"Olen varma Venäjän tappiosta"

Nykyisellä tahdilla Kreml tulee menettämään vielä yli kaksi miljoonaa sotilasta tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Näkemykset, joiden mukaan Ukraina olisi häviämässä Venäjää vastaan käymänsä puolustussodan, ovat vallanneet alaa viime kuukausien aikana. Ukrainian Centre for Defence Strategies -tutkija Hans Petter Midttun on asiasta jyrkästi toista mieltä.

– Olen varma, että Venäjä häviää tämän vuoden kuluessa, Norjan puolustusasiamiehenä Kiovassa 2014–2018 toiminut evp-yleisesikuntaupseeri Midttun toteaa.

Venäjä käy hänen mukaansa kestämätöntä maasotaa, joka on vähitellen kääntymässä Ukrainan eduksi lennokkien, vahvistuvan pitkän kantaman iskukyvyn sekä läntisten kumppanien puolustusteollisen potentiaalin ansiosta.

– Nykyisellä tappiotahdilla Venäjä ottaa riskin, että se joutuu kärsimään vielä 1,3–2,2 miljoonan sotilaan tappiot kuolleina ja haavoittuneina kyetäkseen valtaamaan nuo neljä aluetta. Venäjän hyökkäyssota ei siis ole kestävällä pohjalla varsinkaan, kun tiedetään, että sen tavoitteena on hallita lähes kaikkia Ukrainan 24 alueesta, hän painottaa.

Suuret miestappiot voi koitua putinin kohtaloksi.
18181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Satusedät asialla. :)

Äänestä
  • Ukrainian Centre for Defence Strategies -tutkija Hans Petter Midttun: "Olen varma Venäjän tappiosta” – Sodan voimasuhteet ovat kääntymässä
    https://www.verkkouutiset.fi/a/olen-varma-venajan-tappiosta-sodan-voimasuhteet-ovat-kaantymassa/
    Nykyisellä tahdilla Kreml tulee menettämään vielä yli kaksi miljoonaa sotilasta tavoitteidensa saavuttamiseksi.

    Venäjä käy hänen mukaansa kestämätöntä maasotaa, joka on vähitellen kääntymässä Ukrainan eduksi lennokkien, vahvistuvan pitkän kantaman iskukyvyn sekä läntisten kumppanien puolustusteollisen potentiaalin ansiosta.

    Kremlin strategisia näkymiä hän luonnehtii erittäin synkiksi

    Äänestä

Perusvirhe on jo siinä että Venäjä pyrkisi hallitsemaan koko Ukrainaa, ei, vaan pitää hallussaan nyt valtaamassa alueet pienin lisäyksin ja tyytyy ohjusiskuihin muualle niin kauan kuin tarve.

Äänestä
  • Usko ei auttanut pelkoa ja kuolemaakaan jaettaessa ja tarjoten piikkejä - tuho tuli
    Venäjä on jo saanut alueet haltuun mitä interventiolla lunasti ja nyt vaan natsit valkolippua salkoon ettei mene vielä viattomia.

    Äänestä

Vuosiluvusta ei nyt ollut mitään puhetta.
Tänä vuonna sopii kaikkiin vuosiin. Tosin siinä pitää toivoa, ettei sota lopu koskaan.

Äänestä

Asiantuntijalausunto vuonna 2022: "Venäjä kestää 10-20 päivää" XD

Äänestä

Venäjällä on jo vaikeuksia saada miehiä rintamalle.

Äänestä
  • Kreml on aikonut laittaa jo 14 vuotiaat etulinjaan...

    Äänestä

  • Ja Ukrainalla sama..kummalla homma kuihtuu kasaan ensin?

    Äänestä

  • Sulla on selkeä ukrainalaisten tapa puhua omista rikoksistaan.

    Katsopa kuinka viime viikolla tappoivat juuri viattoman joka ei halunnut tapettavaksi rinntamalla ja kansan raivo kiehui - asepukunatsit keräävät kaduilta väkeä ja vievät tapettavaksi eturintamalle vaikka toivoa enää elämästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sulla on selkeä ukrainalaisten tapa puhua omista rikoksistaan.

    Katsopa kuinka viime viikolla tappoivat juuri viattoman joka ei halunnut tapettavaksi rinntamalla ja kansan raivo kiehui - asepukunatsit keräävät kaduilta väkeä ja vievät tapettavaksi eturintamalle vaikka toivoa enää elämästä.

    Mistä sitä mielikuvitusta tosiaan saa kuin peiliin katsoen omiin rikoksiin...ja varkauksillahan he kävivät Dombassissa nämä natsit muun muassa.

    Äänestä

Venäjä hajoaa....

Äänestä
  • Venäjän hajoaminen ja kansannousu saattaisi vielä olla pelastus koko maailman suhteen. Putinille ei todellakaan merkitse mitään heittää väkeä "lihamyllyyn"niin kauan kuin saatavilla on.

    Järjellä ja omallatunnolla ei ole mitään tekemistä hänen tavoitteidensa kanssa. KGB/ FSB natsi on läpinatsi= parantumattomasti aivopesty!

    Äänestä

  • Sulla hajoaa järki ja vielä pahemmin kun näet sen suuren summan mitä joutuu Ukraina pulittamaan sotakorvauksina.
    Et tainnut edes tietää, että Litium-kaivos on nyt Venäjän hallussa...sekin korvauksiin mukaan jo näin etukäteen tottakai.

    Äänestä

Koko maailma saisi romahtaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyisellä tahdilla Kreml tulee menettämään vielä yli kaksi miljoonaa sotilasta tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Näkemykset, joiden mukaan Ukraina olisi häviämässä Venäjää vastaan käymänsä puolustussodan, ovat vallanneet alaa viime kuukausien aikana. Ukrainian Centre for Defence Strategies -tutkija Hans Petter Midttun on asiasta jyrkästi toista mieltä.

– Olen varma, että Venäjä häviää tämän vuoden kuluessa, Norjan puolustusasiamiehenä Kiovassa 2014–2018 toiminut evp-yleisesikuntaupseeri Midttun toteaa.

Venäjä käy hänen mukaansa kestämätöntä maasotaa, joka on vähitellen kääntymässä Ukrainan eduksi lennokkien, vahvistuvan pitkän kantaman iskukyvyn sekä läntisten kumppanien puolustusteollisen potentiaalin ansiosta.

– Nykyisellä tappiotahdilla Venäjä ottaa riskin, että se joutuu kärsimään vielä 1,3–2,2 miljoonan sotilaan tappiot kuolleina ja haavoittuneina kyetäkseen valtaamaan nuo neljä aluetta. Venäjän hyökkäyssota ei siis ole kestävällä pohjalla varsinkaan, kun tiedetään, että sen tavoitteena on hallita lähes kaikkia Ukrainan 24 alueesta, hän painottaa.

Suuret miestappiot voi koitua putinin kohtaloksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu