Hölmö idealisti voisi nyt jo vaihtaa kurtturuususta unikkoon. Saman tien.
Milloin unikko korvaa kurtturuusu näillä sivuilla
Anonyymi-ap
6193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Johan se on nimessä "P unikko" sopii hyvin tähän laumaan.
Ilmari tietää.
Unikon kasvattaminen ja jatkokäsittely tuovat valtavia vientituloja Etelä-Aasiaan ja Etelä-Ametikkaan. Opiumi johdannaisineen on haluttuja kamaa, silloin kun joku hakee valoa ja iloa elämäänsä laittomien ostojen avulla.
Kyllä unikko noilla ihmispoloilla ruusun korvaa.
Eduskunnassa on kolme unikko-uskoon liittynyttä puoluetta. Sdp.n pitäisi näyttää esimerkkiä, ja olla ensimmäinen julkisesti huumeita käyttävä puolue. Kyllä sillä jo kannatus nousisi sen verran, että päästäisiin verottamaan rikkaat köyhiksi.
Unikko sopisi jauhojengille varmaan aivan hyvin. Varsinkin sellainen punainen oopiumunikko?
Huumetta nokkaan ja rahaa on.Ei ihme että marriini ja tuppuraiska jakoivat meidän lasten ja lastenlapsien rahat italian mafialle ja maksoivat saksalaisten lämmityskulut moneksi vuodeksi etukäteen.