Tuleeko Natolta hiljainen hyväksyntä

Venäjä on taas kerran iskemässä Euromaiden heikkouteen.
Trumpin hanke Grönlannin liittämisestä osaksi Yhdysvaltoja kokee nyt kovan kolauksen . Venäjä on tehnyt sovintotarjouksen ilman sotilaallisen voimankäytön uhkauksia Grönlannin jakamisesta kahteen osaan Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken.

Myös Norjalle kuuluvan Huippuvuorten saaren omistusoikeutta ollaan kahden suurvallan kesken uudelleen järjestelemässä Venäjän aloitteesta.

Kuinka pitkälle Venäjä päästetään ? Kaikille lienee selvää että Venäjä on valmis laajentamaan alueitaan pidemmäksi kuin tänään osaamme edes kuvitella.
Venäjä hyödyntää nyt heikkouksi ja Yhdysvaltain tulevaa presidenttiä omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Trumpin esityksen jossa Tanska joutuisi luopumaan Grönlannista olemme jo hiljaa hyväksyneet.

https://www.ess.fi/uutissuomalainen/8209669
15216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miksi USA jakaisi venäjälle yhtään mitään mikä kuuluu länsimaihin? Ei ne niin tyhmiä ole kuin putin.

1Äänestä
  • Aivan miksi USA jakaisi ja millä oikeudella ?
    1916 Yhdysvallat tunnusti Grönlannin kuuluvan Tanskalle. Tanskalle Grönlanti oli aiemmin päätynyt kun Norja erosi Tanskasta.
    Nykyisellä Grönlannilla sijaitsi oli alunperin Erik Punaisen perustama itäinen siirtokunta.
    Pelkän punaisen perusteella Putinilla on perusteet vaatia maasta siivu itselleen.

    Äänestä

meneppäs nyt yöpuulle. Alkaa olla jutut nyt sitä luokkaa että siirryppä vaikka aapisten lukuun ja GODNATT! NATI NATI

Äänestä

Grölanti on jenkeille tärkeä alue ja Ukraina on Venäjälle ainakin yhtä tärkeä alue.

Miettikääpä mistä Putin ja Trump saattavat keskustella?

Äänestä
  • Trump ja Putin todennäköisesti sopivat Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin . Yhdysvaltojen saanto Grönlanti kokonaisuudessaan on jo nyt selvä mutta herrat eivät ole vielä julkaisseet mitä muiden valtioiden alueita Venäjä saa lännestä vastapalveluksena. Kenties se on Tanska, Belgia ja osa Puolaa.

    Suomi , Ruotsi ja Norja on jo varattu näiden herrojen muihin myöhempiin harjoittelu tarpeisiin.

    Äänestä

VENÄJÄN LUSIKKA ON NYT SIEPATTAVA JA PISTETTÄVÄ SANTAAN

Äänestä
  • Kuinka sen teet ?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuinka sen teet ?

    Mahdoton tehtävä ja kuuluuko se edes Suomen tehtäviin? Eikö olisi järkevintä pysyä nyt erossa näistä Euroopan sotkuista ja varsinkin kahden suurvallan eli Venäjän ja usan sotkuista.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mahdoton tehtävä ja kuuluuko se edes Suomen tehtäviin? Eikö olisi järkevintä pysyä nyt erossa näistä Euroopan sotkuista ja varsinkin kahden suurvallan eli Venäjän ja usan sotkuista.

    Kyse on Euroopasta ja sen itsenäisistä valtioista josta Putin ja Trump käyvät jakoneuvottelua ja uutta kiinteistönmuodostustoimitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kyse on Euroopasta ja sen itsenäisistä valtioista josta Putin ja Trump käyvät jakoneuvottelua ja uutta kiinteistönmuodostustoimitusta.

    Jos näin on, niin eipä siinä pieni Suomi voi oikein mitään tehdä. Yrittää liittoutua ruotsin ja Norjan kanssa ja koettaa onneaan?

    Äänestä

Kun jenkit pellein valitsivat, niin melkoinen sirkus tiedossa.

1Äänestä
  • Päästään suomessakin hyppimään kuin sirkusapinat, suuremman tirehtöörin tahtiin.

    Äänestä

Jos Putin olisi sanonut ottavansa Grönlannin, häntä haukuttaisiin Ilmestyskirjan pedoksi ja kansa paskoisi pelosta ja vihasta housuihinsa.

Kun Trump sanoo ottavansa Grönlannin, häntä pidetään fiksuna miehenä, jonka kuuluukin ottaa Grönlanti.

Vieläpä höpistään "lännen turvaamisesta". Kun kyse on vain siitä että USA haluaa ryöstää Grönlannin mineraalit ja öljyt pilkkahintaan. Sekä saada hilattua ammuksensa arktisella alueella Venäjää vastaan.

Näetkö mitään epäloogisuutta?

Äänestä
  • >Sekä saada hilattua ammuksensa arktisella alueella Venäjää vastaan.

    Yhdysvalloilla on jo nyt käytännössä rajaton oikeus aseistaa tukikohtiaan Grönlannissa miten haluaa.

    Äänestä

  • "Kun Trump sanoo ottavansa Grönlannin, häntä pidetään fiksuna miehenä, jonka kuuluukin ottaa Grönlanti."

    Kyllä tuo aivopieru on tuomittu kovin sanoin. Ja tuotu esille se, että NATO:n turvatakuu astuisi silloin voimaan Yhdysvaltojen hyökkäystä vastaan.

    Trump on kyllä tosin jo tunnettu rääväsuisesta käytöksestä, joka on vain tyhjää uhoamista.

    Tietysti Trumpilla on omat QAnon hörhöt, joita nyt ei kuulukaan ottaa tosissaan. Aivan kuten Putinilla on Pietarin trollit.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjä on taas kerran iskemässä Euromaiden heikkouteen.
Trumpin hanke Grönlannin liittämisestä osaksi Yhdysvaltoja kokee nyt kovan kolauksen . Venäjä on tehnyt sovintotarjouksen ilman sotilaallisen voimankäytön uhkauksia Grönlannin jakamisesta kahteen osaan Yhdysvaltojen ja Venäjän kesken.

Myös Norjalle kuuluvan Huippuvuorten saaren omistusoikeutta ollaan kahden suurvallan kesken uudelleen järjestelemässä Venäjän aloitteesta.

Kuinka pitkälle Venäjä päästetään ? Kaikille lienee selvää että Venäjä on valmis laajentamaan alueitaan pidemmäksi kuin tänään osaamme edes kuvitella.
Venäjä hyödyntää nyt heikkouksi ja Yhdysvaltain tulevaa presidenttiä omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Trumpin esityksen jossa Tanska joutuisi luopumaan Grönlannista olemme jo hiljaa hyväksyneet.

https://www.ess.fi/uutissuomalainen/8209669

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu