NAISET PUHUJINA JA OPETTAJINA

Uskovilla on ollut kiistaa, voivatko naiset osallistua seurakunnan rakentamiseen puhumalla ja opettamalla. Jeesus auttakoon, että voimme ymmärtää tämän niin kuin Hän tahtoo. Hänen tahtonsa on Raamatussa. Mutta aiheesta löytyy todella monia Raamatun kohtia, joiden kaikkien tulee sopia tukemaan toisiaan. Sen tähden voin tuoda tässä esille vain Pyhän Hengen tuomat Raamatun perusasiat, joiden yhteyteen pitää sopia kaikki muut tämän aihepiirin opetukset.
Kirjoituksen lopussa olevassa videosta asiat selviävät koko laajuudessaan.

Profeetta opettaa
”Tämä on sitä, mistä on puhuttu profeetta Jooelin kautta: ’Viimeisinä päivinä on tapahtuva, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä ja vanhuksenne uneksivat unia. Myös palvelijoitteni ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he profetoivat.” Apt. 2:16-18.
Pyhä Henki vuodatettiin kaikkien opetuslasten päälle, miesten sekä naisten, jopa poikien ja tyttärien päälle. Siinä heidät armoitettiin toimimaan yhdessä Hengessä yhden päämäärän saavuttamiseksi: ”Tehkää opetuslapsia, kastakaa uskoon tulleet ja opettakaa heitä.” Matt. 28:19,20. Näin alkuajan seurakunta alkoi toimia. Apt. 2:28,41,42. Pyhä Henki varusti kaikki Jeesuksen verellä ostetut Jumalan lapset työhön seurakunnan rakentumiseksi, vaikkakin erilaisissa tehtävissä, joista löytyy opetusta myöhemmin syntyneissä opetuskirjeissä, mm. Efes. 4:11-16.

1 Kor. 11-14 luvun opetukset
”Jokainen nainen taas, joka rukoilee taiprofetoi peittämättä päätään, häpäisee päänsä..” 1 Kor. 11:5. Naiset siis profetoivat seurakunnan kokouksissa? Mutta mitä profetoiminen on? ”Profetoiva sen sijaan puhuu ihmisille rakentumiseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi.” 1 Kor. 14:3. Naiset siis rakentavat seurakuntaa puhumalla. Ja rakentava puhe pitää sisällään aina myös opetusta. ”Te voitte näet kaikki (veljet ja sisaret)profetoida vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat kehotusta.” 1 Kor. 14:31. Profetoiminen sisältää opetusta, mm. Raamatun kohtien lukemista. ”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Opettakaa(kaikki yhdessä) ja neuvokaa toinen toistanne kaikella viisaudella, psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin, laulaen kiitollisina sydämissänne Jumalalle.” Kol. 3:16.
Jokainen ymmärtänee, ettei tämä Raamatun opetus naisten puhumisesta tarkoita naisten hyväksymistä seurakunnan vanhimmistoon tai sananopettajan virkaan.

www.jeesus-on-herra.com/taivassanomat-1-2025/
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tärkeä oppi tämä.

Äänestä

sitten on myös äänioikeus, kun naiset saivat sen niin asiat alkoivat menemään yleisesti pieleen, yhteiskunnallisesti, kun naisista tuli pääministerejä ja presidenttejä niin yhteiskunta romahti katastrofin reunalle, ja nyt ollaan siinä reunalla yhä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uskovilla on ollut kiistaa, voivatko naiset osallistua seurakunnan rakentamiseen puhumalla ja opettamalla. Jeesus auttakoon, että voimme ymmärtää tämän niin kuin Hän tahtoo. Hänen tahtonsa on Raamatussa. Mutta aiheesta löytyy todella monia Raamatun kohtia, joiden kaikkien tulee sopia tukemaan toisiaan. Sen tähden voin tuoda tässä esille vain Pyhän Hengen tuomat Raamatun perusasiat, joiden yhteyteen pitää sopia kaikki muut tämän aihepiirin opetukset.
Kirjoituksen lopussa olevassa videosta asiat selviävät koko laajuudessaan.

Profeetta opettaa
”Tämä on sitä, mistä on puhuttu profeetta Jooelin kautta: ’Viimeisinä päivinä on tapahtuva, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä ja vanhuksenne uneksivat unia. Myös palvelijoitteni ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he profetoivat.” Apt. 2:16-18.
Pyhä Henki vuodatettiin kaikkien opetuslasten päälle, miesten sekä naisten, jopa poikien ja tyttärien päälle. Siinä heidät armoitettiin toimimaan yhdessä Hengessä yhden päämäärän saavuttamiseksi: ”Tehkää opetuslapsia, kastakaa uskoon tulleet ja opettakaa heitä.” Matt. 28:19,20. Näin alkuajan seurakunta alkoi toimia. Apt. 2:28,41,42. Pyhä Henki varusti kaikki Jeesuksen verellä ostetut Jumalan lapset työhön seurakunnan rakentumiseksi, vaikkakin erilaisissa tehtävissä, joista löytyy opetusta myöhemmin syntyneissä opetuskirjeissä, mm. Efes. 4:11-16.

1 Kor. 11-14 luvun opetukset
”Jokainen nainen taas, joka rukoilee taiprofetoi peittämättä päätään, häpäisee päänsä..” 1 Kor. 11:5. Naiset siis profetoivat seurakunnan kokouksissa? Mutta mitä profetoiminen on? ”Profetoiva sen sijaan puhuu ihmisille rakentumiseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi.” 1 Kor. 14:3. Naiset siis rakentavat seurakuntaa puhumalla. Ja rakentava puhe pitää sisällään aina myös opetusta. ”Te voitte näet kaikki (veljet ja sisaret)profetoida vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat kehotusta.” 1 Kor. 14:31. Profetoiminen sisältää opetusta, mm. Raamatun kohtien lukemista. ”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana. Opettakaa(kaikki yhdessä) ja neuvokaa toinen toistanne kaikella viisaudella, psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin, laulaen kiitollisina sydämissänne Jumalalle.” Kol. 3:16.
Jokainen ymmärtänee, ettei tämä Raamatun opetus naisten puhumisesta tarkoita naisten hyväksymistä seurakunnan vanhimmistoon tai sananopettajan virkaan.

www.jeesus-on-herra.com/taivassanomat-1-2025/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu