Taivasten Valtakunnan hallinnointi

Anonyymi-ap

Ajan myötä kaikissa isoissa organisaatioissa byrokratia tuppaa lisääntymään, mutta kuinka on Taivasten Valtakunnassa, joka parhaan tietomme mukaan on sekä suuri että vanha, perustettu aivan aikojen alussa. Onko palstalla asiasta vankkaa dataa?

4

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jo Atlantis oli maan päälle laskeutunut kolmas taivas. Jos tahdot tietoo Atlantiksesta tai sitä edustavasta Hermes Trigemaistoksesta niin sitä löytyy netistä.

      2003 Suomessa vieraili Kristus ja Kolmas Taivas. Sen johdossa oli Aabraham. Joka mm. Järjesteli niin että kebab ravintolat pitää pyhittää ylösnoseville ruokailupaikoiksi.

      Hän sai kiinni myös kaksi miestä petipuuhista. Toinen oli transformoinut itsensä naiseksi. Aabraham rankaisi heitä lähettämällä heidät Kuubaan. Paljon muutakin hän toimitti taivaassa. Mm. Voiteli silmäni voiteella niin kuin kirje Laodikealle osoittaa. Lisäksi sydämeni otettiin hetkeksi pois rinnasta ja sitä puserrettiin. Syntyi pienen pieni sadekuuro ja ääni sanoi NÄIN VÄHÄN SINULLA ON VANHURSKAUTTA. Jos olisi enemmän sade olisi kestänyt rankasti pitkään.

      Kolmas taivas koki myös vaikeuksia. Sinne tunkeutui ulkopuolisia ja oli pieni sota toista taivasta vastaan. Joitakin gnostilaisia taivaan asukkaita toruttiin ja ajettiin pois.

      Jne.

    • Anonyymi

      Mitä tulee Matteuksen ym. Vertauskuviin Taivasten valtakunnassa niin kukin vertauskuva on yhä tässä ajassa vaikuttava kirkkokunta.

      0 kylväjä joka kylvää neljään eri maaperään = Jerusalemin srk
      1. Pelto joka kasvaa itsekseen viljaa = Rooma
      2. Sinapinsiemen = Protestantit
      3. Nainen , hapate, 3 vakkaa = Ortodoksit
      4. Kauppias ja pelto jossa aarre= Jehovat
      5. Kauppias ja Helmi = Hellut
      6. Kalastajat ja nuotta = Adventistit
      Jne.

      Nämä kirkot ovat eri nimillä mm. Markion, Montanolaisuus, Donatolaisuus jne. Olleet olemassa jo Antiikista alkaen. Itse asiassa jo Buddha Dhammapada teoksessa kuvaa neljännen ja viidennen seurakunnan ominaispiirteitä. 600 ekr tienoilla.

      Taivaat luotiin jo aivan alussa.

    • Anonyymi

      Taivaassa on todennäköisesti käynnissä jatkuva kapina, koska Jumala on tunnetusti ihn saatanan huono johtaja.

      Ensimmäinen todiste johtamiskykyjen puutteesta on juuri Saatana. Juamala loi ja itse suunnitteli enkelijoukon itseään palvelemaan, mutta eihän Saatana pysynyt ruodussa, vaan alkoi kapinan. Kaikkivoipa ja kaikkietietävä Jumala ei osannut vakuuttaa omaa porukkaansa johtajuudestaan ja pitää sitä motivoituneena.

      No paradiisi-proggi meni samalla tavalla reisille. Johdettavana oli kaksi viatonta, omin käsin tuunattua ihmistä, mutta kuinkas kävi? Jumalan niin ikään omakätisesti tekemä kärmes vähän vihjaisi, että ei sen Jumalan juttuja kannata ihan tosisssaan ottaa ja Eeva usko heti ja samoin teki Aadam. Jumalan johtajuus ja karisma loisti poissaolollaan.

      Kun Ilmestyskirjan mukaan taivaaseen pääsee 144.000 valittua, niin ei Jumalalla ole mitään eväitä heidän johtamiseensa, kun jo kaksi ihmistä oli liian suuri organisaatio Jumalan johdettavaksi ja järjestyksessä pitämiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3052
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2651
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2604
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      105
      2324
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      51
      2163
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      345
      1916
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1566
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      74
      1423
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1258
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe