ja opettajat ovat nykyisin ala-arvoisia. Olemme valahtaneet johonkin Namibia tasolle. Ei kai se motivoi hirveesti, kun saa liksaa vaikka kohta alkaa taas 3 kk loma täyspalkoilla.

Äänestä

Suomi on pieni kansa ja koulutus on ainoa tapa jolla pysymme kehityksen kelkassa ja pärjäämme kansainvälisessä kilpailussa, kaikki ovat tästä yhtä mieltä.
Nyt meillä on vaan niin huono hallitus joka tuhoaa maamme talouden ja yritykset menevät konkurssiin ennätystahtiin.

Äänestä

Ei voi kuin hämmästellä päivittäin kuinka tyhmiä ovat nämä Persujen kannattajat joita jostain syystä vieläkin löytyy?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Demarin epärealistinen unelma kaikkien koulutuksesta tohtoreiksi,lääkäreiksi,maistereiksi,jne.
Hoitoala tai teollisuus ei kelpaisi työpaikaksi,vaan niihin haetaan ulkomailta työntekijöitä.
Nyt työtön kouluttautunut vesiheinän tutkija on lähes varmasti ikuisesti työtön,masennuslääkkeitä napostellen kotona työttömyystuella.
Liika ylikoulutus aloille jotka ei työllistä tai ei ole olemassa koko työpaikkoja,on järjetöntä valtion varojen tuhlausta.
Teollisuus huutaa työvoimaa joka makaa hienoilla titteleillä kortistossa nenää nyrpistellen.
Missä järki?
Nykyiset teollisuustyöpaikat on hyviä työpaikkoja,siinä missä muut työ ja töitä on mielenkiintoinen valikoima eri firmoissa.
Demarit suosivat työttömyyttä ja ihmisen ikuista opiskelua,mielellään 40 vuoden ikään saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu