Katselin YLEn A-Talkia eilen. Kyllä oli masentavaa kuunnella maailmanpolitiikan asiantunyijoita.

Maailmanpolitiikan visionäärien puheet masensivat niin, etten jaksanut katsoa ohjelmaa loppuun asti. Kukaan keskustelijoista ei tuntunut enää uskovan sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen. Se on nyt sitten imperiumeja, etupiirejä ja voimapolitiikkaa. Suomen kaltaisen pienen maan pitää vain mielistellä isompiaan olemalla niille hyödyksi. No sentään Suomelle mielistelyn kohteeksi valittiin Yhdysvallat ja sen ensi viikolla valtaan astuva diktaattori. Demokratiaan ei enää uskottu ja Euroopan Unioni nähtiin maailmanpolitiikassa surkeana räsynukkena, jota imperiumien voimapolitiikka riepottelee mielin määrin.

Onko demokratia tosiaan mennyttä ja onko Euroopan tilanne todella niin umpisurkea kuin millaisena keskustelijat sen näkivät? Alistuvatko amerikkalaiset vastaanpanematta diktatuuriin?

Eivät reaalimailman tosiasiat kyllä mielestäni ihan niin synkkiä ole kuin "liberaalien" visionäärien puheista voisi päätellä. Ei Eurooppa ole perustaltaan heikko eikä amerikkalaisten ole pakko luopua vapaudestaan ja demokratiastaan. Kyse on nyt vain siitä, että "liberaalit", jotka ovat sössineet ja sählänneet, möhlineet ja mähränneet, tyrineet ja töpeksineet maailman asiat perusteellisesti nyt sitten toteavat, että kun ei hommat ole menneet meidän mielemme mukaan niin me lyödään nyt lössiksi, ei aleta enää mitään ja annetaan asioiden mennä niinkuin ne menee.

Jos nyt kuitenkin liberaalien höttöideologiat heitettäisiin mäkeen niin itse asiassa Euroopan tila olisi parempi kuin se on ikinä ollut. Etelä-Euroopan kansallisvaltiot ovat vakaampia kuin vielä 10 vuotta sitten. Pohjoismaiden yhteiskuntarakenteet ovat edelleen toimivia ja kovaa kamaa. Saksa, Ranska ja Britannia ovat vähän heikossa hapessa kukin omasta syystään, mutta toimiva demokratia kyllä parantaisi ne helposti. Toimiva demokratia pitäisi vain polkaista uuudelleen käyntiin. Polarisaation tilalle pitäisi saada taas toimivaa ristiriitojen sääntelyä. Itäisen Euroopan kehitys on vielä kesken ja osassa entisiä Neuvostoliiton alamaisvaltioita on vähän petytty kun ei ole riittävästi ymmärretty, että vapaus ja demokratia vaativat myös vastuuta ja ponnistelua vaikeina aikoina.

Jos nyt Trump kuvittelee, että hän kansansuosionsa voimalla voi syrjäyttää Yhdysvaltain demokraattiset instituutiot tai alkaa ohjailemaan niitä mielensä mukaan niin hän tulee kyllä pettymään. Yhdysvallat ei ole Venäjä. Putin turvautui aluksi kansansuosioonsa, mutta on sen jälkeen ottanut käyttöön vanhat Neuvostoliiton aikaiset totalitaariset menetelmät kansan kurissa pitämiseksi. Semmoinen tuskin on mahdollista Yhdysvalloissa. Voiko Trump tehdä Yhdysvaltain kongressista Venäjän duuman kaltaisen? Voiko Trump muuttaa FBI:n ja CIA:n Venäjän FSB:n kaltaiseksi sortovälineeksi? Voiko Trump ottaa Yhdysvaltain mediat täyteen hallintaansa? Kansansuosio on katoavaista. Ei sitä Yhdysvaltain kaltaisessa vapaassa maassa voi vaihtaa totalitaariseen ihmisten aivojen pesemiseen.

EU-maisen yhteinen asukasluku on 450 miljoonaa. Jos Britanniakin saataisiin taas mukaan niin se ylittäisi 500 miljoonaa. EU:n taloudellinen ylivoima on valtava verrattuna surkeaan rappiovaltio-Venäjään, Kiinankin EU vielä voittaisi. EU-maat voisivat aivan hyvin olla sisäisesti ja keskenään solidaarisina maailmanmahti - ja hyvä sellainen kunhan vain ...

LIBERAALIT JUMALAUTA TULKAA JÄRKIINNE!

31

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nuo samat loppuun kuluneet naamat ja jokainen tietää etukäteen mitä vastaavat. Haloo Yle, hieman tuoreutusta nyt.

      • Anonyymi

        Vakionaamat vuodesta toiseen ja saavat vielä verorahoja tuosta höpötyksestä.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ylelle ei suostu enää tulemaan yksikään oikea asiantuntija. He eivät voi nolata itseään esiintymällä valemedian propagandassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vakionaamat vuodesta toiseen ja saavat vielä verorahoja tuosta höpötyksestä.

        Helsingin Yliopisto saa Yleltä lahjoituksia. Oikeusvaltiossa sitä kutsutaan korruptioksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin Yliopisto saa Yleltä lahjoituksia. Oikeusvaltiossa sitä kutsutaan korruptioksi.

        Poliisille olisi taas töitä tutkia Ylen maksamat tuotteet, matkat, seminaarit ja avustukset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylelle ei suostu enää tulemaan yksikään oikea asiantuntija. He eivät voi nolata itseään esiintymällä valemedian propagandassa.

        Tuo on totta joka sana


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin Yliopisto saa Yleltä lahjoituksia. Oikeusvaltiossa sitä kutsutaan korruptioksi.

        Eikä Helsingin Yliopisto ole ainut korruptionpesä Suomessa.


    • Anonyymi

      Onhan se Suomen tilanne nyt surkea ja lopulta palaamme taas Venäjän etupiiriksi.

      • Anonyymi

        Jospa pääsisimme takaisin itsenäiseksi valtioksi, pois Suomea tuhoavasta NATO orjuudesta.


    • Anonyymi

      Ilmestyskirjassa on nykyaika kerrottu ja se nyt vaan valitettavasti toteutuu koska ihmiset rakastaa pahuutta enemmän kuin Jumalaa.

      • Anonyymi

        Allah on suuri.
        Ahmed


    • Anonyymi

      Pörssiyhtiöt ovat hallinneet maailmaa jo iät ja ajat ja vielä joku uskoo demokratiaan. Äänestäminen ei ole vaikuttanut Suomen politiikkaan sitten UKK-päivien.

    • Anonyymi

      Ei kannata olla pessimisti,
      ei USA ole Venäjä.

    • Anonyymi

      Vastauksena avaukseen:

      Suomen tilanne on kuitenkin siinä hyvä, että muodostamme Pohjoismaiden kanssa niin tiiviin ja myös aika voimakkaan plokin. Meidän ei siis välttämättä tarvitse kovin paljon mielistellä ja nuoleskella, mutta tietenkään jostain Turkista ei oikein ihan suoriakaan sanoja sanoa.

      Meillä on valittu Yhdysvaltoja painottava linja, jossa on tietty logiikkansa. Yhdysvalloissa kuitenkin sananvapaus on suuri, joten he itsekin arvostelevat itseään aika roimasti.

      Kyllä sananvaltaa Naton sisällä tulisi tarvittaessa käyttää myös ja siinäkin meillä aika pitkälti yhteiset intressit muiden Pohjoismaiden kanssa, joista varsinkin Norja on aika suorapuheinen.

      • Anonyymi

        Vasemmisto pelkää sensuurin ja sananvapauden rajoitusten purkuaaltoa, minkä Trump on käynnistänyt. Pelkäävät sen leviävän suomeenkin ja tuovan mukanaan aidon demokratian, mikä on sosialistien painajainen, jos ylen kaltaiset vasemmiston äänitorvet lopettavat propagandan suoltamisen.


    • Anonyymi

      Kannattako ampua viestintuoja?
      Pahasti näyttää että tällä pallolla rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet.
      Ja Oligarkeilla on valta, sekä naapurissa että USAssa. Raha tuo voimaa. Ja väkivalta turvaa vallan. Halla-ahon sanoin, päästävät kurapierun sanoille' demokratia' ja 'ihmisarvot'!
      Ja pieni Suomi luolaa perässä. Meillä van ei ole vielä tarpeeksi sitä kurjalistoa.

    • Anonyymi

      Järkiinsä saisivat tulla lähinnä muut, kuin liberaalit. Aloitetaan nyt vaikka länsimaisen demokratian vastustajista. Katsokaa mallia idästä. Voi liberaalit aatteet jotenkin kelvata sen jälkeen...

    • Anonyymi

      Olisi kiva kuulla Ylellä joskus tuoreitakin mielipiteitä. USA:n pressan vaalejakin kommentoi samat naamat kuin 4 vuotta sitten. Aina Trump vastaisia

    • Anonyymi

      Kaikki aina ovat samaa mieltä asioista.

      Ei yhtäkään vastaväittelijää päästetä studioon.

      • Anonyymi

        Ei tietenkään, vain papukaijat pääsevät.


    • Anonyymi

      Meillä on eduskunnassakin vain yksi samaamieltä olevien puolue.

    • Anonyymi

      Sossurahalla eläviä köyhiä nämä asiantuntijat.

      Valta on teknologiayhtiöillä ja rahoitustahoilla. Asiantuntijan ainoa viisaus on se ettei puhu mitenkään näitä vastaan. Työ lähtee eikä saa maksettua velkaelämäänsä pankeille.

    • Anonyymi

      Mikä demokratia? Katso kohdasta 14:50, mitä sanoo kenraali, joka oli hetken aikaa Trumpin edellisen hallinnon asiantuntijana Eurooppa-asioissa:
      https://www.bitchute.com/video/dXL1wK02E0Oy
      Muutenkin koko video kertoo sen, keiden hallinnassa paikollinen media on ja miten Eurooppalaisia politikkoja pakotetaan suutelemaan Jenkkien saappaita.
      Hajoaako Nato ensin ja EU seuraa perässä, kun Saksa kävelee EU:sta ulos?
      Neoconit ja Soroslaiset eivät tätä tappelematta niele.

    • Anonyymi

      Suomi muuttuu Venäjän kaltaiseksi demokratiaksi Stubbin johdolla.

    • Anonyymi

      Suomessa juuri ole kritisoitu Trumpin aikeita omia Grönlanti. Pikemminkin on yritetty ymmärtää tätä ryöstöhalua. Vertailun vuoksi: jos joku toinen Nato-maa havittelisi meiltä vaikkapa Lappia olisimme yhtä hyväksyviä?

      • Anonyymi

        Olet oikeassa.
        Lappi kuuluisi vain saamelaisille.


    • Anonyymi

      Ylen ajankohtaisohjelmat sai Venla gaalassa pahasti turpiin, kun voiton vei MTV3:en porukka

      Vihervassari woketus ei uppoa kansaan

    • Anonyymi

      Iloitaan demokratiastamme ja ne, jotka pitävät sitä arvokkaana, osaavat kunnioittaa toisiakin!

      • Anonyymi

        Politiikalla ja demokratialla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa.


    • Anonyymi

      oh yeah

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45502
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      39
      11300
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      220
      10938
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9755
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8568
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      273
      6623
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3240
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2289
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      41
      1935
    10. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      6
      1827
    Aihe