Sanna Marinin hallitus ajoi alas turpeen, minkä takia sähkön ja kaukolämmön tekemiseksi poltetaan yhä enenevässä määrin puuta. Hakkuut ovat lisääntyneet. Ennen polttopuuta hupikäyttöön ja tarpeeseen takan ja saunan lämmitykseen sai halvemmalla. Nyt klapipuut menevät sähkön ja kaukolämmön tekemiseen, mikä on kalliimpaa kuin turve. Kiitos punavihreiden pönttöjen. Sähköllä, kaukolämmöllä ja takkapuille on nyt punavihreä lisä.
Jos hakkuita halutaan vähentää jostain syystä, niin voisi aloittaa turpeen käytön lisäämisestä. Turve on uusiutuva luonnonvara, jota tarvitaan myös eläinten alusena ja kasvuturpeena. Vai pitäisikö hevosten ja lehmien maata paljaalla sementillä?
Marin, Li Andersson, Saarikko ja Ohisalo eivät oikein ymmärtäneet näitä asioita. Ympristöhumppaa tanssittiin ja juotiin skumppaa, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Ilmasto jatkoi lämpenemistään. Lindtman ja Virta taitavat jatkaa ympäristöpopulisteina Marinin ja Ohisalon tapaan.
Tiedoksi, että Suomi on hiilinielu. Sen on Nasa mitannut. Ei mitään mutujuttua ja sinnepäin laskelmia. Suomi on hiilinielu. Laskelmissa, jotka ovat vain laskelmia ei oteta huomioon esimerkiksi vesistöjen hiilinieluja. Suomessa onkin paljon järviä, joiden hiilensidonta on noin 10% metsien sidonnasta.
Jos hiilinielua halutaan entisestään kasvattaa, niin olisi itse kunkin parasta vähentää fossiilisten käyttöä. Sillä on merkitystä. Myös sademetsien hävittämisen vaatiminen on asiaa. Muu on toissijaista.
Ei pidä mennä siitä, missä aita on matalin ja syyttää metsä- ja maataloutta tilanteesta, jos itse ei tee mitään muuta kuin kuluttaa syömällä lentosoijaa ja punkkua. Soijapeltoja raivataan hävittämällä sademetsiä. Sillä on merkitystä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tarkoittanet, että sademetsien hävittämisen estämisen vaatiminen!
Meillä vehemmän sademetiä, turvetta sitäkin emmän joka ottaa laajemmin käyttöön.
Oikeaan osuvaa tekstiä. "Tsadilainen" vanhus vain ei taida pakkomielteisenä ymmärtää.
Ossi, normaali ihminen ja oikea SOTILAS
Huvittava kommentti puolueen ehdokkaalta, siis puolueen jossa uskotaan elettävän littumaassa ja toivotaan ryssän miehitystä. Mutta ehkä niissä puitteissa normaali, siis VKK puitteissa. Sanoohan teidän puheenjohtajaksi, että tässä puolueessa rikostuomio on sulka hattuun ja jumala on huora.
Mutta Sanna Marin on sentään hyvännäköinen nainen.
Eikä sanaakaan palstan aiheesta.
Hyvä uutinen on, että rankametsien raivauspuusto, ensiharvennuspuuston latvukset ja vieläpä risut ja kannot saadaan hyötykäyttöön energiapuuna.
Ja noita saadaan kaikkialta tasaisesti. Turvetta vain muutamista kunnista.
Niistä vaan ei makseta käyyännössä mitään metsän omistajille. Siis jäävät metsään.
Aiemmin revittiin kannotkin aukkohakkuiden jälkeen.
Niitä hakkuita tehdään tehdastarpeisiin ja polttopuut tehdään ns huonosta.puusta, jota ei tehtaat huoli ja kun noiden metsänomistajienkin pitää "siivota" sitä metsäänsä eli harventaa. Mieti millasia rytökasoja metsät olisi, jos kaikki mätä, jopa sairas, kaatuneet.puut sinne jätettäisiin sikinsokin, kuten vihervassariakat haluaa, että olisi öttiäisillä, tuholaiset mukaanlukien, syötävää.
10.000:s paskanheitto samasta aiheesta
Miksi me emme tekisi turpeesta dieseliä kun se kerta on mahdollista? Tulisi paljon työpaikkoja lisää eteenkin nuorille kesätyöntekijöille. Meidänkin kylällä nuorille ei ole töitä kun turvekuskeja ei enään tarvita. Vielä tulee aika jolloin turpeeseen päin käännytään.