💯💯💯💯💯💯💯💯
IS tavoitti Tomi Immosen lennolta – ”Nyt loppui bensa tähän nuotioon”
IS tavoitti parhaillaan Bangkokiin toisella lennolla matkaavan kansanedustaja Tomi Immosen kommentoimaan räyhäämistään lentokoneessa.
Jaa
Tallenna
Kommentit
Kuuntele juttu
Joonas Immonen
12.1. 21:28
Ilta-Sanomat tavoitti parhaillaan lennolla Bangkokiin matkustavan perussuomalaisten kansanedustajan Tomi Immosen, joka poistettiin lauantaina Finnairin lennolta Bangkokiin.
Immonen vastasi IS:lle viestitse 10 kilometrin korkeudesta sunnuntai-iltana noin kello kahdeksalta Suomen aikaa.
Hän oli haluton avaamaan lauantain tapahtumia, mutta kuitenkin suostui lopulta kommentoimaan asiaa muutamalla sanalla.
– Ostin tämän hässäkän takia netin (lennolle), Immonen kertoo.
IS kysyi Immoselta, kuinka hän arvioi omaa toimintaansa kansanedustajana räyhätessään Finnairin lennolla ja ajauduttuaan sanaharkkaan matkustamohenkilökunnan kanssa sekä onko hän mahdollisesti keskustellut Finnairin kanssa mahdollisista korvauksista lennon myöhästyttyä Immosen vuoksi.
– Noh, ei tähän nuotioon ole lisää bensaa kaadettavaksi, hän aloittaa.
Immonen myönsi IS:lle aiemmin sunnuntaina, että hän oli välikohtauksen aikaan humalassa. Poistuttuaan konee

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.