Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista. Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.
RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI
5
232
Vastaukset 5
- Anonyymi
Eikö se ole ihan sama mikä päivä on pyhä?
Eihän tuo Jumala tunnu puuttuvan mihinkään. Eikä millään tavalla.- Anonyymi
Sotaisat juutalaiset viettävät sapattia. Tälläkin hetkellä he tappavat päivittäin niitä, jotka ovat heidän mielestään vääräuskoisia ja viettävät toista päivää pyhänään.
Sellaisia ne mielikuvitusjumalat ovat ja niiden palvelijat.
Haluavat aina haastaa riitaa keksimällä syitä riidan haastamiseen.
Ei saa syödä sitä tai toista. Ei saa viettää pyhäpäivää silloin, kun mieli tekee. Ei saa osoittaa rakkautta vastakkaista sukupuolta kohtaan vasta kun pappi tai pastori on sanonut aamenen.
jne. Niitä sääntöjä ja opinkohtia adventisteillakin on 28 kpl.
Siihen vielä lisätään ne kirjoittamattomat säännöt.
Kristinusko ei ole terveellä pohjalla lainkaan, vaan se on sairas uskonto, joka aiheuttaa mielisairauksia ja masennusta, Sen näkee jo niiden adventistien naamasta, jotka kokoontuvat lauantaiaamuna yhteen. Murjottavia, ilottomia ja omahyväisiä paskiasiahan ne ovat. Eivät mitään muuta. Ovat jumalansa kuvia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotaisat juutalaiset viettävät sapattia. Tälläkin hetkellä he tappavat päivittäin niitä, jotka ovat heidän mielestään vääräuskoisia ja viettävät toista päivää pyhänään.
Sellaisia ne mielikuvitusjumalat ovat ja niiden palvelijat.
Haluavat aina haastaa riitaa keksimällä syitä riidan haastamiseen.
Ei saa syödä sitä tai toista. Ei saa viettää pyhäpäivää silloin, kun mieli tekee. Ei saa osoittaa rakkautta vastakkaista sukupuolta kohtaan vasta kun pappi tai pastori on sanonut aamenen.
jne. Niitä sääntöjä ja opinkohtia adventisteillakin on 28 kpl.
Siihen vielä lisätään ne kirjoittamattomat säännöt.
Kristinusko ei ole terveellä pohjalla lainkaan, vaan se on sairas uskonto, joka aiheuttaa mielisairauksia ja masennusta, Sen näkee jo niiden adventistien naamasta, jotka kokoontuvat lauantaiaamuna yhteen. Murjottavia, ilottomia ja omahyväisiä paskiasiahan ne ovat. Eivät mitään muuta. Ovat jumalansa kuvia.On hyvä, että eivät ainakaan näyttele parempaa, ovat omia itsejään.
- Anonyymi
Jos olisi olemassa oikeasti sellainen maailmankaikkeuden luonut Jumala, ei tämän luulisi pätkääkään välittävän minä viikonpäivänä häntä erityisesti ylistettäisi.
Maa ja aurinkokunta olisivat hänen mittakaavassa häviävän pieni hiukkanen, jos sitäkään.- Anonyymi
Uskovat ampuvat omiin jalkoihinsa ja kusevat muroihinsa.
Heidät on aivopesty elämään valheissa ja kaikki vain sen vuoksi, että määrätyt lahkojen ja kirkkokuntien päättävät tahot tienaavat helvetin paljon mammonaa sitä joukkoa hyväksi käyttäen, joita kutsutaan myös jäseniksi=laumaksi=kusetetuiksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157763
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25760Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.100730Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22592
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78470- 39455
- 57445
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.75437Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9429Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
- 54408
- 40407