Trump haukkui homoja puolustaneen piispan
Anonyymi-ap
121572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 121
Vanhimmat
Ei tuollainen piispatar ole mikään oikea piispa. Raamatun mukaan naisen tulisi vaieta seurakunnassa.
Nyt ei eletä raamatun aikoja vaan. Tasa-arvon aikoja jolloin nainen on ihan saman arvoinen kun mieskin. Jos he käyvät töissä kahdeksan tuntia päivässä kuten mieskin niin tottakai heillä on samat oikeudet . Miksi naisen tulisi muka vaieta seurakunnassa. Hän on yhtä tärkeä ihmisenä kun mieskin .
Saarna oli ihan oikein sanottu, sillä moni ihminen joutuu kärsimään näistä asioista joissa ihmiset päättävät heidän päänsä ylitse , homot ja transeksuaaliset ivat ihan sama arvoisia myöskin ihmisinä kuten kaikki muutkin ihmiset . Ihme että aina vaan vuonna 2025 eletään väärissä luulossa ihmisistä jotka eivät ole tehneet mitään pahaa kenellekään .
Nuo kirkon tyypithän ovat pedofiileja.
Höpö höpö. Episkopaalit eivät vaadi papeilta selibaattia, joten ei esiinny samanlaisia lieveilmiöitä kuin katolisilla.
Miksi sitten Päivi Räsenen aukoo suutaan uskonnon asioissa?
Selibaattiko muka aiheuttaa pedofiliaa? Himon vallassa olevilla ihmisillä on mielipuolisia ajatuksia selibaatista ja katolisuudesta.
Yleisesti ajatellan, että katolisen kirkon selibaattivaatimus on suurin syy siihen, miksi kirkossa on pedofiilipappeja.
Tuollainen ajattelu ei ole tiedettä.
" Hän oli ilkeä, eikä vakuuttava ja älykäs. Hän jätti mainitsematta suuren määrän laittomia maahanmuuttajia, jotka ovat tulleet maahamme ja tappaneet ihmisiä, Trump sanoi.
Lopuksi presidentti totesi, että piispa Budde ja hänen kirkkonsa ovat anteeksipyynnön velkaa yleisölle."
Trump ilmeisesti uskoo olevansa kompetentti arvioimaan muiden älykkyyttä.
Trump on oikeassa.
Hän sanoi kyllä että on paljon ihmisiä jotka pelkäävät nyt. Joten siinähän nekin ihmiset ovat mukana. en mene sanomaan heistä mitään koska en ole niin perillä USA n Migration politiikasta miten siellä asiat ovat. Mutta noin yleensä humanistinen ihmis näkemys pitäisi jo olla joka puolella maailmaa.
Kamalaksi mennyt maailman meno nykyisin kun ihmisiä jahdata siksi että ovat ayntyneet erilaisina kun heterot .
Kun vanhurskauden ääni puhuu lempeän piispan äänellä tosiasioita elämästä käyttäytyy tekopyhä kristitty juuri kuten Trump meille jälleen kerran osoitti.
Jos Trump on noin huolissaan kansalaisten tappamisesta, hän varmaankin piakkoin tekee lakimuutoksia joilla vaikeutetaan käsiaseiden ostoa.
Arvatkaapa kahdesti tekeekö?
Käsiaseilla ihmiset voivat puolustaa itseään matuja ja muita roistoja vastaan.
USA:ssa on vapaus ampua paska joka tulee uhkailemaan
Trump on jumalan valitsema kansanjohtaja.
USA:ssa oli viime vuonna 322 kouluammuskelua jotka tehtiin niillä käsiaseilla.
Tuosta päätellen saarna ei sisältänyt Jeesuksen opetuksia tuomitsemisesta ja valehtelusta.
Vaikeuttaa mitä vaikeuttaa : poistanut Office of Gun Violence Prevention sivuston
Niin kuin Vihtori Kosola?
>>USA:ssa on vapaus ampua <<
USA:ssa on myös OK ampua musta musta, eksynyt tietä kysyvä teinipoika kotoovelle, jos siltä tuntuu.
- Mikähän olisi ollut syyte, jos ammuttu teini ei olisi ollut värillinen?
Kadehdittava yhteiskunta😎
Hyvä ett piispa rohkeni puhua vähemmistöjen puolesta, Trump ei vaan kestä toisinajattelevia, eikä kritiikkiä kuunnella tekemisistään. Rasistihan Trump on, se huokuu hänen päätöksistään ja hänen ministereissäkin on rasisteja mukana ja siellä on myös naisia väheksyviä henkilöitäkin. Trumphan on erottanut jo naispuolisen henkilön armeijan johtotehtävästä.
Ihan oikein. Naiset eivät kuulu armeijaan vaan kotiin lapsia hoitamaan.
Ja käy ilotytöissä ja on muka uskovainen.
Niin oli ennen nyt on toisin , naisten in tehtävä myös töitä kosin ulkopuolella että perheen ekonomia pysyy kunnossa . Joten älä viitsi jalmata mistään lasten hoidosta koska yhteiskunta on sentään rakennettu siten että niin naiset kun miehetkin elättävät itsensä omalla palkallaan .
Rannikkovartioston ei armeijan. Nainen keskittyi liikaa DEI juttuihin ja vähemmän työtehtäviinsä.
DEI on saastaa mikä pitää hävittää kaikkialta.
Suomessa DEI:tä levittää Kirkko ja Kaupunki-lehti
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kolumni-kuka-vahtii-valkoista-valtaa-jos-se-on-ainoa-jolla-on-aani-
Rohkea piispa ei kumartanut ja imarrellut, vaan sanoi, mitä pitikin. Edes hän uskaltaa kertoa totuuden päin naamaa ja koko maailman edessä, vaikkakin ääni vavisten.
Kaikki vaan kumartelevat, taputtavat käsiään, hurraavat tai antavat hyväksyntänsä avaamatta suutaan. Valheille, pilkalle, uhkailulle, mitä Trump suustaan sylkee. Omahyväisesti ja omaa etuaan ajaen.
Tämä presidentti ei enää tyydy vain puhumaan ja pelottelemaan, vaan myös tekee, mistä puhuu. Hänen sanomisilleen ei kannata enää vain hymähdellä, vaan ottaa ne tosissaan. Onko kongressistakaan enää vastusta? Voiko hän ohittaa senkin? Kaikki esteet on raivattu. Lojaaleilla kannattajilla miehitetty. Röyhkeydellä ja niin nopeasti, ettei kukaan ennätä tai uskalla reagoida. Muutokset vain todetaan ja uutisoidaan. Suomessa poliitikot rauhoittelevat, että tämä on Trumpin tapa, puhetta riittää, mutta tekoja ei. Nyt on syytä pelätä pahinta.
Oikea kristitty eikä mikään tekouskovainen pelle.
Pelle on Trump
Sen vaikutuksen sain minäkin että oli aito uskovainen. Ja puhui asiaa toisten ihmisten olotilasta yhteiskunnassa josta heitä jotenkin ei hyväksyt, syytä en tiedä miksi heitä on vainottava .kukaan ei itse päätä millaisilla ominaisuuksilla syntyy tähän maailmaan . Jokainen ihminen on tasarvoinen yhteiskunnissa
Raamattu sanoo, että homous on synneistä pahin. Kristityn tulee vastustaa syntiä eikä edistyää sitä.
Ei sano. "Kristityt" joiden hengellinen elämä pyörii seksiasioiden vatvomisen ympärillä sietäisi tutkituttaa päänsä.
Ei Raamattu mitään sellaista opeta, vain kiihkoilevat fanaatikot ja homojenvihaajat.
Mista helvetistä demari ateisti tietää mitään uskonnosta.
Respektiä rohkeudestaan!
Oikeesti? Kun luet raamattua, onko homous päällimmäisenä antina lukemastasi?
>>Kaikki vaan kumartelevat, taputtavat käsiään, hurraavat tai antavat hyväksyntänsä avaamatta suutaan. Valheille, pilkalle, uhkailulle, mitä Trump suustaan sylkee<<
- Jopa pahemmin, kuin Venäjällä. USA:ssa presidentin vastaisesta mielipiteestä ei heitetä vankileirille pakkotyöhön, eli siellä olisi suurempi vapaus lausua mielipitensä.
Ei kukaan oiiåkea ihminen tuollaisia latele suustaan
Raamattu ei ole mitenkään sanonut homoista mitään, ja synti on ainoastaan sinunlaistesi päässä kun joka päivä mietit kesiä ja etenkin homojen elämää.
Juu ihan totta homoilla on myös seläksimelämä koska ovat aikuisia ihmisiä ja päättävät elämästään. Ihan itse . Tikäläisill on vaan kova kiinnostus seksistisiin asioihin eikö se jo ole syntiä, kun miettii toiste elämää ja mitä ne tekee. Joten koeta tuo synnistä vaahtoaminen elämä ei ole syntiä , vaan kukin elää ainoan elämänsä kuten haluaa. Sinäkin voit lopettaa nuo syntinuttusi ja elää ilman homofantasioita , ei kukaan normaali ihminen mieti homojen elämää ja vielä kirjoitttaakin niistä .
Kova on kiinnostus näillä homoista jauhavia ihmisillä homojen elämästä. Jauhetaan synnistä kovasti, kaikki tietävät miksi niin tekevät sanalaskussakin sanotaan” siitä puhe mistä puute” , ja se näyttää pitävän paikkansa näidenkin kohdalla . Eivät tiedä mitään geeneistä, kromosomeista ja hormooneista , vaan synniksi laskevat ihmiset jotka eivät ole kenellekkään mitään pahaa tehneet .
Ja itse tekevät perus synnin, tuomitsemalla ihmisiä . Kääpä on aina kääpä eikä muuksi muutu.
Kuka on demari ateisti?
Tällaista rohkeutta kirkolta tarvittaisiin enemmän. Jeesus kaatoi rahanlainaajien pöydät ja kertoi rikkaiden päätyvän helvettiin.
Valitettavasti nyky”kristityille” Jeesuksen rakkauden sanoma on unohtunut. Jos Suomessakin olisi yhtä rohkeita pappeja ja piispoja saattaisi ihmisiä kiinnostaa kirkonmeiningit hieman enemmän kuin nykyisenkaltainen rahanpalvonta.
Mikä pappi se tuommonen on? Hyvä Trump.
Pappien pitäisi taistella kommunisteja ja sosialisteja vastaan. He ovat Jumalan vihollisia ja Saatanan väkeä.
Luuletko että äoranssi maksaa sun viinat ?
Persut. Te olette.piruja.
Papeilla ei ole poliittista agendaa siinä mielessä . Ei tartte olla ilkeä , poliittisia suuntauksia on joka maassa ja niin saa ollakin tasarvo on sana joka on muistettava sellaisenkin vihaajat kun sinäkin olet.
Millainen on pappi, joka opettaa asioita, joita Jeesus opetti? Kristitty.
Raamatussa sanotaan:"jos sinulla on kaksi paitaa, niin anna toinen sille, jolla ei ole yhtään " .Selvää sosialismia!
Tunteekohan jenkkilässä kukaan myötähäpeää? Tuollainen henkilö voi saada yli 50 % äänistä. Ja puhuu noin korkeasssa iässä kuin uhmaikäinen. Ei pätkääkään arvokkuutta ja arvostamista. Elämänviisautta tai laatua. Meillä itketään joka asiassa, miten suomikuva kärsii. Mutta selittelemään Trumpisss parhain päin. Hän nyt vain puhuu muttei koskaan tarkoita sanomaansa. Sellainen joviaali diili- mies. Miksi siis kuuntelemme häntä, tai selittelemme ja ymmärrämme tyhjää puhetta.
Olipa epäisänmaallinen piispa. Kyllä pappien ja piispojen pitäisi olla isänmaanasialla ja kunnioittaa esivaltaa.
Sen kunnioituksenkin ansaitsee ihmiset, ei ketään kunnioiteta vaan sikai että on joku mies.
Woketus on piispalle tärkeintä
Piispa oli inhimillinen ihminen, ja kaikki mitä sanoi tuli ajatuksesta sitenettä kaikilla ihmisillä on sama arvo, viåaikka uskovaiset täällä tekevät perusyntiä tuomitsemalla toisia ihmisi.
Minun jumalani hyväksy kaikki ihmiset ihan sellaisina kun he ovat, mutta ei hyväksy tuomitsevia ihmisiä jotka asettavat itsensä tuomariksi käyttäen jumalan nimeä siinä yhteydessä.
Joten jos niinkuin käyttää näiden vihaajien kieltä niin rangaistus aiitä tulee kunasettuu tuomariksi , alentaen ihmisiä jotka eivät ole tehneet pahaa kellekkään, äkaikkihan sen näkee miksi näille on homoista puhuminen hyvin tärkeää , paljastavat itsensä selvästi. Meitä muita taas ei häiritse mitenkään jos joku työkaveri sattuu olemaan homoseksuaalinen , aillä se ei ole uhka kenenllekkään .
Joten miettisivät hieman nämä tuomitsijatkin sitä miksi heillä on homot koko ajan kiinnostuksen kohteena. Me muut nähdään siihen syyt .
Trump on piru.
Kristillisyyden ytimestä kumpuava viesti oli liikaa Trumpille
Kristillisyys ei kannusta vainoamaan ja wokettamaan valkoista heteromiestä
Ei ole muotia vaatia ihmisten valtavirran mielipiteille ja näkemyksille niille luonnon järjestyksen edellyttämää arvoa. Onneksi Trump tekee niin. Elä ja anna toisten elää tarkoittaa vain, että vähemmistöt voivat elää omaa elämäänsä rauhassa mutta mitään erityiskohtelua tai erityisnäkyvyttä on turha odottaa. Vähemmistöjen omaa arvoaan korostava lipun heiluttelu on myös oma ongelmansa, sillä se loukkaa enemmistöä. Provosointia minimoivassa reaalimaailmassa, jossa homot ja muut poikkeavat eivät ole jatkuvasti esillä, enemmistön tasa-arvo on vahvempaa kuin pienien vähemmistöjen.
Piispan saarnassa oli kyse juuri siitä, että vähemmistöt saisivat elää rauhassa, turvassa ja tasa-arvoisina. Sen ei pitäisi olla liikaa vaadittu.
Öyhötyspersuille vähemmistöjen oikeudet ovat punainen vaate, joita pitää vastustaa raivona ja vimmaisesti viimeiseen asti. Kun ei niillä persun mielestä ole, eikä saa olla mitään oikeuksia.
Wokettajat eivät anna, vaan haastavat riitaa eri ihmisryhmien välille
Mitään erikois kohtelua eivät ole edes pyytäneet. Ainoastaan tasavertainen kohtelu riittää. Erikoiskohtelua huutelevat ihmiset joille homous on päähänpinttymä aamulla kun heräävä aloittavat fantasiansa homoista ja sitä jatkuu koko päivän , samalla kun sanovat ettö ovat uskovia. Johon minä en usko. Sillä minun käsitykseni uskovaisista on sellainen ettei ihminen asetu tuomitsemaan toista ihmistä , sillä siihen hänellä ei ole oikeutta. Tuomioistuimet tuomitseva rikollisia ja homous ei ole rikollista, mutta homovaino on jo rikos lain edessä .joten huuhaa ihmisiä ovat nämä tuomitsijat o,omien fantasioittensa uhreja , siitä puhe mistä puute pätee tässäkin asiassa.
Eräille näyttää olevan liikaa vaadittu, siis niille jotka asettuvat tuomareiksi toisten elämää koskevissa asioissa.
Jeesus nosti myötätunnon kaiken yläpuolelle: "Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Tuomiosunnuntain teksti!)
Paavali komppasi: "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali."
Mitä hyvinvointipalveluun tulee, Jeesus sanoi: "Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni."
Kristinusko on aina ollut konkreettinen, ruumiillinen uskonto eikä pelkkää mystistä, gnostista hymistelyä.
K.U. on fyysissosiaalis-mentaalisemotionaalis-hengellinen kokonaisuus. Eli kaikenkattava ontologiikka.
Todella miellyttävä, mukava, toimiva, syvällinen ja täydellinen setti.
Piispa piti tuoreelle presidentille ja hänen esikunnalleen viisaan, vaikuttavan puheen, joka kumpusi kristillisyyden parhaasta ytimestä, armosta ja lähimmäisenrakkaudesta. Surullista ja kuvaavaa on se, että vanhoilliskristillistenkin lähes messiaanisena pitämä Trump ryhtyi välittömästi mustamaalaamaan puhujaa.
Naivi piispa puuttui politiikkaan
Ei ollut naivi vaan inhimillinen ihminen jolla on humaaniset arvot elämässään. Samalaisia kun olisivat suomalaiset uskovaisetkin , vaan kun tietoa ei näytä olevan asioista .
Mukava nähdä, ettei kaikki auktoriteetit vaan päädy nuoleskelemaan tuota oligarkkia joka vihasaarnaa vähemmistöjä vastaan kuten patriarkka Kirill konsanaan. Maailman etuoikeutetuimpia ihmisiä ja hyökkää heikossa asemassa olevia vastaan. Hyvin vaikea nähdä mitään kunnioitettavaa siinä.
Piispa käytti uskontoa woke-agendansa ajamiseen, jolla ei ole mitään uskonnollista tai raamatullista perustaa. Yhtähyvin olisit voineet kuunnella kommunistin saarnaa marxilaisuuden ihanuudesta. Tuo on nyt jonkun amerikkalaislahkon piispa. Episkopaaleja näkyy olevan 1,5 miljoonaa, eli lahkolta vaikuttaa.
Jep. Vain kahjoimmat lahkolaiset puhuvat tasa-arvosta ja armon antamisesta. Kunnon kristitty vaatii väärännäköisten ja -tapaisten ihmisten hidasta tappamista. Heil Trump.
Anglikaaneja kutsutaan USA:ssa episkopaaleiksi. Ovat maltillisia kristittyjä eivätkä mitään sekopää hörhöjä, kuten persujen ja maga-väen ympärillä pyörivät lahkolaiset.
Sinä et sitten ole Raamattua koskaan lukenut, jos et huomaa, että piispan saarna oli juuri Jeesuksen opetusten mukaista.
Kerrohan öyhötyspersu missä kohtaa Raamatussa Jeesus kielsi tasa-arvoiset ihmioikeudet ja ihmisarvon toisilta ihmisiltä?
Yle, tuo valtamedian suuri saatana!
PIISPA ON KOMMUNISTI
Homojen hyysääjät eivät ole oikeita kristittyjä. Jumala vihaa homoja.
Jumala vihaa valehtelijoita ja Jeesus vihaa niitä jotka kieltävät toisilta ihmisiltä ihmisarvon ja tasa-arvoiset ihmisoikeudet jonkun itse keksimänsä perusteella.
Ensimmäiset kommunistipapit alkoi miehittää Suomen ev. lut. kirkkoa 1960-luvun lopulla. Muualla jo aiemmin.
Terho Pursinen oli pahin
Väärin. Homoja vihaavat eivät ole koskaan olleet kristittyjä eivätkä tule olemaankaan , ivat saarnanneet niin kovasti herran tuomiosta, mutta luulen että se tuomio on heille itselleen ajankohtainen. Ja karu. Siis ainun jumalasi vihaa homoja, minun jumalani rakastaa kaikki ihmisiä etekkin kun eivät ole rikosta tehneet kun syntyivät homoiksi . Joten odottele sinä vaan itse sitä jumalan rangaistusta , se alkaa pian olla käytännössä , kun oikein kuuntelet kehoasi niin huomaat ettei oikein sydän ole oikeassa paikassa eikä oikein toimikaan kuten pitäisi. Niin että se joka tuomitsee tulee tuomituksi
Ihan niin itse ovat keksineet. Mutta onhan se huomattu miksi vaahtoavan harva se päivä homoista, kas kun heillä on niin kova kiinnostus asiasta .. niinhän se aina on ollut että heillä on agendansa se mikä eniten kiinnostaa heidän fantasiamaailmaansa. Tekisivät jotain järkevää elämässään, se kun jauhavat asioita mihin ei heidän aivot ylety ymmärtämään .
Toisin sanoen Trump haukkui inhimillisyyttä puolustaneen piispan...
Piispan osakkeet nousivat pilviin. Trump voi ilmeisesti erotella valtion työntekijöitä miten huvittaa, mutta USA:ssa kirkko on erotettu valtiosta. Trumpin valta ei ulotu kirkkoon, joten hän tuskin voi hommata piispalle potkuja!
Lähtee Trump valkoisesta talosta ennenkuin piispa kirkostaan.
Sitä ennen kissa ja hiiri leikkiä neljä vuotta 🦧
Ihan oikein! Sais kuulla kaikki Suomenkin hairahtuneet ja vinksahtaneet marxistisatanistipapit kunniansa!
Pillupiispat eivät ole oikeita piispoja
Siinä öyhötyspersu esitteli kauniita kristinuskon mukaisia näkemyksiään, jotka Jeesus tietenkin siunaa?
Onhan se nyt järkkyä että Suomen papit ja piispat kehtaavat levittää Jeesuksen opetuksen mukaista sanaa, kyllä sellainen pitää kieltää.
Sillä Jeesushan opetti että pitää vihata toisia ihmisiä ja syrjiä vähemmistöjä, eikö niin? Tai jos ei opettanut, niin miksi te sitten teette juuri niin?
Miksi sinua niin kiinnostaa alapään asiat niin että oikein on mainittava jonkun sukupuoliin. ”Uskonveljen ” ominaisella tavalla .piispa on ihan hyvä juuri sellaisena kun hän on, inhimillinen ihminen jollamon kristilliset arvot paikallaa.
Siis sinun mielestäsi piispalla on oltava mulkut jalkojen välissä , koska sukupuolielimet ovat tehneet jostain erikoista ä hyvuåyys tällä piispalla oli ylinnä , se joka aitä ei ymmörtänyt ei ole täysillä matkassa.
Jaa, nytkö se on jo haukkumista jos mainitsee että jokin ei miellytä itseä ja mainitsee asiasta?
No on se haukkumista, jos sanoo, että oli ihan huono saarna ja pitäisi pyyttää anteeksi.
Kirkon kanta homouteen pitäisi olla ehdottoman kielteinen. Raamattu ei hyväksy homoilu, sillä Herran silmissä se on iljetys.
Jeesuksen silmissä iljetyksiä ovat ne jotka kieltävät toisilta ihmisiltä ihmisarvon ja ihmisoikeudet.
Jumala ei vihaa ketään tämän ominaisuuksien takia ja Jeesus kehottaa pitämään huolta vähäosaisista.
Jos vihaa Jeesuksen opetuksia, kuten Trump teki, ei ole kristitty.
Raamatusta löydät lauseita jokaisen oman mielipiteesi tueksi....
Ja jos et löydä, minä autan, sanoi Helsingin teologisen tiedekunnan dekaani joskus muinoin...
Ja oikeassa oli. Raamatusta repäistyillä yksittäisillä lauseilla ei ole mitään merkitystä. Kristinuskon ymmärtämiseksi tulee katsoa kokonaisuutta ja varsinkin evankeliumeita kokonaisuudessaan.
Olipa hyvä, että amerikkalainen piispa piti rohkean puheen kirkossa jossa oli Trump perheineen kuuntelemassa. Piispa uskalsi puhua seksuaalivähemmistöjen puolesta sekä myöskin paperittomien maahanmuuttajien puolesta. Piispa sanoi esim. että paperittomat eivät ole vaarallisia vaan he tekevät paljon töitä ja haluavat elättää oman perheensä itse Amerikassa. Paperittomat maahanmuuttajat tekevät Amerikassa juuri sellaisia töitä, joita amerikkalaiset eivät itse halua tai osaa tehdä. Maahanmuuttajia on paljon töissä isoilla maatiloilla, siivoojina, rakennuksilla ja he ovat jopa menneet ihan ilmaiseksi auttamaan Kalifornian isojen tulipalojen jälkiä ! Presidentti Trump ei ymmärrä yhtään mitään maastopaloista, että ne ovat kuivuuden ja ilmaston muutoksen aiheuttamia. Muutenkin Trumpilla ei ole mitään aikuisen fiksun ihmisen käytöstapoja, vaan hän haukkuu ketä tahansa ihmisiä. Mutta Trumpia itseään ei saisi edes yhtään arvostella koska hän on oikea narsisti, sillä narsistinen ihminen ei yleensä kestä mitään itseensä kohdistuvaa arvostelua. Narsisti ei kykene ottamaan vastaan edes huomautuksia tai moitteita mistään asioista vaan suuttuu heti ja alkaa huutamaan ja raivoamaan, kuten Trump aina tekee. Toivottavasti Trump ei pysty erottamaan tätä rohkeaa nuorta piispaa.
Piispa on naivi
Outo piispa. Ilmeisesti nykyään pervoaikoina kirkkoon enää mennä kuuntelemaan Jumalan sanan saarnoja?
Hullua-aika nykyään eletään. Uskotaan vain omiin voimiin ja ikuiseen elämään. Laittaa näistä uhoajista omiin voimiin uskovista sitten taistelemaan sen ikuisen elämänsä puolesta maanpäällä hyvillä teoilla. Niin eipä taida onnistua?
Vai mitä Jesse?
Piispa oli oikea kristitty, joka oli sisäistänyt Jeesuksen sanoman tosin kuin tekouskovainen Trump.
Juuri katselin ohjelman jossa Michael Palin matkusti Pohjois-Koreaan. Eikö Trumpin puolustajat suostu näkemään sitä totuutta, että Trump on pohjimiltaan samanlainen kuin Kim Jong-Un. Hän ei siedä minkäänlaista arvostelua ja suuttuu verisesti jos joku arvostelee ja vatii heti kostoa ja hyvitystä. Ero on vain järjestelmässä, USA on ainakin vielä jonkinlainen oikeusvaltio jossa Trump ei voi suoraan määrätä ketään teloitettavaksi jos tämä arvostelee häntä.
Kim Jong-Un olisi näyttänyt piispalle pyssyn suuta.
Eikä putlerikaan olisi katsonut piispan menoa.
Voidaan hyvin kysyä onko kyseessä radikaalivasemmistolainen lesbopiispa? Voisi olla. Miehen hiuksetkin. Arvelisin, että kyseessä ääriliberaalikirkko jossa harjoitetaan Dei messuja.
Vain viestillä on merkitystä, ei viestittäjällä. Hän vaan saarnasi Jeesuksen oppeja.
kuninkaat loppu, narrit näyttelee piispoja ja pressoja
Uskonto on oopiumia kansalle
se oli marxilailen vertauskuva: uskonto on kansalle samaa lohdutusta kuin oopiumi yläluokan hörhöille
Suomessa ylipapitar olisi protestina pakottanut Trumpin katsomaan kesäkurpitsan väärinkäyttöä. Onhan se meillä hyväksytty julkiseksi Yliopisto-opetukseksi. Mitäköhän Trump olisi sanonut sellaisesta esityksestä?
Nyt tarvittaisi noitanainen, joka tekisi loitsujaan ja Trumpin päähän alkaisi kasvaa sarvet ja rutto iskisi naamaan. Tulet on sytytetty jo LA:ssa. USA poltetaan kostona noitien polttamisesta.
Unohtumaton saarna, ei voi muuta sanoa.
Aika paska piispa
Punapiispa munasi itsensä totaalisesti
Kyseinen piispa on tyypillinen hyvesignaloija, jona haluaa esiintyä jonain vähemmistöjen puolustajana ja saada siitä jotain gloriaa itselleen. Kyllähän Trump nyt sen tajusi. Piispa kuitenkin vaikeni siitä, mitä ongelmia nämä laittomat ja paperittomat siirtolaiset ovat aiheuttaneet. Rikoksia, huumekauppaa, väkivaltaa, jne. Varmasti jotkut laittomat siirtolaiset tekevät ahkerasti töitä, mutta sekään ei ole hyvä asia, koska tekemällä halvalla töitä he samalla polkevat palkkoja. Ja piispa sanoi saarnassaan, että monet sateenkaari-ihmiset pelkäävät nyt henkensä puolesta. Aikamoista typerää liioittelua ja hyvesignalointia sekin. Millä tavalla Trump on muka koskaan uhannut heidän henkeään? 😅
Kukakohan oli kuuluisa vähemmistöjen puolustaja raamatussa?
Jos viittaat Jeesukseen, niin hän olisi takuulla puolustanut myös niiden laittomien siirtolaisten rikoksien uhreja. Ja Jeesus ei olisi kannattanut mitään transideologiaa. Hän korosti usein Uudessa testamentissa sitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen voi ihan itse lukea Raamatusta.
Miksi Trump ei saa olla jotain mieltä asiasta ?
Hänhän haukkuu kaikki ja kostaa kaiken sekä tuhoaa maailman, sodat uhkaa ja meillähän persut ajaa samaa linjaa.
Joko Tynkkyskä ja Vigelius menee Trumpia tervehtimään ja Räsäsnen lähtee aborttitervehdykselle siunaamaan diktaattroi Trumpin voitelemalla Niilon kanssa hänet siemennesteellä.
Katsokaa ei men kauan kun hänen salamurhataan ja varmaan tämä Vance menee samalla.
Trumphan pilkkasi Kama Harrisia valtavasti Vancen vaimohan on aivan samanlainen eli mitähän tuolle rouvalle käy ja lapsille jotka on sekoituksia eli eikö heitä karkoteta maasta?
Hyvvä ei ole tulossa ja näin oligarkit jakavat kaiken itselleeen aj arvaavtteko kuina käy ns. rupusakin, koskee myös suomeakin.
Trump nyt käyttää itsevaltiutta ja se tietää todella pahaa jälkeä sekä tulee tapahtumaan todella pahaa meillä ja maailmassa. Meillähän persut ajaa samaa linjaa Trumpin ja Orbanin kanssa.
Yle tuhotaan ja kohta Musk ja Trum ostavat kaiken ja tämä velkainen hallitus myy oman äitinsäkin. Wallinheimo muuten saa Yleltä 15000 ja erilaisi bonuksia ja muut palkat päälle ja nyt yli 300 irtisanottiin.
Nyt vaan isot lakot ja koko kansa barrikaadeille oligarkiaa vastaan.