Työtaistelut voivat venyä pitkiksi kun laman aikaan ei tavarat käy kaupaksi ja varastot tyydyttävät kysynnän. Työnantajille onkin lakot oiva keino pienentää palkkakuluja ja syyttää siitä työntekijöitä.
Ehkä paras tapa tehdä työehtosopimuksia pienillä palkankorotuksilla, niin Orpo joutuu maksamaan lomautusavustusta Valtion kassasta, eikä mene niin paljoa omasta pussista.
Ehkä paras tapa tehdä työehtosopimuksia pienillä palkankorotuksilla, niin Orpo joutuu maksamaan lomautusavustusta Valtion kassasta, eikä mene niin paljoa omasta pussista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Totta toinen puoli. Kun vientiteollisuus ei vedä ja ay- liike lakkoilee, ei ole työnantajan edunmukaista kiirehtiä työtaistelun lopettamista. Toisaalta ei myöskään työntekijät hyödy lakoista millä lailla, sillä he saisivat aivan varmasti saman korotuksen ja kenties vielä enemmänkin ilman lakkoja. Myös lakoissa menetetty työaika pienentää työntekijän ansioita.
Juuri näin se on. Lakot kertovat SDP/SAK:n johdon elävän 1900-luvun alun kalenterilla. Silloin käyttöön otetun taisteluvälineen käyttöarvoa ei ay-liike ole arvioinut sen jälkeen. Sen voimaan uskotaan, vaikka minkäänlaisia myönteisiä vaikutuksia lakolla ei tänä päivänä ole.
Vaikutukset ovat ainoastaan kielteisiä.
Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla niitä muutoksia, joita hallitus nyt edistää.
Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.
Samassa kyselyssä perussuomalaiset varoitteli yrityskohtaisen sopimisen vaaroista ja vannoi ammattiliittoihin nojaavan luottamusmiesjärjestelmän nimiin.
Niin kääntyi takki ja kesämekko.....
Lakot ovat oiva keino työnantajille laittaa työntekijät "pakkolomalle" ottamatta siitä syytä. Jos varastot on täynnä ja tilauskirjat tyhjät, niin silloin annetaan työntekijöiden lakkoilla. Jos taas varostot on tyhjät ja tilauskirja täynnä, niin silloin tehdään yrityskohtainen sopimus kovemmilla palkankorotuksilla.
Työnantajat käyttävät siis hyödyksi työehtoneuvotteluja EK:n kanssa. Ovelia velikultia. Nyt EK neuvottelee pienemmät palkankorotukset huonosti meneville yrityksille keskitetyksi, mutta hyvin menevillä työt sujuvat, tosin paremmilla palkoilla.
Valtion pussista monesti ne palkat maksetaankin. Näin halpatyövoiman suhteen. Halpatyövoiman suhteen voittaja on tietenkin yritys. Kun yrityksen palkkakulut pienenevät, niin voitot paranevat samalla.
Häviäjän roolissa ovat sitten valtio ja veronmaksajat. Valtio saa vähemmän verotuloja pienemmistä palkoista. Usein käy myös niin, että pienipalkkainen joutuu palkan jatkeeksi hakemaan tukia, ylipäätään tullakseen toimeen. Silloin veronmaksajien maksamia varoja kuluu tukien maksamiseen. Tällöin veronmaksajat osallistuvat palkanmaksuun, eli osa palkasta tulee valtion kassasta.
Ikävä kyllä valtiolla ei ole mitään pussia. Valtio on sama kuin veronmaksaja. Käydään siis veronmaksajien pussilla.
SDP ei ole onnistunut ajamaan Suomea lamaan kovasta yrityksestä huolimatta.
Kyllä Marinin hallitus ajoi Suomen lamaan ja entistä syvempään lamaan Marin yrittää yrittää saada koko valtakunnan hölmöillä ehdotuksilla.