Sääennustus

Odotettavissa seuraavat neljä vuotta: Palstalla ja mediassa odotettavissa voimakasta demonisointia ja syyttelyä, lähes joka päivälle on keksittävä jotain uusia syytöksiä ja mustamaalauksia joko aiheesta tai aiheettomasti, Syytöksiä ja demonisointia kohdistetaan myös täysin ulkopuolisiin henkilöihin, odotettavissa siis sivullisiin kohdistuvia perusteettomia yleistyksiä ja provoiluja. kahvia ym. kuluu reilusti kirjoittajilla. Mediahenkilökunnan jaksaminen vaarantunut.

-ArtoTTT-
12272
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Valehdellaan niin paljon, että vain vahingossa puhutaan totta.

Kuten media tekee.

Äänestä

Ensimmäisenä voimakas lumipyry Grönlannin EU-rajalla ja Yhdysvallat eroaa Natosta, koska eihän Naton sotilaqt tietäisi, että ketä kuuluu ampua, kun puolustavat EU aluettaan.

Äänestä
  • Naton on luonut EU keväällä.1949.

    Äänestä

Tarkoitatko että aitouskovat käyvät yhä voimakkaasti henkilöihin kiinni jotka kertovat eriävän mielipiteen ?

Äänestä

Amerikan homot ovat pinnalla kuten aina.

Joskin ei se mitään haittaa eikä siitä ole harmia. Ne ovat vain ainainen fanittamisen aihe ja tulevat vähän jokaisessa yhteydessä esille.

Äänestä
  • Homot ovatkin olleet uskovaisten pistämätön kiinnostuksen kohde - olenkin ihmetellyt, että mikä aiheessa niin uskovaisia kiinnostaa?!

    Äänestä

ArtoTTT

Onkohan sääennustukseni pitänyt paikkansa, oletteko huomanneet onko Trump aiheisia keskusteluja esiintynyt palstalla tai jopa uskovaisiin liitettyjä Trump väitteitä?

Äänestä

Trump-aloituksia voi aina pyytää poistettavaksi. Eikä niihin tarvitse mennä kommentoimaan. Vasemmistolaiset tuskin jaksaa niissä keskenään kauan roikkua, jos eivät pääse jonkun kristityn kanssa jankkaamaan.

Siinä mielessä tämä on ihan kristityiden vastuulla, millaiseksi palsta muodostuu. Muutaman viikon kokemuksella näyttää siltä että palstan kristityillä ei ole suurta kiinnostusta tehdä poisto-ilmoituksia, koska he haluavat mennä jankkaamaan niihin, vaikka ne eivät mitenkään liity luterilaisuuteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Odotettavissa seuraavat neljä vuotta: Palstalla ja mediassa odotettavissa voimakasta demonisointia ja syyttelyä, lähes joka päivälle on keksittävä jotain uusia syytöksiä ja mustamaalauksia joko aiheesta tai aiheettomasti, Syytöksiä ja demonisointia kohdistetaan myös täysin ulkopuolisiin henkilöihin, odotettavissa siis sivullisiin kohdistuvia perusteettomia yleistyksiä ja provoiluja. kahvia ym. kuluu reilusti kirjoittajilla. Mediahenkilökunnan jaksaminen vaarantunut.

-ArtoTTT-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu