Porukka nauramaan! TV 1 tänään 14.35 vuodelta 1966 Moskvitch

Eliten ensiesittely Suomessa. Suomettuneille Kekkos faneille tulee kyynel silmään ja YYA ihanuus palaa mieliin. Kreml valitsi meille hallituksetkin silloin ja ei tarvinnut ajatella itsenäisesti. Lähellä keskustaa oleville se oli paratiisi ja hekuma. Ja vielä Elite, ja vielä käyntiin lähtevä, tai sitten photoshopattu käyntiin.
55617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Onkohan lisävalolla ja ralliraidoilla! Se kova peli menemään ja siinä oli vilkut!

Äänestä

HO HOO, HO HOO! "Moottorin kova ääni on kiusallinen, mutta lämmityslaitteen melu peittää sen"! Olipas hauska pätkä. Suomi oli suurin vientimaa venäläisille autoilla, kiitos Kekkosen niillä romuilla piti yrittää tulla toimeen, mutta onneksi se ajanjakso päättyi aika nopeasti.

Äänestä
  • Toimittajan suusta kuultiin sentään muutama kriittinenkin huomautus, vaikka neuvostoautosta puhuikin. Toki pääosin myönteisiä arvioita esitti.

    Moni huvittava tekninen omimaisuus kuului standardina 1960-luvun länsiautoihinkin. Mutta oliko missään länsiautossa virtalukko vasemman käden puolella, kuten tuossa Mossessa ja vielä 1980-luvulla Ladassakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Toimittajan suusta kuultiin sentään muutama kriittinenkin huomautus, vaikka neuvostoautosta puhuikin. Toki pääosin myönteisiä arvioita esitti.

    Moni huvittava tekninen omimaisuus kuului standardina 1960-luvun länsiautoihinkin. Mutta oliko missään länsiautossa virtalukko vasemman käden puolella, kuten tuossa Mossessa ja vielä 1980-luvulla Ladassakin?

    Ainakin Toytossa ja muissa japseissa oli virtalukko vasemmalla 60- luvulla.

    Äänestä

Oli hauska pätkä ja ihan oikeasti noita on Suomeen tuotu. Ikkunat pysyy talvella melkein sulina, kun moottori on lämminnyt kunnolla, takaikkuna jäätyi koeajossa lämmityksestä huolimatta ja melu oli mahdoton.

Äänestä

Mutta mites tää liittyy palstan aiheeseen?

Äänestä
  • Kekkonen kehui niitä ja möi maaseudulle päntiönään.

    Äänestä

  • Sylvi Kekkulihan se ajoi Elite Mossella. Oisko Kgb lahjoittanut sen?

    Kekkuli mainittu, siis kuuluu kepulisaitille.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sylvi Kekkulihan se ajoi Elite Mossella. Oisko Kgb lahjoittanut sen?

    Kekkuli mainittu, siis kuuluu kepulisaitille.

    Jos et usko, niin lue tämä:

    https://yle.fi/a/3-6638756

    Sylvi Kekkonen oli Helsingissä tunnettu autoilevana naisena

    Rouva Kekkonen sai lahjaksi ensimmäisen länsimaihin tuodun Moskvitsh Eliten

    Tasavallan puolison Mosse on näytteillä Kangasalan Mobiliassa

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Maksoiko Kekkuli ruplakassasta lahjaverot?

    Kun neuvostoliittolainen Moskvitsh-tehdas toi uuden 408-mallin markkinoille vuonna 1964, auton ulkomaan markkinointi aloitettiin Suomesta. Uudelle mallille annettiin markkinointinimeksi Elite. Oy Konela Ab esitteli Eliten kevätnäyttelyssään vuonna 1965.

    Ensimmäinen neuvostomaiden ulkopuolelle rekisteröity Elite lahjoitettiin Sylvi Kekkoselle. Lahjoituksen päivämääräksi on kirjattu 24.4.1965.

    - Sylvin nähtiin edustavan Suomen eliittiä, Piltz kertoo.
    Mainettaan parempi Mosse

    Moskvitsh Eliteä valmistettiin kahden vuoden aikana kaksi miljoonaa kappaletta. Osittain suuri määrä selittyy vähäisellä muulla tarjonnalla.

    Sylville tuli autoharrastajien mukaan liukuhihnan kolmas Mosse, Ainoa musta auto oli tehty länsimaisia esitteitä varten. Sylvin auto oli ensimmäinen länsimaihin tuotu Mosse. Teknisesti se vastasi edeltäjäänsä, sillä moottori oli samanlainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Huomenta Munakarva! Aikaisin aloitit. HO HOO, HO HOO!

    Ei maksanut, Korsimo toi ne salassa veroviranomaisilta ja haki lisää Tehtaankadulta selkärepussaan. Sylvi sai kovaa kyytiä venäläisiltä Elitessään. Siinä oli lisävarusteena mikrofoni.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Maksoiko Kekkuli ruplakassasta lahjaverot?

    Kun neuvostoliittolainen Moskvitsh-tehdas toi uuden 408-mallin markkinoille vuonna 1964, auton ulkomaan markkinointi aloitettiin Suomesta. Uudelle mallille annettiin markkinointinimeksi Elite. Oy Konela Ab esitteli Eliten kevätnäyttelyssään vuonna 1965.

    Ensimmäinen neuvostomaiden ulkopuolelle rekisteröity Elite lahjoitettiin Sylvi Kekkoselle. Lahjoituksen päivämääräksi on kirjattu 24.4.1965.

    - Sylvin nähtiin edustavan Suomen eliittiä, Piltz kertoo.
    Mainettaan parempi Mosse

    Moskvitsh Eliteä valmistettiin kahden vuoden aikana kaksi miljoonaa kappaletta. Osittain suuri määrä selittyy vähäisellä muulla tarjonnalla.

    Sylville tuli autoharrastajien mukaan liukuhihnan kolmas Mosse, Ainoa musta auto oli tehty länsimaisia esitteitä varten. Sylvin auto oli ensimmäinen länsimaihin tuotu Mosse. Teknisesti se vastasi edeltäjäänsä, sillä moottori oli samanlainen.

    Deluxe mallissa oli listoja enemmän, siitä ilosta sai maksaa rutkasti lisää. Konela mainosti aikoinaan näitä romuja: Liity Eliittiin, presidentin puolisokin ajaa Elitellä! Tosin unohtivat kertoa, että ilmaisella ja ei maksanut Sylvi autoedustaan veroa. Tyypillinen maalaisliittolainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Huomenta Munakarva! Aikaisin aloitit. HO HOO, HO HOO!

    On minulla nekin vielä tallella ja ei ole harmaita... himottaako 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jos et usko, niin lue tämä:

    https://yle.fi/a/3-6638756

    Sylvi Kekkonen oli Helsingissä tunnettu autoilevana naisena

    Rouva Kekkonen sai lahjaksi ensimmäisen länsimaihin tuodun Moskvitsh Eliten

    Tasavallan puolison Mosse on näytteillä Kangasalan Mobiliassa

    Sylvi Kekkonen ei Mossella kuitenkaan ajanut. Hän arvosti enemmän länsiautoja:

    "Ensimmäinen Suomeen tuotu Elite luovutettiin rouva Sylvi Kekkoselle. Hallitusneuvos Matti Kekkosen mukaan hänen äitinsä ei kuitenkaan käyttänyt autoa, vaan antoi sen tasavallan presidentin kanslian käyttöön. Myöhemmin tuo Elite oli opetusautona Kainuun ammattioppilaitoksessa Kajaanissa, kunnes se siirtyi tieliikennemuseo Mobilian kokoelmiin vuonna 1992."

    https://urly.fi/3IXT

    Äänestä

  • Ookko vähän tyhmä?

    Äänestä

Moskova-kortilla mtk-ml-kepu pelasi itselleen valtavat, vastikkeettomat ja kansantalouden kestokyvyn ylittävät maataloustukiaiset. Mosset hajosivat ja neukkula kaatui, mutta poliittisesti sementoidut maataloustukiaiset jäivät tuhoamaan Suomea.

Äänestä

Deluxe Elitessä oli takalasinlämmitin, että kädet ei jäädy Eliteä työntäessä. Siperiassa sitä mallia myytiin kuin häkää ja markkinat oli kuumat.

Äänestä

Mutta persutrolli, lakot unohtui.

Niin ja kommunsitit.

Äänestä

Me kommunistisen Keskusta-puolueen toverit arvostamme kommunistitovereidemme valmistamia laatutuotteita.

Äänestä

Viime vuonna Moskvitsch Elite kokoontumisajossa Päijänteen jäällä oli enää yksi itäautoille uskollinen paikalla, niin se aika hoitaa nämäkin ongelmat hitaasti mutta varmasti. Nykyään Eliteä tehdään Kiinassa, samoin Ladaa.

Äänestä

Suomettuneisuus ja ryssän romut kulki käsi kädessä. Hirveitä vehkeitä, mutta onneksi ryssä romahti.

Äänestä

Saivat venäjällä Eliten kulkemaan yli 200 km tunnissa, MI-8 helikopterista.

Äänestä

Littumaassa rakastettiin Ladaa ja Eliteä, tasaisella oli hyvä päästellä 9,7 litraa satasella!

Äänestä

Puolustusvoimat kävi aina salaa hinaamassa Kekkosen levinneen Eliten ja taas ylistettiin ylivertaista venäläisten tekniikkaa! Elite pelaa kuin pers´tärryytin, venäläinen pers´tärryytin.

Äänestä

Nämä ryssän hilavitkuttimet on hulvattoman hauskoja romuja! Koko venäjä on suuri Bonk-Industry näyttely.

Äänestä

Elitestä ei tullut niin hyvä matikkapyydystä kuin Ladasta.

Äänestä

Tietämättömänä asiasta, niin kuuluiko Eliteen edes lisävarusteena radio eli takasiko valmistaja, että ajellessa pystyi samalla kuuntelemaan Neuvostoliiton propagandaa?

Äänestä
  • Muistaakseni dokumentissa mainittiin, että radion sai lisävarusteena.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Muistaakseni dokumentissa mainittiin, että radion sai lisävarusteena.

    Mutta siitä radiosta taisi kuulla vain Neuvostoliiton kanavia

    Äänestä

Niihin aikoihin, oli kulutus tuotteet aika vaatimattomia, ja palkat kehnoja. Ostovoimaa vain ei ollut. - Siksi halvat tuotteet, kuten nykyäänkin oli se suuri kulutuskohde.
- - Noin omana kokemuksena esim. mopon hankinta oli jo suuri ostos huonoilla palkoilla.
--Suomi saatiin pyörilleen mopolla, sitten edullisemmilla itä-autoilla.
Ja oli sen aikaiset monet euro-autotkin aika heikkoja, renu, fiat, austin,, jne..
Melko vaatimatonta kalustoa oli.. ja on nykyäänkin.
- Tässä lyhyt video, Suomi Pyörilleen, kuvaa hieman kehitystä;
https://youtu.be/rs76HMHfD1U?si=fzIK_zY1CEPy04G-

Äänestä

Tuosta on noin 60 vuotta ja tekniikka on noista ajoista kehittynyt paljon. Mosse oli oman aikansa edullisin tuon kokoluokan nykyaikainen auto.

Täytyy kertoa muistikuva 70-luvun alusta. Odotimme erästä perhettä vierailulle, mutta heitä ei kuulunut sovittuun aikaan. Tiesimme, että olivat liikkeellä Moskvits Elitellä. Lopulta saapuivat paikalle ja perheenpää totesi: "olen sillä ajanut melkein 30 000 ja vasta nyt jätti tien päälle". Isäni jätti mainitsematta, että omalla Toyotallamme oli ajettu jo reilut 100 000 km ilman ongelmia.

Äänestä
  • Korjasiko Mossensa itse tien päällä? Neukkuautoissahan oli vakiovarusteena mittava työkalupakki.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Korjasiko Mossensa itse tien päällä? Neukkuautoissahan oli vakiovarusteena mittava työkalupakki.

    Tuosta tapauksesta pitää mainita, että auto oli jäänyt reilun kilometrin päähän ja kuski oli yrittänyt keksiä vikaa muttei ollut löytänyt. Perhe tuli siis jalan loppumatkan.

    Äänestä

Mutta noillakin vain ajettiin ja siirryttiin pisteestä A pisteeseen B.
Silloin ei ajankuvaan kuulunut teinix kaasuttelut

Äänestä

Vieläkin naurattaa tuo Mosse vouhotus, oli se surkeaa aikaa, mutta hauskaa näillä ryssän romuilla.

Äänestä

Elite tehtiin siksi, kun Volgan autokompinaatti väitti keksineensä maailman huonoimman auton, Mossen kaveri hermostui ja kehuvat panevansa paremmaksi ja rakensivat vielä huonomman auton eli Eliten. Nauru maistui Mossen iskurityöläisille, kun Elite valittiin maailman huonoimmaksi autoksi.

Äänestä

Valtion virastojen autot olivat kaikki joko Saabeja tai Elitejä. Poliisille hankittiin enimmäkseen Saabeja, mutta hitaamman vauhdin virastoille Elitejä, koska Neuvostoliitto vaati, että Suomi tuo sieltä muutakin kuin öljyä.

Äänestä

Voi helekutti noita ryssän romuja, vielä autona kehtasivat tuotakin myydä. Maataloustyökone se oli.

Äänestä

Vieläkin naurattaa tuota Eliten esittely! Uuden Lada Niva Sportin esittely on samaa tasoa ja yhä hauska. Putler ajaa sillä ilman paitaa rinnat riippuen ja surullinen katse silmissä maastossa moskovan keskustassa.

Äänestä

Lada Niva Sport😂😂😂😂😂😂 etsi nimestä viisi virhettä!!!

Äänestä

Kaikkea ne keksii, zinkkiämpäristä tekivät alumiinifolion avulla valojen umpiot!

Äänestä

Suomettuneet saa edelleen hekuman kun näkevät pallosilmä Ladan tai Mossen. Vauhtiraidoista tai lisävaloista niiltä kastuu myös housut.

Äänestä

Lada Niva Sport on välimallin auto verrattuna Eliteen.

Äänestä

Tuo ryssien vouhotus jaksaa naurattaa päivästä toiseen!

Äänestä

Kohta putler kaivaa panssarimosse naftaliinista ja nillä hurrautettaan Ukrainan rintamalle pohjoiskorealaisia naurattamaan!

Äänestä

Yle areenasta voi katsoa uudestaan ja saa taas makeat naurut!

Äänestä

Vieläkin naurattaa nämä ryssän romut!

Äänestä
  • Ne ovat Ossille "high tech" :)))

    Äänestä

Ohje Ossille:

Ota velka, osta Volga. Volga loppuu ennenkuin velka.

Äänestä

Nauruskelun aikana on hyvä muistaa, että 1960-luvun länsiautotkin olivat tekniikaltaan kaukana myöhemmästä ajasta. Vaikkapa Ford Anglia, Simca 1000 ja kaikki Fiatit olisi voitu esitellä samaan tapaan ja testata tasaveroisesti Eliten kanssa. Muistuttivathan ne jo ulkonäöltään Eliteä.

Kesti ällistyttävän pitkään ennen kuin esimerkiksi etuveto otettiin länsiautoissa käyttöön, lähinnä vasta 1980-luvulla. "Kuplassa" pitkät ja lyhyet valot vaihdettiin 1960-luvulla jalkanapista kuten Elitessäkin.

Nauraa voidaan myös sille, että Saab 1970-luvulla lanseerasi etuvalojen pesimet pyyhkijöiden kera. 😂

Äänestä
  • Ylistyspuhe Mosselle?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ylistyspuhe Mosselle?

    Vanhan maalaisliiton ja neuvostomyönteisen ylistys ryssän hubi tekniikalle.

    Äänestä

Tuo oli ihanaa suomettumisen ja nörtymisen aikaa. Silloin ei Suomessa tehty itsenäisiä päätöksiä ja oltiin täysin sotilaallisesti liittoutuneita ryssiin! Valitsivat meillä aina Kremlissä hallituksetkin!

Äänestä
  • Persuilla on kova kaipuu takaisin noihin aikoihin takapajuisuuden puolueena.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Eliten ensiesittely Suomessa. Suomettuneille Kekkos faneille tulee kyynel silmään ja YYA ihanuus palaa mieliin. Kreml valitsi meille hallituksetkin silloin ja ei tarvinnut ajatella itsenäisesti. Lähellä keskustaa oleville se oli paratiisi ja hekuma. Ja vielä Elite, ja vielä käyntiin lähtevä, tai sitten photoshopattu käyntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu